Vauvan sukupuoli

Lankakerä

Oman äänensä löytänyt
Aiotteko ottaa sukupuolen selville ennen vauvan syntymää? Olisi kiva kuulla näkemyksiä puolin ja toisin.
 
En aio. En ole edellisissäkään ottanut selville, ainakaan ultran avulla. Olen jonkin verran perehtynyt, miten muilla tavoin voi yrittää päätellä vauvan sukupuoli. Lisäksi minulla on aina ollut vahva tunne siitä kumpi on tulossa. Osittain sen takia en ole halunnut koskaan ultrassa saada selville sukupuolta. Molemmilla kerroilla olen arvannut oikein (tai en tiedä voiko puhua arvaamisesta, kun omaan jonkin verran näkijän kykyjä).
 
Kyllä aion. Viime kerralla konkretisoi vauvaa kun tiesi kumpi on tulossa ja voitiin aloittaa nimikeskustelut jo etukäteen. Lisäksi tietää vähän pitääkö hankkia uusia vaatteita vai mennäänkö samoilla esikoisen vaatteilla kokonaan
 
Mä periaatteessa haluaisin että pidetään yllätyksenä, mutta en tiedä maltanko 😅 ennestään meillä on tytön vaatteita, vaikka toki jonkun verran sellaisia mitä käy kummalle vaan ja vaatteita ehtii kyllä hankkia myöhemminkin.
 
Kyllä aion. Kotona on esikoisesta jäänyt vaatteita (tyttö) haluan tietää että pitääkö hankkia uusia vaatteita.
 
Kyllä aattelin, että haluan tietää. Aika sukupuolineutraalilla meinasin silti mennä, mutta olishan se kiva jotai ostaa sit ”sukupuoli” väreilläkin🥰
 
Esikoisesta ei selvitetty, nyt oon sanonu että selvitetään että voi esikoisen (poika) vaatevarastoa tutkailla onko mahdollisesti tytölle sopivaa. Esikoisen ekat vaatteet oli kyllä aika neutraaleja.
 
Kyllä aiotaan selvittää sukupuoli! Minusta on tärkeää alkaa luoda suhdetta tulevaan vauvaan jo raskauden aikana, ja sukupuoli on yksi konkreettinen asia, mitä voi tulevasta lapsesta jo ennakkoon tietää ☺️
 
Todennäköisesti ei selvitetä sukupuolta etukäteen, koen muutenkin sen kyselyn rakenneultrassa vähän inhottavana kun tutkimuksen tiedoissa nimenomaan lukee, että sukupuolen selvittäminen ei kuulu tutkimukseen...
 
Kyllä aiotaan selvittää sukupuoli! Minusta on tärkeää alkaa luoda suhdetta tulevaan vauvaan jo raskauden aikana, ja sukupuoli on yksi konkreettinen asia, mitä voi tulevasta lapsesta jo ennakkoon tietää ☺️
hyvin sanottu👍
 
Todennäköisesti ei selvitetä sukupuolta etukäteen, koen muutenkin sen kyselyn rakenneultrassa vähän inhottavana kun tutkimuksen tiedoissa nimenomaan lukee, että sukupuolen selvittäminen ei kuulu tutkimukseen...
Meiltä on aina onneksi kysytty halutaanko tietää, koska en olis ikinä kehannut ite kysyä vaikka oonkin ollut utelias ja halunnu tietää. Aina oon arvannu etukäteen oikein.
 
Jotenkin houkuttaisi kuulla vasta synnytyksessä kumpi tuli, mutta tuskin tälläkään kertaa maltan, vaan halua kuulla heti kun mahdollista. Esikoisen kanssa haaveilin hetkestä, jona vauva nostetaan syliin ja kätilö kertoo kumpi tuli, mutta en mitenkään pystynyt odottamaan sinne saakka.
 
Esikoisen kohdalla kysyttiin halutaanko tietää niin vastaus oli heti kyllä, mutta kenellekkään ei kerrottu sukupuolta ennenkuin lapsi syntyi. Nyt varmaan taas halutaan tietää jos kysytään, mutta pidetään omana tietona syntymään asti. 🫣
 
Esikoisen kohdalla kysyttiin halutaanko tietää niin vastaus oli heti kyllä, mutta kenellekkään ei kerrottu sukupuolta ennenkuin lapsi syntyi. Nyt varmaan taas halutaan tietää jos kysytään, mutta pidetään omana tietona syntymään asti. 🫣
Meillä sama:smiling-eyes:
 
Aiemmin ajattelin että olisi kiva yllätyksenä, mutta eiköhän selvitetä kuitenkin. On sitten kivempi sisustaa esikoiselle lastenhuone ja vähän jo fiilistellä tulevaa. Sitä ollaan myös mietitty, ettei muille kertoisi - mutta osaako sitä sitten olla hiljaa🙈
 
En osais olla selvittämättä, liian jännittävää. Konkretisoi itselle paljon vauvaa ja saa luotua erilaista yhteyttä. Ollaan aiemmissanin raskauksissa selvitetty ja pidetty visusti omana tietona.
 
Olin aikeissa aloittaa teille ketjun nub-teoriasta, mutta se taitaisi olla tämän kanssa vähän päällekkäinen. Tietoa haluan kuitenkin jakaa. 😊 Nub-teorian mukaan sukupuolen voi määrittää jo nt-ultrassa genitaalikyhmyn asennon perusteella. Voit lukea aiheesta lisää täältä.

Te ketkä haluatte tietää vauvan sukupuolen, yritättekö katsella genitaalikyhmyä vai odotatteko vain rakenneultraan?
 
Mä oon kyllä tutustunut nub-teoriaan ja arvaillut aiemmistakin ultrakuvien perusteella. En muista miten piti paikkansa. Myös kallon muodolla kerrotaan olevan merkitystä :)
 
Takaisin
Top