Vauva-vakuutus

Hayden

Silmät suurina ihmettelijä
Oletteko ottaneet raskausaikana vakuutuksen vauvalle? Sitä täytyy näköjään hakea jo viimeistään 3kk ennen laskettua aikaa, joten kohta tulee kiirus jos semmoisen haluaa. Mitä mieltä olette, onko tarpeellista vai turhaa? Jos otatte niin mistä?
 
Mie olen laittanut paperit vetämään pohjolaan, koska meillä on kaikki vakuutukset ja pankkiasiat sieltä. Ne halus muuten ainakin kaikista (myös tyhjistä) äitiyskortin sivuista kopion ja äidin terveyttä selviteltiin muutenkin. Katsotaan nyt sitten mikä on tuomio. Kallis se vakuutus on, mutta silti ajattelin, että jos vauvalle jotain vakavampaa tulee niin mukavampi asioida yksityisellä.
 
Otettiin Tapiolasta joskus heinäkuussa. Tarpeellisuudesta/turhuudesta tiedän sanoa vain sen, että TOIVOTTAVASTI on turha ;). Mielummin maksan "turhaan" terveestä lapsesta kuin sairaasta lapsesta.

Meillä oli alusta asti se periaate, että lapselle otetaan kaikki mahdolliset vakuutukset, koska lähellä on sattunut ja tapahtunut niin ikäviä asioita (lapsille ja aikuisille, miehenikin mukaanlukien).  Tossa Tapiolan vakuutuksessa tykkään siitä, että siinä on mukana myös tapaturmavakuutus muistaakseni 16-vuotiaaseen asti. Harrastakoon ja kompuroikoon siis rauhassa :).
 
Me käytiin just tänään Pohjolassa laittamassa hakemus vetämään, ei kuulemma pitäs olla mitään ongelmaa etteikö sais. Siinä just oli äidin terveydentilasta selvitys ja sitte kopiot äitiyskortista :)
Tossa Phjolassa on se hyvä puoli että sitä vakuutusta voi jatkaa läpi elämän, voi sitte siirtää lapsen omiin nimiin kun on sen ikänen että ite maksaa vakuutuksensa :)
 
Pohjolassa on ollut jo yli kuukauden hakemus sisässä. Laitoin kyselyä, että onko tullut edes perille. Oli kyllä, mutta ruuhkan takia käsittely venyy.
 
Takaisin
Top