Vauva perätilassa

Papuska

Papuska

Piirimestaruustason postaaja
Helmikuunmammat 2016
Hei vaan kaikille!

En ole aiemmin kirjoitellut tänne, vaan lähinnä käynyt lueskelemassa muiden kirjoituksia. Kiitos tästä mahdollisuudesta kaikille teille aktiiveille.

Olen itse tällä hetkellä viikolla 37+1 ja odotan pientä tyttövauvaa. Viime viikolla pääsin pelkopolivastaanottoon liittyvään lääkäriin ja ultraan, missä kaikkien yllätykseksi kävi ilmi, että meidän Papu on täydellisessä linkkuveitsiasennossa, pää ylöspäin! Olimme miehen kanssa aika yllättyneitä, kun mitään tällaista emme osanneet odottaa. Olen viimeisen kuukauden aikana käynyt yhteensä neljä kertaa neuvolavastaanotolla, joista yksi kerta on ollut lääkärin vastaanotto ja yksi kokeneen äitiysneuvolaterveydenhoitajan vastaanotto. Oma terveydenhoitajani hoitaa myös lapsineuvolapuolta ja vaikka hänellä on muutaman vuoden työkokemus, hän on itsekin myöntänyt ettei ole se paras mahdollinen lapsen asennon tarkkailija. Joka tapauksessa nyt kuukauden aikana Papun on todettu neljä kertaa, kolmen eri henkilön toimesta olevan raivotarjonnassa. Itse olen 99 prosenttisen varma, ettei vauva ole kääntynyt näiden neuvolakäyntien ja viimeisen ultran välissä mitenkään. Olemme siis iloisesti taputelleet päätä, kun olemme kuvitelleet taputtelevamme peppua. :wink

Huomenna meillä on polilla kääntöyritys, jossa Papua kokeillaan maanitella raivotarjontaan. Saas nähdä kuinka käy.
Yritin etsiä samantyyppisiä kokemuksia muilta odottajilta, mutta en niitä ainakaan täältä helmikuun ryhmästä löytänyt. Ajattelin nyt niitä ihan jopa peräänkuuluttaa. Eli onko kenelläkään kokemuksia vauvasta perätilassa, kääntöyrityksistä tai perätilasynnytyksistä?
 
Dodii! Kääntöyritys tehty, mutta yritykseksi jäi. Ei siis meidän pikku Papu halunnut kääntyä mihinkään. Varmaan vaan ihmetteli, että miksi päätä työnnetään ja kun työntäminen loppui nosti päänsä taas juuri siihen missä se oli ollutkin. Perätarjonnassa synnyttämiseen Papu on täydellisessä asennossa; jalat suorana, ei koukussa. Suunnitelmana on nyt selvitellä ovatko olosuhteet suosiolliset (mahdollisimman riskittömät) alatiesynnytykseen ja sitten toimia riskiarvion mukaan. Tänään käytiin vielä magneettikuvauksessa, jotta lantion koko vauvan kokoon nähden voitaisiin arvioida mahdollisimman tarkasti. Perjantaina pitäisi lääkärin soitella ja kertoa mitä magneettikuvissa näkyi. Nyt ultran ja "käsikopelon" perusteella kaksi eri lääkäriä on arvioinut että lantion koko olisi hyvä alatiesynnytykseen, vaikka vauva onkin perätilassa. Tietenkin paljon riippuu vielä siitä, missä vaiheessa Papu päättää syntyä. Tänään lääkäri kertoi, ettei perätilassa olevia synnytyksiä yleensä käynnistetä, vaan jos raskaus venyy kovasti yliaikaiseksi ja vauva kasvaa "liikaa" on sektio automaattisesti edessä. Elämme jännittäviä aikoja...
 
Tuntuu vähän hassulta kirjoitella tänne omaan ketjuun, mutta ehkä täältä voi sitten käydä ne lukemassa, joita aihe kiinnostaa...

Tänään meillä oli lääkärin soittoaika noista aiemmin viikolla otetuista magneettikuvista. Lääkäri kertoi, että magneetissa otetaan aina useampi mitta, joille kaikille on määritelty omat marginaalinsa. Marginaaleista voidaan poiketa noin puolisenttiä, sillä sen verran eroa mittauksissa voi olla. Omista lantion mitoistani oli selvinnyt, että niistä kaksi mittaa ovat niin sanottuja raja-arvomittoja ja loput näyttivät olevan oikein hyviä alatiesynnytystä silmällä pitäen. Tämä ei tietenkään ollut ihan toivomani tulos, sillä ehdin jo ajatella, että alatiesynnytyksellä mennään. Äitiyspolilta oli varattuna aika 18.2., jolloin oli tarkoitus tsekata tilanne ja tehdä suunnitelma Papun syntymästä; sektiolla, käynnistyksellä vai alatiesynnytyksellä. Lääkäri oli kuitenkin sitä mieltä, että tuonne on niin pitkä matka, että varataanpa aika jo ensi viikolle. Perjantaille 12.2. on nyt siis aika varattuna tarkistusmittoihin ja lääkärin konsultaatioon. Samalla pitäisi tehdä se suunnitelma. Harmikseni mies on juuri silloin työvuorossa (tekee 24 tuntisia vuoroja pitkillä vapailla), mutta katsotaan jos joku hänen ihanista kollegoistaan voisi tuurata parin tunnin ajan, jolloin pääsisimme yhdessä miettimään seuraavaa askelta.
 
Itse valitsin esikoisen kanssa sektion, vaikka se olikin kamalan pelottava ajatus. Pari mittaa magneetissa oli pari milliä vajaat ja esikoinen, joten perustelut oli riittävät.

Sektio oli helppo ja nopea, vauvalla oli alkuun hiukan vaikeuksia hengityksen käynnistymisen kanssa, muttei vaatinut jatkotoimenpiteistä, hetki leikkurissa virvoiteltiin.

Olin tosi kipeä ekat pari päivää, kun piti itse opetella liikkumaan, 5pvä sairaalassa vahvempia kipulääkkeitä ja pari viikkoa panadolia ja buranaa. Loppupeleissä toivuin tosi hyvin ja olin päätökseen tosi tyytyväinen. Parissa kuukaudessa aivan ennallaan.
 
RS sanoi:
Itse valitsin esikoisen kanssa sektion, vaikka se olikin kamalan pelottava ajatus. Pari mittaa magneetissa oli pari milliä vajaat ja esikoinen, joten perustelut oli riittävät.

Sektio oli helppo ja nopea, vauvalla oli alkuun hiukan vaikeuksia hengityksen käynnistymisen kanssa, muttei vaatinut jatkotoimenpiteistä, hetki leikkurissa virvoiteltiin.

Olin tosi kipeä ekat pari päivää, kun piti itse opetella liikkumaan, 5pvä sairaalassa vahvempia kipulääkkeitä ja pari viikkoa panadolia ja buranaa. Loppupeleissä toivuin tosi hyvin ja olin päätökseen tosi tyytyväinen. Parissa kuukaudessa aivan ennallaan.
Click to expand...

Kiitos kommentista ja oman kokemuksesi jakamisesta. Tämä kun tuntuu NIIN vaikealta asialta päättää. Olen itse todella kipuherkkä ihminen, mikä ilmenee fyysisinä oireina; lyhyessä kivussa tajunnan menetys ja pitkässä kipurasituksessa rytmihäiriöt ja hengitysvaikeudet. Tästä syystä kävin alun perin pelkopolilla, jossa vauvan perätila onneksi havaittiin. Nyt on täytynyt tehdä paljon töitä itsensä kanssa ja miettiä, kumpi on pahempi / parempi: pitkä- vai lyhytaikainen kipu. Tämän vuoksi olin jo ehtinyt ajatella, että alatiesynnytystä kannattaisi kokeilla. Leikkauksessa jännittää juuri sen pitkäaikainen kipu. Toki olen sinnikäs ja puren hammasta yhteen, mutta kotona odottava kolmikerroksinen asunto, vauvan tarpeet ja oma (aivan varma) kipu ei ole toistaiseksi kuulostanut siltä parhaimmalta vaihtoehdolta. Onnekseni mies on ammatiltaan ensihoitaja ja muutenkin superhyvä tukemaan ja auttamaan tarpeen vaatiessa. Mutta sille, että koko homma jännittää aika lailla ei kai mahda mitään. Täytyy toivoa, että ensi viikon perjantaina saan lisää informaatiota lääkäriltä, jotta voin tehdä oman päätökseni tilanteen suhteen...
 
RS sanoi:
Itse valitsin esikoisen kanssa sektion, vaikka se olikin kamalan pelottava ajatus... ...Parissa kuukaudessa aivan ennallaan.
Click to expand...

Miten muuten imetyksen aloittaminen sujui kivuissa ja sektiolla höystettynä?
 
Paikallaan ei kamalasti sattunut, liikkuminen ja asennonvaihto oli turhan kipeää kolme-neljä päivää. Viitisen päivää sain niitä vahvempia kipulääkkeitä sairaalassa. Vauvanhoito sujui kotona hyvin ja mies oli apuna ekat 3vko.

Toisen synnytys oli nyt 16h kestänyt kivulias ja rankka kokemus, en vielä tiedä olisinko mieluummin valinnut kuitenkin sektion toistamiseen.

Imetys lähti kunnolla käyntiin vasta3-5pvä leikkauksen jälkeen, mutta tuli tippoja sen verran, ettei lisämaidolle ollut tarvetta.
 
Huikkaan tänne väliin, että mulla ei ollut mitään suurempaa ongelmaa sektion (pari v sitten) jäljiltä minkään suhteen. Mies lähti reissutöihin seuraavana päivänä kotiinpaluusta, kun ei arvattu, että synnytys menee pari viikkoa yli lasketun. Pari pvää alussa mulla oli kotona sukulainen auttamassa, mutta siitä eteenpäin viikot yksin eikä ollut mitään erityistä vaikeutta. Muistelen että pehmeältä sängyltä ylösnousu oli liikkeenä hankala ja kivulias alussa, muita tilanteita ei ole jäänyt mieleen. Toki vähän piti miettiä esim.kaupassa, ettei tule liian painavia ostoksia kerralla. Ja maito varmaan nousee vähän hitaammin. Itselläni toipuminen sujui nopeasti, mutta tietysti aina se ei näin mene.
 
Kiitos RS ja Aamurusko näistä kommenteistanne! Helpottaa kuulla positiivisia ja kannustavia sektiokokemuksia. Ehkä tässä vielä on toivoa. :wink
 
Meidän tyttö leikattiin perätilan takia. Nyt 1,5vk leikkauksen jälkeen olo on jo tosi hyvä. Erityisluvalla ollaan aloitettu kevyet vaunulenkit jo viikon iässä, enkä tarvitse päivittäin enää kipulääkettäkään. Sairaalassa ensipäivät oli rankkoja kun juuri tuo uusien liikeratojen oppiminen teki kipeää. Kunhan vaan tajusi miten päin pääsee liikkeelle niin pärjäsi ihan hyvin. Alkuun kannattaa kyllä ottaa kaikki tropit mitä on tarjolla, että liikkeelle lähtö olisi helpompaa. Eniten vaivaa mulla aiheutti katetrointi, mutta osallehan se joudutaan tehdä alatiesynnytyksessäkin.
 
Papuska sanoi:
Miten muuten imetyksen aloittaminen sujui kivuissa ja sektiolla höystettynä?
Click to expand...

Mä hyödynsin sairaalan sänkyä sen ekat 5 päivää kun sai muuttaa asentoa kaukosäätimellä :D Kotona mies auttoi joskus ylös ja asettelemaan vauvan hyvään asentoon. Kyllähän se oli sellaista räpeltämistä ja opettelua, ensimmäisen lapsen kanssa muutenkin varmasti olisi ollut. Muutenkin rintakumi oli käytössä (ekat 6 viikkoa) ja imetystietoisuus ihan nolla. Onneksi oli imetysmyönteinen ja kannustava sairaala ja joku täällä sivustolla vinkkasi imetyksen tuki fb sivustosta niin homma lähti pikkuhiljaa käyntiin.

Leikkauksen nesteytyksestä ja maidon noususta johtuen rinnat turposivat (ja koko kroppa) ihan hervottomasti, ja vauva ei saanut otetta nännistä. Nyt jälkiviisaana olen juurikin imetyksen tuesta löytänyt tietoa miten olisin voinut helpottaa nännien ulostuloa turvotuksen aikana ja auttaa näin vauvan otetta nännistä. (suosittelen etukäteen ottamaan selvää). Viidentenä päivänä, kotiinlähtöpäivänä, vasta maito valumalla valui ja otekin helpottui, ja rintakumin laitto nännien päälle.

Tosta turvotuksesta on pakko sanoa että ei tarvitse hätääntyä. Mä pissasin ekat 3 viikkoa varmaan enemmän kuin raskaana, ihan silmissä neste lähti.
Oli kyllä vähän vaikea aina nousta sängystä pissalle, ja haavan takia ei voinut antaa rakon täyttyä kunnolla koska se sitten se sattui ihan tuhottomasti koska rakko oli niin lähellä haavaa.
 
Mä en koskaan ehtinyt tehdä päätöstä perätilasynnytyksen ja sektion välissä. Synnytys käynnistyi pari viikkoa ennen LA ja vauva oli tulossa jalka edellä, siksi päädyttiin kiireelliseen sektioon. Tämä lapsi on todennäköisesti mun ainokainen, niin jäi harmittamaan jotenkin että en saanut synnyttää alateitse ja normaalisti. Kyllähän järki sanoo että hyvinhän kaikki meni, ja että eihän siinä paljon vaihtoehtoja ollut, mutta jokin jäi kalvamaan ja oon nyt 6 kk synnytyksestä alkanut käsittelemään itekseni asiaa.
 
Suunniteltu sektio takana perätilan vuoksi. Vauva tuli heräämöön ensimmäisen kerran tissille eikä lisämaitoa koskaan tarvittu. Ensimmäisenä yönä vauva oli osan yöstä hoitajien hoidossa koska yökkäili lapsivettä ja vähän pelkäsin etten pääse nopsaan sängystä ylös vauvaa "oksettamaan". Käyttivät sitten tissillä välillä. Juurikin sängystä ylösnouseminen oli jonnin aikaa haastavaa mutta muutoin ok. 3 yötä sairaalassa. Söin kaikki lääkkeet mitä annettiin ja niin kauan kuin niitä riitti.
 
Mulla oli myös kiireellinen sektio tarjontavirheen vuoksi. En ole sitä sen suuremmin miettinyt, tärkeintä että lapsi saatiin turvallisesti maailmaan.
Nyt on kyllä ihan mielenkiintoista, miten tämä lähestyvä synnytys sujuu. Viimeksi käynnistettiin, joten ns.normaali alku on myös vielä kokematta.
 
Hei! Huhtikuisista huutelen. :) Mielelläni kuulisin, mitä tarinasi jatkui äitipolilla käynnin jälkeen? Oma beibe majaillut perätilassa todetusti viimeiset 12 viikkoa ja ensi viikolla olisi aika äitipolille, jossa synnytysasiaa aletaan pohtimaan. Samansisältöisiä ajatuksia kivusta ja sen kestämistä kuin aloittajalla. Lisäksi itsellä taustalla aiempi kiireellinen sektio, joten suhtaudun kääntämiseen hieman kriittisesti.
 
siripiri_79 sanoi:
Hei! Huhtikuisista huutelen. :) Mielelläni kuulisin, mitä tarinasi jatkui äitipolilla käynnin jälkeen? Oma beibe majaillut perätilassa todetusti viimeiset 12 viikkoa ja ensi viikolla olisi aika äitipolille, jossa synnytysasiaa aletaan pohtimaan. Samansisältöisiä ajatuksia kivusta ja sen kestämistä kuin aloittajalla. Lisäksi itsellä taustalla aiempi kiireellinen sektio, joten suhtaudun kääntämiseen hieman kriittisesti.
Click to expand...

Hei Siripiri_79!
Äitipolikäynti sujui ihan hienosti. Lääkäri teki vauvasta painoarvoon, joka oli 3244g ja arvioitu paino LA:na olisi näin ollen noin 3500g. Koska itse olen alatiesynnytysmyönteinen, vauva on optimaalisessa asennossa alatiesynnytystä silmälläpitäen (jalat linkkuveitsiasennossa, eli suorana ylöspäin), ja kohdunsuuni oli yllättäen auennut sentin ja kohdunkaulakin lyhentynyt senttiin, katsottiin parhaimmaksi vaihtoehdoksi jäädä odottamaan josko synnytys käynnistyisi itsekseen.

Tärkeää alatiesynnytystä ajatellen on, ettei vauva pääse kasvamaan liian isoksi. Täällä HUS:sissa painoraja on tällä hetkellä 4 kg, tosin tällöinkin kaikkien muiden riskitekijöiden täytyy olla nollassa (magneettikuvien mitat verrattuna vauvanmittoihin suotuisat, vauvan asento hyvä, istukan kunto ja napanuoran virtaus ja sijainti hyvä, äidin kunto hyvä JA ennen kaikkea äidin tahto synnyttää alateitse vahva), jotta alatiesynnytystä edes lähdettäisiin yrittämään. Käynnistystä ei perätilassa olevan lapsen synnytykseen suosita, tämä tosin vaihtelee sairaanhoitopiireittäin ja joskus kai lääkäreittäin. Kuten äidille myös hoitohenkilökunnalle tärkeintä on, että sekä äiti että vauva selviää synnytyksestä hyvävoimaisena ja että kaikki turhat riskit minimoidaan ja poistetaan. Itseäni jollain kummalla tavalla lohduttaa ajatus, että perätilaista vauvaa monitoroidaan moninkertaisesti verrattuna "normitarjontaiseen", jolloin olo onkin kuin herran kukkarossa. :wink Seuraava Äitipolikäynti itselläni on ensi maanantaina (22.2. oma LA 21.2.), jos synnytys ei ole siihen mennessä lähtenyt käyntiin. Siellä tarkistetaan taas vauvan kasvu ja mietitään jäädäänkö käynnistymistä vielä odottamaan vai vaihdetaanko suunnitelma suosiolla sektioon.

Mikäli synnytys käynnistyisi ennen tuota ensi maanantaita, olisi minua varten sairaalalla ihan oma suunnitelmansa. Päivystävä synnytyslääkäri tarkkailee synnytyksen edistymistä koko prosessin ajan, lisäksi valmiudessa olisi lastenlääkäri, anestesialääkäri ja luonnollisestikin leikkaussalitiimi. Vauvaa vastaanottamassa on sekä synnytyslääkäri, että kätilö. Synnytyksen jälkeen lapsi menee suoraan lastenlääkärin tutkittavaksi tai hoidettavaksi, jos tarve niin vaatii. Mikäli mitään yllättäviä riskitekijöitä ilmenee synnytyksen aikana tai synnytys ei jostain syystä etene, siirrytään Plan B:hen, eli sektioon.

Kääntämisyrityksestä vielä sen verran, että minullahan kääntöä yritettiin kahteen eri otteeseen. Molemmilla kerroilla oli toimenpidettä tekemässä eri lääkäri. Olen ymmärtänyt, että ennen muinoin kääntö saattoi olla aika "väkivaltainenkin" toimenpide, mutta nykyään asiaan suhtaudutaan huomattavasti hellemmin. Toinen lääkäreistä kertoi, että hän kutsuu kääntöyritystä vauvan maanitteluksi. Toimenpiteessä ensin vauvan takapuolta "nostetaan" ylöspäin ja hellästi samaan aikaan painetaan päätä alaspäin, niin että vauva luonnostaan tekisi "kuperkeikan". Itselleni toimenpide tuntui hieman epämiellyttävältä, muttei kuitenkaan sattunut juurikaan. Molempien lääkärien otteet olivat yhtä hellät. Koko toimenpiteen ajan kätilö seurasi ultralla vauvan sykkeitä ja toimenpiteen jälkeen kävin vielä käyvillä valvonnassa noin tunnin ajan, jotta voitiin varmistaa, että vauvalla kaikki on hyvin.

Tottakai täytyy muistaa, että jokaisella äidillä on omanlaisensa suhtautuminen asiaan ja oma tilanteensa. Itse olen löytänyt oman Zen-suhtautumiseni avoimuudesta ja siitä, että yritän pitää mielen avoimena. Luottoni terveydenhuollon ammattilaisiin on myös hyvin vahva. Lisäksi olen punninnut kaikkia fyysisiä faktoja ja omia pelkojani ja siksi päätynyt ensisijaisesti suosimaan alatiesynnytystä, mutta tarvittaessa yritän olla myös valmis sektiomahdollisuudelle.

Tsemppiä sinulle kovasti tuleviin koitoksiin. Toivon, että sinulle sattuu eteen ihan yhtä ihanaa ja kuuntelevaa henkilökuntaa kuin mitä itselleni on sattunut. Sillä pahinta on se, että tulee painostetuksi johonkin jota ei halua.
 
Jään jännityksellä seuraamaan kuinka teillä synnytys etenee lopulta:)
Reilu vuosi sitten olin itse tismalleen samojen kysymysten äärellä. Kääntöyritys ei onnistunut ja oli mulle aika inhottava kokemus. Kyllä se sattui. En osaa oikein kuvailla edes miten, mutta sillee kivisti. Molempiin suuntiin yritettiin.
Magneettikuva selvitti, että lantioni on väljä, joten lähdin itsekin rohkeasti odottamaan alatiesynnytystä. Tosin häntäluu oli eteenpäin kääntynyt, mutta ei kuulemma mikään ongelma.
39+1 oli kontrolliultra ja painoksi arvioitiin juuri tuo 3500g. Tiesin, että se voi suuntaan tai toiseen 500g heittää. Joka tapauksessa ei mitään merkkejä lähenevästä synnytyksestä. Niin oli kiinni ja kiinteetä ja oireetonta mun olo. Silloin päätin, että yliajalla en synnytä esikoista perä edellä.
Halusin sektioajan 39+5 perjantaihin, koska la oli sunnuntai. Sairaalasta yrittivät painostaa kontrolliaikaan seuraavalle viikolle. Jouduin siis ihan oikeesti vaatimaan ja hieman hermostumaan asiasta, että sain tahtoni. Seuraavalla viikolla oli myös joulu.
Laskettu aika oli siis 21.12. ja poika 3875g 51cm syntyi sektiolla 19.12. terveenä ja hyvävointisena. Sain hänet heti tervehtimään rinnalle ja heräämössä noin puolentoista tunnin ikäisenä tissille iskän paidan alta.
Itse operaatio oli helppo ja nopea. Paniikki-itku iski leikkauspöydällä valmisteluissa. Siinä kaikki eteni niin nopeasti katetrista puudutteeseen ja maskiin. Helpotusitku tuli 10 minuutin päästä ku kuulin ensimmäiset parkaisut. Maailman paras ääni!
Oma toipumiseni oli suoraansanottuna helvetillistä, mutta se ei ollut mulle kovin merkityksellistä loppuenlopuks, sillä poikahan oli terve ja täydellinen. Tein oikean ratkaisun päätyessäni sektioon viime hetkellä. Alussa hänen paino tippui hieman liikaa, joten sai lisämaitoa, koska oma imetykseni pääsi kunnolla käyntiin vasta viidentenä päivänä jouluaattona. Pumppasin kyllä sairaalassa ahkerasti tippoja talteen imetyksen lisäksi alussa.
No sitten sektion jälkeiset. Ensimmäinen yö oli aivan kamala! Jäin mm. jumiin puoleen väliin yrittäessäni kääntyä kyljeltä selälle, koska sattui niin paljon, että huutoitkin ja painoin hälytysnappia yöllä. Samaan aikaan spinaalista oli tullut aivan järkyttävä hartiapistoskipu. En tiedä kumpi kipu oli kamalampaa. Hoitajat lisäsivät mun kipulääkkeitä, josta vähän olo helpotti.
Leikkauspäivän iltana pyritään jo nousemaan itse ylös. Se oli myös kamala kokemus. En vaan päässyt. Paineet oli kovat, koska mun odotettiin pääsevän ylös. Yritin ja yritin, mut epäonnistuin, kunnes pyörryin. Se oli jotenkin nöyryyttävä kokemus myös. Hoitaja vaan totesi sitten, että sitä sattuu, yritetään myöhemmin uudestaan. Seuraavan päivän aamupäivällä uusi yritys. Pääsin ylös! Wohoo! Menin vessaan pesulle, mutta pyörryin pöntölle. Meni totaalisesti taju. Heräsin veriset housut kintuissa lattialta, ku neljä hoitajaa oli ympärillä. Jälleen jotenkin nöyryyttävä kokemus. Musta otettiin sitten verikokeita ja selvisi, että hemoglobiini oli 70. Ei ihme, että vähän heikotti. Sain pari pussia verta. Olo koheni. Koskaan ei selvinnyt, miksi hb romahti. Ultrattiin vuotoja monta kertaa, mutta syytä ei löytynyt.
Halusin jouluksi kotiin, joten lähdettiin jouluaattona sitten sairaalasta viidentenä päivänä.
Kotona olo heikkeni taas. Nousi kova kuume ja maha oli niin kipee, etten päässy sängystä ylös. Kivut oli tuskaa ja aattelin et miten selviän vauvan hoidosta. Menin taksilla takas sairaalalle ja ottivat taas verikokeet. Tulehdusarvot huuteli jotain 200 ja 300 väliä. Kohtutulehdus. Takas sairaalaan 3 yöks suonensisäiseen antibioottiin. Iskä tuli vauvan kanssa vasta aamulla, joten korvikkeilla pärjäsivät ensimmäisen yön kahdestaan kotona. Superiskä! Samana yönä mulla nousi vielä maito tisseihin TÄYSIÄ, joten voitte kuvitella mitä oli olla kohtutulehduksessa kuumeessa sairaalassa tissit järkyttävän täynnä ilman vauvaa. Siellähän pumppailin ja pitelin kaalinlehtiä tisseillä.
En enää muista kuinka kauan vatsa oli leikkauksen jäljiltä kipeä, mutta kun 8 päivän päästä synnytyksestä kotiin pääsin, niin kipulääkkeitä ja antibiootteja söin varmaan 10 päivää sen jälkeen. Tulipas pitkä stoori. Loppu hyvin kaikki hyvin kuitenkin. Estettä alatiesynnytkseen seuraavan kohdalla ei jäänyt ja kaikki paikat muutenkin tuntui olevan kunnossa. Jos jotain positiivista, niin jälkivuoto oli tosi lyhyt! Vissiin sit imuroivat nuo sisukset leikkauksessa niin hyvin. Mun normimenkat oikeestaan. Hyvä jos viikkoakaan.
Kuukautiset alkoivat 3 vk sektiosta ja tulleet joka kuukausi säännöllisesti. Raskauduin toukokuussa heti uudestaan, joka päättyi keskenmenoon. Sitten heinäkuussa taas ja nyt odottelen huhtikuussa toista syntyväksi:) Ja mä niiiiiiiin toivon, että tää tajuaa olla oikein päin!!! Sillä tässä raskaudessa huoleksi ovat koituneet veren vasta-aineet. Ilmeisesti kehittyneet sektion, verensiirron ja keskenmenon myötä. Olen plusverinen, joten mitään rokotteita ei ole olemassa, vaan seurataan nyt kuukausittain arvoja, jotta osataan sitten varautua mahdolliseen hemolyyttiseen tautiin, eli anemiaan.
Tulipas pitkä stoori. En siis enää sen enempää tästä raskaudesta höpise, muutaku että uhkaavan samanlaisia ovat liikkeet tällä kaverilla ku perätilavauvallani.
Tsemppiä koitokseen! Ja kaikesta huolimatta edelleen, omista kärsimyksistä viis, olen edelleen tyytyväinen, että päädyin sektioon suunnitelmallisesti, sillä lapsi ei olisi ajallaan tullut sen kokoisena, että se olis ollu alatieyrityksen väärti.
 
Tulipas mieleen elävästi kirjoittaessa tätä ne tuskan hetket sairaalassa... Kyllä niitä itkujakin oli ku imetyskään ei tosiaan helppoo ja kivutonta ollu kaikkien muiden kipujen lisäks. Huh. Erilainen joulu, sillä kaikki ne pyhät vietin sairaalassa. Sainpahan ainaki olla rauhassa, sillä kovin oli hiljaista siihen aikaan Muistan myös elävästi sen aamun ku kotiuduin toista kertaa ku bailattiin aviciin tahtiin ja tanssittiin vauvan kanssa wake me up biisiä sairaalahuoneessa kahdestaan
 
Tekee "hyvää" lukea muiden tarinoita. Kiitos jakamista mäkin jään jännityksestä odottamaan Siripirin mahdollista alatiesynnytyskokemusta. Tsemppiä kaikille perätilaodottajille ja paljon
 
Madmasel, mun perätilasynnytyskokemusta joutuukin odottamaan vähän pidempään, sillä sitä ei näillä näkymin ole tulossa. :P

Ensinnäkin mulla on esikoisen synnytyksestä mukana kannettavana jonkinasteinen trauma ja synnytyspelko enkä usko, että lähden kokeilemaan synnyttää alateitse perätilassa olevaa lasta. Toisekseen viime ultrassa rv29+1 kokoarvio oli sitä luokkaa, että tulokas olisi nelikiloinen, mikä puhuisi suunnitellun sektion puolesta, mikäli ei käänny itsestään tai en suostu kääntämiseen. (Oys:sta saadun tiedon mukaan 3,7 kg on se raja, jonka ylittäville synnytystapa olisi lähes poikkeuksetta suunniteltu sektio.)

Mulle on kaksi lääkäriä antanut ymmärtää nyt kakkosen odotusaikana, että aikaisempi sektio (esikoisen alatiesynnytys päätyi kiireelliseen sektioon) voi olla este ulkoiselle käännökselle. Lisäksi istukan sijainnilla on vaikutusta siihen, lähdetäänkö käännöstä yrittämään. Mun tapauksessa istukka ei ole este kääntämiselle, koska se on takana ja tarpeeksi ylhäällä. Joka tapauksessa tätä asiaa selvitellään Oys:ssa ensi viikolla ja sen jälkeen on varmaan jotain lisätietoa sen suhteen, miten edetään.

Viimeksi äitipolilla katsonut lääkäri oli kohtuu sektiomyönteinen. Itsellä on vielä hieman sulattelua asian kanssa, koska sektiosta toipuminen oli myös mulle pitkä tie. Komplikaatioina mm. munuaisaltaaseen mennyt virtsatieinfektio, kohtutulehdus, erittävä sektiohaava ja kaikkien näiden seurauksena romahtanut yleiskunto. Antibiootteja söin yli kuukauden sektion jälkeen.
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top