Vauva kasvaa - ulkopukeutuminen

lapitar

Näppärä viestien naputtelija
Lokakuunmammat 2015
Mä olen ainakin kohdannut tässä nyt lyhyellä aikavälillä ihan uusia haasteita tytön pukemisessa. Me ollaan tähän asti kuljettu pääasiassa fleecehaalareissa (paksumpaa ja ohuempaa säästä riippuen), joissa on taitetut hihat ja lahkeet suojaamassa käsiä ja jalkoja. Ja jotenkin ajattelin näin mennä tämän keväänkin. Mutta mutta.

Havahduin oikeastaan viime viikolla, että tuo vauvahan tahtoo ja voi tehd ulkona jo muitakin juttuja kuin nukkua tai möllöttää vaunuissa. Keinu on jo nyt ihan huippujuttu ja luultavasti hiekkalaatikkokin, kun sinne asti päästään (puuttuu tästä lähiympäristöstä). Ja eihän tuollaisiin touhuihin oikein käy fleecet, jotka kastuu, ja tarvitaan hanskaa ja kenkää sun muuta, että pysyy kuivana ja lämpimänä.

Oletteko te jo hankkinu vauvoillenne välikausihaalareita? tai kenkiä? hanksoja? Millaisia? Taas tuli ihan uudet haasteet vastaan tässä vauvaelämässä. Ja yhtäaikaa ihanaa, kun pikkuhiljaa tuolla ulkona tosiaan voi alkaa touhuta erilaisia juttuja.
 
Mä kyselinkin samaa asiaa jossain toisessa ketjussa, oliskohan ollu salaisella puolella. Samaa oon miettinyt nyt kun tyttö on alkanut liikkumaan. Nyt ollaan käytetty vielä sitä ä-pakkauksen vanupukua mutta sekin jää kohta pieneksi. Toisaalta en vielä viittis millään ostaa välikausihaalaria kun syksyllä se tarve oikeasti on kun sit jo varmaan käveleekin. Ja haluaisin että se sama haalari menis vielä ens keväänäkin. Vaikeeta!
 
Mä olin aatellut että en nyt hanki mitään välikausihaalaria vaan odottelen että on kuivempi maa ennen kuin päästän tytön vapauteen rattaista,vielä ei osaa kontata niin on aika liikkumaton vanuhaalarissakin.Mutta toi keinu olisi kyllä hauska jo testata!Jospa se kevät sieltä kunnolla pian tulisi...

Uskaltauduin ostamaan yhdestä loppuunmyynnistä haalarin joka lapun mukaan pitäisi sopia 1 -vuotiaalle mutta saa nähdä missä tahdissa meidän kirppu kasvaa ja miten osuu yksiin vuodenajan kanssa..
 
Mä ostin välikausihaalarit 74cm käytettynä muutaman euron hintaan. Vielä ollaan menty äp:n vanuhaalarilla. Tyttö on niin ehdollistanut kai sen että pipo, haalarit, makuupussi ja vaunut tarkoittaa päiväunia että hereillä ei olla vaunuiltu vielä koskaan..
 
meillä on sellanen välikausipuku (takki ja housut). se on ollu jo vähän aikaa käytössä ku tolla tulee niin hiki jossain vanuhaalarissa. on kyllä ihanaa ku kohta tulee lämmin eikä tarvi pukea niin kauheesti. ja hanskat on muistaakseni name it:n semmoset one size lapaset mis on peukalon paikkakin. muutamat kengätkin meillä on mut ne on jotenki hirveen hankalat, en osaa pukea niitä :D villasukat jalassa ollaan menty.
 
Meillä ei ole yhtään kenkiä.Nyt on ollut käytössä sellainen ohut villapuku,tumput ja sit vaan lämpöpussiin.Kohta alkaa varmaan kyllä olla toi pussi liikaa.
 
Meillä vaunuissa päikkäreiden aikaan käytössä pakkauksen vanupuku, villasukat ja tumput. Niin ja kypärämyssy ja ohut hattu. Lisäks vaunuissa on suojapussi. Kun ulkoillaan muuten, niin on kirppikseltä ostettu välikausihaalari käytössä ja alla sisävaatteiden lisäks villahaalari. On ollu sen verta tuulisia päiviä, että pakko pukea reilusti. Tässä vaiheessa kirppikseltä saa vielä hyviä pukuja halvalla, kun lapset ei hirveästi pääse temuamaan ja kuluttamaan niitä "puhki". :) Meidän lähellä on MLL:n kirppis, josta löytyy tosi paljon lasten vaatteita halvalla.
 
Mä päädyin nyt kuiten ostamaan sen välikausihaalarin. On nyt aika reilu, jos vaikka sattuis vielä syksylläkin menemään. Ja onhan meille tulossa tuo seuraava käyttäjä, niin ei jääne niin vähälle käytölle. Vielä pitää löytää hanskat/tumput, joissa olisi peukalo ja mitat suunnilleen oikeat, että tyttö voi ne kädessä edes vähän tarttua johonkin (keinun naruihin).

Meilläkin on vaunuissa, jos ollaan lenkillä niin fleeceasu ja äitiyspakkauksen makuupussi, mutta kohta saa kyllä jättää jo tuon pussin pois, sen verran kuumissaan vaikuttais tyttö olevan aina sieltä otettaessa. Tyttö kun on tosiaan aika kuumaverinen. ei oo paljon toppapukuja käytetty koko talvena (olisko ollut kolmesti toppahaalari päällä) muuten on menty vanupuvuilla tai fleeceillä.
 
Samaa välikausihaalariasiaa miettinyt. Päädyin kuitenkin ostamaan kesää kohden sellaisen collegehaalarin, koska tyttö ei vielä kuukauteen ainakaan ulkona viihdy muuta kuin vaunuissa nukkumassa :D ja sitten alkaakin jo kesä olla lähellä :) loppukesästä/ alkusyksystä sitten. Meillä on myös sellainen ohut fleecepuku, mikä menee hyvin kesäiltoina. Ensikenkiä olen katsellut ja ajattelin hankkia Eccon tai vastaavat ensikengät. Käyn vähän kenkäliikkeestä kysymässä valintaan apua. Meillä on parit tossut ja yhdet balleriinat olemassa, vuorellisia tossuja ollaan käytetty äp:n vanupuvun kanssa. Toisena pukuna meillä on käytössä myöskin vanupuku, mutta siinä on valmiiksi jalat ja kädet topattuina :)
 
K-kengästä ollaan saatu ainakin täälläpäin asiantuntevaa palvelua lasten kenkiin ja ihan hyvät on olleet valikoimatkin. Ja meilläkin oli esikoisella muutamat lahjaksi saadut kengät olleet mitkä kyllä pirteän näköiset mutta ihan tosi hankalat laittaa pienen jalkoihin kun niissä on vartta . Parhaat oli alkuun Econ nahkaiset ensikengät, niillä mentiin kesäpäivätkin kun kävelemään opeteltiin.
 
mä vähän mietin sitä kenkien kokoa. miten sen tietää parhaiten mikä on oikea koko? tai ei sillä varmaan vielä niin paljoa merkitystä ole kun vielä ei kävelemään opetella.
 
Mä luin, että kannattaa piirtää vauvan jalasta malli pahville ja sovittaa sillä kenkiä. Joissain kengissä on myös sellaiset fiksut irtopohjalliset, joihin on piirretty hymynaamat merkkaamaan oikeaa ja väärää kokoa.

Tuo ulkopukeutuminen taitaa olla ikuinen ongelma. Meillä matkustetaan vielä vaunukopassa ja siellä tarkenee sellaisella muovitetulla fleecehaalarilla (se siis kestää vähän vettä ja tuulta. Ei tiiä onko oikeasti muovitettu, mutta kuitenkin). Me ollaan toistaiseksi vaan nukuttua ulkona, joten toi haalari käy hyvin. Saatiin se lainaan mun siskolta.

Reilun viikon päästä me lähdetään Lontooseen. Mä vuokrasin meille matkarattaat sinne ja niissähän ei ollakaan samalla tavalla suojassa kuin vaunukopassa. Tällä viikolla lämpötilat siellä vaihtelevat viiden ja 21 välillä. Ja omasta kokemuksesta siellä oleva kostea kylmä on Suomen kylmää pahempi. Mitä ihmettä mä pakkaan mukaan? Paljon kerroksia varmaankin.
 
Last edited by a moderator:
Milloin kenkiä kannattaa alkaa käyttää? Vasta sitten kun kävellään, vai miten? Me ollaan tähän asti käytetty villasukkia. Tai siis sellasia villakenkiä. :D
 
Mekään ei omisteta vielä yksiäkään kenkiä!Tähän asti jalat olleet kuitenkin aina jonkunlaisen lämpöpussin sisällä matkustaessa.
 
Ei oo meilläkään kenkiä vielä hankittuna. Eipä niitä hirveesti tarvita ennen kun alkaa kävelemään tukia pitkin. Pojalla oli ensikenkinä Super fitit ja ne oli kyllä hyvät. Muitakin Super fitin kenkiä meillä on ollut.
 
Vitsi kun voi ilostua ihminen pienestä kuten tänään siitä että Huutonetistä ostamani tytön välikausihaalari tuli postista ja on tosi nätti! Ihanaa kun ihmiset viitsii myydä ja edulliseen hintaan ja meillä on ainakin ollut hyvä tuuri siinä että vaatteet ovat olleet sopivia käyttöön vaikka valokuvan perusteella ostaakin.
 
Me ollaan saatu kahdet koon 74 välikausihaalarit, ja kun poika on nyt jo tuota kokoa sisävaatteissa, ei taida noista enää syksyllä olla paljon iloa kun niitä tosissaan tarvittaisiin... Koon 20 kenkiä saatiin kans puoli kassillista, toivottavasti niistä on iloa jo viileämmillä keleillä ulkona konttaillessa. Vai ovatkohan liian jäykät nilkoista?
 
Oon pähkäillyt viime päivinä, että mitä konttaavalle lapselle puetaan päälle kesällä esim hiekkalaatikolle? Ja mitä jalkaan? Tavalliset kengät varmaan häiritsee konttaamista.
 
Poika täytti sillon kesällä vuoden niin ihan normisisävaatteissa se oli ulkona ja hiekkalaatikolla. Ei siis kävellyt vielä 1-vuotiaana. Eipä tuolle tytöllekään sen kummempia vaatteita ole, veikkaisin että kesällä jo kumminkin kävelee mutta saa nähdä. :)
 
Takaisin
Top