Heiduska89
Vauhtiin päässyt keskustelija
Onko täällä palstalla perheellisiä joissa isä tekee reissutyötä? Millaiseksi olette kokeneet vauva/taapero ajan? Kuinka vauva vierastanut isäänsä tämän ollessa kotoa pois?
Kovasti miehen kanssa ollaan perheen perustamisesta puhuttu ja yritys on tarkoitus aloittaa kunhan viimeisen liuskan e-pillereitä saan syötyä loppuun. Mies on kovin innoissaan myös vauvasta niinkuin itsekkin olen ja nyytti on kovasti toiveissa meillä molemmilla. Perhe halutaan yhdessä perustaa.
Miehelläni on vakituinen työpaikka, mutta hän joutuu reissaamaan paljon työnvuoksi. Paikkakunnat vaihtelevat työmaiden mukaan ympäri Suomen, nyt pääpiste on ollut pohjoisemmassa päin.
Mies on siis kotoa pois viikot ja on kotona viikonloput sekä lomat. Käytännön asiat hieman mietityttävät kuinka ne onnistuvat ja alkaako vauva vierastamaan isäänsä, asumme kuitenkin paikkakunnalla jossa myös omat vanhempani/sukulaiseni asuvat joten tukiverkkoa minulla itselläni on vauvan hoidon suhteen. Suunnitelma on että mies viettäisi aikaa kotona ollessaan sitten vauvan kanssa paljon.
Miestä en voi vaatia lopettamaan työtänsä perheen perustamisen vuoksi. Itselläni vakituisen työsuhteen löytyminen hoitotyön puolella ei tosiaankaan ole taattua, vaan työsuhteeni voivat olla määräaikaisia pitkäänkin ennen vakinaistamista.
Eli miehen irtisanoutuminen reissutöistä ei tule kysymykseen edes taloudellisesta näkökulmastakaan, työtöntä miehestäni en halua vauvan syntymisen vuoksi.
Onko siis "vertaistukea" samanlaisessa tilanteessa olevilta tarjolla vai onko tälläinen yhtälö liian monimutkainen ratkaistavaksi.