Vastasiko synnytyskipu odotuksiasi?

Paljon hirveämpää mitä osasin pelätä ja kuvitella. Pelot siis todellakin kävi toteen. Lisäksi touhua kesti (ennen sektiota) vuorokausia, lievempänä vielä vuorokausia ja puudutteiden välinen aika oli kamalaa. En tiedä miksi sitä lisäannosta piti aina odottaa ikuisuus. Sektio= taivas.
 
Mun molemmat synnytykset oli tosi nopeita ja helppoja.
Ekan synnytyksen avaavat supistukset oli painavia, intensiivisiä polttoja selässä ja hyvin pärjasin suihkussa ja sitten ponnistuttikin jo. Toka synnytys eteni hurjaa vauhtia ja supistukset tuntui kirveleviltä ja kireämmiltä kuin ekalla kerralla. Molemmissa ponnistaminen tuntuu voimakkaalta kouristukselta. Kuin iso kakkahätä tai äkillinen oksennus olisi. Kaikki keskivartalon lihakset yrittää rutistaa samalla. Ei se musta sattunut, mutta hurjaa se on. Välilihan ym kudosten venymistä en niin tuntenut eikä repeämisestä ollut mitään havaintoa vaikka useampi tikki tarvittiin molemmilla kerroilla.
Eka synnytys latenssivaihe (2vk)9tuntia, aktiivinen avautuminen 3 tuntia, ponnistusvaihe 2 tuntia.
Toinen synnytys latenssivaihe tosi mietoa jomottelua 4 päivää, avautuminen 2 tuntia, ponnistus 20 minuuttia.
 
Onkohan täällä aika kullannut muistot kun en sillä tavalla itse kipua muista.

Esikoisen kohdalla en tiennyt oikein mitä odottaa.
Ja joo, kyllähän se kipu taisi yllättää kuitenkin.
Muistan että mun jalat vispas ihan hulluna ja tärisin kivusta. (Mutta, tää synnytys oli käynnistetty)
Toisen kohdalla oli niin lyhyt aika edellisestä, että sen jotenkin "muisti", eikä se kipu tavallaan tullut yllätyksenä.

Kummassakin sain viime hetkellä epin, joka nopeutti molemmissa avautumista.
Ja kakkosen synnytyksessä käytössä oli myös ilokaasu. :)
 
Suppareiden pahin kipupiikki yllätti, mutta toisaalta se kesti vain hetken kunnes alkoi laantua. Käynnistyksessä tuli ihan tärinäkohtaus kun en saanut rentouduttua. Ponnistuskipua osasin pelätä ja aika hyvin vastasi mitä ajattelinkin. Jälkisupistuksia en osannu odottaa yhtään.
 
Minä kans olen ajatellut omaavani korkean kipukynnyksen, mutta kyllä se avautumisvaiheen lopun kipu oli aika jäätävää. Sain ilokaasua ja kohdunkaulan puudutteen, epiduraaliakin pyysin tuskissani, mutta sitä en ehtinyt enää saada.

Toisaalta myös se yllätti, että synnytys eteni niinkin nopeasti, avautumisvaihe 2 tuntia ja ponnistettiin sitten noin puoli tuntia. Ne oikeasti kovat kivut kestivät muutaman tunnin, kun alun perin olin varautunut useamman vuorokauden kipuiluun. Ja seuraavana päivänä oli parempi olo kuin koko raskausaikana, vaikka tehtiin eppari ja ei kärsinyt istuakaan. Ihmeellistä.
 
Mut yllätti ponnistusvaiheen kivuttomuus. Elämäni hirvein tunne se oli, mutta olin kuvitellut sen olevan kovaa repivää kipua, mutta todellisuudessa minkäänlaista kipua siinä ei ollut. Avautumisen loppu taas yllätti kivun voimakkuudella. Epiduraali ei auttanut mitään enää viimeisen 1-2 h aikana, ikinä en ole samanlaista kipua tuntenut. Muut 12 h ennen sitä oli juurikin sitä mitä oletin olevan.
 
Yllätyin siitä kuinka vähän sattui. Minulla oli ollut todella kipeitä supistuksia koko toisen kolmanneksen ja sen mitä kolmannesta ehti kulumaan ennen kuin vauva syntyi. En jotenkin silti mieltänyt niitä synnytyssupistuksiksi, mutta ne tuntuivat ihan samalta. Ainoa ero oli se että synnytyksessä niitä vain tuli niin tiheään ettei lopulta ehtinyt rentoutua lainkaan edellisen jäljiltä. Synnytyksessä tuli kiire vauvan voinnin vuoksi ja vaikka omat supistukset normaalisti olivat riittäneet jouduttiin antamaan jouduttiin antamaan oksitosiinia että saataisiin vauva ulos nopeammin. Oli aika yllättävää miten erilaisilta oksitosiini supistukset tuntuivat! Alkoivat aivan yllättäen niin ettei niihin voinut mitenkään varautua. Yllätyin myös siitä että vaikka sain synnytyksessä repeämän ei repeämistä tuntenut lainkaan. En siis osannut lainkaan ennakoida sitä miltä eri asiat synnytyksessä tuntuvat.
 
Kivut vastasivat aika hyvin odotuksiani. Pärjäsin mielestäni niiden kanssa hyvin. Se harmittaa, että puoliso kyseli mulle kivunlievitystä, vaikka en olisi tarvinnut ja kätilön kanssa puhuivat mut ympäri ottamaan epiduraalin. Siinä on niin vietävissä. Kun he puhuivat kivusta, keskityin kuulostelemaan, kuinka paljon supistukset sattuu ja silloinhan sen sattumisen huomaa.
 
Taaperon äiti sanoi:
Kivut vastasivat aika hyvin odotuksiani. Pärjäsin mielestäni niiden kanssa hyvin. Se harmittaa, että puoliso kyseli mulle kivunlievitystä, vaikka en olisi tarvinnut ja kätilön kanssa puhuivat mut ympäri ottamaan epiduraalin. Siinä on niin vietävissä. Kun he puhuivat kivusta, keskityin kuulostelemaan, kuinka paljon supistukset sattuu ja silloinhan sen sattumisen huomaa.
Click to expand...

Tekipä puoliso ikävästi tuossa, vaikka varmasti hyvää tarkoitti. Mielestäni pitäisi kuitenkin olla synnyttävästä äidistä lähtöisin puudutteiden tarve. Mahdoton tietää jälkikäteen, mutta ehkä et olisi epiduraalia missään vaiheessa tarvinnut, jos sinua ei olisi siihen johdateltu.
 
Oli kyllä just yhtä kivuliasta kuin olin ajatellutkin, mutta se yllätti että kipu ei missään vaiheessa tuntunut mahassa vaan selässä!
 
Se kivun "laatu" yllätti. Kipeästihän se kävi, mutta kummasti tässä odotellaan toiselle kierrokselle lähtöä 5 viikon sisään :grin
 
Oli paljon hirveämpää kuin olin ajatellut.
Minulle kun ei ehditty antaa mitään puudutuksia, kun synnytys oli tosi nopea ja siksi aika raju.

Se ei minulle selvinnyt, miksi myös leikkaussalilääkäri oli pyydetty paikalle. Ehkä siksi, että minulla on aika kapea lantio, niin isompi vauva olisi voinut jäädä jumiin?
 
Ei, olin odottanut kokonaisvaltaisempaa kipua enkä vaan ihan tajutonta pistosta alamahaan. Supistukset tosin meni "pilalle" kun crp ja kuume nousi. Sitä ennen supistukset oli kokonaisvailtaisempia ja pehmeämpiä. Nuo toiset millä sitten synnytin oli todella teräviä ja vain alavatsassa tuntui kuin puukolla halkastaisiin.
 
Minusta se vastasi aika hyvin sitä mitä olin ajatellutkin, koska mielessäni olin varautunut aivan äärimmäiseen kipuun, jotta se ei pääsisi yllättämään. Synnytys oli raju, en tiedä oliko käynnistyksellä osuutta asiaan.

Ennen kalvojen puhkaisua olin 6cm auki ja supistuksia tuli noin 3min välein ja saattoivat minuutinkin kestää. Suurin kipu oli alavatsalla koko ajan. Ajattelin, että pakko vielä pärjätä ilman puudutteita. Jätetään pahempaan vaiheeseen. Olin aikeissa käydä vielä syömään, vaikka tuskat olivat kovat.

No kalvot sitten puhkaistiin ja siitä alkoi välittömästi kahta kauheammat kestosupistelut. Vatsa oli ihan krampissa ja kyynel silmässä kirosin pahimpien supistuksien kohdalla. Ei paljon taukoja tullut. Tässä vaiheessa mietin etten tällaista kipua voi yksinkertaisesti kauaa kestää. Paniikki oli hyvin lähellä. En voinut liikkua, kun kouristi vaan. Ilokaasu aloitettiin lähes välittömästi ja jääräpäänä halusin kokeilla vielä ammetta ennen puudutteita. Vesikin oli jo laskettu valmiiksi, mutta sinne ei koskaan päästy. Ylös kun vuoteesta avustettiin, tajusin etten pysty menemään. Tunsin kun vauva samalla humpsahti alemmas.

Tehtiin sisätutkimus ja olinkin 10cm auki. Makuulleen en voinut niissä tuskissa jäädä, vaan anelin apua, että haluan pystyyn. Ilokaasu jäi siis ainoaksi helpotukseksi ja sitä vetelinkin lähes tauotta. Muuta en kerennyt saamaan, koska kalvot puhkaistiin 12:25 ja lapsi syntyi noin tunti ja vartti tästä. Aktiiviseksi ponnistusajaksi olikin kirjattu 8min. Ponnistusvaihe oli helpotus, silloin kipu muuttui siedettävämmäksi. Repeämisen tunsin, mutta se ei siinä vaiheessa ollut mitään. Jos avautuminen olisi kestänyt vaikka tunnin pidempään, olisin hyvin todennäköisesti tarvinnut jotain muutakin kivunlievitystä. Että onnekas olen, kun ei tarvinnut pidempään kestää. Ilokaasustakin oli onneksi apua.
 
Muokattu viimeksi:
Mamiliksi sanoi:
Minusta se vastasi aika hyvin sitä mitä olin ajatellutkin, koska mielessäni olin varautunut aivan äärimmäiseen kipuun, jotta se ei pääsisi yllättämään. Synnytys oli raju, en tiedä oliko käynnistyksellä osuutta asiaan.

Ennen kalvojen puhkaisua olin 6cm auki ja supistuksia tuli noin 3min välein ja saattoivat minuutinkin kestää. Suurin kipu oli alavatsalla koko ajan. Ajattelin, että pakko vielä pärjätä ilman puudutteita. Jätetään pahempaan vaiheeseen. Olin aikeissa käydä vielä syömään, vaikka tuskat olivat kovat.

No kalvot sitten puhkaistiin ja siitä alkoi välittömästi kahta kauheammat kestosupistelut. Vatsa oli ihan krampissa ja kyynel silmässä kirosin pahimpien supistuksien kohdalla. Ei paljon taukoja tullut. Tässä vaiheessa mietin etten tällaista kipua voi yksinkertaisesti kauaa kestää. Paniikki oli hyvin lähellä. En voinut liikkua, kun kouristi vaan. Ilokaasu aloitettiin lähes välittömästi ja jääräpäänä halusin kokeilla vielä ammetta ennen puudutteita. Vesikin oli jo laskettu valmiiksi, mutta sinne ei koskaan päästy. Ylös kun vuoteesta avustettiin, tajusin etten pysty menemään. Tunsin kun vauva samalla humpsahti alemmas.

Tehtiin sisätutkimus ja olinkin 10cm auki. Makuulleen en voinut niissä tuskissa jäädä, vaan anelin apua että haluan pystyyn. Ilokaasu jäi siis ainoaksi helpotukseksi ja sitä vetelinkin lähes tauotta. Muuta en kerennyt saamaan, koska kalvot puhkaistiin 12:25 ja lapsi syntyi noin tunti ja vartti tästä. Ponnistus kesti puolisen tuntia. Ponnistusvaihe oli helpotus, silloin kipu muuttui siedettävämmäksi. Repeämisen tunsin, mutta se ei siinä vaiheessa ollut mitään. Jos avautuminen olisi kestänyt vaikka tunnin pidempään, olisin hyvin todennäköisesti tarvinnut jotain muutakin kivunlievitystä. Että onnekas olen, kun ei tarvinnut pidempään kestää. Ilokaasustakin oli onneksi apua.
Click to expand...

mulle tuli kalvojen puhkaisu jälkeen ihan vastaavat supistukset. Ennen puhkaisua 4-5 cm auki ja sitten mentiinkin lujaa sinne kymmeneen senttiin. Ja sen tunsi :D Mulla oli siihen mennessä annettu jo 2 epiduraalia, ja kolmas ei auttanut mitään muuta kuin että supistusten ”väli” oli helpompi. Silloinkin siis sattui mutta pystyi sentään hengittämään. Ilokaasusta ei ollut mulla missään vaiheessa kipuun mitään vaikutusta, mutta helpotti hengittämään supistusten läpi.
 
AnnMariii sanoi:
mulle tuli kalvojen puhkaisu jälkeen ihan vastaavat supistukset. Ennen puhkaisua 4-5 cm auki ja sitten mentiinkin lujaa sinne kymmeneen senttiin. Ja sen tunsi :D Mulla oli siihen mennessä annettu jo 2 epiduraalia, ja kolmas ei auttanut mitään muuta kuin että supistusten ”väli” oli helpompi. Silloinkin siis sattui mutta pystyi sentään hengittämään. Ilokaasusta ei ollut mulla missään vaiheessa kipuun mitään vaikutusta, mutta helpotti hengittämään supistusten läpi.
Click to expand...

Joo toi kalvojen puhkaisu kyllä räjäytti pankin o_O Synnytyksen jälkeen mun kivunsieto putosi ihan nollaan ja pyytelin voinko saada jotain. Ei siis kipuja sinällään ollut, mutta tuntui vaan että nyt saa riittää, en halua enää mitään kipua tuntea. Istukkaa irroteltiin ehkä 20min ja se tuli repaleisena ulos.
 
Mamiliksi sanoi:
Joo toi kalvojen puhkaisu kyllä räjäytti pankin o_O Synnytyksen jälkeen mun kivunsieto putosi ihan nollaan ja pyytelin voinko saada jotain. Ei siis kipuja sinällään ollut, mutta tuntui vaan että nyt saa riittää, en halua enää mitään kipua tuntea. Istukkaa irroteltiin ehkä 20min ja se tuli repaleisena ulos.
Click to expand...
Mulla onneksi loppui kivut kokonaan ponnistusvaiheessa. Ponnistus ei siis sattunut tippaakaan, mutta kamalin tunne ikinä se oli. Toki mulla oli myös emättimen suu puudutettuna valmiiksi mahdollista epparia varten, en tiedä tehdäänkö niin aina valmiiksi? Istukka tuli nätisti irti mutta tuntui sekin kamalta :hilarious:
 
Kamalaahan se oli, mutta heti kun vauva oli ulkona ajattelin että ei se niin paha ollut ja parin vuoden päästä voisi tulla uudestaan:wink

Pahinta oli varmaan ensisynnyttäjänä se epätietoisuus ja paniikki kun kipu on niin kova että sitä ei kestä eikä tiedä onko vielä pahempaa tulossa ja kauanko tätä kestää. Onneksi sain hyvän kivunlievityksen ja mahtavan kätilön joka todella kannusti ja osasi rauhoitella kun luulin etten selviä tästä. Olin varautunut pahempaan kipuun kuin mitä lopulta oikeasti koin.

Istukka tuli muutamalla painalluksella eikä tuntunut miltään eikä jälkisupistuksia ainakaan vielä ole tullut.
 
Avautumisvaiheen alussa kipu oli aika lailla sellaista kuin oletinkin, mutta pian sen jälkeen halusin kuitenkin epiduraalin helpottamaan oloa. Mutta sitten tuli 2,5 tunnin ponnistusvaihe jolloin epiduraalia ei ehditty enää lisätä. Kun se kaikki kipu lävähti kerralla päälle niin oli kyllä todella tuskallista. Hirveintä kipua ikinä! Musta tuntuu, että keho oli ehtinyt tuudittautua epiduraaliin niin hyvin, että ponnistusvaiheen kipu tuli järkytyksenä.
 
Itsellä ei oikein ollut esikoisen kohdalla mitään odotuksia kivun suhteen, menin synnyttämään ihan sillä asenteella, että pyydän epiduraalin jos siltä tuntuu. Huomasin selviäväni kivuliaimmista supistuksista ennen epiduraalia parhaiten hengitykseen keskittymisellä ja ilokaasunaamarista sain "tukea" vaikka sieltä ei juuri itse ainetta tullutkaan, koska se aiheutti pahoinvointia. Epiduraali hidasti avautumista, mutta antoi minulle kaivatut parin tunnin unet, kun aktiiviset supistukset olivat ennen puudutetta kestäneet jo 12h. Heräsin supistuksii, ja kiritin viimeisen sentin avautumista. Sitten nousin ylös tasofordin tuelle, että alkaisi ponnistuttamaan ja kyllähän se kohta ponnistuttamaan alkoikin, könysin takaisin sängylle. Eka ponnistus oli vähän sellanen kokeilu, että kuinka piukassa siellä ollaan. Totesin, että ihan saa tosissaan pusertaa, seuraavaan ponnistukseen keräsin kunnon tsempit ja toisella ponnistuksella tuli pää ja seuraavaksi valahti loput. En kokenut tai en ainakaan muista kokeneeni kipua kummassakaan vaiheessa kovin pahaksi. Kyllähän se nyt sattui, mutta kuvittelin enemmän. Toki kiitos epiduraalille, se jää arvoitukseksi, olisinko kestänyt ne supistukset, jotka tulivat epiduraalin vaikutusaikana.
 
Takaisin
Top