Vastasiko synnytyskipu odotuksiasi?

Uusperhesatu

Uusperhesatu

Asioista perillä oleva
Serkkuni sai juuri lapsen ja totesi, että synnytys oli paljon kamalampi kokemus kuin hän oli odottanut. Oma kokemus esikoisestani oli ihan samanlainen - en etukäteen mitenkään arvannut, miten kammottavan kivuliasta synnyttäminen olisi. Toki tiesin, että se sattuisi, mutta kokemus oli silti paljon tuskaisempi kuin olisin ikinä osannut odottaa.

Toisen lapsen kohdalla tiesin jo, mitä odottaa, mutta yllätyksenä tuli se, että synnytys oli lähes yhtä pitkä kuin esikoisen kohdalla, eikä avautumisvaiheen kesto siis puolittunut, kuten usein ilmeisesti tapahtuu. Kipu itsessään ei siis enää tullut yllätyksenä, mutta siitä yllätyin, että se kesti taas niin kauan.

Kolmas synnytys yllätti sitten taas siinä, että se oli huomattavasti lyhyempi kuin kahden ensimmäisen perusteella pelkäsin. Tämä oli positiivinen yllätys, vaikka kipu oli tässäkin synnytyksessä aivan tolkuton.

Miten teillä - onko synnytyskipu ja sen kesto vastannut odotuksianne vai oliko synnytys enemmän tai vähemmän kivulias kuin odotitte?
 
Omalla kohdalla synnytyskipu vastasi aikalailla sitä, mitä osasin ajatella/pelätä. Mulla on ennen synnytystä ollut tolkuttoman kivuliaat menkat ja joskus koulukaverini totesi että siitä kun tuplaat viisinkertaiseksi niin saat synnytyksen. Ei ollut hirveän kaukana todellisuudesta. Kivuliasta, mutta onneksi lääkkeellistä apua oli saatavilla ja muitakin keinoja. Hidas koko tapahtuma oli, yli 18h, se yllätti kyllä.

Jos joku yllätti tosi paljon, niin se pahoinvointi ja oksentelu. Oletin, että se yrjöäminen olisi jäänyt sinne johonkin puoleenväliin raskautta, mutta ei. Tosin taisin ihan itse aiheuttaa sen sillä ilokaasulla, hyi. Oksensin sen jälkeen tunnin :hungover:
 
Aikalailla joo, kipu oli sellainen kun odotin. Mulla on myös ollut nuorena todella kivuliaat kuukautiset, söin vahvoja kipulääkkeitä ja silti olin täysin liikuntakyvytön kolme päivää kuukaudessa ja makasin kuumassa kylvyssä. Synnyttämisessä kipuja enemmän yllätti rajuus ja nopeus.
 
Esikoisen synnyttäminen sattui enemän kuin olin kuvitellut. Olin lukenut paljon juttuja että kipu olisi sellaista että halkeaa keskeltä kahti ja supistukset kuin menkka jomoja monin kertaisesti kivuliaampana.
Mulla ei ollut odotus aikana edes harjoitus suoistuksia, ei liitos kipuja eikä mitään. Sitten kun synnyttäminen yllättäen alkoi, kipu oli ihan kauheaa, enkä ollut osannut sellaiseen varautua. Synnytyäminen oli kipujen takia shokki, enkä tarkasti muista synnytyksen kulkua. Ekasta supistuksesta meni 24h syntymään. Sairaalassa olimme 9h ennen kuin poika syntyi.

Toisen synnyttäminen meni kuin unelma! Kun tiesi mitä synnytys kipu on, ja oli siihen varautunut. Kotonakin pärjäsin pidempään, ja sairaalaan mentiin 2h ennen toisen pojan syntymää. Uskon että olisin kestänyt synnytyksen pelkällä ilokaasulla, mutta otin spinaalin, koska esikoisen aikana se oli ihan välttämätön kun kivut niin kovat, niin ajattelin että ehkä tällä kertaakin parempi ottaa. Harmittaa että sen otin, se poisti supistukset puoleksi tunniksi, joka ei olisi ollut kyllä tarpeen :rolleyes:
 
Olin jotenkin ehkä varautunut paljon pahempaankin kipuun vaikka olinkin jo hyvissä ajoin päättänyt pärjätä ilman kipulääkkeitä. Se yllätti että homma venyi ja venyi eikä asiat edennyt toivotulla tavalla, joten lopulta jouduttiin laittamaan oksitosiinitippa. Tässä vaiheessa pelkäsin ihan hirveästi sitä että siitä alkaa lääkekierre kun en enää pärjääkään oksitosiinin aiheuttamien (kuulemma) paljon kivuliaampien supistusten kanssa, mutta sinnillä niistäkin selvittiin pelkällä akupainannalla ja sain synnyttää ilman kipulääkkeitä kuten olin halunnutkin. Kuten kaikki lupailikin etukäteen niin kipu unohtui saman tien kun vauvan sain rinnalle, ja toivon voivani tämän toisen synnyttää ilman edes sitä oksitosiinia.
 
Odotin sen olevan kivuliasta, mutta se oli vielä 1000x kivuliaampaa. Supistuksissa yllätti se, miten paljon ne sattui nimenomaan selkään, jotenkin oletin niiden tuntuvan lähinnä kohdun suunnilla. Raskauden aikana kun ei ollut minkäänlaisia harjoitussupistuksia ollut. Epiduraali auttoi avautumisvaiheen supistuskipuihin taivaallisesti, mutta vain noin 4 tunnin ajan, eikä sen jälkeen saamistani kivunlievityksistä tuntunut olevan enää mitään apua vaikka laittoivat vaikka ja mitä. Ponnistusvaihe varsinkin oli tosi tuskainen, ei sitä kipua voi edes kuvitella ennen kuin on siinä tilanteessa. Olin olettanut että saan ponnistusvaiheessa sentään turvautua ilokaasunaamariin, mutta sepä vietiinkin minulta pois kun ponnistusvaihe alkoi. Ehkä pahin kohta oli se kun vauvan pää jäi usean supistuksen ajaksi puoliksi sisään eikä meinannut millään liikkua siitä ulospäin. :hungover:

Mutta nopeastihan se kipu loppujen lopuksi oli ohi, ei se ollut kuin yhden päivän rupeama ja synnytystä seuraavana päivänä olo oli jo ihan kuin en olisi koskaan raskaana ollutkaan. Plus aika kultaa muistot, nyt jo MELKEIN muistelee lämmöllä. :grin
 
Mulle oli sanottu, että synnytyskipu on kovinta kipua mitä pystyy kuvittelemaan. Ja varauduin todelliseen tuskaan, mutta ei se musta ollut sitten niin pahaa kuin luulin. Mulla tuli kivuliaita harjoitus suppareita jo jostain viikolta 25alkaen joten ehkä kohtu/minä olin jo valmistautunut jotenkin siihen synnytykseen:confused004
 
Esikoisen kohdalla se kivun oli määrä shokki. Mulla tosin synnytys käynnistettiin jolloinka sanottiin että supistukset voi olla rajumpia kun ei luonnollisesti ala, ja tosi rajuja ne oli heti ensimmäisestä supistuksesta alkaen. Synnytyksen edetessä mulla ei omia supistuksia meinannut tulla ollenkaan kun kroppa ei lähteny mukaan, jolloin laitettiin oksitosiini tippumaan ja se kipu oli jäätävää. Sitä luokkaa että kirjaimellisesti toivoin kuolevani siihen paikkaan kun tuntui ettei kestä sitä kipua enää yhtään ja kivunlievityksistä ei ollu kunnolla hyötyä.

Kuopuksen synnytys alkoi ihan itestään eikä oksitosiinia tarvittu. Kivut oli tietty kovia, mut ei läheskään niin rajuja kuin esikoisesta. Se olikin korjaava synnytys, oli mahtavaa saada kokea kun kroppa lähtee hommaan mukaan ja osaa hoitaa synnytyksen ilman ettei tarvinnut käynnistellä tai turvautua oksitosiiniin.
 
Samoja kokemuksia. Esikoisesta pärjäilin hyvin luomusti kunnes jouduttiin laittaa oksitosiinitippa kun synnytys ei vaan tuntikausiin edennyt lainkaan. Se oli helvetillistä ja sainkin sitten epiduraalin joka auttoi ihanasti. Ponnistusvaiheessa se ei enää vaikuttanut mutta onneksi se meni nopeasti ohi.

Kuopuksen synnytys eteni nopeasti, tens helpotti vaikka kivut olikin ainoastaan vatsan puolella. Kohdunkaulanpuudutteen päädyin ottamaan ja se riitti vallan mainiosti. Ponnistus oli taas tuskallisinta mutta kesti vaivaiset 2 min.

En oikein tiedä mitä odotin, ehkä odotukset oli oikeat mutta oksitosiinitippa oli vihonviimeinen keksintö. Normisynnytyksen varmasti handlaisin luomustikin jos olisi pakko, mutta niin idealisti en ole (vaikka lääkkeettömyyden toivelistassani mainitsenkin).
 
Joo ja ei. Tiedän että minulla on korkea kipukynnys, eikä avautumisvaiheen supistukset kovin kivuliaita olleet. Jotakuinkin näin olin ajatellutkin asian olevan. Meni lämpöpussien ja aquarakkuloiden kanssa ihan sujuvasti.

Mutta sitten. Ponnistusvaihe alkoi, ja se ponnistamisen tarve tuntui aivan hirvittävältä, kuin nopeaan tahtiin iskeviä puukkoja. Kiljaisin ääneen. En olisi edes tajunnut että ponnistuttaa, ellei kätilö olisi sattunut olemaan vieressä ja kysynyt. Pääsi yllättämään tosi pahasti. Kaikki synnytystarinat sun muut joista olin kuullut, kertoivat ponnistamisen tarpeen tuntuvan paineentuntuna. Sitä sitten odotin, mutta pieleen meni. Ponnistusvaiheen supistukset olivat kammottavia, en pystynyt oikein keskittymään mihinkään muuhun kuin kipuun ja lopussa tuntui että kohta loppuu voimat. Ponnistusvaihe kesti 22 minuuttia.

Mutta unohtuivat heti kun vauvan näki :) synnytyksestä jäi positiiviset fiilikset.
 
Niin ja näin. Olin osannut oikein odottaa minkä tyylistä kipu tulisi olemaan. Isompi yllätys oli se, että eka synnytys kesti niin kauan ja alkoi voimat loppua kesken.

Kolmas synnytys meni täysin omassa kuplassa ja hallitusti, vaikka lääkkellistä kivunlievitystä ei ollut enkä osaa muistaa kivun olleen ylivoimaista ollenkaan. Kun taas viimeisessä synnytyksessä kipu tuntui kovemmalta, koska en osannut rentoutua ja ponnistusvaiheen tullessa kipu ilman lääkkeellistä kivunlievitystä oli kovaa ja pelottavaa.
= Vaikka varmaan ihan samanlainen kipu oli sekä kolmannessa ja neljännessä synnytyksessä niin muut tekijät vaikutti paljon kivun kokemiseen.
 
Kyllä se yllätti siinä mielessä kuinka se melkein hiipi pienestä menkkajomotuksesta aivan järkyttäväksi tuskaksi. Se tunne että mikään ei auta ja kaikki on epämukavaa, halusin vain pois koko tilanteesta kun aukeninkin lopulta niin nopeasti. Lääkityksen avulla synnytys kyllä sitten eteni hyvin ja en vieläkään ihan tajua kuinka nopeasti se kipu katoaa vauvan synnyttyä! Ihan kuin mitään kipua ei olisi koskaan ollutkaan. :wideyed:
 
Muokattu viimeksi:
Olin kuvitellut kivunsietokykyni olevan huomattavasti korkeampi, mutta todellisuudessa en kestänyt mitään. :D
Olin alunperin suunnitellut synnyttäväni mahdollisimman vähin lääkkein, mutta niin mieli sitten muuttui kun supistelut alkoivat. Toki minulle laitettiin oksitosiini-tippa, joka voimistaa supisteluita melkoisesti eikä anna kuulemma ns. lepotauloja samalla tavalla kuin luonnolliset supistukset.
 
Kipujen kovuus yllätti ja se että kuinka kokoaikaista se kipu oli.
Aina olen kuullut sanottavan ”supistusten välillä voi levätä”, vastaukseni tähän olisi oman synnytyksen jälkeen ”ai sen 2 sekunttia?”.

Supistuksia tuli kokoajan, se oli ihan kamalaa. Toki kätilö ja lääkärikin sanoivat että tulee liian useasti (mutta ei ne paikkoja kovin nopeasti aukoneet), tätä jatkui koko synnytyksen ajan 23h 54min.

Toivon että seuraava synnytys olisi edes vähän ”rauhallisempi”, ja lyhytkestoisempi. Toivon myös ettei tarvitsisi käynnistää / olla oksitosiinitipassa.
 
Dristiina sanoi:
Olin kuvitellut kivunsietokykyni olevan huomattavasti korkeampi, mutta todellisuudessa en kestänyt mitään. :D
Olin alunperin suunnitellut synnyttäväni mahdollisimman vähin lääkkein, mutta niin mieli sitten muuttui kun supistelut alkoivat. Toki minulle laitettiin oksitosiini-tippa, joka voimistaa supisteluita melkoisesti eikä anna kuulemma ns. lepotauloja samalla tavalla kuin luonnolliset supistukset.
Click to expand...

Minulla oli aivan sama juttu, että etukäteen ajattelin ja toivoin kovasti, että pystyisin synnyttämään ilman liikoja lääkityksiä, mutta toisin kävi! En kestänyt supistuskipua oikein mitenkään :D Pyysin epiduraalia salissa kun en päässyt kiinni supistuskipuun mitenkään kun kroppa vääntyi jokaisella supistuksella kaarelle. Kätilö vaan hoki, että älä taistele supistusta vastaan. No en kyllä taistellut, yritin kaikkeni, että olisin voinut rentoutua ja hengitellä, mutta kun kroppa oli toista mieltä pään kanssa asiasta :shifty: No, onneksi epiduraalin sitten sain, ja synnytys jatkui minun osaltani rennommissa merkeissä.
 
Yllätti siinä mielessä, että miulla oli suht nopea synnytys ensisynnyttäjäksi (n. 5 h) kun olin varautunut monen tunnin rupeamaan :grin supistukset oli kipeitä mutta niiden kanssa pärjäsin hengittelemällä ja yllättävän paljon auttoi sellainen hyminä, aina supistuksen tullessa hymisin "hymmmmmmm" :grin mutta se ponnistuskipu ku pää syntyy :woot: ai juma et se teki kipeetä ku ei tienny mistä reiästä se pää tulee vai yrittääkö tehä reiän välilihaan :grin kivunlievityksenä ilokaasu, mistä ei ollu apua sekä kohdunkaulan puudute mikä autto supistuksiin
 
Oli kyllä virhe tulla lukeen tää ketju :hilarious: jotenkin oon aina aatellut et kaikki tietää et synnytys on ihan yhtä tuskaa, mutta tää sai mut nyt pelkäämään, että se on pelkkää kuolemaa :hilarious: olisin varmaan ollut onnellisempi jos olis kokenut sen yllätyksen vasta synnärillä... :grin
 
Mä en tiedä mikä mua vaivaa, mut se kipu ei ollut niin pahaa ku luulin. Ekassa synnytyksessä kaikki meni ponnistukseen asti hyvin. Otin kyllä epiduraalin, mutta se meni sit väärään kohtaan ja ei auttanut yhtään. Lapsi oli sit kiinnittynyt vielä vähä vinoon mikä vihloi lantioon. Toka synnytys oli mukavampi vaikka latenssiaika kestikin monta päivää enne varsinaista synnytystä, mikä vei lopulta voimia kun olin saanut ohjeeksi juosta rappusia mitä sit teinkin ja kun monta yötä valvonut supistuksien kanssa. Odotan jo innolla kolmatta kertaa. Molemmissa siis oli puudutteet ja ilokaasut ja tenssit.
 
Takaisin
Top