Varhaisultra

Noomi:
En varannut vielä aikaa yksityiselle lääkärille, katselin vasta illasta tsrjontaa ja täällä Pirkanmaalla on paljon ammattilaisia keille saa hyvin aikoja ihanpäivän- parin päivän varoitusajalla.

Luin kanssa edellisiäkin viestejä ja on jotenkin tosi helpottava ajatus että tässä on mahdollisuus että on tapahtunut joku virhe laskuissa tai sitten keho toiminut jotenkin niin että hedelmöittyminen ollut myöhemmin tai sitten kiinnittyminen. Mietin vaihtoehtoa että menisin joko A. Yksityiselle gynelle tai B. viikon päästä uudelle ajalle yksityiseen kätilön varhaisultraan. Tällä hetkellä lääkäri vaikuttaisi varmemmalta vaihtoehdolta. Jäädään nyt odottamaan että aikaa hieman kuluisi.
Se että nukkui yön (jotenkuten) taittoi onneksi pahimman ahdistuksen ja katastrofiajattelun 😐
 
Joo, niptin voi tehdä aikaisintaan rv 10+0, mutta olen ymmärtänyt että kannattaa malttaa odottaa vähän kauemmin, jotta äidin verenkiertoon kerkeää vapautua enemmän tutkittavaa ainesta.
 
Millä viikoilla NIPT tehdään HUSissa? Tyksissä mun käsittääkseni sen voi saada vko10 alkaen.
Mä oon ymmärtänyt että HUS:lla se tehdään vasta nt-ultran jälkeen ja että menis sit viikolle 13 ja sitten tuloksissa menee varmaan ainakin viikko, niin vähän pitkältä tuntuu odotella sinne asti. Mun lääkäri suositteli Niptiä 11+ alkaen mutta olen muistaakseni käynyt kyllä 10+ jotain aikaisemmissa raskauksissa.
 
Oliskohan sitä mahdollista saada aiemmin, jos on ollut keskenmenotaustaa? Jos sais lähetteen labraan ennen ultraa, niin sit vois saada tulokset jo ultran kanssa samoihin aikoihin. Tälläinen löytyi TYKSin sivuilta, eli raskausviikosta 10 eteenpäin pitäisi olla luotettava, varsinkin jos lasketaan hedelmöityksestä jos on esim ovuloinut myöhään.

1793879913767.png
 
View attachment 160992
Ainahan sitä voi kokeilla kysyä. Sama testihän tuo on että verikokeen voisi HUS:llakin periaatteessa ottaa viikosta 10 alkaen. Uskoisin syynä olevan se että ultrassa katsotaan onko raskaus edennyt normaalisti ja verikokeet vasta sitten kun on varmaa että raskaus on jatkunut. Ja jos ilmenisi vaikka monikkoraskaus niin sitten niptiä ei tehtäisi. Sama jos menee yksityiselle, niin ne ultraa aina ensin. Husilta ei vaan mitään ylimääräisiä ultria tipu niin siksi varmaan tuo linjaus. Mun kokemus tähän mennessä on ollut että alkuraskaudessa ei ultrata mitään ylimääräistä vaikka keskenmenoja olisi.
 
Korjatkaa jos oon väärässä mutta mulla on tällainen oletus… Nipt voidaan tehdä nt-ultran jälkeen, ja tuloksissa menee 1-2viikkoa. Mikäli siinä on poikkeamaa niin jatkotutkimukset menee sinne rv15 jolloin voi varmistaa istukka- tai lapsivesipunktiolla epäilyn. Eli joka tapauksessa toi on vähän pidempi prosessi mitä ajattelisi… 🤔
 
Näin olen ymmärtänyt. Eikö sieltä ultrasta voi mennä ihan suoraan verikokeeseen? Tällainen käsitys mulla on ollut.
 
Periaatteessa ihan sama meneekö niptiin 10+0 tai 13+0, sillä jos seula hälyttää ei jatkotutkimuksia voi kuitenkaan tehdä kuin aikaisintaan 15+0 tai jotain...
Periaatteessa tuossa ei siis voita aikaa menemällä todella aikaisin niptiin.

(Menemällä tosi aikaisin saattaa kyllä toisaalta olla edessä pidempi piina, jos uutiset on ikäviä.)
 
Muokattu viimeksi:
Periaatteessa ihan sama meneekö niptiin 10+0 tai 13+0, sillä jos seula hälyttää ei jatkotutkimuksia voi kuitenkaan tehdä kuin aikaisintaan 15+0 tai jotain...
Periaatteessa tuossa ei siis voita aikaa menemällä todella aikaisin niptiin.
Niin, tämäpä juuri. Nt-ultrasta saa lähetteen niptiin (verikoe) jonne voi lompsia tosiaan vaikka heti ultran jälkeen. Aika pitkiä viikkoja edessä sitten jos jotain huolettavaa ilmenisikin, jos ois omakustanteinen nipt rv10 niin pahimmillaan joutuisi odottamaan lapsivesitutkimusta yli kuukauden… 😵‍💫
 
Korjatkaa jos oon väärässä mutta mulla on tällainen oletus… Nipt voidaan tehdä nt-ultran jälkeen, ja tuloksissa menee 1-2viikkoa. Mikäli siinä on poikkeamaa niin jatkotutkimukset menee sinne rv15 jolloin voi varmistaa istukka- tai lapsivesipunktiolla epäilyn. Eli joka tapauksessa toi on vähän pidempi prosessi mitä ajattelisi… 🤔 Itselläni nyt viime heinäkuussa keskenmeno H 13+6, sikiö vastasi H 12+6. NT-Ultraäänessä NT yli 3 ja tehtiin NIPT. Vastauksessa meni tasan viikko ja todettiin trisomia-18. H 15 olisi tehty lapsivesipunktio + biopsiat, jos niin pitkälle oltaisiin menty. Sikiö menehtyi reilun viikon päästä NT-ultrasta. Tämä oli neljäs keskenmeno ja tähän raskauteen sain naistentaudeilta ultraäänet H 7 ja H 9 ja NT-ultran jälkeen tehdään NIPT. Toivotaan että asti päästään..
Minulla nyt 7/26 keskenmeno H 13+6, sikiö vastasi H 12+6. NT-UÄ oli nähtävissä rakennepoikkeavuuksia ja NT oli yli 3. Tehtiin heti NIPT ja H15 viikolle suunniteltiin alustavasti lapsivesipunktio + biopsiat. Tasan viikko meni NIPTissä ja siinä todettiin trisomia-18 ja kontrolli-ultrassa sikiö oli menehtynyt itsestään. Tämä oli neljäs keskenmeno ja tähän raskauteen sain nyt naistentaudeille ultrat H 7, siinä kaikki oli hyvin ja ensi viikolla on seuraava kontrolli-UÄ H 9. NIPT tehdään automaattisesti niskaturvotus-ultraäänen yhteydessä meidän kohdalla ja varhaisrakenteet H 16. Toivotaan että sinne asti päästään ❤️
 
Muokattu viimeksi:
@Marleen Onpa teidänkin kohdalle sattunut huonoa tuuria. 💔 Mutta kiitos viestistä, tuossahan tuo aikajänne tulee aika hyvin selväksi. Toivottavasti teillä tämä raskaus menee onnellisesti maaliin saakka.

Meillä oli vähän sama tilanne rakenneultrassa v.2024, kun yllättäen siellä löytyikin pari pientä poikkeavuutta sikiöllä, silloin en vielä ymmärtänyt sen olevan mitään vakavaa. Jatkotutkimukset kesti useita viikkoja ja sitten täytyi vielä odottaa tuloksia, ja viikon verran vielä niiden jälkeen valviralta lupaa keskeytykseen, koska viikkoraja oli juuri ylittynyt. Trisomia-18 oli myös kyseessä. Ne oli pitkiä päiviä ne.
 
Takaisin
Top