Varhaisultra

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja AnnMarii
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä

AnnMarii

Päivystävä dosentti
Tammikuiset 2023
Syyskuiset 2024
Kesäkuiset 2026
Täällä voi keskustella varhaisultrasta suuntaan ja toiseen, sekä jakaa ultrakuulumisia.😊

Päätin itse eilen lopulta varata myös ajan. Miehen kanssa keskustelin ja hän sanoi että jos yhtään tuntuu siltä niin mennään vaan. Ja vaikka nyt on vielä seesteinen luottavainen olo niin itseni tuntien marraskuun loppupuoli on vielä niin kaukana että siinä ajassa ehtii kaiken maailman epäilykset kummittelemaan mielessä. Eli varasin ajan 25.10. rv 8+4. Halutaan viedä lapset hoitoon siksi aikaa, joten meni vähän myöhemmäksi, mutta eipähän tarvitse miettiä että olisi liian pieni ettei mitään näkyisi.😅

Mitä ootte mieltä aikojen listauksesta? Muistelin että jossain on ollut sellainen🤔
 
Minusta tuo aikojen listaaminen on hyvä idea, niin pysyy paremmin kartalla. 😊 Kyllä tuota varmasti itsekin tulee väliultrissa käytyä pariin kertaan. "Onneksi" hoitoalkuinen raskaus, niin pääsee varhaisultraan polimaksun hinnalla 21.10. Toki nuo kätilöiden yksityisellä tekemät eivät ole pahan hintaisia, jos sellainen paikka vaan läheltä löytyy. 😊
 
Joo käyn Perhe Artella Helsingissä. Niilläkin kyllä näyttäisi hinnat nousseen. Nyt on 86 €. Muistaakseni oli viimeksi halvempi. Jos menisi yli satasen niin sit en tiedä menisinkö. Oon kyllä kuullut ihan hirmuhinnoista joillain paikkakunnilla. Ja onhan toi 86 euroakin rahaa, joten ymmärrän hyvin että kaikki ei halua käydä. Mekään ei esikoisen aikaan käyty. Tosin oireet oli aika selvät silloin.😅

Eli listaa tähän:

AnnMarii 25.10. rv 8+4
 
Eli listaa tähän:

AnnMarii 25.10. rv 8+4

Ixia86 21.10. rv 7+4
 
Me kans mietittiin että käytäis miehen kans varhaisultrassa Perhe Artella täällä tampereella todennäkösesti kans 8+ jotain, mutta ei viel varattu aikaa. :)
 
Joo siis esim meillä täällä vaan Terveystalo tekee näitä, hinta alkaen 347 € 🤪

Viimeksi ajoimme sitten Lahteen Perhe Arteelle, maksoin silloin n.70€. Nyt kans ehkä varataan aika sinne, halutaan tietää että onko siellä elämää ja oikeassa paikassa ja toki myös kuumottaa ettei vaan ois kaksoset, kun mulla suvussa paljon.
Ja ei kaksosissa siis mitään vikaa ole, toivon ettei kukaan loukkaannu 🤗 mut oishan siinä sulateltavaa 😅
 
Keski-Suomeen Jyväskylään tuli nyt syksyllä Kaunis Odotus ja siellä näkyy olevan kätilön tekemä varhaisraskauden UÄ alle 100 e ja muutoinkaan nuo ultraäänihinnat eivät ole ihan älyttömiä, joten varmasti tulee käytyä. 😊 Meillä kanssa molempien suvussa tulee kaksosia lähisuvussa, joten senkin takia varhaisultra jännittää. 😅 Toki enemmän jännittää, että onko siellä ketään, mutta meillä kanssa kaksosraskaus on täysin mahdollista. Yksi kyllä riittäisi vallanmainiosti, mutta mies on sitä mieltä, että kaksoset olisi hyvä. 😂
 
Oi vitsi pikku kateus siitä että teillä on kaksosmahdollisuus. Mullahan on siis joku sairas haave että saisin kaksoset. Yhtä aikaa en todellakaan halua ja yhtä aikaa todellakin haluan. Mies tuskin haluaa.😂Mutta en kyllä tiedä omasta suvusta yksiäkään kaksosia, joten aika pieni todennäköisyys varmaan on😂.

Ja joo noi hinnat on ihan käsittämättömät yksityisillä terveysasemilla🫣💸
 
Kaunisodotuksella on tarjous lokakuun aikana varatuissa 68€ 😉 löytyy igstä postaus vähän alempaa olisko ollu 8-9 kuva. Koski vaan tiettyjen kätilöiden tekemänä.

Tekis niin mieli tällä kertaa mennä katsotaan mihin päädytään.
 
Kaunisodotuksella on tarjous lokakuun aikana varatuissa 68€ 😉 löytyy igstä postaus vähän alempaa olisko ollu 8-9 kuva. Koski vaan tiettyjen kätilöiden tekemänä.

Tekis niin mieli tällä kertaa mennä katsotaan mihin päädytään.
Siis yritin moneen kertaan tavata tota postausta, enkä tiiä oonko sokee vai mitä mut hassua että tossa ei oo mainittu paikkakuntaa😅😅

Me varattiin eilen varhaisultra juurikin Kaunis Odotukseen. Sillon on 6+5, toivotaan että jotain näkyy jo👀

AnnMarii 25.10. rv 8+4
Kastehelmi_ 20.10. Rv 7+0
Ixia86 21.10. rv 7+4
Metsäkaiku 14.10. rv 6+5
 
Sori mä vähän järkkäilin noita🫣😆. Näkee helposti kuka on seuraavana☺️

Metsäkaiku 14.10. rv 6+5
Kastehelmi_ 20.10. Rv 7+0
Ixia86 21.10. rv 7+4
AnnMarii 25.10. rv 8+4
 
Siis yritin moneen kertaan tavata tota postausta, enkä tiiä oonko sokee vai mitä mut hassua että tossa ei oo mainittu paikkakuntaa😅😅

Me varattiin eilen varhaisultra juurikin Kaunis Odotukseen. Sillon on 6+5, toivotaan että jotain näkyy jo👀

AnnMarii 25.10. rv 8+4
Kastehelmi_ 20.10. Rv 7+0
Ixia86 21.10. rv 7+4
Metsäkaiku 14.10. rv 6+5
Täytyy sanoa että voi olla että on vaan pk seudulla ku tosiaan koski tiettyjä kätilöitä vain 😕laitan viel kuvakaappauksen igst tähän.IMG_5829.png
 
Muistaakseni tonne kauniiseen odotukseen oli facesivuilla ainakin jossakin vaiheessa Jyväskyläänkin jollekin kätilölle oma alennuskoodi. Sivusilmällä sen huomasin. Itse tulee mentyä vasta vähän myöhemmin yksityiselle, kun pääsee varhaiseen julkiselle. :Smiling Face With Smiling Eyes:
 
Maaretah 13.10 rv 6+4
Metsäkaiku 14.10. rv 6+5
Kastehelmi_ 20.10. Rv 7+0
Ixia86 21.10. rv 7+4
AnnMarii 25.10. rv 8+4

Alan jo laskeutua siihen ajatukseen, että la tosiaan muuttuu. 6pv eroa siihen, jos lasketaan menkoista vs ovulaatiosta, niin näillä alkuviikoilla se tuntuu niin isolta hypyltä sitten alaspäin, että parempi tottua jo ajatukseen. 😂Esikoisen kanssa oli sama juttu, vaikkakin hän sitten kiri kiinni alkuperäisen lasketun aikansa jostain syystä🙈😂
 
Menneet
8.10 rv 6+1



Tulevat
Maaretah 13.10 rv 6+4
Metsäkaiku 14.10. rv 6+5
Kastehelmi_ 20.10. Rv 7+0
Ixia86 21.10. rv 7+4
Hupsis_ 22.10 rv 7+0
AnnMarii 25.10. rv 8+4
Miltsu_2 27.10 rv 8+4

Tänään käyty varhaisultrassa, piti olla 7+0 jolloin olisin pysynyt toukokuisissa mutta alkio vastasi 6+1 ja la siirtyi 2.6(ei virallisesti) vahva syke kuitenkin löytyi vaikka näin vähän viikkoja 🧡🙏
 
Muokattu viimeksi:
Mäkin varasin nyt yksityiseltä ajan, neuvolasta sanoivat että odota vielä niin selvitetään pääseekö kunnalliselle. Mutta täällä on nuo gyne ajat aika huonosti saatavilla niin varasin varuiksi silti 😄 perutaan sit jos kunnalliselle pääsee


Menneet
Syksynlapsi 8.10 rv 6+1



Tulevat
Maaretah 13.10 rv 6+4
Metsäkaiku 14.10. rv 6+5
Kastehelmi_ 20.10. Rv 7+0
Ixia86 21.10. rv 7+4
Hupsis_ 22.10 rv 7+0
AnnMarii 25.10. rv 8+4
Miltsu_2 27.10 rv 8+4
Sarake 28.10 rv 7+2
 
Menneet
Syksynlapsi 8.10 rv 6+1



Tulevat
Maaretah 13.10 rv 6+4
Metsäkaiku 14.10. rv 6+5
Asila 16.10 rv 7+3
Kastehelmi_ 20.10. Rv 7+0
Ixia86 21.10. rv 7+4
Hupsis_ 22.10 rv 7+0
AnnMarii 25.10. rv 8+4
Miltsu_2 27.10 rv 8+4
Sarake 28.10 rv 7+2

Minäkin varasin nyt ajan varhaisultraan. Kovasti jännittää sinne meno kun edellinen raskaus oli mennyt kesken noin rv 6+3(todettiin vasta rv11).
 
Takaisin
Top