Vanhempi, koetko että töihin pääsee lepäämään?

Bella Swan

Moderaattori
Staff member
Administrator
Maalisäidit 2020
Olen useastikin kuullut sanottavan, että mukavaa kun pääsee välillä töihin lepäämään. Itse en koskaan tuntenut niin, ennenkuin vasta ihan hiljattain. En tiedä johtuuko se siitä, että olen kuuden vuoden aikana ollut puolen vuoden työrupeamaa lukuunottamatta ollut kotona hoitamassa lapsia ja tuntuu etten olekaan muuta kuin äiti ja kodinhoitaja, vaiko siitä, että yritän väkisin saada itseni innostumaan töihin menosta, se kun on väistämättä edessä kun nuorin täyttää kolme.
Miten teillä, minkälaisia ajatuksia? Onko sallittua tuntea näin?
 
Itse teen toimistotyötä (ja vieläkin etänä) joten juu, töissä saa levätä. Lapsen kanssa täytyy olla skarppina jatkuvasti ja viihdyttää, putsata, ruokkia, muistaa istuttaa potalle, lohduttaa jne. Töissä toki tulee henkistä kuormitusta ja huomaan, että työpäivien jälkeen lapsen kanssa olo on aika rankkaa (uhma ja kyselyikä kuormittavat hiukan vielä lisää).

Varmaan riippuu paljon työpaikasta, tunteeko äiti pääsevänsä sinne lepäämään vai ei.
 
Kyllä se on lepoa. Kotona työjonoon tykittää hommia 2 lasta, yleensä 3 eri tehtävää vaaditaan ennen kuin yhtään on ehtinyt aloittaa ja yleensä kaikki tehtävät ovat kriittisen kiireellisiä tehtäviä. Töissä näitä deadline-välittömästi-töitä tulee huomattavasti vähemmän.
 
Koen että ainakin mieli lepää. Teen fyysisesti raskasta työtä, joten siihen verrattuna kotona olo on kropalle lepoa.
Töissä on yleensä aina kiire, mutta silti voin kuunnella musiikkia/kirjaa ja keskittyä täysin siihen mitä olen tekemässä. Kotona ollessa on monta juttua samaa aikaa menossa ja koko ajan kaikki jää kesken.
Töissä myös saa käydä vessassa rauhassa ja syödä oman ruokansa nousematta kertaakaan pöydästä.

Tykkään kyllä kotona olosta, mutta tykkään myös työstäni.
 
Kyllä tuota sanontaa tulee viljeltyä, joskin etupäässä huumorimielessä eikä 100 % tosissaan, mutta kyllä mä koen sen kuitenkin todeksi. Työ ei ole mitään kevyttä fyysisesti eikä henkisesti, mutta siellä saa ajatella muuta kuin kotiasioita, voi keskittyä 100 % asiakkaisiin, saa pääsääntöisesti juoda kahvin kuumana ja käydä rauhassa vessassa ja tauoilla voi hyvällä omallatunnolla selailla puhelinta. Töissä on melkein kuin lapsivapaalla olis. Ja toki siellä onkin.
 
Mä oon ollut vuosia töissä varhaiskasvatuksessa, joten mulle koti on ollut se paikka, missä levätä, vaikka lapset oli pieniä. On pikkusen eri pyörittää isoa lapsiryhmää ku paria pientä palleroa kotosalla, jotka on itse kaikenlisäksi (hyvin) kasvattanut. 😂
Varhaiskasvatuksessa on suhteettoman pieni palkka verrattuna työmäärään ja vastuuseen.
 
Vielä muutama vuosi sitten allekirjoitin "töihin lepäämään" -ajatuksen ja näin myös ääneen sanoin . Nykyään kun lapset 5- ja 7-vuotiaita, olisin mielelläni enemmän kotona huusaamassa kuin töissä , mutta en pelkästään kotiäitinä. Töissä pääsee vaihtamaan "aikuismoodin" päälle 😁
 
Esikoinen on menossa hoitoon ja jään kaksin kuopuksen kanssa kotiin. Tällä hetkellä tuntuu ihanalta jäädä tytön kanssa kaksin päiväksi, kun on niin rauhallinen tapaus eikä oikeastaan vaadi viihdytystä.

Esikoinenkin on rauhallinen ja itsenäinen, mutta kun olen molempien kanssa, niin yleensä dynamiikka muuttuu ja huomiota haetaan yhtäkkiä kokoajan, kun on vain yksi vanhempi. Siksi esikoinen menee hoitoon ja hälle se tekee jo hyvää, kun täyttää kolme vuotta.

Töitäkin odotan tosi paljon ja uskon että jos löydän sopivan työpaikan, kun kuopus menee hoitoon, niin se todella on lepoa ainakin pääkopalle. Fyysinenhän mun työ on ja kuormittavuutta voi säädellä työpaikan valinnan mukaan.
 
Allekirjoitan täysin. 21 iloisen ja kovaäänisen lapsen kanssa vietetyn päivän jälkeen yhden pienen ihmisen äänet ja metkut ei enää tunnu uuvuttavalta, vaikka uhmaikäisen kanssa riittää menoa ja meininkiä :tears:
Onpa hurjan iso lapsiryhmä - meidän kuopuksen ryhmässä onneksi vain 14 lasta. (2v-3v ryhmä) ja aikuisia on paljon. Mutta asummekin Espoon perukoilla pientaloalueella.
 
Onpa hurjan iso lapsiryhmä - meidän kuopuksen ryhmässä onneksi vain 14 lasta. (2v-3v ryhmä) ja aikuisia on paljon. Mutta asummekin Espoon perukoilla pientaloalueella.
21 lasta on ihan normaalikokoinen yli 3-vuotiaiden ryhmä, kun ryhmässä saa olla maksimissaan kolmen aikuisen verran lapsia ja yli 3-vuotiailla mitoitus on 7lasta/aikuisella ja alle 3-vuotiaita saa olla 4lasta/aikuisella.
 
Takaisin
Top