Minä ainakin toin raskausaikana neuvolan perhevalmennuksessa esiin sen, ettei minusta mitenkään ole mahdollista, että sikiön ja odottajan välille voisi muodostua minkäänlaista muuta yhteyttä kuin äidin päässä oleva kuvitteellinen yhteys, koska se "yhteyden" toinen osapuoli on tiedottomassa tilassa oleva sikiö, jonka potkutkin ovat vain refleksejä, eikä siellä siis ole mitään hallittua liikettä. Vastasivat, että näitä yhteyksiä mietitään perhevalmennuksessa siksi, että monen tarvitsee aloittaa oman ja lapsen välisen suhteen ajattelu jo ennen syntymää, jotta se ei ole niin iso henkinen muutos sitten kun lapsi on syntynyt. Edes neuvolan täti ei yrittänyt väittää, että raskauden aikana olisi minkäänlaista muuta suhdetta, kuin vanhempien oma kuvitelmat. Minulle ei siis jäänyt kuvitelmaa siitä, että oikeasti olisi tarkoitus tuntea raskausaikana minkäänlaista yhteyttä, sen miettiminen on vain työkalu omien tunteiden käsittelyyn, ja tämän vuoksi en kokenut, että tämä asia olisi millään tavalla tabu.
Minulla rakkaus lapseen kyllä oli olemassa heti kun lapseni ensimmäisen kerran näin, vaikka en minkäänlaista yhteyttä ollutkaan raskausaikana kuvitellutkaan. Toisaalta olen rakastanut (melkein) kaikkia hoitolapsianikin, joten eipä tuossa mitään ihmeellistä ollut. Toisaalta tunnen myös sellaisia vanhempia, jotka eivät ole yhtä lapsirakkaita, ja olen ajatellut vain, että hyvin he lapsiaan silti hoitavat (ja hatunnosto siitä, onhan huomattavasti helpompaa kohdata omia äärirajojaan kun tukena on niinkin vahva tunne kuin voimakas äidinrakkaus, ja nämä, joilla se tunne on heikompi, kohtaavat omat äärirajansa siitä huolimatta), ja toisaalta maailmassa on tarvetta kaikenlaisille ihmisille.
Minulla rakkaus lapseen kyllä oli olemassa heti kun lapseni ensimmäisen kerran näin, vaikka en minkäänlaista yhteyttä ollutkaan raskausaikana kuvitellutkaan. Toisaalta olen rakastanut (melkein) kaikkia hoitolapsianikin, joten eipä tuossa mitään ihmeellistä ollut. Toisaalta tunnen myös sellaisia vanhempia, jotka eivät ole yhtä lapsirakkaita, ja olen ajatellut vain, että hyvin he lapsiaan silti hoitavat (ja hatunnosto siitä, onhan huomattavasti helpompaa kohdata omia äärirajojaan kun tukena on niinkin vahva tunne kuin voimakas äidinrakkaus, ja nämä, joilla se tunne on heikompi, kohtaavat omat äärirajansa siitä huolimatta), ja toisaalta maailmassa on tarvetta kaikenlaisille ihmisille.