Ei ole ollut lapsivakuutusta kenelläkään meidän lapsista, tapaturmavakuutukset on. Iltatähteä odottaessa mietin kyllä, kun hyvinvointialueet oli vasta tulossa, että mitenköhän julkisten palveluiden käy, mutta ei otettu siltikään ja toistaiseksi ei ole tarvinnut katua.
Mun lapset on olleet perusterveitä (vanhin 19 v.) ja vain kerran olen yhtä vienyt yksityiselle ihotautilääkärille ja sen käynnin maksoin ilomielin omasta pussista. Isommilla oli vauva- ja pikkulapsiaikana allergioita, mutta ne selvitettiin ja hoidettiin dieeteillä itse. Ei ole tarvittu esim. rasvoja, kun ihottumat on saatu kuriin ruokavaliolla.
Kaksi lapsista on kerran ollut osastohoidossa, ekalla oli salmonella, toisella korona, molempien tautien hoito on ilmaista tartuntatautilain nojalla, joten niistäkään ei tullut laskua. On ollut siis hyvää tuuria myös, mutta näiden lähes kahdenkymmenen vuoden ja neljän lapsen aikana on vakuutusmaksuissa säästetty varmasti toistakymmentätuhatta euroa, kun ei ole lapsivakuutuksia maksettu.