Vakuutukset

  • Ketjun aloittaja nappula123
  • Aloituspäivämäärä
N

nappula123

Vieras
En ainakaan löytänyt ko. aiheesta vielä ketjua :) Oletteko jo miettineet ja aiotteko ottaa lapselle vakuutuksen jo ennen syntymää? Miksi tai miksi ei? Op-Pohjolalla näyttää olevan kampanja jossa saa ensimmäisen vuoden ilmaiseksi.
 
Otetaan vakuutus, on esikoisellakin ja vakuutus on maksanut itsensä takaisin, kun tytöllä oli korvatulehduskierre ja korvat lopulta putkitettiin. Toki tämä kaikki olisi hoidettu myös julkisella, mutta paljon hitaammin ja kipeän vauvan/taaperon kanssa ei ole kiva odottaa ja jonottaa milloin mihinkin. Meillä on myös esikoisen vakuutus op:ssa ja olen ollut suht tyytyväinen. Omavastuu on 100€ kerran vuodessa ja sen jälkeen vakuutus korvaa kaiken, sekä lääkkeet, lääkärinkäynnit että lääkärin määräämät hoidot.
 
Meillä oli vakuutus esikoisella, kun saatiin "ilmaiseksi" ylimääräisillä bonuksilla. Olisi varmasti hyvä, jos on sairastelua ym. Tytön kanssa vain ei ole ollut tarvetta käydä lääkärissä. Vain kerran olen hakenut lääkäriltä reseptin kortisonivoiteelle sitkeään vaippaihottumaan näiden kolmen vuoden aikana. Periaatteessa minusta kyllä ihan hyvä juttu ja olen itsekin miettinyt tällekin tulokkaalle vakuutusta.
 
Otetaan vakuutus, on esikoisellakin ja vakuutus on maksanut itsensä takaisin, kun tytöllä oli korvatulehduskierre ja korvat lopulta putkitettiin. Toki tämä kaikki olisi hoidettu myös julkisella, mutta paljon hitaammin ja kipeän vauvan/taaperon kanssa ei ole kiva odottaa ja jonottaa milloin mihinkin. Meillä on myös esikoisen vakuutus op:ssa ja olen ollut suht tyytyväinen. Omavastuu on 100€ kerran vuodessa ja sen jälkeen vakuutus korvaa kaiken, sekä lääkkeet, lääkärinkäynnit että lääkärin määräämät hoidot.

Eli siis tuo korvatulehdus ja putkitus on sellaiset mitä vakuutus korvaa, samoin kuin mahdolliset allergiat/ihottumat? Miten toimii käytännössä, tai siis maksetaanko yksityisen käynnit ensin itse ja sitten haetaan korvaus? Kiva jos jaksat kertoa enemmän! Meitä juuri tuo korvatulehduskierre/muut sairastelut mietityttää, jonka takia tod.näk.vakuutus otetaan. Voi olla, että ei sitä sitten pidetä jos näyttää että lapsi ei ole kovin sairasteleva tapaus. Muistatko paljon teillä on esikoisen vakuutus vuodessa? Tietenkin riippuu mitä kaikkea siihen kuuluu, mutta jos haluaa ihan tuon perus eli lääkärikäynnit, hoidot, lääkkeet.
 
Otetaan vakuutus OP juuri tuo #perheenlisä etuus, ensimmäinen vuosi 0€ . Esikoiselle otettiin myös sama terveysvakuutus ennen syntymää ja on maksanut ittensä takaisin ainakin tähän asti.
 
Jos joku tietää nuo OP:n ehdot, niin saa jakaa. Ensimmäinen vuosi ilmainen, kenelle? Pitääkö olla muuten OP:n asiakas? Voiko keskeyttää milloin? Jne?
 
Jos joku tietää nuo OP:n ehdot, niin saa jakaa. Ensimmäinen vuosi ilmainen, kenelle? Pitääkö olla muuten OP:n asiakas? Voiko keskeyttää milloin? Jne?

Kaikille ilmainen, ei tarvitse käsittääkseni olla op asiakas. Toistaiseksi voimassa oleva eli voi lopettaa halutessaan. Kun tuo ilmainen vuosi on ohi,voi vakuutusta muuttaa ja poistaa sieltä itselleen "turhia" tai lopettaa koko vakuutuksen :) on osa Suomi 100v kampanjaa, jossa halutaan auttaa lapsiperheitä. Asiakaspalvelusta osaavat varmasti vastata tarkemminkin! Siinä täytetään terveyslomake jonka perusteella vakuutus hakemus hyväksytään tai hylätään.
 
Yksityisen lkr käynti maksetaan joo eka ite jos heillä ei oo ko. vakuutusyhtiön kans suoravelotussopparia..
 
Me otettiin kans vakuutus samalla ajatuksella, että luovutaan siitä sitten 2-3v ikäisenä jos näyttää että lapsi on ihan perusterve. Tytöllä on nyt tosiaan ollut noita korvatulehduksia, joskaan ei yhtään putkituksen jälkeen, iho on atooppinen ja korvatulehduskierteen aikaan epäiltiin myös infektioastmaa. Mutta tämä talvi on mennyt hyvin. On kyllä ollut flunssia ja entero, mutta ne on olleet ihan sellaisia perustauteja mihin ei ole tarvittu muuta kuin lepoa (tyttö aloitti päiväkodissa elokuussa). Joten katsellaan varmaan vielä vuosi tai pari ja sitten luultavasti luovutaan vakuutuksesta hänen osaltaan. Vakuutusyhtiön vaihtaminen ei sit näillä taustatiedoilla enää tulisi kysymykseen esikoisen kanssa, koska uuteen vakuutukseen tulisi taatusti ehto, joka rajaisi vaikka mitkä taudit korvausten ulkopuolelle näiden aiempien perusteella.

Myös sen takia olen tykännyt vakuutuksesta, että etenkin esikoisen kanssa sitä oli kovin epävarma, ja tuntui mukavalta ajatukselta, että pääsen vauvan kanssa lastenlääkärille milloin vain tosi lyhyellä varoitusajalla, eikä tarvitse sitten itse huolehtia, että onkohan tämä ihan tavallista flunssaa vai jotain pahempaa. Ja samoin myös erikoislääkärille pääsee suoraan, esim ihottumaa tai allergiaepäilyä voi käydä näyttämässä erikoislääkärille, eikä ensin jollekin terveyskeskuksen yleislääkärille. Ja lääkärikäynti korvataan tietenkin myös vaikka diagnoosi olisi että tavallinen flunssa, menkää kotiin ja levätkää.

Op:lla on oma sairaala ja sieltä käynnit hoituu ilman että tarvii maksaa itse ollenkaan. Muutoin täytyy maksaa itse, ja sitten haetaan korvaukset esim verkkopalvelun kautta. Muuten tuo ei ole itseä haitannut, mutta toki se putkitus olisi ollut kiva saada suoraveloituksena, kun maksoi kuitenkin reilusti yli tonnin. Me ollaan käyty lähinnä pikkujätissä, joten ollaan sit haettu ne korvaukset jälkikäteen. Ne voi hakea vaikka samana päivänä, ja yleensä maksu on tullut noin viikon sisällä tilille. Kerran siellä oli joku ruuhka, ja maksu kesti yli kaksi kuukautta, mutta silloin maksoivat sitten myös korvaussummalle korkoa kuukauden ylittävältä ajalta.

Vakuutus korvaa tosiaan ihan kaikki lääkärikäynnit ja lääkärin määräämät hoidot ja lääkkeet. Jotkut vakuutukset korvaa vissiin myös lääkärin määräämät perusvoiteet, mutta op ei korvaa niitä, koska niitä ei luetella lääkkeeksi. Eli esim ihottumaan jos määrätään kortisonia ja perusvoidetta, niin kortisonista saa korvauksen mutta ei siitä perusvoiteesta, vaikka olisi reseptillä. Myöskään hoidot jotka ei ole lääkärin määräämiä ei ole korvattavia. Eli kun kävin esikoisen kanssa vauva-aikana osteopaatilla, niin sitä ei korvattu, mutta jos lääkäri olisi tehnyt lähetteen osteopaatille, niin sitten olisin saanut korvauksen siitäkin.

Niin ja tosiaan vakuutuksen saa kuka vaan, ei tarvitse olla op:n asiakas entuudestaan, eikä tarvitse ottaa sieltä kotivakuutusta tai muita vakuutuksia. Sieltä saa myös saman kampanjan puitteissa alle 1v lapsen vanhemmat ilmaisen henkivakuutuksen vuodeksi.
 
Meillä kahdella aikaisemmallakin ja niin tuli hankittua myös tälle kolmoselle. Ollaan oltu tyytyväisiä ja on tullut meidän lasten kohdalla myös tarpeeseen. Toiselta leikattiin kitarisa ja toiselta tyrä ja molemmat toimenpiteet tehtiin yksityisellä. :) Ja siis op:n vakuutus.
 
Meillä on esikoisella ennen syntymää otettu vakuutus. Oli hyvä, kun keskosena syntyi. Lisäksi yksityisellä käytiin sitten mahavaivojen vuoksi. Nyt en ole edes kysellyt mistään, kun olen lukenut, että ei ole seuraaville lapsille myönnetty ennen syntymää, jos on synnyttänyt keskosen aiemmin. Lisäksi olen ollut sairaslomalla jo rv 15 saakka supistusten takia. Toki eihän siinä mitään menetä jos hakee vakuutusta.
 
Meillä kans mietinnässä, mistä yhtiöstä otetaan.. Ei olla kyllä vielä kyselyjä edes laitettu. :smiley-ashamed005 Muistaakohan joku, mihin mennessä sitä piti hakea, oliko siinä joku viikkoraja? :confused005
 
Missä vaiheessa meinasitte ottaa tuon op:n vakuutuksen?
Ei oo näköjään rajaa milloin sen ottaa, niin tuli mieleen että pitäskö ootella tonne maalis- huhtikuulle ennenkun sen ottaa, niin on pidempään ensi vuonnakin sit voimassa :hilarious:
 
Se voimassaolo alkaa tietääkseni vauvan syntymästä tai kuitenkin viimeistään la:sta.
 
Se voimassaolo alkaa tietääkseni vauvan syntymästä tai kuitenkin viimeistään la:sta.

Kysyin tätäkin äsken op:n chatissa, niin vakuutus alkaa siitä hetkestä, kun äidin täyttämä terveystarkastus lappunen hyväksytään. Eli jos nyt lähetän, niin alkais jo tammikuussa..
Sillä just mietinkin tota hakuaikaa :rolleyes:
 
Vakuutus kattaa myös raskauden aikaisia kuluja! Poliklinikka maksuja yms. Viimeraskaudessa minulla ainakin niitä tuli kun lapsi oli perätilassa ja sitä yritettiin kääntää.
 
Vakuutus kattaa myös raskauden aikaisia kuluja! Poliklinikka maksuja yms. Viimeraskaudessa minulla ainakin niitä tuli kun lapsi oli perätilassa ja sitä yritettiin kääntää.

Niin tosiaan! :) se on kyllä puoli :)
oma terveysvakuutus ei kattanut alkuraskauden tutkimuksia yksityisellä, silloin kun kyseessä oli kkm, mutta kyseessä on tosiaan eri vakuutus :)
 
Mä ajattelin kans odotella sinne huhtikuulle, ja tehdä sitten sen vakuutuksen. :) op:sta otetaan. Mulle eilen soitettiin op:sta niin sanoi se matami sieltä et niin kauan sen vakuutuksen voi tehä kun vauva on masussa. Eli jos joku on menossa esim käynnistykseen niin sen voi vielä edellisenä päivänä tehä... :) mä aattelin että teen sit kuukautta ennen la:ta niin ei ainakaan jää saamatta se, jos päättääki syntyä aikasemmin.
 
Takaisin
Top