Vahinkoraskaus +35v

[Mimja]

Hei!

Täällä liki 37v. ylläriplussan tehny. Rv 6+1. Ennestään on kohta 14v. tytär aiemmasta suhteesta. Miehellä 48v. ei lapsia. Ehkäisynä ollut keskeytetty, vasektomia ollut harkinnassa.
Raskaus on järkytys, koska lapsia meillä ei ole ollut tarkoitus yhdessä hankkia. Ollaan naimisissa, yhteiseloa 7v. Rakennetaan taloa, joka on suunniteltu tälle perhekoolle mitä meillä tällä hetkellä on. Tunteet heittelee laidasta laitaan, eikä järkevää suuntaa ajatuksissa ole, pitääkö vaiko eikö.. miehelle ajatus lapsesta on vaikea, on hyvin herkkä muutenkin stressaantumaan asioista.
Itseä pohdituttaa meidän molempien ikä ryhtyä vanhemmiksi vielä uudestaan. Jaksetaanko? Lapsen pitäminen tarkoittaisi myös luopumista siitä, mitä ollaan ootettu; vapautta reissata ja kulkea kahdestaan. Tyttäreni on äärettömän rakas, eikä aikoinaan saanut alkuaan helposti. Haaveilin nuorempana useammasta lapsesta. Olen tuntenut surua, kun tytölläni ei ole sisaruksia. Olen tuntenut surua myös siitä, ettei hänen vauva aikanaan isästä ollut turvaa arjessa pahentuneen päihdeongelman vuoksi.
Nyt kaiken ahdistuksen sisällä tuntuu toisaalta, että mulle on annettu mahdollisuus siihen, mistä olen surua ajoittain tuntenut.
Ei tunnu reilulta, että olen tässä tilanteessa, et joudun tätä päätöstä puntaroimaan. Vaikka itseään tästä saamme kiittää, ehkäisy ei ole ollut järkevä eikä lipsahduksilta olla aina vältytty (kuten nyt). Kaipaisin kovasti vertaistukea asiassa.

 

[Vielä äidiksi]

Minulla ja miehelläni on yhteensä 3 lasta ja useampaa ei enää toivottu. Täytän tänä vuonna 38. 3 lapsi sai alkunsa luovutetuilla munasoluilla ja raskaus sekä synnytys olivat vaikeita. Olimme molemmat sitä mieltä, että lapsilukumme on täynnä. Kolmatta tosiaan yritettiin pitkään.
Nyt kesällä havahduin raskaan kevään jälkeen kuukautisten poissaoloon. Ensin ajattelin kaiken johtuvan stressistä, jota keväällä oli ihan liikaa. Viimein tein positiivisen raskaustestin. Itse asiassa useamman. En heti uskonut tulosta. Koska tajusin asian n. raskausviikon 10 tienoilla keskeytyksellä olisi ollut tosi kiire. Olin laittanut lukuisat vatsaongelmat stressin piikkiin. Keväällä stressin takia minulla oli vatsaoireita ja siksi sivuutin pahoinvoinnin tunteet alkuraskaudessa.
Puhuttuani mieheni päätimme toivottaa uuden vauvan tervetulleeksi. Tätä ennen olin jo paniikissa hakenut tietoa keskeytyksestä. Tosin minun kohdalla mieheni nimenomaan toivoi, että pitäisimme lapsen. Itse olin vahvemmin kääntymässä keskeytyksen puolelle. Nyt olen elänyt tiedon kanssa vajaa 2 viikkoa. Edelleen hirvittää. Minun piti lähteä syksyllä hakemaan uusia töitä ja nyt ajatukset tulisikin kääntää äitiyslomaan ja tehdä suunnitelmia suurperhe elämään järkevästi. Raha tulee olemaan tiukilla vanhempien lasten harrastuksien vuoksi, joista en halua heidän joutuvan luopumaan. Samoin auto menee vaihtoon ja jonnekin pitäisi mahduttaa uusi lastensänky. Pakko vain luottaa, että kaikki järjestyy. Iltaisin asia hirvittää.
Olihan keväällä muutama kerta eri ehkäisyvaihtoehtoja käytettäessä, jolloin livettiin ehkäisystä. Ehkäisy oli tarkoitettu myös vaikeiden kuukautisten hoitoon. Vain harva ehkäisyvaihtoehto sopii minulle. Kaikissa ilmennyt jotain ongelmia. Jotenkin vuosien lohduttomien lapsettomuushoitojen jälkeen ja kevään muutenkin vähäisten seksikertojen yhteydessä mahdollisuus luomuraskauteen ei oikeasti tuntunut realismilta. Nyt se on kuitenkin totta. Toisaalta lapsesta tulisi aina olla kiitollinen. Jotkut eivät saa haluamaansa lasta koskaan. Silti mielessä käy, että miten pärjätään.

 

[ylläriplussa]

Heips!

Lohduttavaa lukea että löytyy muitakin ylläriraskaaksi tulleita. Miten teillä menee nyt? Miltä ajatus tuntuu ja miten olette asiaan sopeutunueet?
Täällä ikää reilu 40 ja monenlaista pelkoa ja huolta liittyy etenkin omaan jaksamiseen, synnytykseen, raskauteen ja arjen sujuvuuteen vauvan kanssa. Nuorimmainen 6 ja vanhemmat pojat 8.

Me vielä pureskellaan ajatusta ja ollaan kallistumassa yhtä paljon molempiin suuntiin.

 

[Tearwalker]

Nyt vasta bongasin tän ketjun.

Täällä 41v, rv 14 menossa ihan täsmälleen sama tilanne takana: ylläriraskaus, joka sai alkunsa ehkäisyn vaihdon välillä. Vanhemmat lapset 12 ja 9, miehellä vauvakuume oli jo pidemmän aikaa, mulla ei. Pitkään oikeasti pohdin mitä teen, mies jätti päätöksen mulle. Ikä, riskit ym huoletti, vastavalmistunut talo (jossa meni nyt mediatilaa uusiksi) jne jne. Päädyin kuitenkin siihen, että antaa hänen tulla. Oma jaksaminen mietityttää edelleen, mutta päivä kerrallaan mennään. Raskausaika ei ole ollut helppoa, mutta eiköhän se tästä pikkuhiljaa

 

[Makarooni]

Samaa pohdin tääläkin!
Ylläriraskaus putkahti juuri tietooni.
Meille olisi neljäs vaikka nuorimmaisen piti olla iltatähti. Olen jo 40v. Tämä yllätti täysin.
Alussa en miettinyt keskeytystä eikä mieskään ole sen kannalla. Silti molempia hirvittää, johtuuko nyt vaan siitä että ei osattu odottaa...pelottaa myös jos menee kesken. Tavallaan sekin olisi helpotus mutta toisaalta sekin olisi raskas prosessi siinä vaiheessa. En kuitenkaan pysty tehdä aborttia. Ihan ensimmäinen meni kesken rv 10 jota olen surrut siitä asti...mutta toisaalta meillä on jo kolme lasta. Eiköhän meille neljäskin jotenkin mahdu ❤

 

[Elisanna]

Löytyihän täältä ketju meille joille raskaus on yllätys. Onko muita tällä hetkellä saman asian äärellä?

Meillä on ennestään alakoululainen lapsi ja nyt sitten pieni yllätys ilmeisesti tuloillaan. Olen muutaman haamun testannut ja äsken vielä vähän vahvempaakin väriä, haamu silti. Raskausoireet tunnistan selvästi, minulla ne alkaa aikaisin ja ei voi erehtyä olosta. Lisäksi raskauden vaan jotenkin ”tuntee” kun sellainen on.

Meillä on siis yksi lapsi ja lisäksi keskeytys taustalla 2 vuotta sitten. Se paljastui tosin samalla tuulimunaraskaudeksi, joten olisi pitänyt kuitenkin keskeyttää. Se oli siis silkka vahinko ja aivan samanlailla mitä nytkin; kondomi pääsi lipeämään ja vahinko käymään, eikä jälkiehkäisypilleristä ollut apua. Silloin ovulaatioon oli vielä useampi päivä ja olenkin miettinyt, tuliko siksi tuulimuna, vai onko tuollaisella pitkällä välillä edes merkitystä. Nyt sitten taas lipesi mahdollisimman väärällä hetkellä, kun ovulaatio oli juuri samaan aikaan. Näytän siis kuuluvan sarjaan ”pesimme alushousut samassa pyykissä ja tulin raskaaksi”

Olen kyllä välillä miettinyt, haluaisinko kuitenkin vielä toisen lapsen ja olemme sitä miehen kanssa joskus yhdessäkin puhuneet mutta tuumanneet että ei. Viime keskeytyskin tuntui ainoalta mahdollisuudelta. Esikoisen raskaus- ja vauva-aika olivat äärettömän raskaita ja kesti jokunen vuosi päästä jaloilleen. Nyt esikoinen on jo koulussa, arki sujuu ja hän on välillä harmitellut kun sisarusta ei ole.

Tässä hetkessä ajatukset seilaa ihan ympäriinsä. Keskeytystä en tee se on varma. Tuntuu että tällä on jokin tarkoitus, kun meidän perheeseen näin haluaa lisäjäsen tulla En ole kertonut edes miehelle vielä, tämä selvisi vasta, illalla otan puheeksi. Aika vuoristorataa…. Voin olla puoli tuntia aivan onnessani ja kohta aivan kauhuissani ja järkyttynyt.

kai tästä selviää?

 

[Kia41]

Miten muilla sujuu?
Täällä 41-vuotias ylläriraskaana ehkäisystä huolimatta, iso järkytys. Kaksi lasta meillä ennestään.
En tiedä mitä tehdä, vaihtoehtoja kaksi.
Pelkään miten kroppa kestää, ylipainoa reilusti.

 

[Landepaukku]

Ihanaa, että tästäkin aiheesta löytyy ketju!
Mulla sellainen tilanne, että en ole vielä varma, olenko raskaana. En ole uskaltautunut vielä hankkimaan raskaustestiä...
Lapsia on jo kolme (12v.,9v. ja 1,5 v.). Oma ikä 37. Kolmas lapsi oli todella toivottu ja odotti sopivaa elämäntilannetta. Olen ollut ikionnellinen iltatähdestä ja yhä kotona hoitovapaalla. Hänen piti olla viimeinen.

Nyt kuitenkin laskeskelen, että eikös kuukautisten olisi pitänyt jo alkaa ja jotain jännää pahoinvointia ollut (voi olla myös vatsataudin jälkeistä vellontaa). Rinnat ei kuitenkaan ole yhtään kipeät, mikä aiemmin mulla on tullut oireena. Seksiä satuttiin harrastamaan juat oviksen aikaan ja ilman ehkäisyä...
Lapsi olisi todella suuri yllätys, mutta me varmasti toivotettais se tervetulleeksi. Silti menisi aivan totaalisesti kaikki suunnitelmat uusiksi. Vauvakamatkin olen pyrkinyt myymään heti, kun kuopus ei niitä ole ebää tarvinnut Ja oon sitoutunut kesäteatteriinkin esiintymään. Ei oikein vauvavatsa sopis mun roolihahmolle...

Voihan olla, että ylläriksi kuukautiset alkaakin vaikka huomenna ja koko pelko on ohitse. Luulen, että huojennun, jos niin käy. Jos ei, niin tulen takuulla iloiseksi vauvauutisesta, mutta kyllä se pistää kaiken aivan täysin mullinmallin. Huhhuh.

 

[Aurora83a]

Kiva, kun löytyi tällainen ketju täältä. Olen 39-vuotias ja tein eilen elämäni ensimmäisen raskaustestin mikä näytti raskaana +3. Veikkaan itse, että olen vähintään 8.viikolla, koska ihan tarkkaan en muista milloin viimeksi kuukautiset olivat. Meille ei pitänyt koskaan tulla lapsia, tai niin olimme päättäneet, joten tämä on aikamoinen shokki! Hieman kyllä hymyilyttää ja jollain tapaa olen innoissani, mutta myös pelottaa oma jaksaminen tulevaisuudessa. Huolia on myös miten taloudellinen tilanne kestää, mutta jos salamatkustajalla on kaikki hyvin niin olen päättänyt pitää lapsen.

 

[Börri]

Täällä 37v. edelleen hyvin järkyttynyt tuleva äiti. Mies 43v.
Meillä 9 ja 11 -vuotiaat lapset ja lapsiluku ollut täysi. Missään vaiheessa ei ole tullut fiilistä, että ”ehkä vielä kolmaskin”.
Nyt tilanne, että keväällä aloitettiin minulla hormonit (e-pillerit) runsaiden kuukautisten hoitoon. Kondomi ollut käytössä lasten syntymän jälkeen ja nyt tosiaan keväällä vielä pillerit. Miehen on pitänyt vuoden päivät mennä vasektomiaan -ei ole saanut aikaiseksi.
Lopetin kesän alkupuolella pillerit, koska eivät sopineet edelleenkään (olen käyttänyt hormonivalmisteita ennen lapsia). Heinäkuussa havahduin, että kuukautisia ei ole tullut. Pistin pillereiden syyksi; että ovat pään lisäksi sekoittaneet hormonitoiminnankin.
Lääkäriin aikaa varatessani päätin tehdä raskaustestin, joka järkytyksekseni näytti kahta viivaa. Olen aina ajatellut, että en olisi valmis keskeyttämään raskautta mutta ajatus siitä alkoi vahvistumaan, koska tosiaan vahva tunne siitä, että lapsilukumme on ollut pitkään täysi. Lääkärissä kuitenkin selvisi, että raskaus on jo puolessa välissä..
Minulla ollut aina herkkä vatsa ja Ibs, joten kaikki vaivat kevään / kesän aikana menneet sen piikkiin..

Paljon tehtävää itsellä pääkopan kanssa. Aina ollut järkevä ja tasapainoinen aikuinen, josta nyt paljastunut yllättävän paljon tilaa mielenmyllerryksille. Mies alkujärkytyksen jälkeen jo innoissaan.
Oma jaksaminen mietityttää, koska jo aiempien lasten kohdalla pikkulapsiaikana paljon venymistä (mies paljon työmatkoilla, ei kunnollista turvaverkkoa). Nyt vielä fyysisestikin eri tilanne kuin aiempien lasten kohdalla, koska ikää enemmän.

Elämä todellakin osaa yllättää.