Väsynyt äiti

Keskustelun 'Elämää vauvavuoden jälkeen' aloitti pevi, 26 syys 2012.

Vaihda nimimerkki! | Näin pääset alkuun/apua! | Top 100
  1. Inka1234 Aloittelija

    Heissan! Kirjoittelen kun tuntuu kovin pahalta. Tänään huusin todella rumasti omalle kaksi vuotiaalle lapselleni ihan mitättömästä syystä. Meidän perheessä on pieni kuukauden ikäinen vauva, tietää siis univelkaa, tämä kaksi vuotias kiltti ja suloinen lapsi, jolla ei ole vielä pahaa uhmaa, pari häsläävää koiraa ja paljon poissa töiden takia oleva isä ja tällä hetkellä kovin väsynyt äiti. Poden todella huonoa omaatuntoa siitä että ulos lähtiessä taapero pani jälleen leikiksi pukemisen kanssa.. Koirat olivat yli innoissaan kun tiesivät että kohta mennään lenkille ja vaunuissa vauva joka heräsi mekkalaan ja alkoi itkeä kovasti.. Yritin taiteilla kaikkien näiden välissä ja sitten vain pinna katkesi ja alkoin purkamaan pahaa oloani pikkuineen taaperooni. Huusin rumasti että miksi joka päivä pitää tapella samoista asioista ja miksi kastelit jo sukkasi jne jne. Eihän se nyt hyvänen aika ole hänen vikansa, kun ei reppana osaa edes pukea ja vaistoohan hän kun olen hermostunut. Olen tähän asti saanut hillittyä hermoni hyvin ja olemme kunnialla selvinneet näistä tilanteista. Eikä se mutta kun purskahdin hillittömään itkuun, niin pikkuinen luuli tehneensä jotain pahasti väärin ja hän yritti lohduttaa minua.. Ei se ole lapsen tehtävä potea huonoa omaatuntoa. Minä tein väärin häntä kohtaan. Voi kun vaan voisi pyyhkiä tuon kohdan pois. Yritin selittää hänelle että äiti ei ole vihainen, äiti on väsynyt ja on hyvin pahoillaan että sillä tavalla huusi. Eikä äidillä ole hätää vaikka äiti nyt itkee hiukan. On vaan niin paska fiilis! Eikä sitä yhtään helpota se että postin jakaja oli käynyt eteisessä tuomassa postipaketin sillä aikaa kun huusin ja sitä huutoa ei voinut olla kuulematta. Postinjakajakin luikki tiehensä ilman paketin kuittusta. Kaippa hänkin luulee nyt että olen hirviöäiti joka pahoinpitelee lapsiaan ja huutaa niille päivät pitkät. No eipä tästä ole kai kun tie ylöspäin ja erittäin kova opetus hermojen hillinnästä. Miten te muut selviätte arjesta yksin pienten lasten kanssa?
  2. Hansu79 Peruskäyttäjä

    Hurjasti voimia ja jaksamista sinne pienen vauvan ja taaperon arjen pyörittämiseen. 
    Vastaavanlaisia tilanteita on ollut täälläkin,joskus se väsymys vaan saa kupin nurin jostain naurettavasta syystä. :( Ei sinä voi kuin pyytää anteeksi,halata ja suukottaa pientä. Ainakaan mä en ole keksinyt muuta. 
    Nyt kun pienempikin on jo hyvin rytmisessä vaiheessa, on elämä 2 pienen kanssa paljon helpompaa. Isi-ihminen kun tekee keskeytymätöntä 3vuorotyötä, niin olen yksin aika paljon poikien kanssa  ja pääasiallisessa vetovastuussa syöttö/vaippa/pyykkikuviosta. Luistelen sitten kauppareissuista ja ruoanlaitosta. ;) 
  3. Nipsu86 Peruskäyttäjä

    Heippa! 

    Meillä vasta yks lapsi ja yks koira (sekä paljon töissä oleva mies) joten en nyt väitä tietäväni miltä susta tuntuu. Mut mulla meni tosi usein hermot pojan pikkuvauva-aikana siihen lenkillelähtöön, pääasiassa koiran takia. Se hyppi ja pomppi ja juoksi edestakaisin ja ympäri taloa siitä hetkestä, kun löhdin hakemaan pojan ulkovaatteita. Pelkäsin vauvan puolesta, kun ajattelin että koira astuu sen päälle (kun poika puettuna pötkötteli hetken lattialla tai vaunukopassa sillä aikaa kun itse vedin takkia niskaan). Nykyään koira varmasti kaataisi seisomaan opettelevan jäpikän, jos remuaisi ympärillä. Sen takia meillä lenkillelähtö alkaa sillä, että koira menee suljetun oven taakse makuuhuoneeseen tai eteiseen ja se odottaa siellä tasajalkaa hyppien ja voltteja tehden niin kauan, että poika on vaunuissa istumassa ja olen itse pukeutunut, dogi pääsee ulos viimeisenä. 

    Tsemppiä talvikauden pukemisiin ja paljon aurinkoa päiviisi, ettet ihan tyystin uuvu pienten kanssa :)

Jaa tämä sivu