Uusperhesatu: Vinkkejä uhmaikäisen kanssa kauppareissailuun

Itse käyn kaupassa lasten kanssa aamupalan ja lounaan välissä. Korvataan sillä aamupäivän ulkoilu, koska kyllä siellä kaupassa saa aikaa menemään ja isossa marketissa kävely edes takaisin käy toisinaan liikunnasta :D Ja aamupäivästä lapset ovat kuitenkin virkeimmillään ja jaksavatkin parhaiten :)
En ole koskaan ymmärtänyt sitä, että lapselle tarjotaan kaupassa syötävää joten itselle ei tulisi pieneen mielenkään viedä nälkäistä lasta kauppaan, kuten tuossa yhtenä vinkkinä oli, että välipalan aikaan kauppaan..
 
Pyrin käymään kaupassa ihan yksin, mutta miehen iltavuoroviikoilla se ei onnistu, silloin käyn yleensä perjantai aamupäivällä kun Esikoinen on koulussa ja Toka ja Kolmas kerhossa. Mukana on siis vain 2,5 vuotias ja 1 vuotias. Homma sujuu helposti kun on kahden istuttavat ostoskärryt ja kauppalappu.
 
En minäkään varsinaisesti nälkäistä lasta veisi kauppaan, mutta meillä ainakin kauppareissut lasten kanssa tuppaavat venymään, jolloin välipala-aika helposti koittaa kaupassa. Ja meidän tahtotyypin kohdalla välipalan pupeltaminen ostosten lomassa hillitsee tulistumista milloin mistäkin. En halua antaa lapsille naposteltavaa muuten vain, joten tästä syystä välipala-aika on kätevä käyttää hyödyksi kaupassa.

Toisaalta en minäkään ole muiden lastemme kanssa joutunut turvautumaan tällaiseen. Tämä tapaus on vain sellainen tulisielu, että pakko välillä käyttää mielikuvitusta välttyäkseen katastrofilta.
 
Pienestä pitäen ollaan iskostettu lapselle käsite "kassan kautta" eli ensin maksetaan, sitten syödään. Jos alkaa kaupassa nälättää/väsyttää, siitä voi kertoa ja sitten lopetellaan vauhdilla ja suunnataan kassalle. Jos mahdollista, ennakoin nälän antamalla välipalan ennen kauppareissua. Nytkin kun satukirjassa joku lapsi söi ruokaa kaupassa lapsi osoitti kuvaa ja totesi 'pitää mennä kassan kautta'.

Yritetään myös mennä kiireettömästi. Joskus lapsi haluaa jäädä haaveilemaan lelu- tai herkkuhyllyn eteen. Siinä todetaan että nyt ei noita osteta mutta katsoa saa. Sitten katsellaan ehkä varttikin. :)

Pienet kärryt tai autokärryt ovat lapsen ykkösvalinta. Ja kun saa auttaa ja valita jotain tuotteita niin kaupassa käynti on mielekästä.
 
Toki meilläkin syödään vain maksettuja eväitä.

Isommat haluavat lähes aina mennä leluosaston kautta. Emme osta leluja kuin merkkipäivinä lahjaksi, mutta katsoa saa toki.
 
Pienen ja hyväunisen lapsen kanssa on kätevintä käydä kaupassa keskellä yötä. Lapsi nukkuu koko matkan, eikä ole mikään kiire mihinkään, nykyään kun on noita 24 h auki olevia Prismojakin.
 
Meillä käydään usein kaupassa iltapäiväunien aikaan. 1v9kk nukkuu matkarattaissa sujuvasti koko Prisma kierroksen. Ostoskärryissä hereillä ollessa kaupassa käynti ei onnistu tällä hetkellä. Kiipeää koko ajan pois ym. Omissa rattaissa ja vöissä onnistuu hereillä ollessakin max tunnin reissu.
 
Mielestäni kaikki neuvot oli huonoja :D en opeta että kaupasta ostetaan välipala koska sit ne vinkuu aina syötävää siellä. Taaperon voi päästää loppuajasta alas tai sit meillä toimii autokärryt, niistä ei ees haluta pois.

Mummi tai muu mukaan.. Hmm, en halua että joudun sitten toisen aikatauluakin kunnioittaa. No, jokainen tyylillään :)

Ps. Meillä sujuu kauppareissut täydellisesti. Alle 5minuutissa hoidettu koko viikon ruokaostokset. Lapset istuu autossa ja äiti vaan hakee ruuat. Valmiina kasseissa :D

Prisman foodie :Heartred 1,5 vuotta käyttänyt enkä palaa vanhaan. Silloin tällöin käydään marketissa, jos pitää vaikka vaatetta, lelua etc hakea mut muuten lähes aina noutokassit. Säästyy rahaa ja aikaa! :)
 
Lapset ovat erilaisia ja se, mikä toimii yhdellä ei välttämättä toimi toisella. Meillä on niin tulinen tyyppi tämä 2-vuotias että otan kyllä kaikki keinot käyttöön jotta saadaan se kauppareissu ylipäätään hoidettua. Ei ollut tällaista isompien kanssa.
 
Takaisin
Top