Uusperheet pinoon!

Täälläkin uusperhe. Miehelläni ei entuudestaan lapsia ja tosi opetteleminen on ollut näihin lapsenhoidon saloihin, mutta hyvä tiimi noista on tullut tuon tyttösen kanssa. Yhteen muutettiin, kun tyttöni oli vajaa 2v ja nyt ilmoitti yhteinen tulostaan :)
Meillä suurin ongelma tässä kuviossa on ollut mieheni vanhemmat jotka ei oiken sulata miniää jolla on lapsi jo valmiiksi..
 
Heippa!

Täällä myös uusperhe. Miehelläni ei ennestään lapsia ole, mutta minulla on 1,5v poika. 
Mieheni on alusta tullut toimeen hienosti pojan kanssa ja hoitaa häntä kuin omaansa. Vaihtaa vaippaa ja katsoo perään, monesti antaa aamulla minun nukkua pidempään ja menee poitsun kanssa hoitamaan aamuhommat. Olin tästä aluksi hämilläni ja minun oli vaikea ymmärtää miksi hän haluaa hoitaa lasta, joka ei ole biologisesti hänen. Aluksi kuvittelin, että hän teki sen vain miellyttääkseen minua. Kuitenkin minulle on valjennut, että hän tosiaan haluaa "helpottaa" minun hommiani ja vain koska hän niin pitää pojastani. :) Nyt meille on tulossa yhteinen vauva elo-syyskussa ja hän on sitä mieltä, että molemmat lapset tulevat automaattisesti olemaan samanarvoisia ja "meidän lapsia". :) Yhdessä ollaan asuttu n. 5 kuukautta epävirallisesti ja muutto yhteiseen isompaan asuntoon on tämän kuun lopussa. Poikani pitää miestäni kuin isänään ja samalla tavalla pusuttelee ja halailee häntä kuin minuakin. Kun mies herää aamulla tai tulee töistä, poika silminnähden ilahtuu ja alkaa hirmuinen kikatus ja hyppiminen. Poika on myös keksinyt kutsua miestäni nimellä "Äijä". :D Hän ei tuota sanaa sano koskaan missään muussa yhteydessä kuin mieheni sylissä/lähellä tms. Poikani oikea isä ei ole lähestulkoon missään tekemisissä, joka on tottakai mielestäni poikaa ajatellen ollut todella harmi, itse olisi tahtonut niin. Mutta ei ketään voi pakottaa, joten minkäs teet. Onneksi pojallani on nyt mahtava miehen malli ja pääsee kunnia-asemaan isoveikkana. :) 
 
Uusperhehelvetistä päivää...

Kuten otsikosta voi päätellä,täällä on taas vähän hankalampi kausi menossa...:/

Meillä on siis tämä kuvio: Mulla on 06 syntyny poika jonka kanssa ollaan suurin osa hänen elämästään eletty kahdestaan.Mitä nyt joskus yrittäny jonku miehen kanssa jotain,mutta melko lyhyitä juttuja olleet...Kunnes sitten tapasin viime keväänä tämän mun nykyisen miehen.Ollaan siitä lähtien oltu ihan koko aika yhdessä,saman katon alle siirrettiin tavarat jo 2kk seurustelun jälkeen,kihloihin mentiin puoli vuotta yhdessä oltuamme...Ja yhteinen lapsi syntyy keväällä.Eli siis melkosella rytinällä tullu muutosta ihan meidän kaikkien elämään.Miehellä ei oo omia lapsia.

Ongelma tuntuu olevan se että mies ei oikein tunnu oppivan tykkäämään mun pojasta,pitää lähes kaikkea ärsyttävänä mitä se tekee ja hänen mielestään ei kunnioita häntä pätkääkään.Eikä sillä,en mä sitä kiellä.Mutta kun asia on niin että mies ja poika ei koskaan tee mitään yhdessä,niin että mä en olis paikalla.Olen yrittäny sitä miehelleni selittää että ei se voi olettaa pojankaan vaan hyväksyvän sitä komentamaan täällä ja määräilemään,jos ei muulla tavoin osallistu mihinkään...Monesti olen pyytäny että menisivät yhdessä käymään jossain,vaikka edes ulkoileen tai kauppareissulla keskenään niin oppisivat tuntemaan toisensa millasia ovat silloin kun minä en ole paikalla.Mutta ei,mitään ei tunnu tapahtuvan...

Odotan ihan kauhulla mitä tämä on sitten kun vauva syntyy jos miehen osallistuminen on edelleen tuota ja me kaikki ollaan jatkuvasti täällä ärsyyntyneitä toisiimme.:( Rakkautta on meidän välillä ihan mielettömän paljon,eikä kyllä olla tässä periksi antamassa,vaikka on tullu taas mentyä perse edellä puuhun.Mieski kyllä sano että kaikkihan tässä vielä hakee paikkaansa,mutta musta tuntuu että tätä menoa sitä saadaan hakea ikuisesti jos kaikkien käytös pysyy samana.

Olen koittanu varata aikaa perheneuvolaan,että jos pääsisin ainaki keskenäni ensin sinne puhumaan tästä kuviosta,jos sais joitain ihan käytännön neuvoja miten tää tilanne saatais sujumaan kaikkien osalta...Mutta kyllä täytyy myöntää että toisaalta yksinhuoltajana oli elämä niin paljon helpompaa...
 
Nity, tosi ikävä ja hankala tilanne. Ootko päässy neuvolaan ja saanu selvyyttä asioihin? Meillä mies 42 minä kohta 29. Ekaa yhteistä yritetään, mulle ois eka. Miehellä kaks teini-ikäistä poikaa, joista toinen jo täysi-ikäinen. Nuorempi asuu äitinsä luona, vanhempi jo omillaan. Heidän kanssa tulen hyvin toimeen, muutaman kerran vain nähnyt ja helppoa toki kun ei samassa taloudessa asuta ja noin vanhojakin jo. Enempi huolissani oon nuorimmasta, alle vuotiaasta. Hänen äitinsä ei minua hyväksy ollenkaan, ja vaikka ei minua erosta syytä on miehelle ja minulle katkera. Nyt isä käy viikottain tapaamassa ja yhden viikonlopun kuussa äidin luona hoitamassa. Mutta jatkossahan kunhan lapsi kasvaa tartteis jonkinlainen rauha löytää, kun lapsi tulee viettämään isänsä (meidän) kotona myös aikaa. Ja pelkään, että jos sisaruksia siunaantuu, välit vielä huononevat. Itse kuitenkin haluaisin olla jollain tasolla myös nuorimmaisen elämässä mukana, hänen äitinsä en ole enkä halua tai yritä olla, mutta jos tuuri käy ja on alle kahden vuoden ikäero sisaruksiin niin kauhea sääli olisi kaikkien kannalta, jos ei voi tulla toimeen. Kunpa jotenkin tilanne helpottuis ja vois edes etäisen hyvät välit olla eikä nokittelua ja piikittelyä vaan. Edit: Rivivälit kyl puhelimella pistin mut eipä näy, anteeksi.
 
Saatiin aika perheneuvolaan,parin viikon päähän...Haluavat ensin tavata meidät vanhemmat ja sitten vasta pojan.Mies yritti tietenki että ei hänen tarvis sinne tulla,mutta tein selväksi että asia koskee meitä kaikkia.Ja saapa hän sitten puhuttua siellä ihan omin sanoin,kun tuntuu että me nähdään tää tilannekki niin eri tavoin...Sen mielestä kaikki syy on vaan pojan käytöksessä mikä pitäis saada kurilla ja komentelulla paremmaksi.Kun taas mun mielestä on meidän aikusten tehtävä yrittää enempi keskittyä antamaan sitä myönteistä huomiota ja,varsinki miehen ja pojan välien kannalta,keksiä sitä kahdenkeskeistä puuhaa niille että pääsevät kunnolla tutustumaan ja oppivat hyväksymään toisensa...Siitä minun mielestä on kyse,että oppii ja viitsii opetella hyväksymään toisen.Mutta,innolla odotan sitä neuvolaa,jos sieltä löytyis keinoja tähän tilanteen ratkaisuun...:)

Teidän tilanne kuulostaa kyllä ihan sille että tää nainen haluaa pitää hallinnassaan tapaamiset,mikä ei tietenkään jatkuessaan ole kovinkaan hyvä tilanne.:/ Tai minusta ainaki näin ulkopuolisena kuulostais sille että paras kaikille olis kun pikkuhiljaa totuttautuis siihen että tämä nuorin lapsi olis siellä teidän luona tapaamisten aikaan...Vai onko siihen joku todellinen syy olemassa että isän täytyy käydä siellä eksän luona lasta hoitamassa?Kuulostaa ettei tää eksä olis päässy erosta yli?
 
Joo ei mahda komentelulla ja käskyttämisellä välit varsinaisesti parantua yleensä. Josko neuvolassa onnistuttaisiin miehesi mielipidettäkin muuttamaan. Itse olen samalla kannalla kuin sinäkin, mutta miehet usein lähestyvät ongelmia niin eri kantilta.

En usko että exä on päässyt vielä suhteen ylitse. Josko exällekin löytyis uusi kumppani niin voisi välit kaiken kaikkiaan helpottua. Tai sitten ei. No, sosiaalitoimen kautta noita sopimuksia täytyy joka tapauksessa tehdä, ja siellä ei onneksi ole annettu äidin sanella tapaamisia täysin (vaikka sitä yrittää). Itsellä oli lapsena etäiset mutta hyvät välit omiin sisarpuoliin ja jos noita omia nyt siunaantuu toivoisin että heilläkin voisi olla tähän nuorimmaiseen myös hyvät välit. Parin vuoden ikäero kuitenkin vain jos tuuri kävis ja heti natsais.
 
Täällä 24-vuotias uusperheen äiti!
Minulla 3 v lapsi ja miehellä kohta 2 v lapsi ja uusi yhteinen syntymässä keväällä.
Miehen lapsi meillä viikon ja viikon äidillään joka kuukausi, minulla taas oma lapsi 24/7..
Haasteita siis on, ei ylitsepääsemättömiä, mutta pieniä "luonnollisia" pelkoja.
Kasvatustyylissä mennään samoilla linjoilla.

Onko kellään vinkkejä, miten uusi vauva ei rasittaisi näitä kahta muuta mussukkaa? Välillä tunnen syyllisyyttä, miten aika tulee riittämään kaikille jne.. Jännittää!
 
Täällä myös uusperheellinen. Miehellä kaksi lasta edellisestä avoliitosta, jotka meillä joka toinen viikonloppu ja lomia ja pyhiä.

Toukokuussa 2015 olisi ensimmäisen yhteisen lapsen laskettuaika.

Pitkän aikaan meillä meni erittäin mukavasti miehen lasten kanssa (minun ja heidän välinen suhde). Rauhassa ja omalla painolla edettiin.

Alku on ollut miehen ja hänen eksänsä ushteen erittäin karikkoinen ja hankala. Joka tietysti on vaikuttanut _kaikkeen muuhunkin_., Suurimmat karikot toivottavasti ylitetty.

Jonkin aika sitten miehen nuorempi, alle kouluikäinen lapsi on alkanut tyystin vähättelemään minun olemassaoloa. Yhtäkkiä ilmaistaan, että minua ei tarvitse kuunnella (koska enhän ole lapsen isä enkä äitikään), ei kuunnella pätkääkään mitä sanon (toisesta korvasta sisään, toisesta ulos. Hyvä että edes käännytään katsomaan minua päin jos puhun), minua voi potkia, lyödä ja mun päälle voi räkiä... Näin ainakin lapsen mielestä.

Näissä asioissa olemmekin sitten ottaneet aika hyvin "vastaan".. Outoa sinänsä, ksoka pitkään minä olin meidän uusperhe kuvioissa se "viimeinen kurinpitäjä" (mies tottakai koki huono omaatuntoa, jos joutui lapsiaan komentamaan)... ja tulimme kyseisen lapsen kanssa eirräin hyvin toimeen. Vietimme paljon aikaa kahdestaan, leikimme paljon eikä mitään ongelmia ollut... Ja ei, nyt ei ole kyse mistään "normaalista" uhmäiästä..


Erittäin surullista.. Olen alkanut jo ahdistumaan niistä hetkistä, kun tiedän jos joudun jäämään lapsen aknssa kahdestaan.. Ennen ei sitä ongelmaa ollut.
 
Minulla tytär 9v ja poika 7v sekä yhteinen vauva syntymässä syksyllä. Lapset pitävät uudesta miehestäni, mutta välillä on päiviä, jolloin he puhuvat ettei hän kuulu meidän perheeseen. Yleensä mieheni ei ole tällöin kotona. Yhdessä kuitenkin touhutaan paljon. Lapset tottelevat uutta miestäni, joka "uskaltaa" (jos näin voi sanoa) minun lapsiani. Exä ja nykyinen tulevat toimeen keskenään.

Jännittää hieman mitenkä elämä sitten jatkuu kun vauva on masun tällä puolen, oikeasti olemassa. Tytär on innoissaan tulokkaasta, poika tuttuun tapaansa ei oikein ole sanonut onko se kivaa vaiko ei (on kyllä joskus viime vuoden puolella kysellyt voisiko meille tulla vauva).
 
Mun miehellä on aikaisemmasta suhteestaan pian 10v tyttö, ja sitten on nämä meidän yhteiset mukulat. Ihan hyvin meillä on sujunut, ja tuntuu et aina menee vaan paremmin mitä isommaksi tyttö on kasvanut! :) Kaikkein hankalin vaihe oli tytön ollessa 5-8v, silloin testattiin kyllä ihan jokaisen hermoja. Tyttö on tosi hyvin ottanut vastaan uudet pikkusisaruksensa, ja sama toisinpäin.
 
Löytyihän täältä osio jota etsin, ehdin jo kirjoittaa toiseen osioon...

Eli täällä yksi uusioperhekuvio aluillaan. Vertaistuki tervetullutta!

Kävi niin että 3kk seurustelua ja raskaustesti positiivinen.
Minä täällä nyt onnellisena, mutta pelonsekaisin tuntein.
Mies on innoissaan ja onnessaan.
Annoimme lapselle mahdollisuuden, hän sitten ilmoittikin tulostaan heti :)

Mies muuttaisi heti minun luokse, mutta minä panikoin. Jotenkin ärsyttävän paljon ikään kuin puolustan omaa ja lasteni kotia jonka olen yksin "rakentanut".
Pelkään omien sukulaisteni kritiikkiä kun he joskus vauva uutisen kuulevat.
Pelkään, miten minun lapset suhtautuu tulevaan... He kyllä tulevat toimeen miesystäväni kanssa mutta silti mietin ja miten suhtautuvat vauvaan... Etenkin kuopus, 5v erittäin haastava tapaus toisinaan.

En olisi ikinä voinut kuvitella olevani tällaisessa tilanteessa. Onko kukaan muu..? :0
 
Hei! Tulin huutelemaan että olisko täällä kellään samanlaista tilannetta kuin meillä :)

Eli siis. Miehellä 7v tytär edellisestä liitosta, viikon on aina meillä ja viikon äidillään. Nyt meille tulossa ensimmäinen yhteinen lapsi (rv 28+2) ja myös tytön äiti saamassa vauvaa, LA tossa joskus joulun alla.

Mietin vain että kuinkahan arki alkaa rytmittyä kun vauvat syntyy..
 
Meillä miehellä on edellisestä avioliitosta 4 lasta, 2x 10v,12v ja 14v. Arki sujuu hyvin pikku hulinassa kun ovat meillä,ihania lapsia.
Nyt olen raskaana rv7+3 ja odotettu on tätä todellakin! Pelottaa vaan täälläkin puhua raskaudesta koska edellinen keskeytyi.
Mutta,jännittää miten miehen lapset suhtautuvat tulokkaaseen,kuinka paljon mustasukkaisuutta ilmenee. Vielä ei ole lapsille kerrottu asiasta kun on näin alussa.
 
Uusioperheellinen täälläkin. Mulla kaks koululaista ennestään, miehellä ei vielä omia. Nyt tulossa ens vuonna yhteinen. Ollaan jo 37 & 36v et iltatähti tulossa. Ei olla suvulle vielä kerrottu, koska en tiedä mitä he ajattelevat tästä.. ehkä me tästä selvitään.. :)
 
Täälläkin uusperhe. Minulla 8- ja 10-vuotiaat pojat, miehellä 9-vuotias poika joka on meillä viikonloppuisin. Nyt odotetaan ensimmäistä yhteistä lasta, la on kesäkuussa.
 
Takaisin
Top