Uusperheellisiä
- Ketjun aloittaja Mekku
- Aloituspäivämäärä
Minulla on kaksi aikuista lasta. Miehelle tämä olisi ensimmäinen. Sisarukset ovat olleet innoissaan jo kaksi vuotta sitten. Voi olla, että ovat jo menettäneet toivonsa, kun ei vauvaa kuulu. Heille ei kerrota ennen kuin on jotakuinkin varmaa, että vauva päättää pysytellä vatsassa pidemmän aikaa.
Mulle neljäs, miehelle eka. Kaikki mennyt ihan hyvin, mutta alussahan vielä ollaan.
Mulla itellä 2 lasta, joista toinen on poika, jo aikuinen, ja asuu omillaan, ja toinen nuorempi tyttö asuu meidän kanssa. Miehellä on yksi poika, joka asuu äidin kanssa, mutta viettää paljon aikaa myös meidän kanssa.
Ja kaikki on mennyt jotenkin niin kivan rennosti ja mukavasti. *tykkään tosi paljosti
Ja nyt olis sitten tulossa kaikkien vastoinkäymisten ja mutkien kautta vihdoin ja viimein se eka yhteinen! :)
-rv9+2-
Ja kaikki on mennyt jotenkin niin kivan rennosti ja mukavasti. *tykkään tosi paljosti
Ja nyt olis sitten tulossa kaikkien vastoinkäymisten ja mutkien kautta vihdoin ja viimein se eka yhteinen! :)
-rv9+2-
Marras16
Näppärä viestien naputtelija
Täällä kans uusperhe. Kummallakin yksi oma lapsi, asuvat kumpikin meillä suurimman osan ajasta. Kerrottiin jo lapsille, vaikka alussa vielä mennään, mutta mulla ollut jo 3-4 viikkoa pahoinvointia, etten useinkaan pysty syömään yhdessä perheen kanssa ja armotonta väsymystä, et kaadun iltasin kaheksan jälkeen nukkumaan. Ja kun kumpikin lapsista jo sen ikäsiä, et varmasti ihmettelee, ovat ääneen ihmetelleetkin, niin päätettiin kertoa, etteivät turhaan mieti pienissä mielissään et onko mulla joku vakava tauti tms.
Rv9+2
Rv9+2
ellami
Sanaisen arkkunsa ammentaja
En tiedä mihin osioon tämä asia kuuluisi. Kai sitten tänne. Mua jotenkin nolottaa se, että olen raskaana nyt kolmannelle miehelle. Sain esikoisen 21 vuotiaana (13v sitten). Sitkuttelin vaikeassa (narsisti) suhteessa lapsen takia n.3-4v. Ei oltu naimisissa. Sittemmin tapasin miehen, mentiin naimisiin, saatiin 2 lasta. Ero tuli 6v jälkeen. En sietänyt enää miehen kaljottelua yms.
Kävin molemmissa suhteissa raskaudet läpi yksin. Hoidin lapset ja asiat yksin.
Nyt on sitten nykyisen kanssa oltu yhdessä vuosi. Ja miehen kovan vauvakuumeen myötä on vauva tulossa.
Mulla oli jo puolitoista vuotta sitten varattu toimenpide aika etten saisi enää lapsia. Joku ääni päässä sai sen perumaan.
Minua hävettää
Tietoisesti vauva sai alkunsa. Ja aina olen lapsia halunnut. Nyt on mieli matala ja mietin että miks mun elämä meni näin. Mä olen ihan hirveä ihminen. Mulle on ihan sama vaikka jollain naisella olisi lapsia viiden eri miehen kanssa. En katso pahalla. Harmi etten tietääkseni tunne yhtään. Tuntuu et kaikki ympärillä olevat on niitä täydellisiä perusperheitä. Vaikka järki sanoo muuta :/
Kävin molemmissa suhteissa raskaudet läpi yksin. Hoidin lapset ja asiat yksin.
Nyt on sitten nykyisen kanssa oltu yhdessä vuosi. Ja miehen kovan vauvakuumeen myötä on vauva tulossa.
Mulla oli jo puolitoista vuotta sitten varattu toimenpide aika etten saisi enää lapsia. Joku ääni päässä sai sen perumaan.
Minua hävettää
Tietoisesti vauva sai alkunsa. Ja aina olen lapsia halunnut. Nyt on mieli matala ja mietin että miks mun elämä meni näin. Mä olen ihan hirveä ihminen. Mulle on ihan sama vaikka jollain naisella olisi lapsia viiden eri miehen kanssa. En katso pahalla. Harmi etten tietääkseni tunne yhtään. Tuntuu et kaikki ympärillä olevat on niitä täydellisiä perusperheitä. Vaikka järki sanoo muuta :/
Mulla on ollut kaksi eroa kahden vuoden sisällä. Ekan seurustelukumppanin kanssa pitkän suhteen jälkeen ei ehditty yhteen muuttaa, mutta puolisen vuotta oltiin yhdessä. Lapset on kaikki samasta suhteesta. Mutta nyksän kanssa ollaan seurusteltu alle vuosi ja nyt jo vauva tulossa. Molemmat ollaan kuitenkin plus 30v ja yllätyksiä sattuu. Onneksi miehen perhe on todella ymmärtäväistä. Miehelle tuo on yksi iso unelma saada oma lapsi. En ajattele, että mikään suhde on välttämättä ikuinen, mutta tärkeintä on että kaikilla meillä on hyvä olla tässä ja nyt.
En tiedä mihin osioon tämä asia kuuluisi. Kai sitten tänne. Mua jotenkin nolottaa se, että olen raskaana nyt kolmannelle miehelle. Sain esikoisen 21 vuotiaana (13v sitten). Sitkuttelin vaikeassa (narsisti) suhteessa lapsen takia n.3-4v. Ei oltu naimisissa. Sittemmin tapasin miehen, mentiin naimisiin, saatiin 2 lasta. Ero tuli 6v jälkeen. En sietänyt enää miehen kaljottelua yms.
Kävin molemmissa suhteissa raskaudet läpi yksin. Hoidin lapset ja asiat yksin.
Nyt on sitten nykyisen kanssa oltu yhdessä vuosi. Ja miehen kovan vauvakuumeen myötä on vauva tulossa.
Mulla oli jo puolitoista vuotta sitten varattu toimenpide aika etten saisi enää lapsia. Joku ääni päässä sai sen perumaan.
Minua hävettää
Tietoisesti vauva sai alkunsa. Ja aina olen lapsia halunnut. Nyt on mieli matala ja mietin että miks mun elämä meni näin. Mä olen ihan hirveä ihminen. Mulle on ihan sama vaikka jollain naisella olisi lapsia viiden eri miehen kanssa. En katso pahalla. Harmi etten tietääkseni tunne yhtään. Tuntuu et kaikki ympärillä olevat on niitä täydellisiä perusperheitä. Vaikka järki sanoo muuta :/
Hei ellami!
Et sinä ole hirveä ihminen!
Eikä sinun todellakaan tarvitse hävetä. Ei menneisyyttä, eikä etenkään lapsia. Saatikka tulevaa pikkusta. Uskalla nauttia ja rakastaa ja olla onnellinen!
Elämässä riittää, kun tekee parhaansa.
Eikä sen kuulukkaan mennä jonkun "tietyn kaavan" mukaan. Et älä suotta vertaile itseäsi muihin.
Olet ollut rohkea ja uskaltanut kulkea omaa tietä ja uskon, että olet kuitenkin kaikesta huolimatta tehnyt sen oikean ratkasun, mikä sinusta itsestäsi on juuri sillä hetkellä tuntunut parhaimmalta.
Rakasta lapsiasi, kuin ne olisivat omiasi, sillä ne ovat, huolimatta siitä, onko heillä sama isä vai ei. Ja päästä irti menneisyydestä, sillä sitä ei nyt tarvita. Nyt rakennetaan tulevaa!
Tehdään kiwoja juttuja ja pyritään nauttimaan elämästä juuri semmoisena, kuin se nyt on.
Pidä itsestäsi hyvää huolta ellami! Ja halaa itseäsi puolestani...
Kyllä me pärjätään!
Ja ollaan hyviä äitejä kaikki!
Ja tiedä, että AINA voi kysyä apuakin, jos siltä tuntuu...vaikka neuvolasta?
Yksin ei kannata jäädä murehtimaan.
Etenkään kun on raskaana, kun hormoonit ja tunteet jyllää paljonkin enemmän.
Zemppiä sulle kovasti!
Ja se miksi kirjoitan, ei ole tämä omakaan elämäni mennyt niin kuin "käsikirjoituksissa". Mutta tämä on silti minun elämäni, ja olen päättänyt nauttia siitä! Ja tehdä parhaani. Rakastaa ja pitää huolta itsestäni ja lapsistani, ja ehkä vähän miehestänikin. :)
Sen vaan täytyy riittää...
Ja tehdään tänään-kin jotain semmosta, mikä tuntuu meistä kiwalta!
On se sitte kaunis uusi kukka keittiön pöydälle, tai eväät mukaan ja vaikka rannalle picnikille, tai kävelylenkki luonnossa, tai mitä vaan??
Leivotaan vaikka pullaa?? Pidetään lettukestit?? Tai ehkä vain rentoudutaan hyvän kirjan tai elokuvan kanssa? Tai ollaan vaan...
Mut jotain, mistä vaan tulee hyvä mieli.
Ja näitä lisää!
Mukavaa kevättä ja kesän ja vauvan odotusta ihan kaikille!
Muokattu viimeksi:
En tiedä mihin osioon tämä asia kuuluisi. Kai sitten tänne. Mua jotenkin nolottaa se, että olen raskaana nyt kolmannelle miehelle. Sain esikoisen 21 vuotiaana (13v sitten). Sitkuttelin vaikeassa (narsisti) suhteessa lapsen takia n.3-4v. Ei oltu naimisissa. Sittemmin tapasin miehen, mentiin naimisiin, saatiin 2 lasta. Ero tuli 6v jälkeen. En sietänyt enää miehen kaljottelua yms.
Kävin molemmissa suhteissa raskaudet läpi yksin. Hoidin lapset ja asiat yksin.
Nyt on sitten nykyisen kanssa oltu yhdessä vuosi. Ja miehen kovan vauvakuumeen myötä on vauva tulossa.
Mulla oli jo puolitoista vuotta sitten varattu toimenpide aika etten saisi enää lapsia. Joku ääni päässä sai sen perumaan.
Minua hävettää
Tietoisesti vauva sai alkunsa. Ja aina olen lapsia halunnut. Nyt on mieli matala ja mietin että miks mun elämä meni näin. Mä olen ihan hirveä ihminen. Mulle on ihan sama vaikka jollain naisella olisi lapsia viiden eri miehen kanssa. En katso pahalla. Harmi etten tietääkseni tunne yhtään. Tuntuu et kaikki ympärillä olevat on niitä täydellisiä perusperheitä. Vaikka järki sanoo muuta :/
Hei ellami. Olen itse paininut samojen tunteiden kanssa. Olen itse nyt raskaana kolmannelle miehelle. Kyllä sitä tuli pohdittua että lähdinkö suhteista liian kevyin perustein, olisiko jotain ollut vielä tehtävissä. Ensimmäisen lapsen isä joi kaikki rahansa ja hankki tonneja velkaa ja joi siinä ohessa minunkin rahojani. En jaksanut enää kun paheni lapsen syntymän jälkeen. Toisen lapsen isä alkoi lapsen syntymän jälkeen hyljeksiä ja haukkua tuota aiemman suhteeni lasta. Esikoiseni pelkäsi niin kovaa tulla kotiin isäviikonlopun jälkeen, että oksenteli ja vatsa kipeä. Silloinen mieheni haukkui lapseni luulosairaaksi ja vammaiseksi tämän jihdosta. Sydämeni särkyi lapsen puolesta niin, että oli pakko pakata kamansa ja jatkaa eteenpäin. Ja olen tuntenut itseni huonoksi ihmiseksi, koska tuntuu tosiaankin siltä että muut ovat onnellisia ydinperheitä ja itse olen tämä mitä olen. Nykyisen mieheni kanssa ollaan oltu alle vuosi yhessä ja tämä lapsi on toivottu. Toki miehelle oli aluksi vähä kova pala nieltäväksi mun yh-äitiys, mutta taisi mieli muuttua kun sai konsultoida yh-äitien kanssa eläviä ystäviään.
Uskon, että nämäkin koettelemukset laajentavat vain sitä omaa katsomustaan eikä tuomitse muita samanlaisia. Koska tuntuu, että monien on helppo tuomita toinen tietämättä syitä, taustoja ja erilaisia tapauksia helposti pelätään ja hyljeksitään.
Ellami:
Olet joutunut itsekin vaikeiden asioiden eteen ja tekemään päätöksiä paremman puolesta.
Joten samaa voi sanoa sinustakin, että olet vahva ja rohkea.
Olen iloinen, jos kertomukseni auttaa sinua jollain tavalla etkä tunne olevasi niin yksin.
Olet joutunut itsekin vaikeiden asioiden eteen ja tekemään päätöksiä paremman puolesta.
Joten samaa voi sanoa sinustakin, että olet vahva ja rohkea.
Olen iloinen, jos kertomukseni auttaa sinua jollain tavalla etkä tunne olevasi niin yksin.
Ilyana
Piirimestaruustason postaaja
Mulla ei ole uusioperhettä - enää, mutta pakko tulla sanomaan Ellami ja Maatuska83, että te olette tehneet just ne teille (ja lapsillenne) oikeat valinnat! Itse en ole oman äitini kanssa väleissä ollut yli kymmeneen vuoteen sen takia, että laittoi uuden miehensä tärkeysjärjestyksessä mun edelle. Ei siis tiedä tän hetkisestä raskaudestani enkä hänelle aio siitä kertoa.
Mulla on myös avioero vireillään - astuu voimaan tän kuun lopussa sikäli mikäli tuleva entinen mies suostuu kirjoittamaan paperit joskus. Eli siis tämä tulossa oleva esikoiseni on uuden miesystäväni lapsi ja yhdessä olemme olleet viime vuoden lopulta asti..
Tilanne ei siis tosiaankin ole täälläkään mistään oppikirjoista, mutta olen onnellinen, että tajusin lähteä huonosta avioliitosta (mies joi kaikki rahansa, mun piti hoitaa suurimmaksi osaksi hänen lapsensa edellisestä liitosta heidän ollessaan meidän luona, myös orastavaa väkivaltaisuutta oli havaittavissa.. enkä siis ikinä halunnut ko. miehen kanssa lapsia) ja vaikka suhdetta tähän uuteen mieheeni olenkin jo luonut avioliiton aikana, on ainoa harmittanut asia ollut se, etten pysty täysin vapaasti kylillä kulkemaan kasvavan mahani kanssa, koska tiedän saavani osakseni paheksuvia katseita huolimatta siitä, että kaikki ovat alusta alkaen tämän kuvion paljastuessa sanoneet, ettei tilanne heitä kiinnosta ja pääasia, että me ollaan onnellisia, mutta silti..
Ja onhan tässä pitänyt välillä itsekkin pyöritellä päätään tälle ihan käsittämättömälle vauhdille, jolla kaikki on tapahtunut. Välillä on hirvittänyt ja paljon, mutta jos ei ihmisenä/(tulevana) äitinä pysty luottamaan omiin päätöksiinsä, niin kuka niihin sitten luottaisi? Joten muistakaa, että te tiedätte, mikä lapsillenne on parasta - kellään muulla ei ole oikeutta siihen puuttua tai arvostella tekemiänne valintoja. Ei siis syytä häpeilyyn, vaan pitää olla onnellinen siitä, mitä on ja mitä tulevaisuus tuo tullessaan!
Mulla on myös avioero vireillään - astuu voimaan tän kuun lopussa sikäli mikäli tuleva entinen mies suostuu kirjoittamaan paperit joskus. Eli siis tämä tulossa oleva esikoiseni on uuden miesystäväni lapsi ja yhdessä olemme olleet viime vuoden lopulta asti..
Tilanne ei siis tosiaankin ole täälläkään mistään oppikirjoista, mutta olen onnellinen, että tajusin lähteä huonosta avioliitosta (mies joi kaikki rahansa, mun piti hoitaa suurimmaksi osaksi hänen lapsensa edellisestä liitosta heidän ollessaan meidän luona, myös orastavaa väkivaltaisuutta oli havaittavissa.. enkä siis ikinä halunnut ko. miehen kanssa lapsia) ja vaikka suhdetta tähän uuteen mieheeni olenkin jo luonut avioliiton aikana, on ainoa harmittanut asia ollut se, etten pysty täysin vapaasti kylillä kulkemaan kasvavan mahani kanssa, koska tiedän saavani osakseni paheksuvia katseita huolimatta siitä, että kaikki ovat alusta alkaen tämän kuvion paljastuessa sanoneet, ettei tilanne heitä kiinnosta ja pääasia, että me ollaan onnellisia, mutta silti..
Ja onhan tässä pitänyt välillä itsekkin pyöritellä päätään tälle ihan käsittämättömälle vauhdille, jolla kaikki on tapahtunut. Välillä on hirvittänyt ja paljon, mutta jos ei ihmisenä/(tulevana) äitinä pysty luottamaan omiin päätöksiinsä, niin kuka niihin sitten luottaisi? Joten muistakaa, että te tiedätte, mikä lapsillenne on parasta - kellään muulla ei ole oikeutta siihen puuttua tai arvostella tekemiänne valintoja. Ei siis syytä häpeilyyn, vaan pitää olla onnellinen siitä, mitä on ja mitä tulevaisuus tuo tullessaan!
Muokattu viimeksi: