Uudelleen plussanneita

Sillon kun meillä oli yks lapsi ajattelin että saa olla ainokainen.. sitten toisen jälkeen ajattalin etten haluakkaan pientäperhettä ettei se ois kai meille luonnollinen. Tullut sopivat ikäerot kolmelle lapselle ihan sattumalta. Pikkutaapero on nyt 1v3kk ja vahva aavistus että raskaana sitä ollaan.:Heartbigred
 
Pakko purkaa tänne että tuli keskenmeno, niin rankka päivä! :sad001 ois ollut kyllä niiin tervetullut ja kaivattu. Ei se vaan oo niin yksinkertaista. En kerennyt vielä ystävillekkään paljastaa.
 
Tsemppiä Palmikko! Onnittelut Amanita! Täällä myös uuden alun kynnyksellä, testi näytti plussaa. Aika häkeltynyt olo on ja rehellisyyden nimissä melko ensimmäinen tunne oli pieni pelko, että mitähän tästä tulee. Kyseessä olisi meidän kolmas lapsi. En ole neuvolaankaan vielä soitellut tai muutenkaan ihan hirveästi asiaa ajatellut, siitä pitää huolen tämä täysi tohina kotona. Ja niin alussa on kuitenkin vielä, ettei liikoja kannata mietiskellä.
 
Täällä on käynnissä jo rv 33+
Laskettu aika siis 28.1. ja pojalta näytti rakenneultrassa.
Muuten ollut tosi samanlainen raskaus kuin eka, mutta kroppa tuntuu nyt alkavan pettää eri tavalla kuin eka kerralla. Selkä kiukuttelee enemmän ja liitoskipuja tulee päivittäin (ei ollut eka kerralla ollenkaan). Kuulemma tosi normaalia, kun kaikki paikat antaa helpommin periksi, kun homma on kertaalleen harjoiteltu. Toivottavasti tässä ei ihan rampaudu ennen synnytystä :D
 
Täällä just plussattu et ihan alussa mut jos kaikki menee hyvin niin marraskuussa meille tulis kolmas lapsi :)
 
Kiitos Meridiaani :)

Kävin 7+0 ultrassa ja yksi sieltä löytyi sykkeen kera. Nyt siis 8+3 :)
 
Olis kiva kuulla mitä toukokuisille kuuluu ja miten on uusien tulokkaiden kanssa lähtenyt? :)
 
Onnea Loora84! :)

Meidän "toukokuinen" täyttää jo parin viikon päästä 2v ja on ihana, huolehtiva isoveli :Heartred
Auttaa hoitamaan vauvaa ja halailee/pusuttelee koko ajan :happy: Mustasukkaisuutta ei oo pahemmin ollu.
Meillä on siis mennyt oikein mukavasti ja se petollinen vauvakuume taas hiljalleen hiipinyt mieleen, vaikka vauva onkin vasta 5kk :wink
 
Täällä kans plussattu ja jos hyvin menee niin maaliskuussa olisi toinen lapsi sylissä :heart:
 
Takaisin
Top