W
weathervane
Vieras
Viesti poistettu. :)
Last edited by a moderator:
Muumiina
Jostain jotain jo tietävä
Oletko kenties pankissa töissä? Ei tarvitse vastataa jos et halua, kuullostaa vaan niin tutulta nuo tuntemukset.. :)
Raskaana ollessa pitää kuunnella itseään :) Silloin ei ole vastuussa enää vain itsestään, kun sisällä kasvaa uusi elämä. Itse olen neljännellä kuulla raskaana ja alkuraskaudesta kärsin kovasta stressistä. Silloin googlettelin aiheesta ja summasummarun oli että vain oikein kova stressi (sota tms.) voi vaikuttaa lapseen. Mutta kuka niistä tietää? Jos itellä on paha olla niin kai se vaikuttaa myös vauvaan? Kun sanotaan, että positiivisella ajattelulla ymym on hyvä vaikutus raskauteen niin eikö se toimi myös päinvastoin?
Mun mielestä juttelet esimiehesi kanssa tai otat rohkeesti lisää saikkua. Voihan se olla, että jonkin ajan kuluttua jaksatkin taas olla töissä kun saat saikulla kunnolla levätä? Mistä sitä kukaan tietää miksi olet saikulla, raskausaikana voi olla vaikka mitä. Ei kannata surra mitä muut ajattelee. Loppujen lopuksi voit vain itse auttaa itseäsi :) Ja jos lohduttaa, äippäloma häämöttää jo.. Suosittelen myös harkitsemaan alanvaihtoa :) Tsemppiä!
Raskaana ollessa pitää kuunnella itseään :) Silloin ei ole vastuussa enää vain itsestään, kun sisällä kasvaa uusi elämä. Itse olen neljännellä kuulla raskaana ja alkuraskaudesta kärsin kovasta stressistä. Silloin googlettelin aiheesta ja summasummarun oli että vain oikein kova stressi (sota tms.) voi vaikuttaa lapseen. Mutta kuka niistä tietää? Jos itellä on paha olla niin kai se vaikuttaa myös vauvaan? Kun sanotaan, että positiivisella ajattelulla ymym on hyvä vaikutus raskauteen niin eikö se toimi myös päinvastoin?
Mun mielestä juttelet esimiehesi kanssa tai otat rohkeesti lisää saikkua. Voihan se olla, että jonkin ajan kuluttua jaksatkin taas olla töissä kun saat saikulla kunnolla levätä? Mistä sitä kukaan tietää miksi olet saikulla, raskausaikana voi olla vaikka mitä. Ei kannata surra mitä muut ajattelee. Loppujen lopuksi voit vain itse auttaa itseäsi :) Ja jos lohduttaa, äippäloma häämöttää jo.. Suosittelen myös harkitsemaan alanvaihtoa :) Tsemppiä!
W
weathervane
Vieras
Viesti poistettu. :)
Last edited by a moderator:
Elektroni
Oman äänensä löytänyt
Haa. Tämä oli ihan kuin itseni kirjoittama! Sillä erotuksella, että oma esimieheni oli nainen ja ymmärsi ihan täydellisesti kaikki ongelmani ja stressaamiseni( jos olisinkin siitä hänelle tarpeeksi ajoissa uskaltanut avautua!!)
En ole koskaan kokenut olevani ns. perfektionisti, mutta monesti muut ovat minut moiseksi nimenneet. Rehellisesti koen aina olevani jotenkin huononpi/tyhmempi kuin muut ja siksi minun pitää opiskella ja perehtyä asioihin "paremmin" kuin muiden, Lapsen saaminen on ollut minulle ihan super opettavaista aikaa, jopa ko. päällepäsmäroinnin osalta. Oma alani ei ehkä ollut yhtä vastuullinen kuin sinun, mutta olen ymmärtänyt etäisyyttä ottaessani oman asemani ko. paikassa. Vaikka kuinka paljon olisin alaisiani valmentanut ja opastanut ja esimiehilleni rerortoinut: loppujen lopuksi heidän on vain selvittävä ilman minua ja lisänoottejani asiasta kuin asiasta... Ja lapsi on sitten asia erikseen...
Varmuuden varalta varoittaisin, että synnytyksen jälkeen hormoonit TODELLA ottaa vallan. Se 4-7 päivää synnytyksen jälkeen voi olla vaikka mitä, mutta sen jälkeen jos on mikäänlaista masentuneisuutta tai tuo "morkkis" ottaa vallan tavalla tai toisella kannattaa hakea ammattiapua. Se on loppujen lopuksi aika normaalia sekin :)
En ole koskaan kokenut olevani ns. perfektionisti, mutta monesti muut ovat minut moiseksi nimenneet. Rehellisesti koen aina olevani jotenkin huononpi/tyhmempi kuin muut ja siksi minun pitää opiskella ja perehtyä asioihin "paremmin" kuin muiden, Lapsen saaminen on ollut minulle ihan super opettavaista aikaa, jopa ko. päällepäsmäroinnin osalta. Oma alani ei ehkä ollut yhtä vastuullinen kuin sinun, mutta olen ymmärtänyt etäisyyttä ottaessani oman asemani ko. paikassa. Vaikka kuinka paljon olisin alaisiani valmentanut ja opastanut ja esimiehilleni rerortoinut: loppujen lopuksi heidän on vain selvittävä ilman minua ja lisänoottejani asiasta kuin asiasta... Ja lapsi on sitten asia erikseen...
Varmuuden varalta varoittaisin, että synnytyksen jälkeen hormoonit TODELLA ottaa vallan. Se 4-7 päivää synnytyksen jälkeen voi olla vaikka mitä, mutta sen jälkeen jos on mikäänlaista masentuneisuutta tai tuo "morkkis" ottaa vallan tavalla tai toisella kannattaa hakea ammattiapua. Se on loppujen lopuksi aika normaalia sekin :)
Samanlaiset ajatukset on varmasti todella monella. Itsellä työ ei ole kovin hektistä, mutta silti tuntuu, ettei vaan nyt raskaana ollessa voimat tahdo riittää. Oman työni tulokset on olleet heikompia kuin mitä odotetaan, enkä ole jaksanut keskittyä ihan niin paljon kuin pitäisi, ja olen siitä aika lailla stressaantunut myös. En vielä haluaisi kertoa töissä raskaudesta kun ensimmäinen ultrakin on vielä edessä (muutaman päivän päästä tosin onneksi). Ehkä 'selitys' hyväksytään vielä jälkikäteenkin...
Koko ajan joku sanoo, ettei raskaus ole sairaus... sillä logiikallahan sairausloman ottaminenkin olisi jotenkin väärin. Olisi kuitenkin hyvä tietysti rentoutua vähän ja valmistautua vauvan tuloon rauhassa. Kyllä ne työt odottaa. Kirjoituksesta on jo melkein kuukausi. Toivottavasti siis tilanteesi on jo vähän helpottanut!
Koko ajan joku sanoo, ettei raskaus ole sairaus... sillä logiikallahan sairausloman ottaminenkin olisi jotenkin väärin. Olisi kuitenkin hyvä tietysti rentoutua vähän ja valmistautua vauvan tuloon rauhassa. Kyllä ne työt odottaa. Kirjoituksesta on jo melkein kuukausi. Toivottavasti siis tilanteesi on jo vähän helpottanut!
W
weathervane
Vieras
Viesti poistettu. :)
Last edited by a moderator:
No niin, palaan tähän aiheeseen, koska olen itse nyt ajautunut hiukan samanlaiseen pisteeseen. Olen kyllä koko ajan ajatellut, että vauva menee tietenkin kaiken edelle, ja että en ala stressata töistä liikaa. Nyt kuitenkin on aivan liian monta rautaa tulessa ja kaiken lisäksi töissä olisi alkamassa mielenkiintoinen uusi projekti, jossa haluaisin olla edes vähän mukana. Tällä hetkellä kuitenkin unohtelen tavaroita minne sattuu, en muista viime päivien tapahtumia kunnolla ja herään keskellä yötä ajatukseen, että "ainiin, sekin työasia piti vielä hoitaa", ihan kuin se olisi jotenkin luonnollisesti mielessä kolmelta aamuyöstä. Yksikin huono yö aiheuttaa usean päivän koomaolotilan ja en tahdo pysyä mukana edes normaalissa keskustelussa. Olo on hyvin epätodellinen. Lisäksi liiallisen rasituksen jälkeen on ilmaantunut kipua vatsassa, selässä ja kyljissä.
Mulla varmasti ulkoilu, taidenäyttelyt ja äitiysjooga ym. muu kiva tekeminen auttaisi, mutta tällä hetkellä nekin tuntuvat vaan rasitteelta työpäivän jälkeen. Typerältä tuntuu mennä tällaisia valittelemaan lääkärille, kun ei ole oikein mitään "järkevän tuntuista" oiretta (muuta kuin nuo fyysiset, jotka yksistään vielä kestäisin, kyseessä siis ei ennenaikainen supistelu tms), mutta kai se on pakko. Mieliala ei olisi oikeastaan yhtään masentuneen tuntuinen vaan onnellinen ja seesteinen, mutta työ aiheuttaa vaan niin kovan stressin, että se on nyt vaan liikaa. On tosi vaikeaa sanoa, että ei pysty ja jaksa. Sitä vaan aina sanoo, että "ei tässä mitään", koska haluaisi jaksaa. Siitäkin huolimatta, että parikin tuntemaani kanssaodottajaa oli jo tässä vaiheessa (21.viikko) jäänyt pysyvästi loppuajaksi sairauslomalle, en tunnu helposti sallivan sitä itselleni. Mitä siellä lääkärissä "pitää sanoa" ja mitä ylipäänsä tekisitte tässä tilanteessa itse?
Mulla varmasti ulkoilu, taidenäyttelyt ja äitiysjooga ym. muu kiva tekeminen auttaisi, mutta tällä hetkellä nekin tuntuvat vaan rasitteelta työpäivän jälkeen. Typerältä tuntuu mennä tällaisia valittelemaan lääkärille, kun ei ole oikein mitään "järkevän tuntuista" oiretta (muuta kuin nuo fyysiset, jotka yksistään vielä kestäisin, kyseessä siis ei ennenaikainen supistelu tms), mutta kai se on pakko. Mieliala ei olisi oikeastaan yhtään masentuneen tuntuinen vaan onnellinen ja seesteinen, mutta työ aiheuttaa vaan niin kovan stressin, että se on nyt vaan liikaa. On tosi vaikeaa sanoa, että ei pysty ja jaksa. Sitä vaan aina sanoo, että "ei tässä mitään", koska haluaisi jaksaa. Siitäkin huolimatta, että parikin tuntemaani kanssaodottajaa oli jo tässä vaiheessa (21.viikko) jäänyt pysyvästi loppuajaksi sairauslomalle, en tunnu helposti sallivan sitä itselleni. Mitä siellä lääkärissä "pitää sanoa" ja mitä ylipäänsä tekisitte tässä tilanteessa itse?
Mie stressaan koulussa. Nyt kun näyttää ettei muut aikuisopiskelijat meidän luokalla oo enää palannut syysloman jälkeen (kahteen viikkoon) ni taidan olla ainoa aikuinen ja nainen sit meidän luokalla niiden 16-vuotiaiden poikien keskellä. Ilmapiiri on hälyisä ja levoton ja välillä sitä saa käytävällä oikeasti pelätä ihan fyysisestikin kun tuon ikäisten poikien mielestä se käytävällä painiminen on vielä hauskaa ja tosi kiva kun tälleen raskaana tippuu joku syliin tai astuu päälle. Joten en oo paljon saanut nukuttua, tiedä sit, johtuuko koulun aiheuttamasta stressistä vai ihan raskaudesta ja vessassa ravaamisesta. Se tietty vaikeuttaa entisestään siinä hälyssä keskittymistä. Koulukuraattorille kävin juttelemassa, oli empaattinen. Terveydenhoitajalle samoin. Kun kyseli onko ollut unettomuutta aiemmin niin kerroin että kyllä, viime keväänä avioeron ja konkurssin yhteydessä.
Koululääkäri olikin sitten täysin jumittunut tuohon konkurssiin, avioeroon ja läheisten kuolemiin muutama vuosi sitten. Esim. käsien jatkuvat kivut sivuutettiin täysin (joka ei tietenkään ole ongelma teknisellä alalla työkalujen tai tietokoneiden kanssa) ja ilmeisesti mie en tarvitse mitään keskusteluapua koulussa jaksamiseen vaan kriisiapua kuolemien, avioeron ja konkurssin jäljiltä. Konkurssi on laitettu siis vireille kohta 2 vuotta sitten ja ollut hoidettukin jo yli vuosi sitten kaikkineen, avioero samoihin aikoihin, kuolemista on aikaa 2-5 vuotta. Jos oisin tarvinnu kriisiapua oisin hakenut sitä vuosi sitten. Miulla on ollu hyvin aikaa käsitellä nuo asiat ja jos niihin tarvii palata ni palaan mut turha niitä on enää jossain kriisikeskuksessa märehtiä, elämä on mennyt jo eteenpäin.
Olipahan turha käynti. Kuulemma myös äitiysneuvolassa voi ottaa nämä jaksamisongelmat sitten puheeksi. En taida vaivautua, jos kouluterveydenhuollossakin asenne on tuo. Onneksi ketään ei tunnu kiinnostavan jos välillä lintsaa ja opettajat on hyvin ymmärtäväisiä. Mutta itseä harmittaa että asia pitää sit hoitaa noin eikä jotenkin koulun kautta keskustelemalla ja sopimalla.
Koululääkäri olikin sitten täysin jumittunut tuohon konkurssiin, avioeroon ja läheisten kuolemiin muutama vuosi sitten. Esim. käsien jatkuvat kivut sivuutettiin täysin (joka ei tietenkään ole ongelma teknisellä alalla työkalujen tai tietokoneiden kanssa) ja ilmeisesti mie en tarvitse mitään keskusteluapua koulussa jaksamiseen vaan kriisiapua kuolemien, avioeron ja konkurssin jäljiltä. Konkurssi on laitettu siis vireille kohta 2 vuotta sitten ja ollut hoidettukin jo yli vuosi sitten kaikkineen, avioero samoihin aikoihin, kuolemista on aikaa 2-5 vuotta. Jos oisin tarvinnu kriisiapua oisin hakenut sitä vuosi sitten. Miulla on ollu hyvin aikaa käsitellä nuo asiat ja jos niihin tarvii palata ni palaan mut turha niitä on enää jossain kriisikeskuksessa märehtiä, elämä on mennyt jo eteenpäin.
Olipahan turha käynti. Kuulemma myös äitiysneuvolassa voi ottaa nämä jaksamisongelmat sitten puheeksi. En taida vaivautua, jos kouluterveydenhuollossakin asenne on tuo. Onneksi ketään ei tunnu kiinnostavan jos välillä lintsaa ja opettajat on hyvin ymmärtäväisiä. Mutta itseä harmittaa että asia pitää sit hoitaa noin eikä jotenkin koulun kautta keskustelemalla ja sopimalla.
Mulla oli noilla raskausviikoilla (ja tietty jo aijemmin alkaneena) ihan samanlaiset fiilikset. Tuntui että energia ei riitä ja itku oli väsymyksen takia kokoajan pinnassa.. Kotona vielä kaksi pientä lasta ja iso omakotitalo hoidettavana (eikä mies todellakaan ole avuksi kotitöissä.)
Eikö ole jännä kun sana "työuupumus" kuulosti omituiselta ja käsittämättömältä ennen, mutta nyt tuntuu oudolta myöntää ja ajatella onko itsellään sellainen?!
Mulla asiaan ei auttanut mikään muu kuin sairasloma. En toki ole sairaslomalla tuosta syystä, mutta kyllä se saikku paransi henkisesti ja fyysisesti.
Ole rohkea ja puhu neuvolassa asiasta tai varaa lääkärille aika. :) Ei ole hyväksi sinulle saatika sitten vauvalle, että joudut elämään kokoajan stressin ja väsymyksen kanssa. Pyydä sairaslomaa jos siltä tuntuu, että tarvit lepoa. Parin viikon huili saattaa tehdä ihmeitä ja raskauden edetessä väsymys saattaa helpottaa (ennen kun se taas loppuraskaudessa alkaa :D )
Tsemppiä ja muuta en osaa sanoa kuin ole rohkea ja lepää! :) <3
Eikö ole jännä kun sana "työuupumus" kuulosti omituiselta ja käsittämättömältä ennen, mutta nyt tuntuu oudolta myöntää ja ajatella onko itsellään sellainen?!
Mulla asiaan ei auttanut mikään muu kuin sairasloma. En toki ole sairaslomalla tuosta syystä, mutta kyllä se saikku paransi henkisesti ja fyysisesti.
Ole rohkea ja puhu neuvolassa asiasta tai varaa lääkärille aika. :) Ei ole hyväksi sinulle saatika sitten vauvalle, että joudut elämään kokoajan stressin ja väsymyksen kanssa. Pyydä sairaslomaa jos siltä tuntuu, että tarvit lepoa. Parin viikon huili saattaa tehdä ihmeitä ja raskauden edetessä väsymys saattaa helpottaa (ennen kun se taas loppuraskaudessa alkaa :D )
Tsemppiä ja muuta en osaa sanoa kuin ole rohkea ja lepää! :) <3
W
weathervane
Vieras
Viesti poistettu. :)
Last edited by a moderator:
Elektroni
Oman äänensä löytänyt
Kiva kuula :) Se on vaan se, että pitää sisäistää mikä milloinkin on itsekullekin parasta. Tosiaan kuten joku sanoikin, tuntuu hullulta puhua uupumuksesta tai ottaa sairaslomaa ja haluaisi näyttää, että kyllä mä tässä pärjään siinä missä muutkin. Mutta sitten tosiaan raskaus voi tuoda yllättäviä oireita. Ja tosiaan tuossa kannattaa ajatella itsekkäästi ja lapsen kannalta. Sä olet kuitenkin siinä vaiheessa ainoa sen lapsen asianajaja.
Minä varasin aikoinaan äitiyslomani alkamaan jo viikolla 34 ja olin sitten viikolla 34 todella tyytyväinen ratkaisuuni. Jo esim bussissa ja junassa seisoskelu (uskomatonta mutta totta!) sen aikainen masun kanssa liikuskelu ihmisvilinässä oli ihan vihoviimeinen asia mistä halusin murehtia.
Minä varasin aikoinaan äitiyslomani alkamaan jo viikolla 34 ja olin sitten viikolla 34 todella tyytyväinen ratkaisuuni. Jo esim bussissa ja junassa seisoskelu (uskomatonta mutta totta!) sen aikainen masun kanssa liikuskelu ihmisvilinässä oli ihan vihoviimeinen asia mistä halusin murehtia.
Muru<3
Vauhtiin päässyt keskustelija
Ensin hieman taustoja eli minulla on kaksi lasta(2005&2008) ennestään ja molemmista olen kärsinyt väsymystä ja uupumusta(raskauksien aikana ja vauva aikana), enkä saanut suutani auki tuolloin enkä pyytänyt riittävästi apua. Lapsilla on 2,5v. Ikäeroa. Kun nuorempi täytti 9kk menin takasin töihin (terveys alalla ja ihan taloudellisista syistä oli pakko), ja hän sairastui infektioastmaan ja jouduin viikottain olemaan poissa töistä ja joskus pitkiäkin aikoja, koska halusin olla lapseni kanssa (hän joutui olemaan usein infektio osastolla sairasteluiden takia)! Voitte uskoa että olin aivan loppu kun kevät koitti ja sairastelut helpotti, puoli vuotta jaksoin...kesä meni suht rauhallisesti, mutta jokin panikki ja pelko nosti päätään jo syyskuulla kun pelkäsin samanlaista talvea kuin edellinen. Kun sitten lapseni ei sairastellutkaan niin johan minä luhistuin siinä vaiheessa totaalisesti! Tämä ajan jakso kesti yhteensä yli kolme vuotta, ja minä jotenkin vain sinnittelin eteenpäin! sain sitten tarvitsemani avun ja olen nyt voinut paljon paremmin ja tuntu nyt hyvältä!
Nyt olen raskaana ja odotan siis kolmatta lastani ja luulisi että olen oppinut menneestä ja toivon ettei tällä kertaa sama toistu!
Paljon tsemppiä muille uupuneille ja sanokaa äänneen kaikki tuntonne, koska masennus se vasta onkin jo haasteellisempaa selättää! Pyytäkää apua ajoissa, myös pää kopan vaivat on todellisia syitä jäädä sairaslomalle!
Nyt olen raskaana ja odotan siis kolmatta lastani ja luulisi että olen oppinut menneestä ja toivon ettei tällä kertaa sama toistu!
Paljon tsemppiä muille uupuneille ja sanokaa äänneen kaikki tuntonne, koska masennus se vasta onkin jo haasteellisempaa selättää! Pyytäkää apua ajoissa, myös pää kopan vaivat on todellisia syitä jäädä sairaslomalle!
maisakarja
Oman äänensä löytänyt
Minä nyt päätin nostaa tämmöisen vähän vanhemman keskutelun kun se itselle on aiheellinen.
Alotin työt 1.9. ja todella hyvin menny, pomokin tykänny minusta ja kehuja oon saanu. Mutta joku muuttu välittömästi kun kerroin pomolle raskaudestani tuossa tammikuun puolessa välin
jatkuvaa potkuilla uhkailua, joka viikkoista siis tämä ja minun työni aliarvioiminen. Tiedän olevani vahvoilla jos tässä pitää liitto ottaa avuksi koska irtisanominen on ehdottomasti laiton! Tää tilanne silti ressaa ihan perkeleesti eikä oikeen jaksais enään koko työtä eikä pomoa. Turhauttaa!
Alotin työt 1.9. ja todella hyvin menny, pomokin tykänny minusta ja kehuja oon saanu. Mutta joku muuttu välittömästi kun kerroin pomolle raskaudestani tuossa tammikuun puolessa välin
jatkuvaa potkuilla uhkailua, joka viikkoista siis tämä ja minun työni aliarvioiminen. Tiedän olevani vahvoilla jos tässä pitää liitto ottaa avuksi koska irtisanominen on ehdottomasti laiton! Tää tilanne silti ressaa ihan perkeleesti eikä oikeen jaksais enään koko työtä eikä pomoa. Turhauttaa!
maisakarja Oletko puhunut asiata työpaikan luottamusmiehen tai työsuojeluvaltuutetun kanssa? Ei kuulosta ollenkaan hyvälle ja varmasti stressaa.
maisakarja
Oman äänensä löytänyt
Meillä ei ole luottamusmiestä kun firmassa on jopa toinen työntekijä mikun lisäksi + tää vittumainen pomo. Liittoon olen jo kerran ollu yhteydessä ja siellä kyllä tiedetään nyt tilanne että raskauden takia minut ollaan erottamassa. Kertaakaan en ole raskauden takia ollut pois töistä siis vaivojen takia kun niitä ei ole. Kaks päivää olen ollut poissa kun pitää lähteä toiselle paikkakunnalle ultriin, siinä kaikki. Hienosti oon töissä jaksanu ja aijon olla niin kauan kun se irtisanomis lappu kouraan annetaan.
Onpas hankala tilanne! Noin pienessä firmassa ei oikein ole tilaa hengittää tuossa tilanteessa.
maisakarja
Oman äänensä löytänyt
Niinpä. Nyt oon kuiten päättäny että teen työni niinku tähänkin asti, kunnolla, huolella ja niin ettei siitä edelleenkään tarvitse valittaa. Ja jos ne potkut tulee niin sitten ne tulee ja otan sinne liittoon yhteyttä. Onneksi tajusin tän työsuhteen alusa liittyä liittoon!!!!! Muuten oisin ihan kusessa.