Työt jurppii

Mustikkatassu

Mustikkatassu

Silmät suurina ihmettelijä
Onko kellään muulla samaa tilannetta. En ainakaan löytänyt vastaavasta aiheesta ketjua niin aattelin, että onko kaikilla muilla unelmaduuni? :bored: Tai no ei mullakaan nyt ite työ varsinaisesti jurpi vaan työpaikka ja ilmapiiri. Ois ees joku hyvä työkaveri, jonka kanssa ois yhteiset näkökulmat ja vois vaihtaa ajatuksia ja nauraa yhteisille jutuille, mutta sellanenki puuttuu.
Tulin sitten tänne kuikuilemaan löytyskö tuskailuseuraa? :angelic:
 
:happy:Ratkaisu ongelmaasi: Ala yksityisyrittäjäksi äläkä ota työntekijöitä. Näin minulla, saan olla rauhassa koko päivän muutamia asiakkaita lukuunottamatta. On muuten sitten aivan ihana nähdä muksu ja mies kotiin mennessä, ei tule kiukkuiltua.
 
Toivottavasti saat tulevaisuudessa perustaa oman yrityksen ja nauttia työstäsi :)
Vaikuttaa todella paljon koko elämään ja ihmiseen töiden miellyttävyys sekä työilmapiiri ja työkaverit. Toivon jokaiselle mielekästä työpaikkaa! :)
 
Mulla on työ hyvin liki unelmaa mutta työilmapiiri on jostain todella syvältä. Meillä on töissä sellanen uskomattoman lapsellinen naisporukka joka koko ajan näkee vaivaa kaikkien tekemisistä ja asioista ja puhuu pahaa selän takana. Yksi aika huvittavakin esimerkki: vaihdettiin autoa vähän tuoreempaan (-97 -> -04), menin sillä töihin, siellä oli kysytty fonectasta auton tiedot ja ihmetelty kuinka se on omissa nimissä eikä rahotusyhtiön ja sitten että millä rahalla. Huoh. Yks muija on sellanen et välis ite notkuu koko päivän mut silti valittaa pomoille heti ku joku muu notkuu ja jos joku on tupakilla, hän menee laittaa ulko-oven lukkoon. Välillä on tosi ahdistavaa kun tietää että jotain vaivaa nähdään, olin tai tein miten vaan. Onneksi siellä on hyviäkin tyyppejä ja onneksi olen vielä äitiyslomalla.
 
Niin, naiset on niin hankalia kyllä usein. :meh: Tuo on kyllä ihan uskomattoman kuuloista touhua. Täällä taas on vähän sen oloinen mentaliteetti, että nämä vastaan muu maailma. Eli muualla ei tiedetä mistään mitään ja mihinkään ei haluta lähteä esim. palavereihin toisiin yksiköihin ja kaikki muut on muutenkin ihan hanurista. Huoh. Minusta taas ois mukava jutella vähän muiden porukoiden kanssa ja kuulla kuulumisia ja näkemyksiä.
Ruokkiksen/kahvitauon pitäis olla sellanen rento ja hyväntuulinen tilaisuus niin täällä se on syvän ja painostavan tunnelman varjostama pakko. Kukaan ei oikeestaan uskalla tai halua puhua mitään, kun yks vanhempi miespuolinen kollega on niin juro ja lyttää yleensä kaiken tai vähintäänkin mulkoilee puhujia. Itseäni ei ainakaan "alkuhuuman" jälkeen enää kiinnosta sanoa mitään ruokkiksella ellei ole pakko. Ja suurinpiirtein pelottaa, että joku kysyy jotain, kun vastauksesta yleensä seuraa jonkinlaista kenoilua. Sitten taas jos tämä kyseinen möllikkä on lomalla tai poissa niin tunnelma tauolla on vapautuneempi. Mutta harmittavan harvoin hän on lomalla. Ja kun kaikki muut vaan myötäilee tätä möllikkä. No he ovat varmaan nähneet sen helpommaksi vaihtoehdoksi, kuin alkaa esittää hänelle eriäviä mielipiteitä.:mask:
 
2000-luvun alussa sinnittelin noin kolme vuotta työpaikassa, jossa lähin esimies oli äärimmäisen epämiellyttävä ihminen. Tai no, suoraan sanottuna mulkvisti. Tein työtä osa-aikaisesti opiskelun ohella, lopulta vain viikonloppuvuoroja kun tulorajat alkoivat tulla vastaan. Omatkin hälytyskellot alkoivat soida, kun mulle nousi kuume joka ikinen torstai, kun perjantaina piti mennä iltavuoroon. Kroppa siis reagoi ahdistukseen. No, lopetin sitten siinä työssä, siihen aikaan kun uuden työpaikan vielä sai niin, että osasi kulkea firman ovesta sisään.

Sitten vähän myöhemmin noin 7,5 vuotta vierähtikin paikassa, jossa lopulta voin sekä henkisesti että fyysisesti todella pahoin. Ensimmäiset pari vuotta oli oikein mukavia ja työporukkaan hioutui mahtava yhteishenki, mutta sitten alkoi ovet heilua ja naamat vaihtua... Kerran mut todettiin työkyvyttömäksi fyysisistä syistä, mutta parin kuukauden päästä oli pakko jatkaa työssä järkyttävien kipujen kanssa, ei vaan oltais muuten tultu toimeen. Kivut hälveni itsekseen pikkuhiljaa ja ovat osittain edelleen mysteeri, mutta sitten alkoi se henkinen puoli käydä sietämättömäksi. Työ"kaverit" muun muassa lakkasi puhumasta kun saavuin samaan tilaan. Aika paljon kertoo mun mielestä se, että menin työssä ollessani naimisiin, sain lapsen ja täytin 30, mutta minkäänlaista muistamista ei tullut. Itsehän toki osallistuin noiden vuosien aikana kymmeniin yhteislahjoihin. Parikin työkaveria sai ihan työnantajan taholta kukkalähetyksen kotiovelleen lapsen saatuaan, minä en mitään. Ei sillä, että jollain kukkapuskalla olisin yhtään mitään tehnyt, mutta periaate on periaate. Melko tasa-arvoista kohtelua...

Mutta siis, todella tiedän, millaista on voida töissä pahoin joka päivä. Nykyään työskentelen yleisesti vihatussa, raskaaksi mielletyssä ammatissa, enkä ole koskaan viihtynyt työssäni näin hyvin ;) Sekä työkaverit että asiakkaat ovat mahtavia, välillä toki näkee punaista, mutta se ikäänkuin kuuluu kai asiaan.
 
Lisäyksenä vielä, että mun kokemuksen mukaan eniten ongelmia syntyy juuri sellaisissa työpaikoissa, joissa enemmistö tai jopa kaikki työntekijät ovat naisia. Kärjistettynä vielä, että jos työhön ei vaadita erityistä koulutusta, ristiriidat ja selkään puukottaminen on taattua. Liian monta akkaa saman katon alla...
 
Lisättäköön et samat ongelmat kuin naisvaltaisilla aloilla on työpaikoissa jossa pääasiassa miehiä. Samalla tavalla puhutaa selän takana p*skaa jne. Et kuhan on sopivassa suhteessa miehiä ja naisia niin parempi :)
 
Takaisin
Top