Työ ja raskaus

salainensydän

Sukkela juttelija
Huhtikuun äidit 2019
Milloin aiotte kertoa töissä raskaudesta? Yritättekö pitää mahdollisimman pitkään raskauden salassa vai onko se ylipäätään ihan mahdotonta? :p Tuottaako työ haasteita raskauden kanssa? Oletteko joutuneet ottamaan saikkua?
 
Itse yritän saada pidetyä salassa np-ultraan asti, muta voi näitä tarkkasilmäisiä työkavereita :hilarious: Vaikeaksi tekevät salailun. Muutama on jo pistänyt merkille että "hehkun" ja vessassakin käyn enemmän :grin Vaikka luulisi että meillä on töissä sen verran kiire ettei toisten vessakäyntejä joutaisi seuraamaan :hilarious: Tosin tämä turvotuskin alkaa olla jo sitä luokkaa, etä kuvittelisin itsekin olevani jo lähempänä puoliväliä kuin rv 7+5 :grin Vielä ei ole pahoinvointi haitannut töitä, mutta mikäli se oikein yltyy ja haittaa töissä olemista, niin saikkua aioin hakea. Piste.

Mua on ruvennut myös mietityttämään töiden jatkot ja aikanaan mammalomalle jääminen. Työskentelen hoitoalalla ja määräaikaisessa työsuhteessa, kohta kolme vuotta sopimuksia ketjutettu, nykyinen sopimukseni on vuoden loppuun. Siinä vaiheessa kun sopimus loppuu, ollaan rv 23+ eli raskaus varmasti näkyvissä :grin Vähän epäilen, että tuskin jatkavat sopimusta vaikkei raskaus saisi olla esteenä töiden jatkumiselle, etenkin kun tässä taustalla on selvä tarve työvoimasta. MUTTA jos työt ei jatku, niin entäs sitten? Lomia minulla ei ole kuin ehkä viikko jäljellä pidettäväksi ennen äippälomalle jäämistä. Joten lähinnä tuo taloudellinen tilanne mietityttää. Jos ei töitä, niin mistä tulee tuloja? Täytyykö hakeutua työttömäksi työnhakijaksi siihen asti kunnes jää mammalomalle eli n. maaliskuun puoliväliin saakka? :wideyed: Tietääkö kukaan?

:anyone
 
Olen ajatellut kertoa lokakuun alussa, kun viikkoja on noin 14. Olen asiantuntijatyössä, joten olisi hyvä olla aikaa seuraajan perehdyttämiselle. Varsinkin kun ei voi tietää minkälainen vointi on taas loppua kohti.

Tähän saakka olen pärjännyt pahoinvoinnin kanssa jotenkin, ja itselläni pahin ainakin nyt tuntuu jo olevan ohi (nyt 10+0). Väsymys vain vaivaa ja vaikeuttaa keskittymistä.

Mielestäni saikkua saa ja pitää ottaa, jos tarve vaatii. Moni on turhankin tunnollinen työnantajaa kohtaan, kyllä töitä ehtii tehdä ihan riittävästi, vaikka joutuisi olemaan syystä hetkellisesti pois.

Salainensydän, yksi vaihtoehtohan on aloittaa äitiysloma aikaisemmin. En tiedä onko taloudellisesti parempia vaihtoehtoja.
 
Mun pitäis työn luonteen takia kertoa mahdollisimman pian, koska on tehtäviä, mitä raskaana ollessa ei voi meillä tehdä. Mutta, oon jäämässä ens viikon jälkeen loppuvuodeksi vielä hoitovapaalle, niin oon nyt pitänyt vielä salassa koko homman ja onneksi se on pysynytkin. Tehtävien suhteen on ollut tuuria. Esikoisesta piti kertoa esimiehelle jo reilu viikko plussatestin jälkeen. Onneksi ei levinnyt kuitenkaan sen laajemmalle silloin tieto.
 
Mä oon kertonut parille työkaverille koska välillä työni on fyysisempää enkä halua vaikuttaa laiskalle jos en rankimpia juttuja tee:joyful: Pomolle en oo vielä kertonut mut saatan kertoa pian jos vain hyvä tilaisuus sattuu kohdalle. Hän suhtautuu varmasti tosi hyvin.
Esikoista odottaessa jaksoin olla töissä loppuun saakka, hieman vauhti hidastui vaan jossain vaiheessa. Nyt työnkuvani on muuttunut hieman fyysisemmäksi, mm. lähes jokaisen työpäivän vietän jalkojen päällä. Saa nähdä miten pärjää.
 
Salainensydän, jos sun työsopimusta ei nyt jatketakaan, niin ota ihmeessä yhteyttä ainakin ammattiliittoon, työpaikan luottamusmieheen ja mielellään vaikka pariin mediaankin. Sun kuvailemassa tilanteessa työsuhteen jatkamatta jättäminen olisi niin selkää syrjintää raskauden perusteella, että sitä ei missään tapauksessa tule hyväksyä. Tiedoksi, että vaikka työntekijä olisi jo äitiyslomalla, määräaikaista työsuhdetta on jatkettava, jos sitä olisi jatkettu ilman raskauttakin. Jos sua huolestuttaa jatko, voit hyvin ottaa jo tässä vaiheessa yhteyttä esim. liittoon ja saada sieltä tarkempia ohjeita.

Mä olen myös asiantuntijatyössä ja vakituisessa työsuhteessa, joten onneksi ei tarvitse jännittää töiden jatkumista raskauden takia. Ajattelin kertoa jossain vaiheessa nt-ultran jälkeen, todennäköisesti lokakuun alussa.
 
Meillä pomo jo tietää koska tosiaan olen saikulla ollut nyt jo useammasta syystä tähän liittyen. Työkaverit ei kuitenkaan vielä vaikka osa jotka muistaa edellisen raskauden varmaan arvaa. Virallisesti meinasin kuitenkin kertoa vasta np-ultran jälkeen.
Ekassa raskaudessa selkä ei kestänyt ja jäin kuukautta ennen äippälomaa saikulle. Tokassa oli se alun pahoinvointi ja lopussa olin muutamia päiviä supisteluiden takia. Jäin tuolloin äitiyslomalle heti kun se varhennettuna oli mahdollista koska meillä osui silloin siihen vielä muuttokin.
Nyt toivon että tämän pahoinvoinnin hellitettyä pystyisi olemaan töissä ihan loppuun asti. Mutta tilanteen mukaan.
 
Mrs.R, joo meinasinkin tässä ottaa lähipäivinä/viikkoina yhteyttä työpaikan luottamusmieheen ja hänen kanssaan käydä tätä tilannetta vähän läpi. Josko sitä kautta vähän saisi asioihin selvyyttä.

Aikaistetulle mammalomalle en haluaisi jäädä koska se tarkoittaa taas sitä että äippäloma loppuu saman verran aiemmin ja tästä sitten tiputus vanhempainrahalle. Ihan pienenä emme lasta päiväkotiinkaan halua laittaa.

Täytyy nyt vaan kovasti säästää rahaa ekaa vauvavuotta varten :hilarious:
 
Oon ite niin ilonen, että ei tarvi nyt töissä olla. Vaikka edellisessä raskaudessa ei ollut mitään ongelmaa töissä ollakaan. Pahoinvointiakin oli lähinnä kotona.
Jossain vaiheessa toki pitää työnantajalle tästä raskaudesta mainita ja muuttaa hoitovapaat vanhempainvapaaksi.
 
Salainensydän mulla on sama juttu melkein kun sulla. Määräaikaisessa työsuhteessa sosiaalialalla ja sopimus on huhtikuuhun saakka ja mamma lomalle pitäis jäädä tammikuussa. Mietityttää tuo työn jatkuminen kovasti. On kanssa sit jo kolmas määräaikainen putkeen jos sopimusta jatketaan mut mulla kans sellainen olo et luultavasti todetaan ettei tarvetta työntekijälle enää ole siinä vaiheessa kun ilmoitan raskaudesta. Oon ite nyt RV 16 + 4 ja oon ajatellut kertoa joskus viikolla 20. Ajattelin myös ottaa liittoon yhteyttä jo etukäteen. Tietty mulla siten eri tilanne, että työsopimus jatkuu äippäloman alettua vielä muutaman kuukauden.
 
Mulle on käynyt juuri niin, että luvattu vakituisen sopimus jäi saamatta, kun kerroin työnantajalle raskaudesta. Asiakkaat olivat sitten vähän valittaneet tästä ja pomo soitti mulle sellaisen varmistuspuhelun, että ei tässä ole väärin toimittu ja ethän ole mihinkään liittoon ottanut yhteyttä. Se puhelu vähän ärsytti.
 
Mulle on käynyt juuri niin, että luvattu vakituisen sopimus jäi saamatta, kun kerroin työnantajalle raskaudesta. Asiakkaat olivat sitten vähän valittaneet tästä ja pomo soitti mulle sellaisen varmistuspuhelun, että ei tässä ole väärin toimittu ja ethän ole mihinkään liittoon ottanut yhteyttä. Se puhelu vähän ärsytti.

Kylläpä alkoi ärsyttää sun puolesta! Vaikka ois vanhempikin juttu. Suullinen sopimus kuitenkin on yhtä pätevä kuin kirjallinen (vain vaikeampi todistaa).
 
Takaisin
Top