Niinhän siinä sitten kävi, että pelkoni kävi toteen. Koko lyhyen alkuraskauden ajan pohdin, että onko jokin vialla: raskausoireet olivat todella lieviä (ei juurikaan pahaa oloa, rinnat vain alkuvaiheessa herkät jne.). Eilen menimme yksityiselle ultraan rv 7+1 ja ensimmäiset lääkärin sanat olivat "raskaus on ainakin mennyt oikeaan osoitteeseen", josta melkein jo iloitsin. Seuraavat minuutit olivat hiljaisia ja aloin jo pelätä pahinta ja henkinen paha olo alkoi nostaa päätään. Lääkäri totesi "ei täällä mitään kovin vakuuttavaa ikävä kyllä näy". Lääkäri passitti vielä käymään vessassa, jotta rakko saataisiin tyhjäksi, kun se osaltaan vie näkyvyyttä. Tämän jälkeen ultrattiin uudelleen ja tuomio oli selvä: tyhjä raskauspussi.
Saimme lähetteen naistenpolille ja sain kouraani 4kpl emättimeen laitettavaa Cytotec-tablettia. Vähän jälkeen yksi tänään kotona ne laitoin, eikä vielä ole mitään lieviä menkkakipuja lukuun ottamatta ilmennyt. Toivoisin, että homma lähtisi nopeasti käyntiin, niin pääsisi myös henkisesti toipumaan pikku hiljaa koettelemuksesta.
Polin gynekologi oli todella mukava ja kovasti lohdutteli, että positiivista on, että raskaus on saanut alkunsa. Todennäköisyys sille, että seuraava plussa etenisi hyvin, on kuulemma iso.
Järjellä ajateltuna ymmärrän hyvin ja hyväksynkin, että tämä on luonnon tapa hoitaa elinkelvottomat yksilöt pois. Kuitenkin kaikki tuntuu nyt niin epäreilulta ja lohduttomalta, ettei tällä hetkellä juurikaan järkiajattelut mieltä paranna.
Jossain tuolla hän on..meidän ihana tuleva vauva, josta on puhuttu jo puolitoista vuotta, jota on toivottu kohta lähes vuosi. Vaikken kirkkoon kuulukaan, enkä millään tavalla ole uskovainen, uskon silti, että tuolla jossain meidän pienokaisen sielu on valmiina odottamassa
Saimme lähetteen naistenpolille ja sain kouraani 4kpl emättimeen laitettavaa Cytotec-tablettia. Vähän jälkeen yksi tänään kotona ne laitoin, eikä vielä ole mitään lieviä menkkakipuja lukuun ottamatta ilmennyt. Toivoisin, että homma lähtisi nopeasti käyntiin, niin pääsisi myös henkisesti toipumaan pikku hiljaa koettelemuksesta.
Polin gynekologi oli todella mukava ja kovasti lohdutteli, että positiivista on, että raskaus on saanut alkunsa. Todennäköisyys sille, että seuraava plussa etenisi hyvin, on kuulemma iso.
Järjellä ajateltuna ymmärrän hyvin ja hyväksynkin, että tämä on luonnon tapa hoitaa elinkelvottomat yksilöt pois. Kuitenkin kaikki tuntuu nyt niin epäreilulta ja lohduttomalta, ettei tällä hetkellä juurikaan järkiajattelut mieltä paranna.
Jossain tuolla hän on..meidän ihana tuleva vauva, josta on puhuttu jo puolitoista vuotta, jota on toivottu kohta lähes vuosi. Vaikken kirkkoon kuulukaan, enkä millään tavalla ole uskovainen, uskon silti, että tuolla jossain meidän pienokaisen sielu on valmiina odottamassa