Tutustutaan

[AnneB]

Voimia Kertulle, ikävä juttu

Ajattelin myös kirjoittaa vähän itsestäni tänne. Täällä 30-v odottaja Vantaalta. Talouteen kuuluu lisäksi aviomies. Pitkään on jälkikasvua suunniteltu, mutta aina on yrittämisen aloitus siirtynyt milloin mistäkin syystä. Nyt viimein päätettiin rohkaistua ja näytettiin vauvalle vihreää valoa. Tärppäsikin heti ekasta kierrosta :) Nyt varovaisen onnellisena odotellaan tulevaa

 

[kivmii]

Moikka ja hauska tutustua!
Täällä kirjoittaa 33-vuotias tamperelainen esikoisen odottaja. Lasketun ajan perusteella on tuloillaan vappuvauva eli 1.5.2019 on estimated arrival time. Perheeseen kuuluu aviomies ja pieni valkoinen koira sekä elämässä mukana kaksi teini-ikäistä lasta miehen edellisestä liitosta.

Täällä odotellaan jännityksellä ensi viikon ekaa ultraa. Pahoinvoinnista, ällötyksistä ja muista vaivoista päätellen todellakin raskaana, mutta silti mietityttää saada vielä asialle varmistus. Onko paikalla muita epäuskoisia, jotka eivät ole käyneet varhaisultrassa?

 

[Daiya]

Moikka kaikille!
Täällä 33-vuotiais esikoisen odottaja. Molemmille ensimmäinen, joten aika ulapalla ollaan... Laskettu aika 29.5.2019. Sinällään toivottu, päätettiin keväällä että tulee jos on tullakseen, mutta kesän jälkeen ehti tulla monenmoista muuttujaa, mm. minulla tässä työnhakuprojekti kesken, joten sinällään tilanne on hieman haastava.. Mutta toki pitää olla onnellinen että tärppäsi, eiköhän nämä muut kuviot tästä järjesty.

Minäkään en ole käynyt varhaisultrassa, joten sinällään välillä miettii, että oonkohan kuvitellut koko jutun.. Tosin sitten tälle järkyttävälle närästykselle ja jatkuvalle etovalle ololle pitäis kyllä keksiä joku muu selitys ens viikolla eka neuvola, jospa sielä kuviot selkiytyisi!

 

[Carris]

Mä oon nyt spämmännyt joka ketjuun toiveissa päästä joskus salaiseen ryhmään, sori

Oon 33v. ja esikoista odotetaan mieheni kanssa. Takana jo yli 2v. yritystä, joten onhan tää nyt valtavan iso asia! Mielessä oli jo käyneet ajatukset, että ei koskaan lasta saada...

Nyt tunnelmaa hieman latistaa pahoinvointi/hormoonit?/pelko keskenmenosta. Ei ole ehkä niin iloinen olo, kuin oli alkuun ajatellut. Mut kai tääkin on normaalia Luotan siihen, että kun pahoinvointi helpottaa niin sitten mielikin piristyy. Vielä 3 viikkoa ensimmäisen kolmanneksen rajapyykkiin. Ehkä sitten huoletkin hieman helpottaa!

Tsemppiä jokaiselle odotukseen!!

 

[Daiya]

Mä oon nyt spämmännyt joka ketjuun toiveissa päästä joskus salaiseen ryhmään, sori

Oon 33v. ja esikoista odotetaan mieheni kanssa. Takana jo yli 2v. yritystä, joten onhan tää nyt valtavan iso asia! Mielessä oli jo käyneet ajatukset, että ei koskaan lasta saada...

Nyt tunnelmaa hieman latistaa pahoinvointi/hormoonit?/pelko keskenmenosta. Ei ole ehkä niin iloinen olo, kuin oli alkuun ajatellut. Mut kai tääkin on normaalia Luotan siihen, että kun pahoinvointi helpottaa niin sitten mielikin piristyy. Vielä 3 viikkoa ensimmäisen kolmanneksen rajapyykkiin. Ehkä sitten huoletkin hieman helpottaa!

Tsemppiä jokaiselle odotukseen!!

Mulla vähän sama, vaikka vähemmän aikaa meillä yritystä mutta kävi mielessä, että onko jo liikaa ikää ja homma vaikeeta terveyssyistä, jotenkin tuntuu että ”pitäis” kai olla enempi ilonen ku just nyt on. Mulla on vähän koko ajan ollu lievää paniikkia ilmassa, ja se yhdistettynä näihin fyysisiin oloihin niin ihan ei vielä sellasta ruusunpunaista odotusta oo! Tää paha olo + epävarmuus on kyllä masentava yhdistelmä. Oon kans ajatellu että kai se on normaalia, eiköhän nää pelkotilat kuulu asiaan, ehtiihän tässä monta kuukautta sitten vielä (toivottavasti) henkisesti valmistautua asiaan. Tsemppiä, toivotaan että olo piristyy mahdollisimman pian! :)

 

[Mörkö]

Jee kiva Carris kun tulit hoitoketjusta tänne vihdoin! Tuntu heti kun olis joku tutumpikin tuttu tullut tänne

Mulla kans samaa, että mieli aika maassa kokoajan. Ultrien jälkeen on aina ehkä pvän ollut iloinen mieli ja sit se taas vaihtuu peloksi ja ties miksi... Ehkä sitten joskus... Luulis vaan kun 11v on tätä toivonut ja ei ihan helpolla sit lopultakaan tullut, että olis vähän onnellisempi. Tuntuu että Vaimo nauttii tästä enemmän kun se ei osaa pelätä mitään pahaa kuulemma Ja no, se ei tietty kärsi näitä oireitakaan, että ehkä siks... Itehän oon mm. vannonut näissä oloissa, että en todellakaan ryhdy tähän koskaan enää uudestaan

 

[Nuppu22]

"Mukava" kuulla että on muitakin pessimistejä. Meillä oli miehen kans eilen riita juuri tuosta kun oon niin pessimistinen, ja kehtasi jopa kysyä oonko edes iloinen raskaudesta. Yritin selittää että kyllä nämä olot vaikuttaa mieleenkin. Miettikääpä kun mies on vaikka flunssassa, mikä valitusrumba sekin on!
Loukkaannuin aika pahasti ja moni asia oikeasti huolestuttaa ja pelottaa. Ja mies kuulemma näkee vain sen kun mua kuvottaa ja ällöttää mm. hajut ja ruuat. Tuntuu se mustakin ikävältä ettei toisen tekemä ruoka maistu mutta eiköhän se ole ohimenevää. Kaikki lihat paitsi hesen kerroshamppari ällöttää. En leikkeitäkään voi enää laittaa leivälle.

 

[Carris]

Mulla vähän sama, vaikka vähemmän aikaa meillä yritystä mutta kävi mielessä, että onko jo liikaa ikää ja homma vaikeeta terveyssyistä, jotenkin tuntuu että ”pitäis” kai olla enempi ilonen ku just nyt on. Mulla on vähän koko ajan ollu lievää paniikkia ilmassa, ja se yhdistettynä näihin fyysisiin oloihin niin ihan ei vielä sellasta ruusunpunaista odotusta oo! Tää paha olo + epävarmuus on kyllä masentava yhdistelmä. Oon kans ajatellu että kai se on normaalia, eiköhän nää pelkotilat kuulu asiaan, ehtiihän tässä monta kuukautta sitten vielä (toivottavasti) henkisesti valmistautua asiaan. Tsemppiä, toivotaan että olo piristyy mahdollisimman pian! :)

Kiitos vertaistuesta Just itekin tänään tekstasin yhdelle kaverille, että oon ihan masentunut, kun tää pahoinvointi vie kaiken ilon raskaudelta Mut onneksi tosiaan vielä uskoo, että tämä kuuluu nyt vaan näihin ikäviin puoliin ja on ohimenevää

Jee kiva Carris kun tulit hoitoketjusta tänne vihdoin! Tuntu heti kun olis joku tutumpikin tuttu tullut tänne

Mulla kans samaa, että mieli aika maassa kokoajan. Ultrien jälkeen on aina ehkä pvän ollut iloinen mieli ja sit se taas vaihtuu peloksi ja ties miksi... Ehkä sitten joskus... Luulis vaan kun 11v on tätä toivonut ja ei ihan helpolla sit lopultakaan tullut, että olis vähän onnellisempi. Tuntuu että Vaimo nauttii tästä enemmän kun se ei osaa pelätä mitään pahaa kuulemma Ja no, se ei tietty kärsi näitä oireitakaan, että ehkä siks... Itehän oon mm. vannonut näissä oloissa, että en todellakaan ryhdy tähän koskaan enää uudestaan

Mörkö Onpa teillä ollut tosiaan hirveän pitkä taival takana - ihanaa, että ootte jaksaneet sen kulkea ja nyt se vihdoin palkitaan!
Mua melkein hävettää sanoa, mut mä jo yks aamu melkein tosissaan mietin, että loppuis jo tää kaikki, kun oli niin paha olo Onneksi sitä ajatusta ei oo enää tullut, kun viikot ovat kasvaneet. Varmaan siinä ihan alussa pelotti, että kun fiilikset on näin kurjat ja jos tää vielä kesken menis, ni loppuis mielummin heti...tai jotain
Tsemppiä sullekin nyt tähän matalalentoon mielen kanssa - ei se taida auttaa kuin odottaa, että hormonit tästä tasottuu Ehkä se auvoinen raskausaika häämöttääkin nurkan takana

"Mukava" kuulla että on muitakin pessimistejä. Meillä oli miehen kans eilen riita juuri tuosta kun oon niin pessimistinen, ja kehtasi jopa kysyä oonko edes iloinen raskaudesta. Yritin selittää että kyllä nämä olot vaikuttaa mieleenkin. Miettikääpä kun mies on vaikka flunssassa, mikä valitusrumba sekin on!
Loukkaannuin aika pahasti ja moni asia oikeasti huolestuttaa ja pelottaa. Ja mies kuulemma näkee vain sen kun mua kuvottaa ja ällöttää mm. hajut ja ruuat. Tuntuu se mustakin ikävältä ettei toisen tekemä ruoka maistu mutta eiköhän se ole ohimenevää. Kaikki lihat paitsi hesen kerroshamppari ällöttää. En leikkeitäkään voi enää laittaa leivälle.

Kiitos ihan kauheasti, kun jaoit kokemuksiasi Vaik oha tää kurjaa, mut tuntuu hyvältä kuulla, että ei ole ainoa. Mä koen välillä, että mieheni ei ihan usko mua, että kuin paha olo on. Mut se on kyl aina ollut vähän huono tukemaan ns. ikävissä asioissa, kun on itse aina niin kauheen positiivinen. Mutta tässä raskausasiassa se on kyllä ainakin toistaiseksi ollut tosi varovainen. Kyselee koko ajan, voiko jotenki helpottaa mun oloa ja yrittää kovasti sympatiseeraa huonoa vointia. Oon varmaan ite vaan pessimistinen, kun aattelen, et ei se oikeesti ymmärrä mua

Ikävä kuulla, että teillä on ollut riitaa Auttaisiko, jos puolisosi lukisi vaikka jotain faktaa, miten raskaus vaikuttaa naisen mieleen, hajuaistiin yms.. Mut onhan se tietty molemmille raskasta, kun toinen voi pahoin. Täytyis vaan ymmärtää syyt ja olla syyllistämättä toista. Ja itseään myös. Mä usein kans poden syyllisyyttä, kun tiedän aiheuttavani (tahattomasti) miehelleni ehkä hieman tylsiä fiiliksiä. Oisha se kivempaa molemmilla, jos voisin paremmin!
Ymmärrän täysin, että loukkaanuit tuosta tilanteesta, niin olisin minäkin! Toivottavasti saatte kuitenkin puhuttua läpi hankaluuksien Viimeistään sitten, kun olot helpottuu Tsemppiä sullekin kovasti!!

 

[Nuppu22]

Voi Carris Ehkä se on niin että vain naiset voi oikeasti ymmärtää täysin tätä hormonielämää. Tämä viikko on ollut mulle erityisen herkkä, hormonit vissiin korkeimmillaan ja tukea tarvisi eniten. Puhuttiin kyllä samantien ja mies oikeasti haluaa auttaa ja halusi että kertoisin mun fiiliksiä kun ei hän voi mitenkään tietää mitä käyn läpi. Mä en vaan tuossa tilanteessa ollut kovin juttutuulella. Mietin sitäkin että sitä tännekin kirjoittaa paljon omia ajatuksia ja tunteita, ja on tavallaan jakanut ne eikä ymmärrä ettei mies ole tietoinen. Mun täytyy vain opetella jakamaan enemmän myös kotona näitä oloja. Siksikin tuo kirpaisi kun olin juuri pikkasen ennen miehen sanomista itsekin ajatellut suihkussa että pitäisi yrittää ajatella positiivisemmin ja esim. synnytys kuvitella helpoksi vaikka näenkin mielessäni itseni täysin kivusta hallinnan menettäneenä sekaisin itkemässä ja huutamassa sairaalan lattialla... Eihän sen tarvitse noinkaan mennä.

 

[Mira83]

Synnytykseen kannattaa mennä avoimin mielin ja pyytää rohkeasti kivunlievitystä (tarvittaessa). Mulle on on ihan tarjottukin niitä. Synnytys voi olla myös positiivinen kokemus, mulla toka synnytys oli tosi hieno kokemus. Täysin kivuttomaks sitä ei kuitenkaan saa.

 

[Daiya]

Mä en ole edes uskaltanut ajatella synnytykseen asti, pelkkä neuvolaan meno tänään meinasi aiheuttaa sellasta paniikkia ei oikein ole vielä sisäistänyt sitä, että tässä tilanteessa tosiaan ollaan. Ennemmin tuli sellanen olo, että ei hitto miten mä tästä selviän, ei todellakaan tuu onnistuun... Melkoista tunteiden vuoristorataa tämä on, ensin sitä odottelee plussaa ja pettyy, sitten kun plussaa niin onkin ihan kauhuissaan, ja sitten siihen pakokauhun päälle lyödään vielä kaikki olot..! yritäpä siinä selittää toiselle missä mennään... Mutta ainakaan syyllisyyttä siitä ei kannata potea, tälle ololle kun ei voi mitään ja toinen ei voi mitenkään tajuta sitä miltä se tuntuu, kun koko päivän oksettaa ja siihen päälle vielä nämä mielialat

 

[farfalla]

Tähän en ookaan vielä kirjoittanut. Täällä 36-vuotias, mieheni kanssa kolmatta lasta odottava äiti PK-seudulta. Nt-ultra takana, mutta edelleen kovasti jännittää edellisen kesken menneen raskauden vuoksi. Väsymystä ja pahoinvointia on ilmassa ja raskausdiabetes tuo omat haasteensa, mutta muuten on mennyt ihan kivasti.

 

[pikkukonna]

Mullakin on tämä ketju jäänyt myös kokonaan välistä.
Oon 27v ja aviomieheni kanssa odotetaan nyt kolmatta lasta. Meidän lapsiluvun piti olla täynnä, mutta kohtalo tai jokin vastaava päätti nyt toisin :) Alku meni vähän asiaa sulatellessa, mutta nyt etenkin kun melkein kaksi kuukautta jatkunut oksentelu näyttää olevan ohi, ollaan kyllä niin onnellisia ja odotetaan tätä pientä kovasti Hyvin erillainen ensi vuosi tulossa mitä olin suunnitellut! :)

 

[kevätrulla2022]

Vähän myöhässä lähden tänne aktivoitumaan kun nyt vasta uskaltaa enempi

Uusimaalta 29v esikoistaan odottava. Raskaus suunniteltu ja toivottu, mutta kaikki tapahtunut hävyttömän helposti ja ekasta kierrosta tärppi. Se saa varovaiseksi. Nyt koitetaan asennoitua niin, että voisi nauttia ajasta ja luottaa, että kaikki menee ok.

 

[MelonSoda]

Enpäs ole näköjään tänne kirjoittanut.

Olen 34-vuotias esikoisen odottaja. Miehen kanssa on yhteistä taivalta tullut jo yli 10 vuotta ja lähes yhtä kauan on matkassa kulkenut kolme kissaa. Lapsen saamisessa ehkä nyt eniten jännittää miten kissat suhtautuvat...
Kovasti odotan esikoistamme! Lapsi on ollut minulla toiveissa lähes koko aikuisikäni, mutta mies ei halunnut asian kanssa kiirehtiä, koska "ehtiihän sitä myöhemmin" ja "nautitaan nyt elämästä". Nytkään lapsi ei saanut alkuaan yrittämisen tuloksena vaan "iloisena yllätyksenä". Minulle. Mies on kauhuissaan ja yrittään parhaansa mukaan sopeutua asiaan.
Hoidan työni puolesta lapsia ja olen paljon hoitanut myös siskoni lasta vauvasta asti, joten lapsen hoito ja lapsen kanssa oleminen menee aika rutiinilla.
Olemme vähän tällainen nörttipariskunta nörtteine harrastuksinemme ja olisi mukavaa jos lapsen kanssa löytyisi sitten joku yhteinen harrastus. En yhtään aikaisessa ole näiden ajatusten kanssa...

 

[Pumpuliina]

Täällä 39v. neljättä lasta odottava Kymenlaakson alueelta.

Uusi ihana mies
ja uusi ihminen tulossa
täydentämään meidän elämää

Ihan pieniä lapsia ei kotona ole, en usko että olisin edes pärjännyt tämän raskauden ja taperon kanssa.