Tutustumisia

Heippa! Tänään minäkin kirjoitan palstalle, tosin elokuisten keskusteluja olen seurannut tammikuusta lähtien.... Alussa pelkäsin keskenmenoa, vasta nyt rakenneultran jälkeen on varma olo tästä raskaudesta. Yritystä meillä oli noin puoli vuotta ennenkuin tärppäsi, ja luulen kokeeni 2 erittäin varhaista keskenmenoa kesällä ja syksyllä.

Olen 32-vuotias kotiäiti pääkaupunkiseudulta. Meille on tulossa toinen lapsi, esikoistyttö on 1,8 vuotta. En suunnitellut olevani näin pitkään kotona (vakityöpaikka odottaa toisella paikkakunnalla), mutta miehen työkuviot "pakotti" tähän ratkaisuun. Ihan hyvin olen kuitenkin viihtynyt, vaikka välillä tekis mieli olla töissä, varsinkin silloin kun esikoinen uhmailee. Onneksi olen saanut muutamia äitikavereita lähinnnä perhekerhojen kautta, jaksan arkeakin paremmin kun on kontakteja muihin lapsiperheisiin. Lähisuku asuu yli 500km päässä, niin olemme olleet tytön kanssa kahdestaan aika paljon.
 
Terve vaan...

Tämän nimimerkin taakse kätkeytyy 26 vuotias sairaanhoitaja Vantaalta, joka odottelee esikoistaan. Perheeseen ei kuulu miestä, mutta 3 kollia kyllä, joista vanhin on jo 16 ja nuorin 3 :). Olen siis valmistautumassa yh-äidiksi. Työskentelen vielä toistaiseksi neurogirurgisessa leikkaus-ja anestesiaosastolla. Tämä kuukausi vielä pitäisi jaksaa ennen kun jään kesälomalle ja siitä sitten jatkan äitiyslomalla. LA on 6.8, tosin siskoni sanoi että pitäisi synnyttää vasta 10.8 ja hyvä ystäväni on sitä mieltä että lapsi voisi tulla maailmaan 12.8 eli on kyllä juhlittavaa sitten kun lapsi päättää putkahtaa maailmaan :)...
 
Nimimerkin takaa löytyy kolmikymppinen äiti Tampereelta, lähtöisin olen Pohjanmaalta. Perheeseen kuuluu avomies 37v sekä mun lapset: tyttö 12v., poika 6v. ja tyttö 5v. Rivarielämää eletään, toistaiseksi. Päivät kuluu töissä autistien parissa ohjaajana sekä opiskellessa sairaanhoitajaksi. Harrastuksina käsityöt ja askartelu ja niihin liittyvän blogin päivittely :) Miehelle tosiaan esikoinen on syntymässä. Itse odotan kovasti kesäloman alkua (vielä 2viikkoa), jotta pääsen nauttimaan tästä olostani :)
 
Takaisin
Top