Tunteiden ristiriitaa..

Heartbeat

Vasta-alkaja
Hei =)

Tästä aiheesta on varmasti kirjoitettu aiemminkin, mutta en selatessani keskusteluja löytänyt vastausta tai mietteitä tähän minun aiheeseeni, joten ajattelin kirjoittaa itse..
Haluaisin tietää teiltä "kanssasiskoilta", että miten yllättäviä tunteita teille tuli, kun saitte tietää raskaudestanne? Minun omat ajatukset on todella säikäyttänyt.. Sain viikko sitten tietää, että olen raskaana. 6. viikko menossa =)
Olemme yrittäneet lasta vajaan vuoden. Aluksi laskeskelin hedelmällisiä päiviä ja kyttäsin tuleeko kuukautiset vai ei.. Pettymystäkin koin, kun ne alkoivatkin. Kesän aikana jollakin tapaa unohdin koko yrittämisen ja sitten tärppäsikin. Järkytyin, kun ensimmäinen sanani mikä pääsi suustani positiivisen tuloksen nähtyäni oli ei! Olen kokenut onnen hetkiä ja huomaan haaveilevani sitä hetkeä kun vaunuttelen kesällä pikkuisen kanssa, mutta eniten mieltäni vaivaa huoli, pelko, epävarmuus jne.. Poden siitä huonoa omatuntoa! Haluaisin olla huoleton ja onnellinen. Järki-ihmisenä päässäni vain pyörii; miten rahat riittää, miten parisuhde kestää, asuntomme on liian pieni, osaanko hoitaa lastani oikein yms.
Onko tämä edes millään muotoa normaalia? Olen kuitenkin pitänyt itseäni äidillisenä ihmisenä ja toivonut tämän päivän koittavan.. Miksei sitä vain pysty nauttimaan tilanteesta?
 
Mulla on ollut kyllä kanssa aika ristiriitaisia tunteita. Alkuun oli todella vaikea uskoa että oon oikeasti raskaana. Mutta kyllä se ajan kanssa helpottaa. Nyt päällimmäisiä mietteitä on ultra ja sen jälkeen hankintojen aloittaminen. Älyttömästi olen hypistellyt jo pieniä vaatteita, mutten vielä ole halunnut ostaa mitään. Muutto edessä ym. Ei viitsisi ostaa tavaroita vielä, kun ne joutuu kuitenkin pakkaan laatikkoon samantien. Välillä tuntuu etten tule selviämään raskaudesta mitenkään, mutta hyvin se on kuitenkin mennyt ja kohta ollaan jo puolessa välissä.
Mun mielestä tuo mielialojen vaihtelu ja ristiriitaiset tunteet kuuluvat ihan asiaan, joten en olisi huolissani. :)
 
Juu näinhän se on, niin kuin maija91 kirjoitti. Ristiriitaiset tunteet on aivan normaaleja, varmasti kaikki raskaana olevat niin kuin lapsellisetkin niitä tuntevat!

Meillä tärppäsi heti ensimmäisestä yrityksestä, mikä oli onnessaankin iso järkytys, kun olin asennoitunut siihen, että siihen menee kauan..päällimmäisenä oli paniikin tunne. Vaikka oli siinä hyppysellinen innostusta ja onneakin mukana :D

Ite oon armoton stressaaja ollut aina, ja raskausaikana stressasin ja pelkäsin aivan kaikkea, ennen kaikkea sitä, että oonko tarpeeksi hyvä äidiksi, ja mitä jos en osaa... Vähän vaikea siitä raskaudesta oli nauttia...mulla itse asiassa nää tunteet vain voimistui raskauden loppua kohti! Vaikka lasta oli toivonut ja kuumeillut jo mooonta vuotta! Sellaisia ne äidit ja hormonit on :)

Ja itse asiassa oon kyllä sitä mieltä, että se on vain hyvän äidin merkki, jos näitä asioita pohtii!

Mutta sitten kun se lapsi sieltä syntyy, niin kyllä kaikki sitten lutviutuu! :)
 
Luulisin, että varmaan kaikilla on enemmän tai vähemmän noita tunteita! Vauva tuo ison muutoksen elämään ja siihen täytyy valmistautua paitsi konkreettisesti niin myös henkisesti. On hurjan suuri vastuu huolehtia pienestä ihmisestä ihan itse!! Mulle noi fiilikset iski päälle kun meidän esikoinen syntyi. Muistan maanneeni siinä sairaalasängyllä ja katselleeni poikaa kapalossa ja mietin "mitä tälle nyt kuuluu tehdä? Meinaako ne että minä itse osaan tästä muka huolehtia?!" Olin koko raskausajan tästä haaveillut, enkä nyt osannutkaan oikein tehdä mitään! Mutta ne olot menee ohi, usko pois!! =) Se on vaan osa sitä henkistä kasvamista vanhemmaksi - tsemppiä siihen!!
 
Takaisin
Top