Tunnistatko ovulaation? Mistä oireista, ovatko ne joka kerta samanlaiset?
Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Note: this_feature_currently_requires_accessing_site_using_safari
Meillä on yk9 meneillään ja vasta edelliskierrossa bongasin ekaa kertaa muutoksia valkovuodon koostumuksessa. Pientä ovisliman tyyppistä vuotoa oli siinä ja bongasin myös tässä kierrossa muutamana päivänä. Nyt limaisuutta oli positiivista ovistulosta edeltävänä ja sitä edeltävänä päivänä. Eli ehkä niistä hieman voi päätellä, milloin ovulaatio alkaa olla lähellä. Viime kierrossa oli myös selkä- ja alavatsakipuilua.Joko tuleva vauvamme on kasvanut keskiarvoja nopeammin tai sitten en ainakaan tärppikierrossa tainnut tunnistaa ovulaatiota. Lapsi on nt-ultrassa tehdyn ikäarvion mukaan saanut alkunsa reilusti ennen kuin uskoin tunteneeni ovulaation.![]()

multa menny ohi että oot raskaana :angelic:heei tähän väliin onnittelutmulta menny ohi että oot raskaana :angelic:
Eli siis ei oo vieläkään mitään isoja tuntemuksia mut jotain kumminkin! Vatsan / muniksien nipistelyä lähinnä ja lisääntynyt vv sekä kosteudet sen kertoo.