Toivottu raskaus ahdistaa

K

Karkulainen

Vieras
Onko kukaan muu katunut toivottua raskautta? Miksi ihmeessä omat toiveet ja tunteet muuttuvat yhtäkkiä?

Parin vuoden yrittämisen jälkeen plussa tuntuikin kamalalta. Ja tämä on toinen lapsi eli tiesin kyllä jo yritysvaiheessa miltä lapsen saaminen ja vauvavuosi tuntuu. Ensimmäisen kanssa tällaisia tunteita ei tullut. Nyt koen vain pakokauhua ja ahdistusta. Lapsi on (ollut) meille molemmille todella toivottu ja tiedän puolison odottavan tietoa plussasta paljon. En siis ole edes saanut kerrottua plussasta puolisolleni. Mielessä on kiertänyt ajatuksia karkuun lähtemisestä ja siitä että tekisin salaa abortin. En tietenkään niin voi tehdä, mutta en saa myöskään kerrottua plussasta koska silloin tämä teoreettinen mahdollisuus katoaisi. Huomaan ottavani turhia riskejä ja toivovani keskenmenoa. Häpeän näitä tunteita mielettömästi, mutta en saa muutettua ajatuksiani parhaista järkeilyistäni huolimatta.
 
Tsemppiä! ❤️
Kuulostaa siltä, että sinulla on jokin ahdistuksen tai pelon aihe, joka ei pääse pintaan. Oliko sinulla esikoisen kanssa hankala raskaus/synnytys/vauvavuosi, tai muuten vaikea tilanne kotona, josta on jäänyt pelkoja? Myös raskaushormonit saattavat aiheuttaa jopa mielen järkkymistä, eikä sille itse mahda mitään. Näihin saa apua neuvolasta.
 
Hyvä, että sait tunteita purettua edes tänne. Itsellä ensimmäiset pari viikkoa positiivisen testin jälkeen meni samantyylisissä tunnelmissa kuin sinulla nyt. Päätin, että otan asian puheeksi neuvolassa, mutta pakokauhu ehti mennä ohi ennen ensimmäistä neuvolakäyntiä. Itsellä auttoi se, että kuulin muilla olleen samanlaisia tunteita, ja ajatus siitä, että elämänmuutoksen pelkääminen (tai mitä se nyt olikaan) on normaalia. Lisäksi koitin ajatella, että kaikki ne hyvät syyt, minkä takia halusin lapsen, on edelleen voimassa, vaikka mieli koittaa huijata ja vakuuttaa muuta.
 
Minulla oli samanlaisia tunteita toisen lapsen odotuksessa. Yli vuosi yritettiin ja kun tärppäsi, alkoi tulemaan ahdistuskohtauksia pitkin raskautta. Puolen välin yli kun päästiin, niin olo helpottui ja kohtauksia ei enää juurikaan tullut. Näistä asioista on hyvä puhua jollekin, joten hyvä kun sait tänne purettua.
Minun kohdallani vauva on ollut syntymän jälkeen erityisen tärkeä ja olen todella suojelevainen hänen suhteensa, joten raskaudenaikainen ahdistus ei ole vaikuttanut vauvavuoteen. Koen, että itselläni oli nuo tuntemukset sitä, että kun esikoinen on jo 5v (kohta 6v), että kun kaikki aloitetaan alusta taas (vaipparallit valvomiset jne), niin saako sitä elämää sujumaan mutta hienostihan kaikki sitten luonnistui :)

Tsemppiä tuntemuksiin, puhu niistä neuvolassa ja puhu niistä miehellesi. Olen ihan varma, että tuntemukset helpottavat ja vauva on sinulla yhtä rakas kuin esikoinenkin ja kaikki menee varmasti oikein hienosti :)
 
Heippa! Vaikka tästä keskustelusta on jo parisen kuukautta, niin kirjoittelen tähän omaa tarinaa, jos vaikka saisin vastauksia :Smiling Face With Smiling Eyes:

Mulle tuli alun ilon ja onnen jälkeen ahdistusta sekä pakokauhua, ihan kuin salama kirkkaalta taivaalta. Mulla on taustalla paniikkihäiriö, joka varmasti edesauttoi asiaa. Välillä en muuta tee kuin itke pimeässä huoneessa, kun pää on ihan täynnä negatiivisia ajatuksia ja häpeän niitä aivan älyttömästi. Apua olen hakenut ja sitä kyllä saanutkin, mutta silti välillä olo on niin yksinäinen, kun tuntuu ettei kukaan muu ole samassa tilanteessa. Onneksi on hetkiä, jolloin olen onnellinen ja vauva on todellakin toivottu. Siksi onkin niin kauheaa kärsiä näistä ahdistuskohtauksista.
 
Heippa! Vaikka tästä keskustelusta on jo parisen kuukautta, niin kirjoittelen tähän omaa tarinaa, jos vaikka saisin vastauksia :Smiling Face With Smiling Eyes:

Mulle tuli alun ilon ja onnen jälkeen ahdistusta sekä pakokauhua, ihan kuin salama kirkkaalta taivaalta. Mulla on taustalla paniikkihäiriö, joka varmasti edesauttoi asiaa. Välillä en muuta tee kuin itke pimeässä huoneessa, kun pää on ihan täynnä negatiivisia ajatuksia ja häpeän niitä aivan älyttömästi. Apua olen hakenut ja sitä kyllä saanutkin, mutta silti välillä olo on niin yksinäinen, kun tuntuu ettei kukaan muu ole samassa tilanteessa. Onneksi on hetkiä, jolloin olen onnellinen ja vauva on todellakin toivottu. Siksi onkin niin kauheaa kärsiä näistä ahdistuskohtauksista.
No hei! Kuulostaapa ikävältä!- vaikka apua olet jo jaksanut hakea ( pisteet siitä sinulle) ja myös saanutkin, joka on tietenkin todella tärkeää!

Nää raskaudet kaikkine hormoonitasojen muutoksineen on jo "perusodottajallekin" haastavaa aikaa, joten eipä siihen paljon muuta, uutta tai vanhaa, lisämaust IPetta kellekään odottajalle toivoisi!

Ehkäpä olet miehelle asiasta jo kertonut vai onkohan se yhä sun oma-juttu? Se oli minulle ainakin iso kynnys ylitetteväksi.

Omanapaisest myöntää minulle yön hiljaiset hetket ovat ne hankalimmat, mukaan lukien unien mukana tuomat paniikin omaiset kohtaukset, enneunet ja painajaiset. Herääminen sekä helpottaa, että hävettää 😱 kun samalla herää myös muut ( vähintäänkin🐕,johon huoli tarttuu)... ja pahanmielenkierre onkin samantien valmis.
Miten voikin olla niin hankalaa itseään ymmärtää ja saada ajatuksiaan ruotuun?
Onneksi on tämä foorumi 24/7-52, et ole yksin! 💐
 
Hei Aaltokukka! Olipa ihanaa, kun vastasit viestiini 🥰

Nämä tunteet on kieltämättä sellaisia, etten kenenkään toivoisi kokevan vastaavaa. Mutta nyt näitä täytyy vain sietää ja jotenkin yrittää selviytyä 🙄

Mies tietää kyllä ja on ollutkin mahtava tukija. Kävin niin pohjalla yhdessä vaiheessa, että en pystynyt tekemään mitään muuta kuin makaamaan peiton alla pimeässä, kun sain jatkuvasti ahdistus- ja kauhukohtauksia, kärsin myös unettomuudesta. On tuntemukset siitä ehkä hiukan helpottaneet, mutta ei tämä kyllä helppoa ole 😓

Mulle tulee myös aamuöisin sellaisia kohtauksia, että herään aivan hikisenä ja sydän hakkaa. Saan kyllä sen jälkeen vielä nukuttua, mutta tuo on niin inhottavaa.

Voi miksi nämä hormonit tekee tälläistä? Olo tuntuu välillä niin epätoivoiselta, että eikö se mieli voisi jo tasaantua 😔
 
Hei Sofia32!

Myös mulla oli alkuraskauden aikana paljon henkistä taistelua itseni kanssa ja se on aivan normaalia kaikkien hormonien pauloissa. Itselläni on myös todettu aikanaan paniikkihäiriö, mutta onnekseni selvisin suht pienin kohtauksin. Jatkuva ahdistus oli silti kamalaa.
Meidän yritys on kestänyt vuosia ja vasta ivf hoidoilla lapsi on saanut alkunsa, joten on todella toivottu täälläkin, kyse ei siis suinkaan ole siitä etteikö asiaa olisi punnittu ja päätös tehty että lapsi on toivottu.
Jos niitä omia tunteita pitäisi sanottaa tarkemmin, en tiedä puhuisinko suoraan katumuksesta, mutta pelkäsin paljon sitä että mitä jos kadun kun lapsi syntyy enkä osaakkaan hoitaa sitä tai en rakasta sitä. Vastuu lapsesta joka sisällä kasvaa tuntui suurelta jo silloin ja se ahdisti lujaa.
Kuitenkin, kaikki se ahdistus hälveni pikkuhiljaa pois ja tilalle tuli itsevarmuutta ja luottamusta tulevaa kohtaan. Tämä vei aikansa ja oikeastaan vasta rakenneultra oli se käännekohta jolloin se ahdistus ja epävarmuus ropisi pois.

Toivottavasti myös sulla raskauden edetessä käy samoin ja saat vielä nauttia raskaudesta ilman ahdistusta. 😊 Viestistäsi ei selviä kuinka pitkällä raskautta olet, mutta saan vaikutelman että vielä ensimmäisellä kolmanneksella? Silloin nämä tunteet on kaikista vahvimmillaan, mutta ne tasoittuvat suurimmalla osalla kyllä. ❤️
Jos kaipaat enemmän keskustelutukea niin mulle ainakin saa laittaa myös yksityisviestiä, tsemppiä! 😊
Heippa! Vaikka tästä keskustelusta on jo parisen kuukautta, niin kirjoittelen tähän omaa tarinaa, jos vaikka saisin vastauksia :Smiling Face With Smiling Eyes:

Mulle tuli alun ilon ja onnen jälkeen ahdistusta sekä pakokauhua, ihan kuin salama kirkkaalta taivaalta. Mulla on taustalla paniikkihäiriö, joka varmasti edesauttoi asiaa. Välillä en muuta tee kuin itke pimeässä huoneessa, kun pää on ihan täynnä negatiivisia ajatuksia ja häpeän niitä aivan älyttömästi. Apua olen hakenut ja sitä kyllä saanutkin, mutta silti välillä olo on niin yksinäinen, kun tuntuu ettei kukaan muu ole samassa tilanteessa. Onneksi on hetkiä, jolloin olen onnellinen ja vauva on todellakin toivottu. Siksi onkin niin kauheaa kärsiä näistä ahdistuskohtauksista.
 
Heippa! Vaikka tästä keskustelusta on jo parisen kuukautta, niin kirjoittelen tähän omaa tarinaa, jos vaikka saisin vastauksia :Smiling Face With Smiling Eyes:

Mulle tuli alun ilon ja onnen jälkeen ahdistusta sekä pakokauhua, ihan kuin salama kirkkaalta taivaalta. Mulla on taustalla paniikkihäiriö, joka varmasti edesauttoi asiaa. Välillä en muuta tee kuin itke pimeässä huoneessa, kun pää on ihan täynnä negatiivisia ajatuksia ja häpeän niitä aivan älyttömästi. Apua olen hakenut ja sitä kyllä saanutkin, mutta silti välillä olo on niin yksinäinen, kun tuntuu ettei kukaan muu ole samassa tilanteessa. Onneksi on hetkiä, jolloin olen onnellinen ja vauva on todellakin toivottu. Siksi onkin niin kauheaa kärsiä näistä ahdistuskohtauksista.
Täällä myös alkuraskaus ja vielä oikeastaan välillä edelleen käy mielessä että oliko tämä oikea päätös, haluanko oikeasti tätä lasta. Lapsi oli täällä myös toivottu ja suunniteltu eli siitä ei ole kysymys. Esikoisen kohdalla koen, että se muutos siihen tulevaan on niin suuri, että näitä ahdistuksia tulee ja menee.

Varmasti kuten Noaidi sanoikin, rakenneultran jälkeen alkaa helpottamaan viimeistään mahdolliset ahdistukset, toivotaan ainakin. Itsellä on paljon auttanut se, kun tunnen pienen myllertävän masussa ja rakkaus kasvaa kun kiintymys tuohon möyrivään palloon kasvaa. Aluksi se oli vaikeaa, kun ei osannut sulatella asiaa, että vatsassa oikeasti kasvaa pieni ihminen.
 
Heippa Noaidi ja Helpsuli!

Kiitos tuhannesti myös teidän vastauksista ja ajatuksista :red-heart:

Tällä hetkellä raskaus on menossa rv 12+6, eli vielä melko alkutaipaleella ollaan. Eilen käytiin nt-ultrassa ja siellä pikkuisella oli kaikki hyvin. Olen kokenut myös hirveää huonommuutta siitä, että joudun ahdistukseen, paniikkiin sekä unettomuuteen syömään lääkkeitä. Omassa mielessäni silloin olisi hyvä äiti, jos pärjäisi ilman niitä, mikä on ihan typerä ajatus. Kuitenkin tuo eilinen ultra helpotti siinä mielessä oloa, kun siellä se pikkuinen liikkui ja kaikki tosiaan oli hyvin.

Minulla on myös käynyt noita samoja ajatuksia mielessä, että mitä jos en rakastakaan lasta, en ole tarpeeksi hyvä äitinä sekä lisäksi ahdistunko esim. vauvan liikkeistä, kun niitä alan tuntemaan. Ahdistuskohtaukset ovat kaikista pahimpia aamuisin ja iltaisin, päivisin pärjään joten kuten ja joskus saattaa olla melkeinpä normaali olo. Nyt on tullut lisäksi ahdistusta siitä, jos tarvitsee kotoa lähteä johonkin :sad-face:

Koko ajan odotan, että tulisi se toinen kolmannes jos nämä oireet lähtisi silloin helpottamaan. On niin kuormittavaa olla ahdistunut, ei oikein edes huvita suunnitella mitään tulevaisuuteen tai nähdä ketään.

Noaidi jos sinulle tosiaan saan laittaa yksäriä, niin se olisi aivan mahtavaa :red-heart:
 
Heippa Noaidi ja Helpsuli!

Kiitos tuhannesti myös teidän vastauksista ja ajatuksista :red-heart:

Tällä hetkellä raskaus on menossa rv 12+6, eli vielä melko alkutaipaleella ollaan. Eilen käytiin nt-ultrassa ja siellä pikkuisella oli kaikki hyvin. Olen kokenut myös hirveää huonommuutta siitä, että joudun ahdistukseen, paniikkiin sekä unettomuuteen syömään lääkkeitä. Omassa mielessäni silloin olisi hyvä äiti, jos pärjäisi ilman niitä, mikä on ihan typerä ajatus. Kuitenkin tuo eilinen ultra helpotti siinä mielessä oloa, kun siellä se pikkuinen liikkui ja kaikki tosiaan oli hyvin.

Minulla on myös käynyt noita samoja ajatuksia mielessä, että mitä jos en rakastakaan lasta, en ole tarpeeksi hyvä äitinä sekä lisäksi ahdistunko esim. vauvan liikkeistä, kun niitä alan tuntemaan. Ahdistuskohtaukset ovat kaikista pahimpia aamuisin ja iltaisin, päivisin pärjään joten kuten ja joskus saattaa olla melkeinpä normaali olo. Nyt on tullut lisäksi ahdistusta siitä, jos tarvitsee kotoa lähteä johonkin :sad-face:

Koko ajan odotan, että tulisi se toinen kolmannes jos nämä oireet lähtisi silloin helpottamaan. On niin kuormittavaa olla ahdistunut, ei oikein edes huvita suunnitella mitään tulevaisuuteen tai nähdä ketään.

Noaidi jos sinulle tosiaan saan laittaa yksäriä, niin se olisi aivan mahtavaa :red-heart:
Mun mielestä Piia Pajunen on kiteyttänyt hyvin: ei ole olemassa täydellistä äitiä tai täydellisen äidin muottia. Jokainen vanhempi on omalle lapselleen täydellinen silloin kun hän itse jaksaa arjessa, oli siinä sitten apuna lääkkeet, terapia, liikunta, lepo mitä ikinä. Sillon kun vanhemmat voi hyvin niin hyvin todennäköisesti myös lapsi voi hyvin. :)
 
Mun mielestä Piia Pajunen on kiteyttänyt hyvin: ei ole olemassa täydellistä äitiä tai täydellisen äidin muottia. Jokainen vanhempi on omalle lapselleen täydellinen silloin kun hän itse jaksaa arjessa, oli siinä sitten apuna lääkkeet, terapia, liikunta, lepo mitä ikinä. Sillon kun vanhemmat voi hyvin niin hyvin todennäköisesti myös lapsi voi hyvin. :)
Onpa lohdullisesti sanottu :red-heart:
 
Jos ahdistus johtuu yllättävästä elämäntilanteenmuutoksesta, se monesti helpottaa raskauden edetessä. Jos ahdistus johtuu raskauden hormoneista, sitten se yleensä pahenee raskauden edetessä.

Eli jos ahdistus ei helpota tai jopa lähtee taas pahenemaan, ei sekään ole mitenkään oma syy, se on vain yksi näistä raskauden aiheuttamista asioista. Ihan samalla tavalla kuin raskaushepatiittia tai hyperemeesiä ei voi itse estää, ei voi tuotakaan estää, mutta apua hakien siihen saa tukea ja mahdollisesti lääkitystä, jos tilanne menee todella pahaksi. Kenenkään kroppa ei ole täydellinen, ja jokaisen kropassa on omat vikansa, joita ei ole mitenkään ansainnut eikä ole niihin millään tavalla syyllinen.

Anna armoa itsellesi, ei ahdistus omaa syytä ole. Lääkkeitä ei myöskään määrätä raskaanaolevalle, ellei niiden hyöty ole suurempi kuin haitta, eli lapselle on parempi, että odottava äiti syö lääkkeitä kuin että odottava äiti joutuisi yrittämään olla pahan ahdistuksen kanssa ilman lääkkeitä. Olet hyvä äiti, kun huolehdit itsestäsi ja otat lääkärin määräämät lääkkeet lääkärin ohjeiden mukaan. ❤️
 
Mulla on tullut jokaisen raskauden (kolme lasta) loppupuolella tullut voimakkaita pelkoja, että mitä olen mennyt tekemään. Olen ajatellut, että uuden vauvan tulo muuttaa ja pilaa koko perhedynamiikan. Että teen vääryyden isosisaruksia kohtaan. Silloin teki mieli perua koko raskaus.

Mutta sitten kun vauva on syntynyt, on kotiuduttu ja illalla saatu lapsukaiset nukkumaan, on aina tullut liikuttavan vahva olo siitä, että juuri näin pitää olla ❤❤❤
Eli loppuvaiheessakin voi tulla sellaisia ajatuksia, että apua, saanko painaa peruutusnappulaa. Mutta ne olot ovat onneksi aina helpottaneet, kun vauva on saapunut maailmaan. Tuntematon pelottaa, ahdistaa, se on ihan inhimillistä.
 
Jos ahdistus johtuu yllättävästä elämäntilanteenmuutoksesta, se monesti helpottaa raskauden edetessä. Jos ahdistus johtuu raskauden hormoneista, sitten se yleensä pahenee raskauden edetessä.

Eli jos ahdistus ei helpota tai jopa lähtee taas pahenemaan, ei sekään ole mitenkään oma syy, se on vain yksi näistä raskauden aiheuttamista asioista. Ihan samalla tavalla kuin raskaushepatiittia tai hyperemeesiä ei voi itse estää, ei voi tuotakaan estää, mutta apua hakien siihen saa tukea ja mahdollisesti lääkitystä, jos tilanne menee todella pahaksi. Kenenkään kroppa ei ole täydellinen, ja jokaisen kropassa on omat vikansa, joita ei ole mitenkään ansainnut eikä ole niihin millään tavalla syyllinen. :sad-face:

Anna armoa itsellesi, ei ahdistus omaa syytä ole. Lääkkeitä ei myöskään määrätä raskaanaolevalle, ellei niiden hyöty ole suurempi kuin haitta, eli lapselle on parempi, että odottava äiti syö lääkkeitä kuin että odottava äiti joutuisi yrittämään olla pahan ahdistuksen kanssa ilman lääkkeitä. Olet hyvä äiti, kun huolehdit itsestäsi ja otat lääkärin määräämät lääkkeet lääkärin ohjeiden mukaan. ❤️
Sitä tässä kyllä vähän pelkään, että tuleeko tilanne pahenemaan. Todennäköisesti tämä hormoneista johtuu, kun niin yllättäin iski päälle reilu kuukausi takaperin. Huomenna on onneksi lääkärille aika, josko jotain lisäapua saisi. Täytyisi muistaa olla itselle armollinen, mutta sillä pahimmalla hetkellä kaikki tulee niin kerta rysäyksellä päälle. Ja nyt niitä hetkiä on ollut viime päivinä jatkuvasti :sad-face:

Yhden artikkelin luin tänään Terveyskirjastosta psyykelääkkeistä ja raskaudesta, jossa kyllä oli paljon juttua siitä että useat lääkkeet (mitä minullakin on käytössä) ovat kyllä täysin turvallisia käyttää myös raskausaikana. Ja meidän molempien, siis minun ja vauvan, hyvinvointi lähtee kyllä siitä että äiti voi hyvin:red-heart:

Mulla on tullut jokaisen raskauden (kolme lasta) loppupuolella tullut voimakkaita pelkoja, että mitä olen mennyt tekemään. Olen ajatellut, että uuden vauvan tulo muuttaa ja pilaa koko perhedynamiikan. Että teen vääryyden isosisaruksia kohtaan. Silloin teki mieli perua koko raskaus.

Mutta sitten kun vauva on syntynyt, on kotiuduttu ja illalla saatu lapsukaiset nukkumaan, on aina tullut liikuttavan vahva olo siitä, että juuri näin pitää olla ❤❤❤
Eli loppuvaiheessakin voi tulla sellaisia ajatuksia, että apua, saanko painaa peruutusnappulaa. Mutta ne olot ovat onneksi aina helpottaneet, kun vauva on saapunut maailmaan. Tuntematon pelottaa, ahdistaa, se on ihan inhimillistä.
Odotan kovasti sitä hetkeä, kun vauva saapuu maailmaan. Uskon vahvasti, että silloin tulee viimeistään se olo, että tällä kaikella on ollut tarkoitus. En osannut ollenkaan odottaa tällaista, kun aloin haaveilla vauvasta ja raskaudesta. Mutta onneksi nykypäivänä näistä asioista puhutaan ja tietoa löytyy kyllä paljon :Heavy Black Heart: En ollut koskaan kuullut esimerkiksi raskausajan masennuksesta, mutta synnytyksen jälkeinen masennus oli terminä tutumpi.
 
Heippa! Vaikka tästä keskustelusta on jo parisen kuukautta, niin kirjoittelen tähän omaa tarinaa, jos vaikka saisin vastauksia :Smiling Face With Smiling Eyes:

Mulle tuli alun ilon ja onnen jälkeen ahdistusta sekä pakokauhua, ihan kuin salama kirkkaalta taivaalta. Mulla on taustalla paniikkihäiriö, joka varmasti edesauttoi asiaa. Välillä en muuta tee kuin itke pimeässä huoneessa, kun pää on ihan täynnä negatiivisia ajatuksia ja häpeän niitä aivan älyttömästi. Apua olen hakenut ja sitä kyllä saanutkin, mutta silti välillä olo on niin yksinäinen, kun tuntuu ettei kukaan muu ole samassa tilanteessa. Onneksi on hetkiä, jolloin olen onnellinen ja vauva on todellakin toivottu. Siksi onkin niin kauheaa kärsiä näistä ahdistuskohtauksista.
Moi!
Tosi ikävää, että sinulla on ollut hankala olo alkuraskaudessa. Miten sinun raskausaika on mennyt? Onko olosi helpottanut? Itsellä on nyt loppuraskaudesta alkanut tulla pakokauhua ja pelkoa tulevasta muutoksesta elämässä (esikoista odottelen).
 
Moi!
Tosi ikävää, että sinulla on ollut hankala olo alkuraskaudessa. Miten sinun raskausaika on mennyt? Onko olosi helpottanut? Itsellä on nyt loppuraskaudesta alkanut tulla pakokauhua ja pelkoa tulevasta muutoksesta elämässä (esikoista odottelen).
Heippa! Raskausaika on ollut tosi vaikea henkisesti, mutta nyt loppua kohden hiukan helpottanut. Edelleen tulee ahdistusta tulevasta, mutta nyt se ei ole niin lamaannuttavaa kuin mitä se oli esimerkiksi syksyllä. Vielä olisi 5 viikkoa h-hetkeen ja toivo siitä että tämä masennus loppuisi siihen synnytykseen on korkea. Mutta se jää nähtäväksi.
 
Heippa! Raskausaika on ollut tosi vaikea henkisesti, mutta nyt loppua kohden hiukan helpottanut. Edelleen tulee ahdistusta tulevasta, mutta nyt se ei ole niin lamaannuttavaa kuin mitä se oli esimerkiksi syksyllä. Vielä olisi 5 viikkoa h-hetkeen ja toivo siitä että tämä masennus loppuisi siihen synnytykseen on korkea. Mutta se jää nähtäväksi.
Onpa harmi, että on ollu henkisesti vaikeeta pitkään :sad001 Onneks on helpotusta kuitenki tullu ja toivottavasti helpottaa kun lapsi syntyy. Ei oo onneks enää pitkä aika. Tää ihmis mieli on kyllä niin ihmeellinen ja vielä raskaushormoonit buustaa ja sekottaa ajatuksia vielä enemmän. Ootko saanu vertaistukee?
 
Onpa harmi, että on ollu henkisesti vaikeeta pitkään :sad001 Onneks on helpotusta kuitenki tullu ja toivottavasti helpottaa kun lapsi syntyy. Ei oo onneks enää pitkä aika. Tää ihmis mieli on kyllä niin ihmeellinen ja vielä raskaushormoonit buustaa ja sekottaa ajatuksia vielä enemmän. Ootko saanu vertaistukee?
Totta, ihmismieli on kyllä niin kummallinen. Oon onneks saanut vertaistukea ❤️ löysin äidin joka oli ihan samanlaisessa tilanteessa kuin minä ja hänen kanssaan ollaan vaihdeltu ajatuksia. Alussa myös äimä ry:n vertaistukipuhelin oli äärettömän tärkeä.
Ootko sä saanut vertaistukea?
 
Totta, ihmismieli on kyllä niin kummallinen. Oon onneks saanut vertaistukea ❤️ löysin äidin joka oli ihan samanlaisessa tilanteessa kuin minä ja hänen kanssaan ollaan vaihdeltu ajatuksia. Alussa myös äimä ry:n vertaistukipuhelin oli äärettömän tärkeä.
Ootko sä saanut vertaistukea?
Hyvä kuulla, vertaistuki on tärkeetä :Heartred Minäki oon saanu vertaistukea tilanteeseeni :) Tsemppiä loppuraskauteen ja toivottavasti tilanteesi helpottuu synnytyksen jälkeen :Heartred
 
Takaisin
Top