Toiveet kivunlievityksestä

Vargynja

Vargynja

Admin
Staff member
Administrator
Helmikuiset 2021
Toivotko tai toivoitko voivasi synnyttää mahdollisimman pitkälti lääkkeettömän kivunlievityksen voimin? Vai haluatko päinvastoin saada mitä vain, jotta kipu helpottaisi? Millaisia toiveita sinulla siis on/oli kivunlievityksen suhteen?

Esikoisen synnytykseen ainakin yritin lähteä avoiminmielin. En halunnut puudutteita heti ensimmäiseksi, mutta en ollut niitä vastaankaan, jos tuntuu että ne on tarpeen. Toisen synnytykseen on vielä aikaa, mutta tällä kertaa en halua epiduraalia ainakaan kovin nopeasti. Viimeksi se kyllä vei kipua pois niin että sain jopa nukuttua, mutta toisaalta se taisi heikentää supistuksia ponnistusvaiheessa enkä oikein edes tuntenut niitä. Ainakin haluaisin kokeilla jotain muutakin, jos ei lääkkeettömät riitä, kun viimeksi mentiin lääkkeettömästä suoraan epiduraaliin.
 
Ekasta ei ollut mitään ajatuksia, ajattelin että mennään tilanteen mukaan. Oli kauratyynyä, ammetta yms. ensin, mutta eteni sen verran hitaasti että päätettiin laittaa oksitosiini tippa ja epiduraali. Se toimi todella hyvin kun vihdoin yli tunnin yrityksen jälkeen saatiin paikalleen. Synnytyksen jälkeen totesin ettei mun selkään enää koskaan laiteta mitään neuloja.

Tokasta ajattelin ensin, etten enää ikinä halua epiduraalia ja lääkkeettömästi mahdollisimman pitkään. Synnärillä sen kuitenkin halusin, oli vaan myöhäistä enää laittaa ja ilman kivunlievitystä meni kun tulikin niin vauhdilla.

Kolmosesta sama, että ajattelin ensin, että ei epiduraalia. Jossain vaiheessa sen taas haluaisin ja jälleen oli liian myöhäistä. Sain kohdunkaulan puudutteen ja se toimi ainakin jonkin verran.

Seuraavastakin ajattelen nyt etten halua selkään puudutteita, mutta enköhän mä sitä epiduraalia kuitenkin taas jossain vaiheessa kaipaile. Tilanteen mukaan siis aion mennä, ja toivon ettei selkään tarvitse kajota.
 
Mä toivoin alusta asti epiduraalia ja sainkin sen, kun olin tarpeeksi avautunut ja synnytys hyvin käynnissä. Minulla se edesautti avautumista ja nukuin itseni noin. 10cm asti. :grin Ponnistusvaihe olikin sitten eri asia ja kivut infernaaliset. Ilmeisesti epiduraali ehti siinä 2.5 tunnin aikana kaikota. Vauva tuli lopulta ulos alateitse episotomian jälkeen.

Minulla Episotomia parani hyvin ja suhteellisen nopeasti, eikä jälkeäkään siitä jäänyt.
 
Avoimin mielin viime kerralla liikkeelle lähdettiin ja lopulta kyllä epiduraalin sain. Se ei kuitenkaan täysin auttanut, kipu vain tavallaan siirtyi paikasta toiseen. Itse en ole luomusynnyttäjä ja koen olevani halukas kaikkiin mahdollisiin lievityksiin.

Petidiinistä jäi minulle huono maku; maailma pyöri vain ympyrää ja tuntui kuin sänky olisi kieppunut. Se vei oikeastaan voimia vain entisestään, kun aloin niin voimakkaasti oksentamaan lääkkeestä. Mulla on olemassa taipumus matkapahoinvointiin, jonka takia siis se pyörryttävä tunne sai hanat auki... :meh: Ei jatkoon.
 
Toivehan on että vähillä lääkkeillä mahdollisimman pitkälle, ilokaasu on tähän mennessä ollut paras kaverini. Paikalliset puudutukset ovat toimineet myös ihan kivasti,

Ekassa sain epiduraalin ja sehän riitti ihan kivasti loppuvaiheeksikin asti. Ponnistukset sun muut eivät juuri sattuneet ja teinkin ne lähinnä kätilön mieliksi. Tokassa pyysin myös epiduraalin, mutta se epäonnistui osittain; pissarakko puutui mutta kohtu & emätin ei. Käytännössä siis synnytin ilman olennaisten osien puudutusta.. tällä kertaa tuli ponnistuspakot sun muut ja vauva syntyikin nopsaan. Tästä voimaantuneena päätin ettei epiduraalia ehkä tarvitakaan, kun ilman sitäkin näköjään onnistui ihan ok. Kolmannessa sinnittelin mahdollisimman pitkään ilokaasulla, ja sitten kun olisin halunnutkin sen epiduraalin niin ennen anestasialääkäriä ehtikin tulla ponnistuspakko... No mentiin sitten ilman.

Nyt neljäs olisi syntymässä lähiaikoina, ja taas otetaan mittaa emännästä että miten pitkälle jaksan. Onneksi neljäs tulee varmaan sen verran nopsaan että synnytyskivun jaksaa paremmin. Kerran se kirpaisee sitten kunnolla, tai jotain sinne päin...
 
Esikoista kun lähdin synnyttämään, pelkäsin etukäteen kipua aika paljon ja toivoinkin kivunlievitystä mahdollisimman aikaisin. Sainkin kipupiikin ja epiduraalin. Jälkeenpäin olen epiduraalin ottoa kyllä katunut, koska vei ponnistusvaiheessa tunnon vääristä paikoista ja ponnistus oli vähän arpapeliä. Sattui alapäähän, mutta en tuntenut supistuksia. Uskon, että olisin ehkä episiotomialta välttynyt ilman epiduraalia. Toisen synnytykseen lähdin toivein siitä, että mahdollisimman vähän kivunlievitystä. Ilokaasu toimi toisella kertaa hyvin, vaikka ensimmäisessä synnytyksessä oli huonoja kokemuksia siitä. Sain myös paraservikaalin, epiduraalista kieltäydyin. Kivunlievitys riitti hyvin ja vähemmän lääkittynä tuntui, että olin enemmän synnytyksen ohjaksissa, tuli paljon parempi kokemus ja ponnistusvaihekin oli ensimmäistä kivuttomampi.
 
Olin aika avoin kaikelle, mutta toisaalta toivoin, että mahdollisimman vähällä pääsisin. Neulat ja minä emme tule kovin hyvin toimeen, alkaa aina pyörryttää pistoksista. Lopulta sitten hyvinkin luomusti mentiin, kotona otettu Panadol ja ilokaasu riittivät hyvin. Tens, joka laitettiin heti sairaalaan tullessa selkääni, oli sen sijaan ihan kamala ja vain lisäsi supistuskipuja. Siellä se roikkui mukana, kunnes olin lähdössä suihkuun. Varmasti helpottavana tekijänä oli myös juuri tehty kuvaus, ja kahden lääkärin lausunto, että lapsi mahtuu ihan varmasti syntymään alateitse :hilarious:

Muistan ajatukset siinä ponnistusvaiheessa: "Ehkä voisi ottaa jotain uutta kun vähän kyllä alkaa olla tukalaa... mutta toisaalta, jos tämä nyt muuttuisi kipeämmäksi, niin haluan vielä elää ajatuksessa, että saan heti epiduraalin ja spinaalin ja kaikki. Ehkä hetki vielä." :rolleyes:
 
Tarkoitus oli mennä ilman lääkkeellistä kivunlievitystä. Koin kuitenkin tarvitsevani jotain synnytyksen edetessä, joten ilokaasun voimin synnytin.
 
Ilman lääkkeellistä kivunlievitystä mentiin, tens oli aluksi käytössä, mutta siitä ei tuntunut olevan mitään apua. Lämmin suihku oli avautumisvaiheessa paras kivunlievitys. Tässä seuraavassa haluaisin kokeilla ammetta. Ilman lääkkeitä toivon sujuvan tälläkin kertaa, mutta jos alkaa kovasti pitkittymään niin silloin varmaan tarvitsee jotain troppia jo.
 
Esikoisesta halusin mahdollisimman pitkälle mennä ilman puudutteita, koska pelkäsin että ne heikentävät supistuksia niin että synnytys pitkittyy. En kyllä muutenkaan ole lääkkeiden ylin ystävä. Kivunlievityksenä toimi lämmin suihku, lämpötyynyt, aquarakkulat ja ilokaasu. Kaikista oli apua, tosin ilokaasusta koin että enemmän auttoi siihen tarvittava hengitystekniikka kuin itse kaasu. Näiden kanssa pärjäsin melkein loppuun asti hyvin. Ponnistustarpeen iskiessä kipu oli hirveä, mutta eihän siinä sit enää mitään ehtinyt.

Toista odotan nyt, samoilla ajatuksilla olen ainakin toistaiseksi liikkeellä, en halua puudutteita. Esikoisen synnytyksestä olin jälkikäteen iloinen siitä, että epiduraalia en ottanut. Uskon että ponnistaminen olisi ollut sen kanssa vaikeampaa, koska mun oli muutenkin vähän vaikea löytää oikeaa ponnistustekniikkaa.
 
Takaisin
Top