Mulla ei ollut mitään varsinaista suunnitelmaa synnytykseen mentäessä, ajatuksena vain, että edetään tilanteen ja tuntemusten mukaan. Takaraivossa oli kyllä etten lähtökohtaisesti epiduraalia suunnittelisi, ajattelin, että kuuntelen kehoa ja se toivon mukaan osaa selvitä kivusta ja synnytyksestä ilman niin "järeitä" toimia. Varovasti haaveilin myös ammeessa synnyttämisestä.
No lopulta minullekin epiduraali laitettiin, melkein anelin sitä.
Mun synnytys alkoi keskiviikkona varhain aamulla. Tarvitsin antibioottitipan joten käsky kävi sairaalaan. Taksi lopulta tuli joskus 3-4h kuluttua jolloin supistukset oli jo 3min välein. Sit ne loppu ku seinään enkä ollut kuin sentin auki. Sairaalassa asetuttuani taloksi supistukset alkoivat uudelleen, mutta lievempinä ja pidemmällä välillä. Kyllä ne siinä kehittyi sen verran, että käytin tenssiä ja keskiviikko iltana otin ekan kipulääkkeen, mutta avautumista ei tapahtunut.
Torstai olikin sitten tuskaa. Supistuksia oli aamusta ehkä puolen tunnin välein iltaa kohti kiihtyen ja ne oli kovia. Tens lauloi, ei se kipuun auttanut varsinaisesti, mutta tavallaan hämäsi. Kipulääkettä sain maksimit oliko se kaksi vai kolme krt vuorokaudessa ja se lievensi joksikin aikaa supistukset siedettäviksi. Illalla pääsin kokeilemaan ammetta, siitä ei ollut lainkaan apua. Ilokaasua myös, ei mitään vaikutusta. Avautumista oli ehkä 2-3cm.
Koska olin jo saanut päivän kipulääkkeet oli vaihtoehdot käytetty. Sain sitten luvan epiduraalille vaikka olisivat toivoneet enemmän edistymistä ennen sitä. Supistukset olivat kuitenkin jo sietämättömiä enkä voi sanoin kuvata sitä helpotuksen tunnetta kun ne viimein hävisivät. Sain hyvät yöunet ja kun kätilö herätti joskus ennen neljää perjantai aamuna, olinkin kokonaan avautunut. Ehdin ennen tosi toimia pyytää vielä epiduraalin annoksen pienentämistä koska en halunnut olla aivan turta ja se olikin loppupeleissä sitten oikein sopiva. Kipu oli kyllä silti kova ja meinasi alkuun estää minua ponnistamasta kunnolla (siis emättimessä/emättimen suulla), mutta kun kuulin kätilön sanovan toiselle että voisiko ottaa skalpellin valmiiksi niin aloin puskea kunnolla Ponnistus kesti 20min.
No lopulta minullekin epiduraali laitettiin, melkein anelin sitä.
Mun synnytys alkoi keskiviikkona varhain aamulla. Tarvitsin antibioottitipan joten käsky kävi sairaalaan. Taksi lopulta tuli joskus 3-4h kuluttua jolloin supistukset oli jo 3min välein. Sit ne loppu ku seinään enkä ollut kuin sentin auki. Sairaalassa asetuttuani taloksi supistukset alkoivat uudelleen, mutta lievempinä ja pidemmällä välillä. Kyllä ne siinä kehittyi sen verran, että käytin tenssiä ja keskiviikko iltana otin ekan kipulääkkeen, mutta avautumista ei tapahtunut.
Torstai olikin sitten tuskaa. Supistuksia oli aamusta ehkä puolen tunnin välein iltaa kohti kiihtyen ja ne oli kovia. Tens lauloi, ei se kipuun auttanut varsinaisesti, mutta tavallaan hämäsi. Kipulääkettä sain maksimit oliko se kaksi vai kolme krt vuorokaudessa ja se lievensi joksikin aikaa supistukset siedettäviksi. Illalla pääsin kokeilemaan ammetta, siitä ei ollut lainkaan apua. Ilokaasua myös, ei mitään vaikutusta. Avautumista oli ehkä 2-3cm.
Koska olin jo saanut päivän kipulääkkeet oli vaihtoehdot käytetty. Sain sitten luvan epiduraalille vaikka olisivat toivoneet enemmän edistymistä ennen sitä. Supistukset olivat kuitenkin jo sietämättömiä enkä voi sanoin kuvata sitä helpotuksen tunnetta kun ne viimein hävisivät. Sain hyvät yöunet ja kun kätilö herätti joskus ennen neljää perjantai aamuna, olinkin kokonaan avautunut. Ehdin ennen tosi toimia pyytää vielä epiduraalin annoksen pienentämistä koska en halunnut olla aivan turta ja se olikin loppupeleissä sitten oikein sopiva. Kipu oli kyllä silti kova ja meinasi alkuun estää minua ponnistamasta kunnolla (siis emättimessä/emättimen suulla), mutta kun kuulin kätilön sanovan toiselle että voisiko ottaa skalpellin valmiiksi niin aloin puskea kunnolla
Ponnistus kesti 20min.