Toiveajatteluoireet

Laku83

Vasta-alkaja
Terve.

Haaveilen lapsesta. Jokaisella kierrolla toivon, että jos nyt. 3 viikkoa sitten oli taas se aika, ja taas toivoin. Mielestäni koin myös erinäisiä alkuraskauteen sopivia oireita.

Menkat on säännölliset. Ekan koronarokotteen aikaan kesä-heinäkuun taitteessa alkoivat viikkoa etuajassa, edellisen kerran epäsäännöllisyyttä ollut kun jäi välistä keväällä 2020 (stressi). Viimeksi kuitenkin alkoivat etuajassa (5.9.) ja varsinaista vuotoa edelsi melkein viikon tiputtelu (normaalisti tiputtaa yhtenä päivänä pari päivää ennen varsinaista vuotoa). Testiä en päässyt tekemään "kuukautisten poisjäätyä" koska vuoto alkoi niin hyvissä ajoin. Tein testin silti menkkojen jälkeen, kun kerran olin sen ostanut, sain negatiivisen tuloksen. Menkkojen jälkeen oon ollu haluton ja on ollut hieman etova olo. Henkisesti ja fyysisesti. Eilen illalla tuntui painetta alavatsassa ja tänään alkoi taas tuntumaan lievää kipua. Menkkakipuja on normaalisti ehkä kerran vuodessa, mutta viimeksi oli kaikenlaista lievää kipuilua. Ovulaatiokipu ja nipistely on tuttua, mutta seuraavan ovulaationki pitäis olla vasta viikon päästä. Kaikista pahinta oli, että aloin ihan ko tyhjästä kesken mukavan päivän itkemään ihan valtoimenaan. Ei mitään syytä, kaikki hyvin, ja sitten ihan hirveä märy mitä ei saa katkastua. :facepalm:

Niin nyt kysynki, että minkälaisia toiveajattelukipuja ja -oireita teillä muilla on ollu? Onko tullu oireita pelkistä haaveista? En usko, että olisin raskaana, sentään menkat JA negatiivinen testi. :bag: Olisikohan nyt vaan niin, että kroppa edelleen elättelee toivoa. :facepalm:
 
Olen itsekin miettinyt, kuinka paljon raskaustoive vaikuttaa näihin oireisiin. Minä olen tullut vähän kyyniseksi kaikkien mahdollisten oireiden suhteen, kun 16 kiertoa on mennyt keskenmenon jälkeen, eikä ole tärpännyt, lupaavista oireista huolimatta.

Luteaalivaiheessa (oviksen ja menkkojen välissä) tuntuu usein alavatsan vihlontaa ja painetta. Rinnat saattavat joskus olla ihan poikkeavan kipeät, toisinaan eivät yhtään. Usein jopa on pahoinvointia. Ja mielialat tosiaan heittelee, joissain kierroissa suututtaa, joissakin itkettää.

Minä en tiedä, oliko ennen ensimmäistä raskauttani tällaista, en muista. Enkä ole osannut silloin seurata kehoa sillä silmällä. Ainakin huomaan jokaisen pienen muutoksen, jota ei ehkä muuten panisi merkille.

Toivottavasti sinulla tärppää pian! Ja pahoittelut, että en kyllä osaa varsinaisesti vastata kysymykseesi.
 
Takaisin
Top