Toistuvien keskenmenojen jälkeen

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja Toistuvasti
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
T

Toistuvasti

Vieras
Hei,

Toivon tällä kirjoituksella lähinnä vertaistukea. Raskaaksi tuleminen ei ole meillä ongelma vaan raskaana pysyminen.

Päätimme mieheni kanssa viime syyskuussa, että vauva saisi tulla jos olisi tullakseen. En seurannut kiertoa juurikaan, joten niin uskomattomalta kun se silloin tuntui tulin ekasta yritys kierrosta raskaaksi. Lapsi olisi hyvinkin toivottu.

En tiennyt mitään keskenmenoista, kunnes pari päivää ekan neuvolakäynnin jälkeen viikolla 10, koin spontaanin keskenmenon, joka oli itsessään melko traumaattinen kokemus.

Aloin maanisesti etsiä tietoa keskenmenoista ja niiden yleisyydestä. Meillä ei varmasti olisi hätää, kun kahden perättäisen keskenmenon todennäköisyys olisi niin pieni.

Tulinkin alle 2kk keskenmenon jälkeen uudelleen raskaaksi. Halusin varata yksityisen varhaisultran kaiken varalta. En antanut itseni ajatella keskenmenon mahdollisuutta, olihan todennäköisyys toiselle peräkkäiselle pieni. Ultrassa ei löytynyt sykettä ja romahdin täysin.

Tällä kertaa tekisin kaiken oikein ajattelin, söisin vitamiinit, seuraisin kiertoa, tekisin kaiken mihin voisin itse vaikuttaa. Tulinkin jälleen raskaaksi 3kk edellisestä keskenmenosta.

Tätä raskautta varjostivat pelot alusta lähtien. En pystynyt rentoutumaan ja ajattelin raskautta lähinnä terveydentilana, en mahdollisuutena saada vauva.

Sain neuvolasta ajan varhaisultraan. Ultra-ajan odottelu tuntui äärimmäisen pitkältä ja romahdin monta kertaa odotellessa ajan kulumista. Kun ultra viimein koitti, kuulin jälleen sanat "olen pahoillani"

Ei voi olla totta. Eihän minussa pitäisi olla mitään vikaa, kierrot ovat normaalit, elintavat hyvät, ikä vain vähän päälle 30. Miten voi olla mahdollista että tässä käy jälleen näin?

En pelkää sitä ettenkö tulisi enää raskaaksi, vaan sitä jatkuuko raskaus milloinkaan loppuun asti.

Minulle tällä hetkellä lohtua tuo se, että vihdoin pääsemme tutkimuksiin. Tutkimuksiin, joista ei välttämättä syyt edes selviä.

Tällä hetkellä tulevaisuus pelottaa.

Kaipaisinkin kovasti kuulla muiden kokemuksia. Onko muita joilla raskaudet ovat toistuvasti päättyneet keskenmenoihin ilman yhtään elävää vauvaa? Kuinka olette päässeet yli ja henkisesti jaksaneet seuraavan raskauden? Mitkä asiat ovat auttaneet käsittelemään toistuvia keskenmenoja? Oletko toistuvien keskenmenojen jälkeen lopulta saanut terveen vauvan syliin asti?
 
Nämä ovat raskaita putkia kerryttää. Samaistun tuohon tunteeseen (luottamukseen?) että raskaaksi tuleminen ei ole ongelma, mutta se raskaana pysyminen... ja pelot etenkin alkuraskauden aikana. Se muuttaa ihmistä jollakin tavalla. En tiedä vielä kestääkö tämä muutos vain niin pitkän aikaa kuin putki jatkuu, vai onko se pysyvä - ehkä osaan sanoa paremmin vuoden päästä.

Meillä oli reilun puolentoista vuoden sisällä kaksi peräkkäistä (keskeytynyttä) keskenmenoa ja kolmannessa alkaneessa raskaudessa päädyttiin suunniteltuun keskeytykseen sikiön vakavien epämuodostumien vuoksi. Raskaaksi uudestaan tuleminen kesti kohdallani aina puolisen vuotta jälkivuodon loppumisesta (olin aloittaessani yli 35-vuotias), joten jo toisen kkm:n jälkeen oli vuoden yritysaika täynnä ja yritin hakeutua julkiselle lapsettomuustutkimuksiin. Tässä nousi tie vastaan logistiikka-syistä (mieheni ei ollut Suomen sos.turvan piirissä eivätkä lähteneet tutkimaan parin toista osapuolta yksinään), mutta tarjosivat kuitenkin kattavia labroja keskenmenojen syiden selvittämiseksi. Yllätyksekseni paljastui subkliininen kilpirauhasen vajaatoiminta, ja tyroksiinilääkityksen turvin seuraavassa raskaudessa päästiin vähän pidemmälle.

Kolmannen onnettomasti päättyneen raskauden jälkeen tunteet ja tilanne oli lievästi sanottuna sekavat. Tieto siitä että yrittäisimme uudestaan ja että normaalisti kehittyvään vauvaan päättyvä raskaus oli ainakin teoriassa mahdollinen (vaikka tunnetasolla oma luotto siihen, että näin hyvä tuuri osuisi oikeasti kohdallemme, oli tässä vaiheessa jo aika lähellä nollaa) oli osa keskeytyspäätökseen johtavaa prosessia, joten jatkoimme yrittämistä välittömästi, huolimatta siitä että aiemmista menetyksistä toipuminen oli tunnetasolla vielä aivan kesken.

Se varjosti muutamaa kk:a myöhemmin alkaneen raskauden alkua ja kumppaniltani vei kokonaan kyvyn toivoa hyvää lopputulosta ennen nt-ultraa, josta alkaen hyviä uutisia alkoikin vähän kerrassaan tihkua. Syke löytyi, alkio näytti normaalilta. Niptit tulivat takaisin puhtaina. Rakenneultrassa sydän, aivot ja muutkin osat joita pystyttiin katsomaan näyttivät normaaleilta. Vähän hämmentyneinä aloimme miettimään hankintojen tekemistä ja valmistautumaan ajatuksen tasolla siihen että kai meille tuleekin sitten vauva. Ja vaikka tämä raskaus ei ole mennyt ihan oppikirjaesimerkin mukaan (minulla on mm aika hankala radi, ja kilpirauhaslääkitystä jouduttiin säätämään tosi aggressiivisesti), vauva on ainakin tähän asti näyttänyt voivan hyvin. Laskettuun aikaan on 2 viikkoa, ja olen taas huomenna menossa kasvu- ja istukan virtauskontrolliin kuulemaan näyttääkö turvalliselta odottaa vielä viikko/pari luonnollista synnytyksen käynnistymistä, vai katsotaanko että vauvan on parempi jatkaa kasvua kohdun ulkopuolella.
 
Muokattu viimeksi:
Sain kolme keskenmenoa putkeen. Neljäs raskaus toi syliin terveen vauvan. Hän on 3,5kk vanha ja olen uudelleen raskaana.

Keskenmenojen jälkeen koin huijarisyndroomaa koko ensimmäisen onnistuneen raskauden ja vielä synnytyksenkin. En uskonut olevani raskaana tai synnyttäneeni vaikka niin tottakai tiedän tehneeni. Niin monesti kerroin puolisolleni ja ystävilleni olevani raskaana ja jouduin niin monesti nuo sanat perumaan.

Uusi raskaus ei pelota enää samalla tavalla. Lapsettomuuden pelko on poistunut. Ehkä tällä kertaa myös huijarisyndrooma häviää, jos kaikki menee yhtä hyvin kuin viimeksi.

Mutta halusin tulla tänne kirjoittamaan, että useiden keskenmenojen jälkeen toivoa on ja syliin voi vauvan saada. Näitä tarinoita täältä itse etsin keskenmenojeni jälkeen.
 
Takaisin
Top