Toinen yritys

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja miiuhoo
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
miiuhoo

miiuhoo

Sukkela juttelija
Minulla tuli kesäkuun puolen välin paikkeilla keskenmeno viikolla 7 jo ennen ensimmäistäkään neuvolakäyntiä [:(]. Olin tietoinen alkaneesta raskaudesta noin puolitoista viikkoa.

Nyt tein eilen testin ja kaksi erittäin selvää viivaa näkyi [:)] Laskurin mukaan olen viikolla 5. Nyt minua pessimistinä suorastaan kammottaa ajatus siitä, että tämäkin raskaus on puolentoista viikon päästä ohitse ja hieman hirvittää soittaa neuvolaan ja varata aika. Viimeksi jouduin sen sitten perumaan..

Tämä olisi ensimmäinen lapsemme ja kovasti kyllä toivottu.
Miten teillä on ollut, jos on vastaavanlaisessa tilanteessa oltu? Onko tämä pelko nyt ihan asiaankuuluvaa ja todennäköisesti ihan aiheetonta? Olisi kiva kuulla muiden kokemuksia [:)]
 
Heippa!

mä tulin toukokuussa raskaaksi ja kerkesin myös olla raskaana sen pari viikkoa kunnes se meni kesken. olin varannut ajan neuvolaan jonka sit tietenkin sai perua. tulin kuitenkin sit heti keskenmenon jälkeen raskaaksi uudestaan ja pelko oli aika kova. halusin varmistaa et kaikki on hyvin ja meni varhaisultraan. se ei kuitenkaan auttanut koska viikkoja ei kuulema ollut tarpeeksi jotta sydän äänet olisivat kuuluneet. päätin odottaa neuvolaan ja ekaan ultraan. yllättävän luottavaisin mielin olin. kunnes tiputteluvuoto alkoi ja pari päivää neuvolassa käynnin jälkeen menin lääkärille ja todettiin toinen tuulimuna. siinä syy sydän äänien puuttumiseen...

Pelko on asiaankuuluvaa ja tod.näk ihan turhaa. voihan tietysti käydä niin kuin meillä mutta ei se pelkääminen ja sureminen auta. jos raskaus on mennäkseen kesken niin se menee, pelkää tai ei.

nyt vaan iloisin mielin ja koita ajatella parasta!! jos haluat varmistaa et kaikki on hyvin niin mene varhaisultraan (hyvälle lääkärille...) sit ei enää tarvitse miettiä, ainakaan niin paljon!!

tsemppiä ja iloista mieltä, pidän peukkuja et natiainen pysyy tällä kertaa loppuun asti mukana!
 
miuhoo voi miten ollaan ajallisestikin oikeestaan ihan samassa tilanteessa! Täällä keskenmeno heinäkuun loppupuolella ja nyt uudelleen raskaana viikoilla 5+3! Keskenmeno alkoi täällä viikoilla 7+5, samoin piti eka neuvola perua.
Minä ramppaan kokoajan vessassa katsomassa joko taas jo vuodan. Tissejä pitää puristella kokoajan, koska se on ainoa oire. Tänä aamuna sekin on sitten oikeestaan hävinnyt. Nyt pelkään aivan kamalasti. Onneksi remontoidaan uutta kotia, joten saa vähän muuta ajateltavaa. Vuotoa ei vielä ole, mutta viimeksikin km alkoi tuolla oireiden häviämisellä. Silloin oli tosin huonoa oloakin, mitä nyt ei ole.

Joten, en yhtään ihmettele pelkoasi. Tosin tähän päivään saakka, olen osannut suhtautua tähän raskauteen paljon vähemmällä stressillä kuin viimeksi. Nyt olen ajatellut vain päivää kerrallaan, ajatellaan tulevaisuudessa mitä tarvii ajatella. Laskettua aikaa en ole ajatellut yhtään. Saati suunnittele mitään sinne. Voihan sitä käydä huonosti viikon 12 jälkeenkin, ikinä ei ole varmaa. Eilen sain tietää tuttavan tilanteesta, jossa lapsella todettiin vkolla 19 ultassa joku syndrooma, en muista nimeä, ei lapsivettä eikä munuaiset kehity. Yritänkin elää päivä kerrallaan, ja toivon, että selvitään alkuraskauden ultraan puolentoista viikon päästä. Silloin alkaa olemaan samat viikot kun viimeksi raskauden mennessä kesken..
 
Niin ja siis olen koittanut ajatella, niinkuin Tulitikku, että tässä käy niinkuin tässä käy. Se ei sillä pelkäämisellä ja murehtimisella parane. Välillä se on hankalampaa ja välillä helpompaa. Tiedätkö millä olen koittanut pitää mieltä yllä, kun pahin epätoivo ja pelko iskee? Taoin itselleni päähän, että jos käy taas ikävästi, mitä emme tietenkään toivo, se on jo toinen. Seuraavasta ne alkaa tutkimaan!(tällä ehkä koitan etukäteen "helpottaa" henkisellä kannalla mahdollista uutta keskenmenoa, en osaa oikein selittää) Ja iloitaan siitä, että olemme sentään saaneet kaksi raskautta näin lyhyeen aikaan lähteneeksi! Toiset yrittävät vuosikausia ilman minkäänlaista tulosta. Ainakin saamme jotain alkamaan! [;)]
 
Ja sekin vielä lisättäköön, että esikoinen täälläkin toiveissa. Pillerit jätettiin pois huhtikuussa. Meillä alkaa olla jo ympärilla kohtuu paljon vauvoja putkahtanut, joten odotukset meidänkin kohdalla on aika korkealla. Pojat löivät jopa kesällä vetoa, mihin mennessä olen raskaana. Ei helpota tätä "projektia" yhtään.

Jokohan mä nyt olisin tarpeeksi monta kertaa kirjottanut. [:D] Nyt untenmaille. Jatkamme aamulla! Mukavaa päästä juttelemaan kanssasi kun ollaan näin samassa veneessä! Vaikkei meidän kokemukset niin mukavia olekaan! Öitä!
 
Kiitos viesteistä! Mukava kuulla, etten ole yksin "vainoharhojeni" kanssa.
Ihan sama juttu mulla, kuin sullakin, eli pitää aina vessassa käydessä tarkistella ettei vaan vuoda [:D]
Meillä meni ensimmäisen positiivisen raskaustestin saamiseen pitkälti toista vuotta. Nyt sitten kaksi melko lailla peräkkäin.
 
Moikka!

Ymmärrän yskän [;)]. Meille tuli myös keskenmenon vuosi sitten ja sen jälkeen meni 5 kk ennen kuin uudelleen kala nappas koukkuun. Ja sen jälkeen valitettavasti seuraavat 12 vkoa oli yhtä odottamista,toivomista,epäuskoa,murehtimista jne. ennen ultraa. Minulla tuli myös hieman veristä vuotoa samoilla viikoilla kuin ensimmäinen keskenmeno tuli, ja silloin todella oli usko kovilla,jopa niin kovilla että jos nyt tulee pois niin homma on sitten tässä.

Eka ultran jälkeen helpotti TODELLA paljon, kun näin että kohdussa elämää on...tosin kaikki muu meni ohi sen jälkeen[:D]. Noh, seuraava jännittävä etappi oli sitten rakenneultra,jota odotettiin se 8 vkoa... Nyt alkaa helpottamaan kun kasassa on jo viikkoja reilut 30 [:D].

Jokainen kokee raskauden ja keskenmenon omalla tavallaan, mutta itseäni ei kyllä yhtään helpottanut aikanaan kun sain kuulla että useat raskaudet keskeytyvät [8|]. Olen varmaan 100 kertaa viisaampi,fiksumpi,rauhallisempi, kun tämä vauva on saatettu tänne maailmaan, ja varmaan monet kerrat tulen ihmettelemään kuinka olinkaan voinut olla niin hassu että "turhaan" murehdin asioita. Nyt pitää vain pelata käsissä olevilla korteilla.

Voimia ja uskoa ja kilokaupalla iloa odotukseesi! [:D]
 
Jollakin tavalla sitä on erilainen tunne, kuin viimeksi. Olen toisaalta jotenkin paljon varmempi, että tämä menee hyvin. Toisaalta keskenmeno pelottaa paljon enemmän.  Melkoisia ristiriitoja [:D]
 
Minusta huoli on täysin ymmärrettävä, erityisesti tuossa tilanteessa. Minuakin pelotti keskenmenon jölkeen enemmän tässä raskaudessa. Esikoisenkin kanssa olin kyllä myös huolissani vaikkei keskenmenoja ollut takana, mutten ihan näin paljon kuin nyt. Huolta lisäsi tässä rakaudessa runsas verinen vuoto rv 12-13, mutta ultrassa kaikki näytti olevan ihan hyvin. Kätilö epäili mahdollista kaksoisraskautta, joista toinen olisi mennyt kesken, mutta sitä ei voi mitenkään varmistaa onko näin ollut. Runsas vuoto ja hyytymät antavat aihetta epäillä tätä.
 
Edelleen huoli painaa mieltäni, mutta olen kumminkin samaan aikaan onnellinen. Uskon, että kun liikkeet alkavat tunta selvemmin ja säännöllisemmin ja jos rakenneultra näyttää hyvältä, niin vasta sitten mieleni kevenee hieman.
 
Yrittäkäämme kumminkin nauttia ja olla onnellisia kaikesta epävarmudesta ja huolesta huolimatta.
 
Heipä hei!

Olin aloittamassa keskustelua samasta aiheesta kunnes huomasin muitakin kohtalontovereita olevan.
Meillä varhainen keskenmeno kesäkuun lopulla rv:lla 6, suurena pettymyksenä. Kärsein ennen keskenmenoa vatsakivuista, muita oireita ei juurikaan ollut.

Nyt olen raskaana laskurin mukaan viikolla 5 ja pelkään suuresti tämänkin raskauden keskeytymistä. Iloisista vauvauutisista olisi ihana kertoa läheisille mutten uskalla vaan haluan pitää tiedon visusti omana tietonani jotta en joudu mahdollisesti keskenmenon sattuessa asiaa muiden kanssa vatvomaan. Samasta syystä en myöskään uskalla varata neuvolakäyntiaikaa, jonka viime raskaudessa jouduin keskenmenon takia perumaan. Olen melko pessimisti luonteeltani enkä tästä syystä oikeastaan uskalla edes itse asiasta iloita pettymyksiä peläten.

Vatsakivut vaivaavat tässäkin raskaudessa ja pelkään niiden olevan merkki keskenmenosta. Teen muiden täällä kirjoittaneiden tavoin tarkistuskäyntejä WC:hen jotta varmistun ettei vatsakipuun liity vuotoa.
 
Tiedän ettei asia pelkäämällä parane ja yritän olla murehtimatta asiaa etukäteen. Kuitenkin jossain takaraivossa asia painaa koko ajan eikä anna ajatuksilta rauhaa.   

Oloa helpottaa hieman vaihtaa tuntoja muiden kohtalotovereiden kanssa. Erityisen rauhoittavaa on kuulla muiden vastaavia, onnellisesti päättyviä tarinoita :)
 
Heippa

Tässä yksi onnellisesti päättynyt vastaava tilanne [:)] Tulin raskaaksi heti seuraavalla kierrolla varhaisen keskenmenon jälkeen, joka oli muistaakseni viikolla 6 tai jotain. En uskonut tulleeni uudelleen edes raskaaksi vielä, vaan luulin että ovulaatio jäi väliin. Mieheni osti testin ja kuinka ollakaan se oli vahva plussa! Ja tässä ollaan, rv 33 menossa<3 Pelko oli alkuun mukana tosi vahvasti, koska minulta tuli verta lorahtamalla muutaman kerran viikolle 14 asti, kunnes loppui. Mitään syytä vuodolle ei löytynyt ja se on kuulemma yllättävän yleistäkin. Varhaisultraan pääsimme juuri vuodon tähden ja silloin oli rv 7+jotain ja ruudulla näkyi vahva sydän sykkimässä. Itselleni jäi keskenmenosta huoli ja pelko pitkäksi aikaa tässä uudessa raskaudessa. Silti olimme iloisia ja onnellisia ja luottavaisia.  Mutta nyt ollaan jo niin pitkällä, että mitään hätää ei ole. Jokainen odottava äiti ja isä varmasti huolehtii, oli taustalla km tai ei. Onnellista odotusta vain jokaiselle teistä! Niin, ja jotenkin rauhoittavaa oli kuulla lääkärin suusta, että itse ei ole vaikuttanut millään lailla keskenmenoon, vaan jos sikiö tai alkio ei ole elinkelpoinen, se tulee pois.
 
Amalie, kyllä kuulosti melko samanlaiselta tuo sinun tekstisi, että!
Mulla tuli sitten kesäkuun keskenmenon jälkeen parit menkat, mutta seuraavat jäikin sitten väliin.
Sitten syyskuun alussa tein testin ja plussa tuli. Kävin jo ekan neuvolakäynnin maanantaina ja siellä pikaisesti kurkattiin ultralla, onko siellä mitään. Siellähän se pikku papu näytti olevan ja sydän läpätti kuin viimeistä päivää! [:)]
Nyt tuli 9 viikkoa täyteen tänään ja varovaisesti yritän ottaa, mutta ei sitä oikein voi enää olla intoilematta. Toivotaan, ettei saa nenilleen [&:]
 
Takaisin
Top