Temperamenttisen taaperon nukutus (ei vain “päästä irti” uneen)

Selah

Selah

Varmaotteinen viestittelijä
Helmikuiset 2024
Syyskuiset 2026
Tehdään tästä nyt oma ketju jos näin löytyisi vertaistukea. Meillä 2-vuotiaan kanssa jatkunut jo noin 5kk todella raskas nukkumaanmenokierre. En vain löydä tähän hyvää ratkaisua.

Lapsi on hyvin voimakastahtoinen. Vahvoja tunnereaktioita ja pitkiä raivareita ollut jopa alle 1-vuotiaasta asti. (Pään lyömistä, 45min itkupotkua, nämä saatu vähennettyä pääosin) On kotihoidossa, ei ruutuaikaa ja ulkoillaan 2-3h/pv, sosiaalisuuttakin on, itse yritän peilata rauhallisuutta niin hyvin kuin pystyn ja kaikkea muutakin "oikeaoppista" kasvatusta.

Yöt menee hyvin; hän herää harvoin ja nukahtaa yöllä helposti uudelleen omaan sänkyynsä. Ongelma on nimenomaan iltanukahtaminen. Kaikki netistä löytyvä ja muiden kokemukset tuntuu niin kaukaisilta ja meidän lapsi reagoivan niihin ihan "väärin" vaikka kuinka on johdonmukainen.
Aiemmin (n. 10–22kk iässä) hän jäi iltaisin yksin hyvin omaan sänkyynsä ja nukahti itse. Sitten nukkumaanmenosta tuli joka ilta 2h projekti, joka päättyi lopuksi hysteeriseen yliväsymykseen, tätä jatkui kuukausia. Hän ei vaikuta siltä ettei olisi väsynyt, vaan enemmän siltä ettei pysty “päästämään irti” uneen. Sängyssä alkaa loputon pyöriminen, peiton ja unilelujen asettelu, asennon vaihtaminen, joskus höpöttely ja lopulta ylikierrokset, itku tai raivo.

Ollaan kokeiltu kaikkea mitä keksitty:
• illat ja unirutiinit rauhalliset
• tuolimenetelmää ja palauttamista omina jaksoinaan - ei vain toimi.
• ylivireyden katkaisemista sängyssä tassumenetelmällä
• eri nukkumaanmenoaikoja
• eri päiväunien pituuksia ja pois jättämistä
• viereen nukuttamista

Mikään ei ole toiminut nukahtamista helpottamaan. Nyt olen huomannut, että hän nukahtaa todella helposti liikkeeseen, esim. autoon tai bussiin, ja nykyään mies saa hänet usein heijaamalla uneen noin 10 minuutissa. Jos yrittää laskea sänkyyn juuri ennen unta(pyytää usein "sänkyyn nukkumaan"), hän aktivoituu uudelleen ja alkaa koko sängyssä säätäminen alusta. Aluksi näyttää jopa lupaavalta itsenäiseltä rauhoittumiselta, mutta aina kasvaa riehuntaan asti.

Ollaan nyt kohta kuukausi menty ainoalla toimivalla yhdistelmällä, eli 10-15min päiväunet (tai ei päiväunia) + heijaus illalla uneen. Sillä saadaan vihdoin lapselle tarpeeksi unta ja illat rauhoitettua. Iso ongelma on, että minä en pysty nyt laittamaan lasta nukkumaan, koska en jaksa heijata häntä samalla kun yrittää rimpuilla(koska tietää että uni tulee kohta ja yrittää sitä vastaan taistella). Meidän ainut keksimä ratkaisu tähän on että ostetaan keinutuoli 🫣

Löytyykö muita, joilla ollut yhtä päättäväinen lapsi nukahtamattomuuden suhteen? Olisikohan tähän jotain järkevämpää ratkaisua? Mitähän jatkosta on odotettavissa? Ja jos lapsi alkoi taaperona tarvita liikettä+syliä nukahtamiseen, pääseekö siitä joskus vielä eteenpäin?

Meidän lapsi ei voi olla maailman temperamenttisin, eikä me mailman huonoimpia vanhempia, mutta en vain löydä mitään vastaavaa.
 
Meillä ei aivan 2h mene nukuttamisessa, mutta monesti menee n. 1h, kun on juuri tuota että asetellaan pehmoleluja eri tavalla ja höpistään niille yms. Olen vain itse todennut että rauhallisesti välillä muistuttelen, että nukkumaanmeno aika ja antanut lapsen härvätä omiaan kunnes itse rauhoittuu unikaveri kainalossa ja pyytää silittämään uneen.

Tämä vastaus ei varmasti lohduta, koska ei tähän taida olla olemassa sopivaa ratkaisua. Mutta vertaistukea saat, meillä myös todella oman tahdon omaava nyt 3v lapsi ja jos hän jotakin päättää niin ei anna kyllä hevin periksi. Joskus tämä siis meillä tarkoittaa sitä, että lapsi nukahtaa 21.30 ja herää päiväkotiin 6.30 ja toisinaan taas nukahtaa 20.00 ja nukkuu rauhassa sinne 7.00 asti (jos on sellainen aamu että saa heräillä omaan tahtiin.)
 
@Selah voisiko olla, että se härvääminen on jatkunut niin pitkään, että on yhdistänyt nukkumaanmenon ikävään fiilikseen. Voi mennä aikansa, että unille meno alkaa taas maistumaan. Meillä kun paljastui, että iltakiukuttelu johtui päiväkodin nukuttamista päikkäreistä (vaikka oli pyydetty, ettei nukuteta), niin ei vieläkään joka ilta mene kiltisti nukkumaan.

Luulen, että mikä vaan tapa nukahtaa on positiivinen, jos taustalla on pitkä jakso, että nukkumaanmeno on ollut lapsen mielestä negatiivinen asia. Siitä heijaamisesta voi sitten opetella pois jahka nukkumaanmeno ei enää ole niin ahdistava juttu.
 
Meillä oli vastaava tilanne. Lapsi hyppäsi pää edellä sängystä, yritti kiivetä kirjahyllyyn ja juosta seinään. Mitä vain paitsi nukkua.

En muista tarkkaan kaikkea, kun parin vuoden takainen kesä on ihan sumua, mutta tehtiin ihan kirjallinen suunnitelma. Saatiin neuvolan kautta henkilökohtaista apua unihoitajalta. Siihen kuului rutiinien ja rauhoittumisen lisäksi tuolikoulu ja se, että kun laitetaan valot pois, niin aikuinen ei saa sanoa mitään muuta kuin "nyt on yö, nyt nukutaan".
Aina kun karkasi sängystä, nostettiin takaisin ja kerrottiin että on yö. Aluksi tuoli myös vähän blokkasi sängystä pääsemistä.

Varmaan pari viikkoa oli tuolikoulun alettua edelleen ihan hirveää, mutta sitten lähti helpottamaan. Se siis kesti tosi pitkään, ennen kuin asteittain alkoi helpottaa. Ja oli tosi tärkeää, että molemmat toimivat täsmälleen samoin, kumpikaan ei joustanut milliäkään tai sanonut muuta. Ja kun tuntui ettei auta, niin jatkoi silti vielä pari viikkoa.

Toivottavasti läydätte teitä auttavan menetelmän ❤️
 
Oma unia vauvasta asti vastustellut esikoinen saatiin nukkumaan niin et nukkui aina vieressä ja nukkumaanmeno oli se et huoneen ovi kiinni, valot pois ja ite makasin vaan sängyssä "nukkuen" ja aina se lopulta tuli viereen nukkumaan. Ja huoneessa ei ollut mitään muuta kuin sänky. Toki mä olin vauvavuoden lopulla jo ottanut asenteen et mä en ala nukutuksiin enää ikinä eli tota tyyliä harrastettiin vuosia eikä se ollut mikään taika joka auttoi heti, vaan lähinnä mulle se etten hermostunut kun en edes yrittänyt mitään jatkuvaa nukutusta vaan makasin vaan. Sit ku alko juttu luistaa lapsella niin sit alettiin juttelee päivän tapahtumia jne siellä pimeessä.
 
Vadelmapirtelö sanoi:
Meillä oli vastaava tilanne. Lapsi hyppäsi pää edellä sängystä, yritti kiivetä kirjahyllyyn ja juosta seinään. Mitä vain paitsi nukkua.

En muista tarkkaan kaikkea, kun parin vuoden takainen kesä on ihan sumua, mutta tehtiin ihan kirjallinen suunnitelma. Saatiin neuvolan kautta henkilökohtaista apua unihoitajalta. Siihen kuului rutiinien ja rauhoittumisen lisäksi tuolikoulu ja se, että kun laitetaan valot pois, niin aikuinen ei saa sanoa mitään muuta kuin "nyt on yö, nyt nukutaan".
Aina kun karkasi sängystä, nostettiin takaisin ja kerrottiin että on yö. Aluksi tuoli myös vähän blokkasi sängystä pääsemistä.

Varmaan pari viikkoa oli tuolikoulun alettua edelleen ihan hirveää, mutta sitten lähti helpottamaan. Se siis kesti tosi pitkään, ennen kuin asteittain alkoi helpottaa. Ja oli tosi tärkeää, että molemmat toimivat täsmälleen samoin, kumpikaan ei joustanut milliäkään tai sanonut muuta. Ja kun tuntui ettei auta, niin jatkoi silti vielä pari viikkoa.

Toivottavasti läydätte teitä auttavan menetelmän ❤️
Click to expand...

Juurikin tällä yritin sen ensimmäiset pari kk ja ajattelin että pitää vaan olla päättäväinen. Pakko oli blokata tuolilla ja jalalla pääsy sängystä, mikä auttoi ja tuntui toimivan kun keskittyi siihen asennon hakemiseen eikä karkaamiseen. Tuolia sain siirrettyäkin jonkun jakson, kunnes aina piti palata takaisin kun ei pelkät eleettömät palautukset riittäneet. Kuitenkin ongelmaksi tunnistin sen, ettei lapsi vaan malta nukkua. On niin väsynyt, mutta silti hyörii ja pyörii jos antaa mennä omalla painollaan, tai korkeintaan tuolla "nyt on yö, nyt nukutaan". Lopulta, vaikka alku olisi vaikuttanut hyvältä, niin 2h jälkeen on niin yliväsynyt että aivan ratkeaa ja lopulta nukahtaa nyyhkien syliin(missä ei aikaisemmin edes halua olla). Ja nukuttua ei saa tarpeeksi pitkään kun nukahtaminen varmaan liian rankkaa. Ajattelen että pitäähän mun nyt aikuisena pystyä turvaamaan lapsen kehityksen takia tarpeeksi unta vuorokaudessa kun nään ettei nykyinen vaan riitä ja lapsi on oikeasti väsynyt ja ihan menee ylikierroksilla lopuksi.

Ja en vaan löydä unipaineesta ratkaisua tähän, vaikka vaikuttaa myös siltä että olisiko kroppa vaan ylikierroksilla, mutta ei mikään ulkoilu tai päiväuni tai nukkumaanmenoaika säätö vaikuta. Viimeinen tunti tai ainakin 30min pidetään hyvin rauhallisena kotona ennen nukkumaanmenoa.
 
Pilkki24 sanoi:
@Selah voisiko olla, että se härvääminen on jatkunut niin pitkään, että on yhdistänyt nukkumaanmenon ikävään fiilikseen. Voi mennä aikansa, että unille meno alkaa taas maistumaan. Meillä kun paljastui, että iltakiukuttelu johtui päiväkodin nukuttamista päikkäreistä (vaikka oli pyydetty, ettei nukuteta), niin ei vieläkään joka ilta mene kiltisti nukkumaan.

Luulen, että mikä vaan tapa nukahtaa on positiivinen, jos taustalla on pitkä jakso, että nukkumaanmeno on ollut lapsen mielestä negatiivinen asia. Siitä heijaamisesta voi sitten opetella pois jahka nukkumaanmeno ei enää ole niin ahdistava juttu.
Click to expand...
Nukkumaanmenosta on kyllä selkeästi tullut ihan vääriä assosiaatioita, joista nyt nopealla nukahtamisella haluan päästä eroon. Ja suht nopeilla iltarutiineilla myös. Joskus pyjaman vaihto aiheuttaa sen että alkaa kauhea vastustus ja "haluan herätä"-lauseet. Sitten siis tuossa heijatessa sylissä myös pyristelee ja sanoo että haluaa "omaan sänkyyn nukkumaan". Mutta näen nuo myös vain sinä nukahtamisen vastustamisena kun uni tulee vanhempien tavalla tosi nopeasti. En tiedä voiko nukkumaanmeno olla lapselle kiva juttu. Vaikka meillä liittyy siihen rutiinin myös päivästä puhumista ja kirjaa ja lempilauluja, eli kivoja juttuja, mutta niitäkin alkanut vastustamaan kun tietää että edeltää nukkumaanmenoa.
 
@Selah ollaan päästy siihen, että pääsääntöisesti menee nätisti. Välillä huutelee sängystä nälkää (on kyllä ruokittu ennen nukkumaanmenoa😅) tai ettei halua nukkua yms vitkuttelua. Kovasti olen yrittänyt assosioida uneen kivoja asioita.

Olen mm. selittänyt lapselle siitä miten väsyneenä kiukuttaa ja seuraavana päivänä on ihanaa leikkiä, kun on nukkunut hyvin. Olen kertonut, että uni siivoaa aivoja ja ihmiselle tulee hyvä mieli nukkumisen jälkeen. Eihän se pahimmassa kiukussa ehkä uppoa, mutta rauhallisempana lapsi ottaa kyllä tuollaista vastaan. Korostan sitä seuraavan päivän kivaa ja nukkumisen ihanuutta ja miten minäkin jo haluan nukkumaan, koska nukkuminen on ihanaa.
Aamulla sitten mietitään kuka on nukkunut parhaiten ja pisimmät unet. 🤭 Tämä vetoaa kilpailuhenkiseen lapseen erittäin paljon. 😄
 
Selah sanoi:
Tehdään tästä nyt oma ketju jos näin löytyisi vertaistukea. Meillä 2-vuotiaan kanssa jatkunut jo noin 5kk todella raskas nukkumaanmenokierre. En vain löydä tähän hyvää ratkaisua.

Lapsi on hyvin voimakastahtoinen. Vahvoja tunnereaktioita ja pitkiä raivareita ollut jopa alle 1-vuotiaasta asti. (Pään lyömistä, 45min itkupotkua, nämä saatu vähennettyä pääosin) On kotihoidossa, ei ruutuaikaa ja ulkoillaan 2-3h/pv, sosiaalisuuttakin on, itse yritän peilata rauhallisuutta niin hyvin kuin pystyn ja kaikkea muutakin "oikeaoppista" kasvatusta.

Yöt menee hyvin; hän herää harvoin ja nukahtaa yöllä helposti uudelleen omaan sänkyynsä. Ongelma on nimenomaan iltanukahtaminen. Kaikki netistä löytyvä ja muiden kokemukset tuntuu niin kaukaisilta ja meidän lapsi reagoivan niihin ihan "väärin" vaikka kuinka on johdonmukainen.
Aiemmin (n. 10–22kk iässä) hän jäi iltaisin yksin hyvin omaan sänkyynsä ja nukahti itse. Sitten nukkumaanmenosta tuli joka ilta 2h projekti, joka päättyi lopuksi hysteeriseen yliväsymykseen, tätä jatkui kuukausia. Hän ei vaikuta siltä ettei olisi väsynyt, vaan enemmän siltä ettei pysty “päästämään irti” uneen. Sängyssä alkaa loputon pyöriminen, peiton ja unilelujen asettelu, asennon vaihtaminen, joskus höpöttely ja lopulta ylikierrokset, itku tai raivo.

Ollaan kokeiltu kaikkea mitä keksitty:
• illat ja unirutiinit rauhalliset
• tuolimenetelmää ja palauttamista omina jaksoinaan - ei vain toimi.
• ylivireyden katkaisemista sängyssä tassumenetelmällä
• eri nukkumaanmenoaikoja
• eri päiväunien pituuksia ja pois jättämistä
• viereen nukuttamista

Mikään ei ole toiminut nukahtamista helpottamaan. Nyt olen huomannut, että hän nukahtaa todella helposti liikkeeseen, esim. autoon tai bussiin, ja nykyään mies saa hänet usein heijaamalla uneen noin 10 minuutissa. Jos yrittää laskea sänkyyn juuri ennen unta(pyytää usein "sänkyyn nukkumaan"), hän aktivoituu uudelleen ja alkaa koko sängyssä säätäminen alusta. Aluksi näyttää jopa lupaavalta itsenäiseltä rauhoittumiselta, mutta aina kasvaa riehuntaan asti.

Ollaan nyt kohta kuukausi menty ainoalla toimivalla yhdistelmällä, eli 10-15min päiväunet (tai ei päiväunia) + heijaus illalla uneen. Sillä saadaan vihdoin lapselle tarpeeksi unta ja illat rauhoitettua. Iso ongelma on, että minä en pysty nyt laittamaan lasta nukkumaan, koska en jaksa heijata häntä samalla kun yrittää rimpuilla(koska tietää että uni tulee kohta ja yrittää sitä vastaan taistella). Meidän ainut keksimä ratkaisu tähän on että ostetaan keinutuoli 🫣

Löytyykö muita, joilla ollut yhtä päättäväinen lapsi nukahtamattomuuden suhteen? Olisikohan tähän jotain järkevämpää ratkaisua? Mitähän jatkosta on odotettavissa? Ja jos lapsi alkoi taaperona tarvita liikettä+syliä nukahtamiseen, pääseekö siitä joskus vielä eteenpäin?

Meidän lapsi ei voi olla maailman temperamenttisin, eikä me mailman huonoimpia vanhempia, mutta en vain löydä mitään vastaavaa.
Click to expand...

Heti tuli mieleen, että mahtaidko painopeitto/ lelu toimia? Niin keho pääsisi rauhoittumaan ja lapsi saisi unen päästä kiinni
 
Ei välttämättä liity teiän tapaukseen, mut tuli myös mieleen et ite en ois uskonu (kun kattoo taulukoita) et lapselle riittää 2-3v vain 9h, joskus 10h, yöuni, mut niin vaan riitti ja päivöuniakin nukkui ihan satunnaisesti pkssa vaikka siellä on pakollinen lepohetki. Päivät on paljon kivempia ku nukkuu vöhemmän mut ei oo tarvinnu taistella unta kuin et nukkuis enemmän mut se on aina "pakottamista" uneen.

Edit. Pitänee kyl lisätä et meillä sai tissin suuhun 3 vuotta nukahtamiseen (toki aina se ei ollut se mihin nukahti ja oli aikoja jolloin yritin vähän shiftata sitä pois, eikä tietenkään isän kanssa esim saanut), mut käytännössä se oli tärkeä tekijä nukkumaanmenossa siihen viimeiseen imetykseen asti vähän yli 3 veenä. Tää on meillä osa sitä hyvin vahvaa temperamenttisyyttä, sitä imetystä ei os mitenkään pystynyt lopettaa äidintahdilla.
 
Muokattu viimeksi:
Takaisin
Top