Tammikuun turinoita :)

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja melela
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä

ihana nimi tuo amelia!! 

ja tuplinin vauvat on kasvanu hyvin, kiva kuulla :) meillä ollaan samaa kokoa jo nyt :D 

mä aattelin kans että onko se liian vahvaa ja voimakasta vauvan iholle se sibicort, en tosin tiedä koko ainetta..

ite käytän vain vauvaöljyä. tai siis meillä ei karstaa ole mutta päänahka hilseilee niin että on lakanakin valkosena... varmaan luulis kutiavankin :(

ai niin, piti vielä sanoa että mun mielestä vauvaa ei voi pitää liikaa sylissä koskaan, tuo vaan turvallisuutta ja luottamusta jos pääsee aina halutessaan syliin :)

 
Taalla neuvottiin kayttamaan oliivioljya, apteekista saa puhdasta oliivioljya. Toimii ihan hyvin, tosi sama kun rypsioljy tms. Toisella pojalla on enemman hiuksia ja myoskin enemman karstaa kun toisella...toisaalta ihanaa ku on kaksi, huomaa niin hyvin miten he ovat erilaisia, voi vertailla juurikin karstan maaraa tms tms. Yksiloitahan he ovat ja oppivat asiat omaan tahtiin, toinen kaantyy jo mahalta selalleen (varmaan vahingossa ku tasapaino pettaa) ja toinen viela ahertaa kovasti pitamaan paata pystyssa, meilla onkin paljon jumppatunteja :)
 
Hei Tuplin! Mukava kuulla teistäkin! Täällä jo kyseltiinkin joku aika sitten että mihis olet kadonnu :) 
 
En kyllä minäkään laittais Sibicorttia vauvan päänahkaan, tujua ainetta myös jopa joidenkin vanhusten iholle, mitä nyt noilla voiteilla on töissä lätrännyt. Vauvan iho on niin ohut ja herkkäkin.Mutta jokainen tietty päättää ite..

Olipas kiva kuulla Tuplininkin kuulumisia pitkästä aikaa :)
 
Mitenkäs, juotatteko te vauvalle vettä? Meillä ei oo juotettu oikeestaan ollenkaan, joskus vähän d-vitamiinin päälle. Tuli vain mieleen, onko jotain syytä, minkä takia pitäisi alkaa jossain vaiheessa juottamaan.
 
Mulle sanottiin neuvolassa että vauvalle ei tarvii juottaa vettä, että nälkään ja janoon vaan maitoa ;) Annan lusikalla syönnin päälle vettä että suu huuhtoutuu (sammaksen estoa).
 
Heipsan kaikille,

täällä ollut kiiruista aikaa. Tänään päästiin sairaalasta, kun saatiin Leevin jalat leikattua.
Leikkaus meni hyvin, mutta olin yli ärsyyntyny, kun eivät antaneet pojalle tarpeeksi kipulääkettä ja toinen itki ihan lohduttomasti. No onneksi sain vaadittua sille lopuksi kunnon kipulääkkeet.
Kolme viikkoa kipsit jalassa ja sitten meidän jalat alkaa olla kunnossa :)
Siinä pikaiset kuulumiset, nyt nukkumaan :)
 

Leeville pikaista paranemista! :) On ihan kamalaa kun joutuu vierestä katsoon kun oma lapsi on kipeä, mutta onneks sait sitten ne lääkkeet! Mulla teki pahaa jo pelkkä nuha :D

Mä en oo antanu vauvalle vettä ollenkaan, enkä usko että tarviikaan...ei oo sammasta tms.. Annan vain maitoa ja d-tippoja :)

Miten te nyt näin pari kuukautta synnytyksen jälkeen suhtaudutte teiän synnytykseen, tai millä mielin olette? Onko jääny kaihertaan joku asia tms? 

 

Ja taas kysyttävää.... Minkä verran teillä miehet osallistuu vauvan hoitopuuhiin? Musta tuntuu että mun mies on nyt alkanu osallistuun tosi vähän....  :(  Ymmärrän kyllä ettei jaksa töitten jälkeen, mutta on se vähän kurjaa.. Voi olla tietty että miestä sen verran harmittaa kun vauva alkaa yleensä joka kerta hänen sylissään pian itkemään, ettei enää halua ees yrittää.... :( 

 
Heipsan, 

Leevi osaa olla aivan ihana ja jaksaa hyvin, vaikka leikkauksen jälkeen onkin ollut hirmuisen kipeä :( Lääkärit ja hoitajat sanoivat vaan, että pikkuinen paranee nopeasti ja kipulääkkeitäkään ei tarvita, mutta jos siltä näyttää niin antaa parina päivänä. No meillä on nyt annettu kolmena päivänä jo ja ei ainakaan viel näytä kivut loppuvan tippaakaan. Kun panadolin vaikutus lakkaa, niin poika huutaa ihan solkenaan, sitten kun taas antaa supon niin menee noin puolituntia ja poika on yhtä hymyä. Tuntuu kurjalta antaa noita kipulääkkeitä, kun tuntuu, etteivät siel sairaalasta olleet yhtään niiden kannalla, mutta kun ei voi jättää antamattakaan, kun poika on selvästi ihan tuskissaan.... Tuntee ittensä aika voimattomaksi..

Meillä mies on onneksi ihan kympillä mukana kaikessa. Hoitaa Leeviä varmaan yhtä paljon jollei enemmänkin kuin minä ja tekee kotityöt myös. Tosi ihanaa! Meillähän mies pitää kaikki vanhempain vapaat ja käy koululla aina syöttämässä poikaa. OIen kyllä yli iloinen, että hän on niin hyvin kaikessa mukana. Tekee tästä vauva ajasta ihan spesiaalia :) 
 
Mulla ainaki synnytyksestä puhuminen nostaa vieläki karvat pystöön emoticon  Oli se sen verran kamala kokemus, että ei sitä niin mielellään ees mieti. Ainoa on tuo ihana tulos mikä siitä tuli emoticon En osaa vielä sanoa, että vaikuttaako tuo kokemus tuleviin lapsiin jos niitä lisää joskus haluaa.. Tällä hetkellä ei pienintäkään halua siihen ole. Haluan nauttia tästä yhdestä nyt täysillä. Ja haluanko välttämättä edes lisää niin en tiedä..
Miehen osallistumisesta. Ei nyt niin hirveästi osallistu ku kuitenki töissä käy ja väsyny on työpäivän jälkeen. Kyllä tietenki on pojan kans, mutta hänen käsitys yhteisestä touhuamisesta on ottaa poika syliin ja alkaa selaamaan nettiä :) Sitte ihmettelee ku poika pitkästyy.. Kyllä mie sen välissä käsken vaipan vaihtoon, ettei ala sitä hommaa karsastaan. Ja onhan se niin, että enemmän äitissä on poika kiinni ku imettää. Eiköhän se isä-poika aika ala sitten enemmän ku lapsi kasvaa.
 
Tarunen pikaista paranemista Leeville! Etköhän sä osaa parhaiten arvioida lapsesi kivun ja sitä kautta lääkkeen tarpeen vaikka mitä sanoisivat sairaalassa. Musta olis ainakin ihan kauheeta antaa vauvan olla tuskissaan.

Sitten synnytyksestä...sanoin jo heti ekalla neuvolakäynillä kun kyselivät fiiliksiä, että en ihan heti halua kokea samaa. Raskausaika sinänsä oli ihanaa, mutta synnytyksen rajuus ja kivuliaisuus yllätti todella. Petyin itseeni kun en hallinnutkaan kipua vaan jouduin alistumaan epiduraaliin, toki tiedän että raskausmyrkytyksen takia en olis voinu synnyttää ilman kivunlievitystä, paineet oli niin hurjat ja vointi tosi huono.

Oon monesti miettiny jälkeenpäin mitä oisin voinu tehdä paremmin, että vauva olis päässy maailmaan helpommin. Johtuiko esim. mun huonosta ponnistamisesta vauvan sydänäänien heikkeneminen...Toisaalta synnytyskertomus kertoo että kaikki meni hienosti ja normaalisti, muistan kätilönkin kehaisseen hengittelyni ja ponnisteluni  voimaa ja luontevuutta jne...mutta silti mielessä kaihertaa että jotenkin epäonnistuin :( Ja sit kun vielä synnärillä pyysin jälkeenpäin että oisin saanu jutella synnytyksen hoitaneen kätilön kanssa, purkaa tunteita jne, niin lupauksista huolimatta aikaa ei järjestyny.

En sano että ei enää koskaan, mutta kyllä kokemus oli sen verran raju että pari vuotta saa mennä ennenkuin yritetään uudestaan. Nyt haluan suunnata kaiken energian tuohon rakkaaseen pakkaukseen, joka nytkin tyytyväisenä tuhisee kakat vaipassaemoticon

Voi kun nyt tulee tekstiä ;) Mies osallistuu vauvan hoitoon ihan kiitettävästi, touhuaa ja kanniskelee, laulelee ja lohduttelee, ja aina kun huomaa että nyt ei äiti jaksa niin ottaa vauvan ja antaa mun huilata. Ja aina syötti sillon kun vielä pulloa annettiin.  Pyllynpesut ja kylvetykset mä hoidan vielä kun miehellä on niin epävarma olo noissa asioissa. Oon jo kyllä vihjaillu että vähitellen sais alkaa rohkaistua, mitäs jos multa katkee vaikka käsi niin sitten on viimeistään osattava!

Ja sitten kysymys: Minkä verran te "treenaatte" vauvan kanssa esim. mahalleen kääntymistä? Ja onko siitä mitään hyötyä jos vauvan herkkyyskausi sille ei ole vielä päällä?
 
Heipsan, eka yö leikkauksen jälkeen, kun Leevillä ei ollut kipuja, ihanaa!! Äitikin nukkui suhteellisen hyvin :) 
Helpottaa, kun tietää, että toinen voi hyvin, ei tarvi olla niin huolissaan :)

Synnytyksestä mulla jäi hyvät kokemukset. Olihan se tosi raju ja huusin siellä ihan tuskissani ja olin jo varma etten pysty siiihen ja etten saa vauvaa ulos, mutta se onnistumisen kokeminen oli mahtavaa. Vaikka ponnistusvaihe kestikin sen 2h, kun vauva oli hiukan väärässä tarjonnassa ja kohdunsuu ei auennu kunnolla ja kivut oli jotain käsittämätöntä, niin se kaikki pyyhkäytyi mielestä samantien kun vauva syntyi. Olin niin hurjan ylpeä ittetäni, että itkin jo siitä, että mä oikeasti sain ponnistettua tuon pienen ihmeen maailmaan. Olen kyllä sitä mieltä, että ihan koska vain voin ottaa uudestaan :) Ainoastaan välilihan leikkauksesta jäi vähä huono maku, ku niiden sakset oli tylsät ja se ei sitte iha heti onnistunutkaa ja siit meni 5viikkoa parantua, mutta seki on jo taakse jäänyttä ja tuo ihana vauva korvaa kaiken :) 

Mahalleen kääntymistä ei olla treenattu, mutta annetaan Leevin olla ilman vaippoja aina joka päivä, kun se tykkää silloin enee pyöriä ja hyöriä :) Onko siit muute iha jotain ohjeita?
 
Toi ilman vaippoja olo onkin hyvä idea :). Mä välillä autan poikaa kääntymään niin, että vähän jalasta ikään kuin vedän. Siitä pääsee sitten itsensä pönkäämään ympäri.

Nukuttaako joku muuten vauvansa omaan sänkyyn niin, että vauva nukahtaa sinne itse? Neuvolassa sanottiin, että nämä 3 kkn ikäiset oppivat siihen tosi helposti. En vaan oikein tiedä miten homma toimii. Tänään yritettiin, niin siellähän poikanen vaan leikki peitolla ja naureskeli eikä unesta tietoakaan.... Tunnin verran siinä meni ja alkoi hirveä huuto, pakkohan se oli sieltä ottaa syliin.
 
Naadja meillä poika oppi tuon nukkumaan käymisen jotenkin vähän niinkuin vahigossa jossain vaiheessa kun äiti oli kanssa vähän väsynyt :)
Eli nyt kun alkaa jo pikkuhiljaa tuntemaan tuon vauvan ja tietämään milloin hän on käymässä nukkumaan niin me ollaan vaan jätetty hänet sinne sänkyyn. Toisinaan saattaa mennä yli puolikin tuntia että kädet viuhtoo ja välillä kuuluu pientä kitinää. Ja tämä näyttää ettei poikaa nukuta ollenkaan. Nyt on kuitenkin varmaan jo viikon verran onnistunut tuollainen, ei nyt tietty ihan joka kerta...
2,5kk ikäisenä alkoi onnistumaan tuo itsekseen nukahtaminen.
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top