Taaperon tunnekuohu hoidon jälkeen

I

Iiris92

Puuhakas puhuja
Kesäkuiset 2024
Oisko kellään vinkkejä tai vertaistukea? 😄

2-v on noin puolen vuoden ajan itkenyt ja potkuraivarit saanu, ku lähetää hoidosta. Ei siis haluaisi lähteä pois, haluaisi jäädä leikkimään, tai ei halua lähteä minun käskemään suuntaan, tai ei suostu rattaaseen istumaan. Yleensä siis lähdetään hoidosta niin, että taapero kirkuu ja potkii mun kainalossa ja toisella kädellä työnnän ratasta 😅 Oon aina hiessä ja sen verran iso poika on jo, että alkaa mulla kroppa olla tosi kipeä hankalien kanto- ja rattaan työntöasentojen vuoksi. Viimeset 4 kk on ollu toinen käsi ja kylki mulla kipeät lihasjännityksestä 🙈

Oon yrittäny olla kärsivällinen, eli odottaa, että leikkii loppuun. Oon yrittäny pohjustaa ääneen kertomalla, mitä tapahtuu ("viedäänpäs sun lelut paikalleen, sitten lähdetään kotiin, ruoka odottaa" jne), oon yrittäny houkutella välipalan avulla rattaaseen, oon yrittäny houkutella, että saa isona poikana työntää oman rattaan kotiin... Ei auta.

Kotona olo kuitenkin lapsella tasaantuu nopeasti, se on vain se hankaluus kulkemisessa päiväkodin ja kodin välillä.

Ymmärrän sen, että tuo on ikään kuuluvaa, mutta tosiaan oma kroppa ei oikein kärsis tuota jatkaa 🫣
 
Iiris92 sanoi:
Oisko kellään vinkkejä tai vertaistukea? 😄

2-v on noin puolen vuoden ajan itkenyt ja potkuraivarit saanu, ku lähetää hoidosta. Ei siis haluaisi lähteä pois, haluaisi jäädä leikkimään, tai ei halua lähteä minun käskemään suuntaan, tai ei suostu rattaaseen istumaan. Yleensä siis lähdetään hoidosta niin, että taapero kirkuu ja potkii mun kainalossa ja toisella kädellä työnnän ratasta 😅 Oon aina hiessä ja sen verran iso poika on jo, että alkaa mulla kroppa olla tosi kipeä hankalien kanto- ja rattaan työntöasentojen vuoksi. Viimeset 4 kk on ollu toinen käsi ja kylki mulla kipeät lihasjännityksestä 🙈

Oon yrittäny olla kärsivällinen, eli odottaa, että leikkii loppuun. Oon yrittäny pohjustaa ääneen kertomalla, mitä tapahtuu ("viedäänpäs sun lelut paikalleen, sitten lähdetään kotiin, ruoka odottaa" jne), oon yrittäny houkutella välipalan avulla rattaaseen, oon yrittäny houkutella, että saa isona poikana työntää oman rattaan kotiin... Ei auta.

Kotona olo kuitenkin lapsella tasaantuu nopeasti, se on vain se hankaluus kulkemisessa päiväkodin ja kodin välillä.

Ymmärrän sen, että tuo on ikään kuuluvaa, mutta tosiaan oma kroppa ei oikein kärsis tuota jatkaa 🫣
Click to expand...
Oletko kysynyt apua hoitopaikasta? Voisivatko he esim sanoa että tämän päivän aika on käytetty ja tervetuloa huomenna uudelleen.
Voisivatko he myös auttaa rattaisiin laittamisen kanssa...

Saisitko sinä jonkun muun aikuisen avuksi kotimatkalle eli voisiko hämäys toimia tuon ikävän kierteen katkaisijan

Tsemppiä!
 
Hankala homma! Komppaan edellistä, että jotenkin tuo kierre pitäis saada katkaistua. Voisko joku kerta just olla joku tosi erityinen hakumatka, esim just toinen aikuinen mukana hakemassa tai joku kodin lelu mukana hakemassa tai sit rattaitten tilalta potkumopo (jos kerta muutenki kannat hänet), tms. Jos se toimii niin seuraavalla kerralla voi sit muistella sitä miten aiemmin toimittiin hienosti. Ja toi oli myös hyvä ajatus, että kysyy vinkkiä hoitopaikasta, kokenut hoitaja on varmasti nähny monta vastaavaa tapausta ja ehkä keksii jonku kikan. Tsemppiä. ❤️
 
Mulla vähän samantyylinen poikanen, ei ehkä ihan noin suuria vaikeuksia että kirkuen ois pitäny kantaa pois, nyt neljävuotiaana harmittelee lähes joka päivä ettei hän oo viiminen jota haetaan 😅 mut silloin pienempänä auttoi et me ei todellakaan menty suoraan pksta kotiin vaan kierreltiin metsissä ja puistoissa, seikkailtiin eri reittejä jne, meillä tosin olis suoraan mennen ollu vain ehkä 400m matka eli rattaita ei juuri koskaan ollut mukana. Näin kotiinlähtö oli mukavaa kun sai jatkaa ulkona seikkailuja. Ja oon haun jälkeen monesti hengaillu viekä pkn pihassa 10-20min jos ei heti ollu lähtöfiilis, tavallaan tärkeintä et ei oo kiire mihinkään, ettei tuu semmonen "pakko, pakko, tuu, tuu, nyt pitää jo mennä" fiilis joka päivä (haettiin klo 16 niin päivällisellä kotona oltiin usein 17:30-18). Tämä toki vain yks kokemus erittäin itsepäisen ja tulistuvan lapsen kanssa.
 
Kiitos vastauksista.

Viime kerrat mun kanssa toinen aikuinen ollut mukana hakemassa, sama itku tulee, toki hyvä se, että on toinen työntämässä ratasta ja ite tarvinnu vain kantaa lapsi. Esim. eilen itku tuli siitä, kun lapsi olisi halunnut että mä meen toista reittiä pitkin yksin ja lapsi sitten toisen aikuisen kanssa kahdestaan. Itkua ei ois tullu, jos oisin menny lapsen tahdon mukaan, mutta halusin että kuljetaan kaikki kolmestaan yhdessä, niin kova itku tuli lapselle.

Hoitajat sanovat, että perus uhmaikäisen käytöstä, eivät ole tulleet auttamaan. Lapsi on usein viimeinen joka haetaan, niin en taida kehdata pyytää apua, kun hoitajalla selkeesti työaika päättyy siihen, kun mun lapsi haetaan 🙈

Joskus teen tuota, että ollaan ulkona vaan hirmu pitkään ja otan sitten vasta tunnin ulkoilun jälkeen vastaan huutopotkut, mutta usein mulla on töistä lähtiessä kamala kiire enkä oo ehtiny syömään välipalaa, niin lapsen hoitoon ehtiessä mulla on kiljuva nälkä ja ei meinaisi hermot riittää ulkona retkeilyyn 😅 Pitäs varmaan vaan skarpata ja saada vaan syötyä se oma välipala, niin jaksaisi paremmin lasta hakiessa.
 
Osittain voi olla kyse myös ehkä se, että hoitopäivän jännitys purkaantuu. Näin voi tapahtua, vaikka hoito sujuu hyvin ja lapsi viihtyy siellä. Äidille purkautuu kaikki hoitopäivän aikana tukahdutetut tunteet.

Voi olla, että jos olisit lähtenyt kävelemään toista kautta ja lapsi toisen aikuisen kanssa toista kautta, niin itku olisi tullut joka tapauksessa. Uhmaikäisen kanssa on välillä tilanteita, jotka päättyy huutoitkuun joka tapauksessa, valitsee minkä toimintatavan tahansa. Ja oli se toimintatapa lapsen valitsema tai ei.

Oma ruokailu varmasti auttaisi sietämään tilannetta. Toinen liikkumisväline, kuten joku ehdotti, voisi myös auttaa. Tai joku juttu, joka yllättäisi lapsen. Esim yhteiset eväät, joita jäätäisiin syömään hoitopaikan lähelle. Tai videopuhelu jollekin läheiselle. Tai muuta, joka saisi ajatukset pois hoidosta lähtemisestä.

Tsemppiä! Minulla 2-vuotias juuri maanantaina kieltäytyi lähtemään kaupasta ja kiljui siellä, kun piti maksaa ostokset ja palauttaa pikkukärry. 😅

Vielä lisäyksenä: ja siis toki ymmärrän, että tuo on tosi raskasta, varsinkin työpäivän jälkeen.
 
Muokattu viimeksi:
Ehkä voisi kokeilla lähteä potkupyörällä pois hoidosta, sitä ei ole tullut tehtyä. Hänelle vaan on myös tosi hankalaa lopettaa potkupyöräily, niin voi olla että taistelu tulee sitten sen jälkeen kun pyörä pitää viedä varastoon 😅 Joskus voisi kokeilla lähteä autolla pois, ikinä ei olla niin tehty 🤔

On vaan niin ihmeellistä, kun kenenkään muun päikyn lapsen en ole nähnyt lähtevän samanlaisella huudolla pois 🫣 Toki en päivystä koko päivää siellä, että lähteekö joku muu sieltä samalla huudolla vain pois eri aikaan 😅

Ehkä hankaluus on ylipäätään siirtymätilanteissa hänellä. Tänään tuli kova itku kun lähettiin kyläpaikasta pois, meni vartti että sain hänet auton turvaistuimeen kiinni. Sit ku tultii kotiin, huutoitku alko siitä, ku joutu lähtee autosta pois ja kannoin sit taas kainalossa kotiin🙈
 
Kuulostaa ihan mun lapselta jos olisi päiväkodissa 🤯 Tulee vähän toistoa, mutta jaan silti jos saa ideoita ja prosessoin vähän samalla itsekin. Ensinnäkin välipala meillä on ihan ihmelääke kiukkuun, tai mielellään ennen. Sanoitan samalla, että "nyt sulla on nälkä, kun syöt niin tulee parempi mieli" ja jälkeenpäin "huomaatko kun syöminen auttoi että kiukku meni pois", tuntuu jo vähän ymmärtävän tämän. (Just nyt varmimmin kiukunkin keskellä käy Lidlin hedelmäpatukka joka maksaa 2€/6kpl tai jotain sellaista).

Sitten juurikin vaikuttaa, että kyseessä on opittu malli miten lapsi reagoi lähtötilanteeseen ja se vaan tulee automaatilla yhtälailla kun toisilla tulee joku ihana reaktio niinkuin juoksu ja vanhemman halaus. Uskon että se vaatii jotain aivojen uudelleenohjausta. Teoriassa ennakointi on tärkeää joten kokeilisin varmaan jutella aamulla että "tänään kun tulen hakemaan niin saat heti syödä vähän viinirypäleitä, sitten rattaat ei ole mukana vaan saat mennä potkupyörällä puiston läpi kotiin, jossa syödään ruoka pingviinilautaselta".

Jostain olen myös lukenut ja meillä vaikuttaa toimivan, että kysyy tuollaisessa tilanteessa innostuneena että "Nyt lähdetään kotiin. Kävelläänkö portille norsun vai hiiren askelin" tms. Mutta itse huomasin että piti aiemmin opetella ja hassutella mitä tarkoittaa norsun ja hiiren askel, niin sitten lapsi innostui siitä kiukkuisenakin ja jo kerran kieltäydyttyään. Ja tietenkään ikinä ei saa lipsauttaa että "lähdettäiskö kotiin", ja "lähdetäänpäs" on kai kans kielletty. Pitäisi olla "Nyt lähdetään" ja sitten jos toisella kerrallakaan ei tottele niin heti perään fyysinen kädestä kiinni tai syliin. Itse tykkään antaa 5 min ja 2 min varoituksia ja "vielä viimeinen lasku liukumäestä". Mutta sitten olen tarkka että noudatan sitä mitä sanon, vaikka juurikin fyysisesti.

Ja itselle välipala ennen tuota tilannetta!! Olen huomannut erittäin tärkeäksi, että oma reaktio olisi ihan tyyni. Ei saisi näyttää ärsytystään, huokailla tai tehdä ilmeitä, koska sitten lapsi ajattelee ettei vanhempi kestä hänen tunnereaktioitaan (mikä mulla ainakin pitää kyllä paikkansa, en kestäkään 😅). Kuulostaa ihan epäinhimmilliseltä vaatimukselta, mutta on kyllä palkitsevaa kun huomaa sen toimivan. Kun lapsi saa kiukun vastineeksi vaan monotonisella äänellä ja varmalla(mutta ei vihaisella) fyysisellä otteella käyttäytyvän vanhemman niin siinä vähän katoaa pohja kiukuttelulta. Hoen päässäni että minä olen aikuinen ja tuo toinen on 2v, minä päätän mitä tehdään ja ohjaan lapsen tekemään sen.
 
Meillä ainakin siirtymä on se juttu mitä vastaan ns taistelee, tai itse siirtyy jutusta toiseen sekunnissa mut auta armias jos joku muu haluaa keskeyttää tekemisen niin sehän ei käy millään. Edellisen kirjoittajan mainitsemia ns harhautuksia tms yrittää sit itekin. Meillä toiminut myös esim kilpa-asetelma, "kumpi eka portista ulkona?". Meillähän ei myöskään potkupyörään tai potkuteltaviin mopoihin suostunut ikinä koskemaankaan, ei millään, vaikka semmonen ollut pihassa vähän alta kaksivuotiaasta. Pyörää kuitenkin lähti apupyörillä ajamaan suhteellisen helposti, kun siihen vähän harhautti, mut sit ikääkin oli jo yli 3v. Myös suunnitelmat mitä tejdään yhdessä pkn jälkeen auttaa, mut taas ikää on tarvittu se lähemmäs 4v et muistaa ja hahmottaa ne.

Olen myös äidiltäni kuullut et olen itse juossut pkn pihalla kirkuen karkuun, kun muut lapset iloisina tulleet omia äitejään vastaan, et jossain dnassa nää jutut 🫠🙄
 
Ihan tosi tavallista käytöstä 🙈 just toi et koko päivän ikävä, jännitys, tsemppaamien laukeaa ku oma vanhempi tulee hakemaan. Kyl se hoidossa käyminen on ihan rankka homma sille lapselle, vaikka lapsi viihtyisi ja olisi tosi kivaa, se on silti ihan eri tavalla kuormittavaa ku arki omassa kodissa. Ja omalle vanhemmalle on helpointa se purkaa.

Mut siis toivoisin kyllä sinuna silti päiväkodin henkilökunnalta jotain yhteistä suunnitelmaa miten tässä kannattaisi edetä. 🤔 Tuntuu aika hassulta et jos tommonen tilanne vaan jatkuu ja jatkuu ja sinulla loppuu keinot kesken, et miksei siihen keksitä yhdessä mitään ratkaisua. Oon työskennelly ite varhaiskasvatuksen lastenhoitajana ja kyllä tällaiseen tilanteeseen me ainakin ollaan tehty yhteiset toimintatavat huoltajan kanssa. Siis esim. Sovitaan että henkilökunta alkaa jo vähän ennen hakuaikaa kertomaan lapselle et kohta äiti tulee, kohta lopetetaan leikit. Eli ennakoidaan, ei tuu yllätyksenä lapselle et leikkiaika loppuukin. Sit on esim. voitu sopia et kun nähdään et vanhempi on tulossa niin lopetetaan leikki ja hoitaja taluttaa lapsen portille vastaan. Voi olla helpompaa et sen varsinaisen leikin lopetuksen ja siirron hoitaa henkilökunta ja vanhemmat on sitten vaan vastaanottamassa lapsen portilla/kaapeilla.
 
Oho tuli kaksi kertaa sama homma jostain syystä. Mut toivottavasti ratkeaa, ei sen hakutilanteen pitäisi kuitenkaan olla mikään joka päiväinen ottelu. 🙈 Tsemppiä
 
Takaisin
Top