Taaperon herkkupäivä

Pingviiniemo

Keskustelujen kuninkuusravaaja
Heinäkuiset 2021
Hei! Neuvolassahan aina ohjeistetaan, että taaperolle ei mitään herkkuja saisi antaa. Mua lähinnä kiinnostaa toteutuuko tää monellakin? Tai annatteko esim jos leivotte jotain myös taaperolle, jos hän on kiinnostunut?

Meidän 1.v 3kk poika haluaa ja saa viikonloppuna yhtenä päivänä maistaa minun tekemiäni leivonnaisia. Siis karkkipäivänä. Karkkia ei taaperolle anneta, mutta esim. Päärynäpiirakkaa, lettua yms meillä on tapana tehdä viikonloppuna ja antaa hälle pieni annos.


Musta ois tosi outoa ja epäreilua, että itse syödään piirakkaa, mutta poika ei saisi yhtään palaa.

Normipainoinen taapero kyseessä ja syö tosiaan yhden palan ja on siihen tyytyväinen. :)

Meillä alkoi karkea ruokakin sujua varsin hyvin, kun sai viikonloppuna maistella vähän piirakkaa. (jotain mieluisampaa)
 
meillä lapsi sai ekan kerran pullaa joskus 1,5-vuotiaana. muita makeita leivonnaisia alkoi saada maistaa vähän noin 2-vuotiaana ja 2,5v sai kesällä jäätelöä joitain kertoja. nyt 3-vuotiaana syö sujuvasti makeaa monessa muodossa (varsinkin viikonloppuisin), mutta aina pidetään huoli siitä että ymmärtää että tää on nyt poikkeus ja herkku, ja niitä ei napostella joka päivä. karkkia ei ole vielä saanut eikä tajunnut pyytää - esikoisen etuja.
 
Vuoden ikään asti vältin antamasta mitään ylimääräisiä sokeriherkkuja pojalle. Sen jälkeen pikku hiljaa on maistellut vaikka minkälaisia herkkuja, toisista tykkää ja toisista taas ei ole tykännyt yhtään. En ole halunnut tehdä pojalle mörköjä mistään ruoka-aineista tai ruoista, vaan kaikkea saa maistaa jos haluaa. Karkkia saa kerran viikossa, eikä sitä muulloin kaipaakaan, eikä kysele perään. Ei ne karkit ole muulloinkaan kiellettyjä, mutta niitä vaan ei ole tarjolla.

Olen itse taistellut painoni kanssa koko ikäni, ja olen käynyt ääripäät läpi aikuisiällä (hirveä ylipaino ja toisaalta taas aikamoinen alipaino), enkä halua pojalle samaa. Onneksi hän ei ole perinyt minulta mitään, kun on lahjamunasolulapsi, joten toivon, että hänelle kehittyy terve suhde ruokaan ja oppisi syömään terveellisesti. Itse pidän kasviksista ja tavallisesta ruoasta paljon, heikkouteni on kaikenlainen makea, ja olenkin kehittänyt siihen suorastaan riippuvuuden. Herkut eivät siis missään nimessä ole enää missään pannassa, kunhan niiden syöminen pysyy kohtuudessa. Mitään närppimisiä tai aterian/välipalan korvaamista kekseillä tai pullalla ei sallita kotona. Jälkiruoat syödään jälkiruokina, ei aterioiden korvikkeina, siinä olen tarkka. Tarkkailen myös pojan ulkomuotoa jatkuvasti, ja jos alkaa näyttää siltä, että ylipainoa alkaa kertyä, niin sitten kiinnitetään vielä enemmän huomiota siihen, mitä poika syö ja milloin. Vielä on pysynyt hoikkana.
 
Annettiin esikoiselle herkkua ensimmäisen kerran kun täytti vuoden. Taaperolle annettiin sitten satunnaisesti. Esimerkiksi kyläillessä tai kotona leipoessa sai myös vähän herkkua.
 
Tenava on nyt 15kk. Sai joku viikko sitten maistaa pienen murusen lakritsaa. Kulmakarvat kohosi sen verran että tais olla hyvää :D. Kaikkea pistelee lattialta suuhunsa muutenkin. Olen kantanut kyllä pullaa ja kakkua jos muutkin syö. Jugurtit yms on makeutusaineettomia meillä. Lättyihin laitoin vauvan marjasosetta mutta meni ne ilmanki ihan hyvin. Me herkutellaan muutenkin aika paljon ja koen sen epäreiluksi mutustaa herkkuja toisen ihmetellessä vieressä :sad001
Tänään tenava maistoi mun teetä - hunajalla makeutettua inkivääriteetä. Se tais olla virhe - olisi halunnut lisää... :facepalm:
 
Ekan lapsen herkuttelut sai aika hyvin pidettyä melko harvoina, sai kyllä n. 1v iästä lähtien pullaa tai keksiä tms. jos oltiin kylässä/meillä vieraita.
Seuraavat onkin sitten säännöllisemmin saanut herkkuja. Vähän kyllä kyseenalaistin ravitsemusterapeutin ohjeen antaa aina jotain keksiä tms. jälkiruuaksi tytölle. Hänellä kun ollut ongelmana liian alhainen paino.
 
Meillä ei mitään herkkupäiviä harrasteta, vaan joka päivä saa jotain pientä hyvää.
Toimi kuulemma todella hyvin mun ja pikkusiskon kanssa kun oltiin pieniä, on äitee kertonut. Joten olen kokeillut samaa ja hyväksi havainnut. Poika ei vedä överisti makeeta vaikka olisi tarjolla, vaan ottaa vähän ja sitten kieltäytyy kun ei enää maita.
On siis 1v7kk ja normipainoinen pikkumies.
 
Meillä ei ole koskaan ollut mitään erillistä herkkupäivää. Esikoinen ei juurikaan välitä makeasta ( enkä minäkään) vaikka hän taisi saada herkkuja jo ennen 1v.

Juniori on saanut maistaa vähän kaikkea nuorempana, koska vaikka kotona leipoessa hän kyllä ilmaisee kuuluvasti, että ei halua jäädä osattomaksi. Lapsi on ennemmin ali- kuin ylipainoinen, vaikka syö ihan oikeaa ruokaa hurjia määriä.
 
Hei! Onko muille tullut tämmöistä taaperon kanssa? Eli meidän muksu söi eilen ekaa kertaa kunnolla kanakeittoa jossa oli suolaa normaalisti. Kuitenkin hetken päästä häntä alkoi heikottaa ja oksettaa, mutta se loppui pullolliseen maitoa.

Voiko suola aiheuttaa tommosta tottumattomalle? Poika on jo kuitenkin 1.v 3kk:eek:
 
Hei! Onko muille tullut tämmöistä taaperon kanssa? Eli meidän muksu söi eilen ekaa kertaa kunnolla kanakeittoa jossa oli suolaa normaalisti. Kuitenkin hetken päästä häntä alkoi heikottaa ja oksettaa, mutta se loppui pullolliseen maitoa.

Voiko suola aiheuttaa tommosta tottumattomalle? Poika on jo kuitenkin 1.v 3kk:eek:

Kuulostaa vähän oudolta. Mutta jos ennen ruokaa on ollut hikileikkejä, niin voi pelkkä nestehukka aiheuttaa tuollaista, varsinkin jos meni ohi maidolla.
 
Hei! Onko muille tullut tämmöistä taaperon kanssa? Eli meidän muksu söi eilen ekaa kertaa kunnolla kanakeittoa jossa oli suolaa normaalisti. Kuitenkin hetken päästä häntä alkoi heikottaa ja oksettaa, mutta se loppui pullolliseen maitoa.

Voiko suola aiheuttaa tommosta tottumattomalle? Poika on jo kuitenkin 1.v 3kk:eek:
Minun lapsistani kaksi on ollut oksentelevia. Toinen oksensi selvästi reaktiona tiettyihin ruoka-aineisiin, nuorempi oksentelee täysin arvaamattomasti, mutta en ole huomannut, että suolalla olisi vaikutusta.

Vatsataudista tämä oksentelutaipumus eroaa siinä, että oksentamisen jälkeen tulee nälkä tai jano ja tekee mieli syödä.
 
Minun lapsistani kaksi on ollut oksentelevia. Toinen oksensi selvästi reaktiona tiettyihin ruoka-aineisiin, nuorempi oksentelee täysin arvaamattomasti, mutta en ole huomannut, että suolalla olisi vaikutusta.

Vatsataudista tämä oksentelutaipumus eroaa siinä, että oksentamisen jälkeen tulee nälkä tai jano ja tekee mieli syödä.

Kiitos! Mäkin ajattelen nyt, että se voisi hyvin olla reaktio uudenlaiseen ruokaan. :)
 
Meillä saanut 1,5v iästä maistaa pieniä paloja jos muut syövät mutta ei kyllä ole tykännyt. Liian makeita kun ei ole tottunut sokeriin. :p Nyt ikää 1v 8kk ja sai eilen muutaman lusikallisen vaniljajäätelöä jälkkäriksi kun muutkin söi. Perhepäivähoitajalla on saanut syödä samaa kuin muutkin, eli on kyllä maistanut pullaa ja muitakin leivoksia enemmän ja vähemmän.
 
Takaisin
Top