Taaperoiden kuulumiset

Jeee. Viime yönä nukuttiin 10h ! Ei tosin ihan putkeen, mutta eipä tarvinnut nousta ennen kuutta :D Pieni poikani sanoi tänään myös ensimmäisen ymmärrettävän lauseensa "Tiitu juo tettä" = Iitu (meidän kissa) juo vettä. :) Äskön lähti viikonlopuksi isälleen ja mä alan nyt valmistautua työkaverin läksiäisiin. Ihanaa viikonloppua kaikille :)
 
Taas väliaikatietoja meidän isojen sänkyyn siirtymisestä. Keskiviikon jälkeen joka ilta on ollut helpompi. Tänään vain suunnilleen kymmenen minuuttia palauttelua ja sitten hän jäi normaaliin tapaan sänkyyn pölisemään ja pyörimään. Ja alle 40min oli unessa. Kunhan jaksaa itse aikuisena olla sitkeä ja pitää se päätös, niin kyllä se lapsi näköjään nopeasti sopeutuu.
 
Minä olen kovasti alkanut odottaa, että vauvat syntyisivät (nyt rv 35+4, viimeistään 37-38 käynnistetään). Olen ollut ennenaikaisuuden uhan ja verenpaineen takia levossa jo monta viikkoa, enkä ole pystynyt hoitamaan tyttöä oikeastaan muuten kuin olemalla läsnä. Anoppi on ollut enimmäkseen hoitamassa ja tyttö on alkanut oireilla päivärytmien muutoksesta: mummo hössöttää ja reagoi jokaiseen inahdukseen, uhmaikäkin puskee päälle eikä hänen mielestään tyttö saisi lainkaan itkeä (vaikka siihen ei olisi kummempaa syytä kuin ruoanlaitto portin takana ÄIDIN ollessa saatavilla olohuoneessa). Inhoan sitä, että kaikessa tehdään taaperon tahdon mukaan ja itku yritetään harhauttaa kaikin keinoin unholaan (myös siihen puututaan = houkutellaan mummon syliin, jos tyttö kiukuttelee minulle!!), sitten äidille ja isille tietenkin raivotaan rajojen asettamisesta. Äiti-ikäväkin pienellä on, päivät kun menevät ylihössöttävän mummon kanssa, roikutaan illat ja viikonloput vieressä. Odotan niin sitä päivää, että pystyn taas olemaan se äiti joka kuuluukin ja arki normalisoituu, ihan jo sen vuoksi että saamme olla pääsääntöisesti perheen kesken.
 
Oletteko Yxvaan keskustelleet yhdessä miehesi kanssa anopille teidän kasvatusperiaatteista? Nythän olisi todella tärkeää pitää arki mahdollisimman normaalina ennen vauvojen syntymää. Se, kun kuitenkin muuttuu vauvojen syntymän jälkeen eikä silloin pysty jokaiseen inahdukseen puuttumaan. Tsemppiä nyt viimeisiin päiviin/viikkoihin. Toivottavasti pian saatte taas arjen pyörimään oman perheen kesken. Itse olisin jo varmaan räjähtämispisteessä, jos anoppi/muu sukulainen olisi meillä päivittäin 8-16 ja meidän kasvatusperiaatteita ja arkirutiineja ei noudatettaisi ja tyttö siihen vielä reakoisi.
 
Seitsemän iltaa meni, mutta eilen tyttö ei kertaakaan noussut sängystä. Jee! Katsotaan nyt, että malttaako muinakin iltoina pysyä sängyssään.
 
Hienoa JN89! :) toivottavasti kova työnne tuottaa tulosta. Nostan hattua teille kaikille, jotka olette tutista/yösyötöistä vieroittaneet tai omaan sänkyyn lapsenne siirtäneet, olette tosi sinnikkäitä! Me ei olla vielä mitään noista tehty, kaikki on edessä päin :D jotenkin hirvittää edes ajatus siitä, että pitäisi tuo tahtojen taisto käydä, vaikka olen kyllä ajatellut, että tutista ainakin luovutaan ennen kuin poika on 2-vuotias ja yösyötöistä ennen kuin menen töihin.

Me odotellaan miehen isyyslomaa alkavaksi, jolloin lähdetään mökkeilemään. Päivät kuluu pojan kanssa leikkien ja touhuten sekä kyläillen. Sanoja tullut hirveästi ja kävely on jo varmaa, juoksuaskelia yrittää ottaa :)

Mulla on haaveissa pikkusisarus pojalle, miehen vakuuttelu idean nerokkuudesta on kesken. :D
 
Justiina, kunhan vaan te vanhemmat olette valmiita muutokseen, niin kyllä se lapsikin nopeasti sopeutuu. Täytyy vaan pitää niistä sovituista rajoista kiinni eikä luovuttaa. Kyllä useampana iltana teki mieli laittaa pinnasänky takaisin, kun olit jo 50 krt palauttanut toisen sanaakaan sanomatta sänkyyn ja silti pieni vaan jaksaa kokeilla rajojaan. Tänään meni yhdellä palautuksella eli voisin sanoa, että nyt nukahdetaan samalla tavalla kuin pinnikseen.

Noihin vieroituksiin ja nukkumisiin täytyy sanoa, että meillä on mennyt yllättävän kivuttomasti, kunhan vaan on itse jaksanut pitää päätöksensä. Ennen vuoden ikää tyttö alkoi yhtäkkiä vaan itkemään, kun piti pinnikseen jäädä nukkumaan eikä muuten nukahtanut kuin vanhempi vierellä istumassa. Se oli raskasta aikaa, kun saattoi yli tuntikin mennä ja piti olla pinniksessä kiinni. Pari kertaa yritettiin unikoulua, muttei tullut mitään, kun oma turhautuminen paistoi läpi. Tammikuussa päätin, etten voi syksyllä samaan aikaan nukkuttaa kahta lasta eri huoneisiin, varsinkaan miehen tehdessä kolmivuorotyötä. Päätin kokeilla tuoliunikoulua ja se tuottikin tulosta ja viidentenä iltana tyttö jäi tyytyväisenä omaan huoneeseen omaan sänkyyn nukahtamaan. Tutista vieroitus sujui päivässä. Pahinta oli ne ekat päikkärit ja tunnin itkupotkuraivarit, kun tuttia ei saanutkaan.

Enää ei ole "tehtävälistalla" kuin kuivaksi harjoittelu. Siihen tyttö enkä kyllä minäkään ole vielä valmis. Meillä ei edes ilmoiteta, jos vaippaan tulee jotain. Eikä pottaan/pytylle tehdä mitään vaikka kuinka istuttaisi. Kun saa vaipan takaisin, niin sitten tekee heti siihen. Huoh.

Justiinalle ja perheelle hyvää lomaa, toivottavasti mies pian lämpenee pikkukakkoselle. Meillä niin tapahtui vähän jopa yllättäen vaikka olikin vauvakuumeestani pitkään jauhanut. Ja pian tuo meidän tyttö onkin jo isosisko, alle kk laskettuun.
 
Täällä on palattu arkeen ja loma vietetty. Ensimmäisenä päivänä kun vein pojan päiväkotiin niin vetikin jarrut lukkoon ulko-ovella. Sisällä alkoi itkemään kun olin lähdössä. En tosin ihmettele kun vastaanottamassa oli täysin vieras hoitaja :/ Itseäni harmitti kyllä kovasti jättää poika, kun selvästi oli ihan ihmeissään. Tänään kyselin kuinka on mennyt nyt muutamana ensimmäisenä päivänä loman jälkeen... Kuulemma ollut tosi reipas. Syönyt ja nukkunut hyvin. Tänään oli vaan kuulemma ollut epäselvyttä ettei poika käytä enään tuttia ja olivat hoitaja sekä poika yhdessä etsineet "hukkunutta" tuttia kunnes joku oli sanonut ettei enään käytetä :P Ja eilen kotona ihmettelin kun yhtäkkiä tuli oudon hiljaista... Poika oli löytänyt jostain nurkasta tutin ja lutkutti sitä kuin viimeistä päivää olohuoneen sohvalle käpertyneenä :D Itkuhan siitä tietysti tuli kun otin sen toiselta pois ja heitin roskiin. Onneksi unohtui asia noin parissa minuutissa.
Mulla olis tarkoitus siirtää poika isojen sänkyyn ensi viikolla... Jännityksellä odotan mikä tahtojen taistelu on edessä :eek: Ja ainiin. Käytiin kontrollikäynnillä tuosta infektioastmasta. Nyt siis kuukauden ollut täysin oireeton ja terve. Jatkossa tarvitsee käyttää vain flunssien aikaan sekä flixotidea että ventolinea. Jos oireet pahenee tai pitkittyy niin tarvii ottaa yhteyttä lääkäriin. :)
 
Ei vitsi. Ehkä mä viittin vihdoinkin kirjottaa, vaikkei teitä täälä enää montaa oo. Eli moi kaikille! Oon lukenut teidän juttuja taustalla ööö, vähän päälle kaks vuotta. Eli siitä asti kun sain tietää meille olevan tulossa vauva marraskuussa 2014. Jostain syystä en vaan ikinä saanut aikaiseksi kirjoittaa ja sitten se vaan jäi. Mutta paljon oon saanut vertaistukea, joten kiitos siitä :)

Tosi jännä että muutkin on just samoihin aikoihin vaihtamassa isompien sänkyyn. Meillä se on edessä nyt viikonloppuna, sillä erotuksella että tyttö siirtyy perhepedistä omaan sänkyyn. Loppuvuodesta tulossa uusi tulokas niin hälle tehtävä tilaa. Vähän kyllä jännittää miten tuo omaan sänkyyn siirtyminen sujuu kun tyttö on niin läheisyydenhaluinen.
 
Tervetuloa voikukka! :) kiva kuulla että olet saanut vertaistukea tältä palstalta! Tsemppiä niin sulle kuin Ronjalle "isojen sänky" -projektiin. :)

Mä en ole uskaltanut miehelle kuin ihan vitsillä vähän heittää vauvakuumeesta, kun mua pelottaa että se tyrmää ajatuksen :sad001
 
Mukaan vaan kirjoittelemaan Voikukka ! :)
Toivotaan Justiina et sun mies innostuisi perheenlisäys ajatuksesta :wink Miten se on reagoinut sun vitsillä heitettyihin vauvakuume juttuihin?
 
Tervetuloa mukaan Voikukka, meitä on tää muutaman äidin porukka, jotka vielä kirjoittelevat. Tsemppiä omaan sänkyyn siirtymisessä. Me aloitettiin urakka viime viikolla, joten kokemuksesta voin paljon lähettää tsemppejä, samoin Ronjalle.

Ja Justiinalle piti vielä sanoa, että yritä pikkuhiljaa ujuttaa ajatusta pikkusisaruksesta miehellesi ja niin, että se olisi miehen oma idea. Meillähän mies olisi halunnut sellaisen kahdeksan! vuoden ikäeron, koska on sellainen siskoonsa. Luettelin omat syyni pieneen ikäeroon ja kai hän niitä oli sitten omassa päässään pohdiskellut. Käytiin sitten tytön vaatekerrastoa täydentämässä loppusyksystä ja siellä mies hiplaili poikavauvojen vaatteita ja totesi varmaan itselleen, että ehkä pian tälläisiäkin saa ostella. Samana iltana hän ilmoitti, että jos olen täysin varma, niin toinen saa tulla, jos on tullakseen. Olinkin vähän yllättänyt, kun viimeksi keskustellessa oli niin vahvasti ison ikäeron kannalla. Vieläkään ei päässyt niitä poikavaatteita ostamaan :')
 
Muokattu viimeksi:
Mies reagoi reagoimattomuudella, mikä on häneltä yleinen tapa vältellä epämieluisia aiheita. Ollaan jonkin verran tässä kevään aikana juteltu eri vaihtoehdoista, välillä hän on miettinyt, että toinen lapsi voisi olla mahdollinen ja hyvä tähän väliin, mutta on sanonut myös, että ei nyt, varsinkin jos poika on ollut haastavalla tuulella. Mulla on monia syitä pienehköön ikäeroon ja mies on niistä tietoinen. Ainoat syyt, miksi en haluaisi toista lasta nyt, on ehkä huoli vauva-ajan raskaudesta ja omasta jaksamisesta... Sitä kun ei pysty ennustamaan mitenkään. Meidän poika ei vieläkään nuku täysiä öitä, herää 2-3 kertaa yössä jolloin imetän hänet uneen, tähän menee muutama minuutti kerrallaan. Myös oman asunnon hankinta todennäköisesti siirtyisi taas parilla vuodella, mutta toisaalta meillä ei ole hajuakaan edes siitä, missä haluaisimme asua. Oikeastaan ainoa varma asia, minkä tiedän on se, että haluan pojallemme sisaruksen, kasvattaa perhettä.

Kiitos tsempeistä :)
 
Munkin mies oli aluksi toisesta lapsesta mieltä "ei vielä". Ainoa syy siihen oli ettei tiennyt miten kahden pienen kanssa pärjää. Välillä aina muistuttelin ohimennen kuinka haluaisin tytölle pikkusisaruksen. Sitten näimme jossain jonkun jutun lapsettomuudesta ja aloimme puhumaan siitä, ettei se raskaus välttämättä onnistu tai onnistumisessa voi kestää pitkiä aikoja, vaikka ensimmäisen kohdalla kaikki meni helposti. Siitä ei mennyt kauaa kun mies ilmoitti, että hänen puolestaan voidaan antaa vauvalle mahdollisuus tulla. Kahden kuukauden päästä tein plussatestin. Toivottavasti teilläkin Justiina mies jossain vaiheessa lämpenee ajatukselle pienestä ikäerosta, hyvä alku kun sentään miettinyt että toinen voisi olla mahdollinen :)
 
Tänään sitten rohkaistuin ja kysyin mieheltä, mitä hän tuumaisi, jos jätettäisiin kesän ja syksyn ajaksi ehkäisy pois, tulee jos on tullakseen - taktiikalla. Hän mumisi melko ikävään sävyyn, että "no enpä tiedä". Ei sitten muuta virkannut pitkään aikaan, niin tarkensin, että onko vastaus siis ei? Hän sanoi, että meidän pojassa on tällä hetkellä hänestä tarpeeksi. Petyin kovasti, vaikka en yllättynytkään. Sanoin hänelle ainoastaan, että jos emme ala nyt yrittämään, niin seuraava hyvä ajankohta on todennäköisesti vasta vuosien päästä. Tähän hän ei vastannut mitään, lienee tyytyväinen. Mulla tuli niin paha mieli, että poistuin äkkiä pojan kanssa pyykkejä laittelemaan. Nousi jotenkin pintaan ne tunteet, jotka oli kun tuota esikoista yritettiin, silloinkin tuntui, että jouduin lähes pakottamaan miehen ja hänen suhtautumisensa raskausuutiseenkin oli melko jäätävä. Kuitenkin hän vaikutti ikionnelliselta pojan synnyttyä eikä näytä katuvan perheen perustamista. Hän ei ole joutunut luopumaan mistään lapsen tai mun takia, hoitovastuu pojasta on pääosin mulla. Mä niin kovasti tahtoisin pikkusisaruksen pojalle vielä, kun saisi olla hoitovapaalla raskauden ajan eikä ikäero olisi suuren suuri. Huoh..
 
Sympatiahalit Justiina. Meillä oli aikalailla samaa ennen miehen mielenmuutosta. Kyllä siinä yhdet itkutkin sain aikaiseksi, kun mies ei osannut perustella miksi ei anneta mahdollisuutta toiselle. Harmi, että vain harvat miehet kärsivät kovasta vauvakuumeesta :)
 
Kiitos edelleen myötätunnosta :) kirjoitin miehelle kirjeen ajatuksistani, en vain jaksanut selittää kaikkea uudestaan ja ajattelin että menee viesti paremmin perille. Sepä toimi ainakin jotenkin, mies sitten kirjeen luettuaan tuli halaamaan ja sanoi ettei tarkoittanut pahoittaa mun mieltä ja ymmärtää että asioilla on puolensa... Lupasi jopa "miettiä" asiaa, mutta ei siis luvannut mitään konkreettista. Kai sekin on tyhjää parempi. Ainakin tuli parempi mieli, kun ajattelin että mies edes koittaa ymmärtää mun tunteita. Sen valinnoilla kun on tosi iso vaikutus mun elämään, ihan arkipäivätasolla. Pyysin häntä ilmoittamaan kun on miettinyt, niin pohditaan sitten toimintasuunnitelma :D
 
No hyvä Justiina, että löysit keinon tuoda ajatuksesi julki sekä miehesi ymmärsi sinua ja lupasi miettiä asiaa :)

Meillä meni ensimmäinen yö ison tytön sängyssä yllättävän hyvin. Tyttö nukahti yhdeksän aikaan ilman mitään vastusteluja, joskus neljän jälkeen kiipesi meidän sänkyyn nukkumaan loppu yöksi. Pidin hyvin mahdollisena, että jossain kohtaa voi tulla isokin itku, mutta ilman selvittiin. Toivottavasti jatkossa menee yhtä hyvin :)
 
Tervetuloa mukaan voikukka! Minäkin olen ollut enemmän taustalla lukijana. Kyllä vertaistukea on saanut täältä roimasti, kiitokset siitä vaan kaikille :) Kirjoittaminen vain vie oman aikansa niin se on usein jäänyt.

Meillä jäi yllättäen tutti pois ihan huomaamatta. Yöunille oli kotona oma tutti ja päiväunille omansa jota kuljetettiin myös päiväkodissa. Ensin oli mies unohtanut viedä tutin päiväkotiin ja hyvin oli nukuttanut ilmankin. Sitten yöunitutti hävisi jonnekin, typy tietty jonnekin jemmannut. Sitä ei edelleenkään ole löytynyt :D Tästä siis jo useampi viikko ja hyvin on pärjätty ilman! Meillä tosin edelleen tuttipullo käytössä ja nukutaan vielä pinniksessä. Yöunille meno vaatii äitin tai isin lähelle omaan sänkyyn pötköttämään. Ei ole ollut virtaa unikouluille vielä. Tuttipulloa yritetään vähentää koko ajan, maito ei vain tahdo oikein mukista maistua.

Meillä lasten ikäero on 8 vuotta. Pienempikin voisi ikäero olla mutta noihin vuosiin mahtui niin paljon kaikkea ettei toista silloin voinut edes ajatella. Koskaan kun ei tiedä mitä elämä tullessaan tuo. Onneksi kuitenkin vielä mahdollisuus suotiin toiselle rakkauspakkaukselle :Heartred
 
Huh huh! Voi uhma! Ihan uusia ulottuvuuksia taas. Nukkumaan mennessä on keksinyt nyt kaikki verukkeet ettei tarvitsisi alkaa nukkua. Esittää esimerkiksi että kakka on tulossa... :D alkaa ponnistelemaan ja sanoo kakka. Pytylle. Noh, kun vien niin alkaakin kauhea huuto ja kohta taas toitottaa kakkaa. Sit myös jano on yksi. Pyytää juotavaa ja kun haen niin heittelee nokkamukia ja alkaa itkeä. Sitten alkaa raivota pois heitetyn mukin perään ja taas sitä kun yritän tarjota. Mikään ei kelpaa. On se rankkaa olla pieni. Välillä täytyy ihan kääntyä pois päin kun mua ihan alkaa naurattamaan :D Samoin suuttuessa lentää kaikki tavarat mitkä tielle osuu. Ja aivan holtitonta menoa, pakko välillä vaan ottaa syliin (vaikka raivostuu entisestään) ettei satuta itseään tai riko mitään. Myös läpsii, nipistää ja yrittää purra kun oikein suuttuu. Sanokaa että teidänkin lapset valtaa välillä riivaaja? :D
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top