Töissä vai kotona odotusaikana?

Mä tänään kysyin pomolta ja onnistuu juuri niin et ensin pudän kesälomat ja sit siitä suoraan äippäloma. Ihanaa, juhannukselta alkaa sit jo loma :)
 
Töissä ja työmatkani on 1,5 h suuntaansa omalla autolla eli päivän pituudeksi tulee noin 11 h. Olen viime aikoina kärsinyt väsymyksestä ja joka kerta, kun ajan töihin saa jännittää, että pysyykö hereillä vai ei. Etenkin loppuviikko on aivan kauhea. Saa nähdä, kuinka kauan pystyn kulkemaan turvallisesti töissä. Myös autossa istuminen alkaa käydä tukalaksi, vaikka olen vasta 12 rv. Jotenkin tuntuu, että verenkierto heikkenee nivusissa ja jopa raskaushousut painavat.

Olin kanssa ajatellut pitää kesäloman juuri ennen äitiyslomaa. Pitää varmaan selvittää, mitä tes meidän tes sanoo siitä. Ajattelin myös säästellä talvilomaa keväämmälle kaiken varalta.
 
Ihanaa! Tänään laitoin kotihoidon tuen hakemukset sisään ja keskeytin opiskelut odotus ja äitiys&vanhempainvapaa ajaksi. Tuntuu niin hyvältä jäädä kotiin hoitaa nuorimmaista ja ehkä tällä kertaa pystyy nauttimaan raskaudestakin, kun ei tarvitse raataa töissä :) . Todella tiukkaa tulee olemaan, mutta en varmasti kadu päätöstä, kun saa halia ja hoivata vielä nuorimmaista kotona!
 
Kotona oon esikoisen kanssa :) En oo vielä töihin kaivannut, puuhaa ja tekemistä on riittänyt :D Nautin kotiäitinä olosta kyllä :)
 
Meen työkokeiluun 9.3 ja se kestää toukokuun loppuun. Työttömänä siihen asti kun jään mammalomille. Edellisten aikaan olin koko päivä töissä. Raskasta. Varsinkin kun työmatkaan meni 40min suuntaansa. Nyt harjoittelu paikka on ihan lähellä ja lapset vien kävellen hoitoon. Loman jälkeen pitäs keksiä mikä se oma ala on ja hakea opiskelemaan... Oon ihan hukassa, mikä minusta tulee? Lähihoitajaksi yrittävät painostaa mutta kun ei kiinnosta. Pitäisiköhän yrittää palata nuoruuden haaveisiin?:happy:
 
Minäkin olen kotona esikon kanssa siihen asti kun vauva syntyy. :) Nyt loman aikana sain työhommat toki kuntoon ja sain maanantaina tiedon että minut on vakinaistettu ja odottavat minua töihin sitten kun olen siihen valmis! Nyt voi siis rauhassa ja hyvillä mielin hoitaa muksua kotona ja kasvattaa massu ja nauttia yhteisistä hetkistä! :happy:
 
Takaisin
Top