Tärkeät/tarpeelliset kapistukset

Veeramo

Vauhtiin päässyt keskustelija
Näistä on juteltu jo tuolla hankintoja-ketjussa aiemmin, mutta oisi kivaa päivittää, mitkä hankinnat on osoittautuneet tarpeellisiksi itse kunkin huushollissa.

Musiikkisoittolelut on kovassa käytössä ja vauva selvästi rakastaa niitä yhä, etenkin niitä, missä joku osa liikkuu. Mobile on jättisuosikki, meillä on värikäs mobile, jossa pöllöjä ym. lintuja. Tälle naureskellaan ja tuijotellaan sitä monta kertaa päivässä. Plussaa on, että musiikki kuulostaa myös aikuisen korvaan ihan hyvältä, eli ei mm. särise hirveästi. Ja säästää aikaa ja vaivaa, että toimii vetämällä/kiertämällä, ettei tarvi olla ostamassa ja ruuvailemassa uusia paristoja. Skip hopin lelut on kalliita, mutta värit ja ne naamat näyttää olevan sellaisia, että meidän muksua kiinnostaa. Fisher pricella myös hyvä valikoima värikkäitä leluja, mutta joku meillä oleva soittolelu on jo astetta äänekkäämpi, toistuvassa käytössä rupee hiukan riipimään korvia :)

Muita hoitolipasto (kaikki eniten käytössä olevat sisävaatteet ja hoitokamat kätevästi samassa paikassa), laminoitu hoitopöydänpäällinen, bodyt joissa raapimistumpuksi kääntyvät hihat, terälliset potkuhousut ja -haalarit, mutta myös terättömät+sukat, syöttötuoliksi myöhemmin vääntäytyvä sitteri, leikkimatto ensimmäisten kuukausien jälkeen.
 
Äitiyspakkauksen talvihaalari on varmaan tarpeeksi vedenpitävä rattaissa istumisessa käytettäväksi? Siihen tarvii ilmeisesti olla sitä veden- ja tuulenpitävyyttä jonkun verran?
 
Itkuhälytin ja hoitolaukku on ollut tosi tarpeelliset. Molemmat on sellasia mitä pidin turhakkeina, mut osoittautui arjen pelastajaksi :)
 
Hoitolaukku meilläkin ollut kätevä. Joku kassi, johon vauvan kamat on pakattu valmiiksi uloslähtöä varten, tuntuu välttämättömyydeltä.

Sappisaippua on loistavaa! En tiiä, miten pärjäsin ilman. Ei haise enää paska kylppärissä, kun konepesua odottavat kakkaiset pyykit on esipessyt tällä. Kaikki tahrat on lähteneet. Silti pesen kakkaan menneet 60 asteessa. Eli ihoa vasten tulevien vaatteiden pitäisi se 60-asteinen pesu kestää. Kyllähän noi yleensä kestääkin, vaikka matalampi ohjelämpötila ois merkitty.
 
Mulla on kaksi eri äp-haalaria ja Reiman untuvahaalari. Saas nähdä, ei mitään hajua mitä vauvalle tarvii olla! Lisäksi on yksi vk-haalari ja kaksi vanuhaalaria, kai niistä saa kerrostettua jotain pätevää. :D

Sent from my GT-I9195 using Vau Foorumi mobile app
 
Takaisin
Top