Sype

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja Emmy'
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Emmy'

Emmy'

Sanaisen arkkunsa ammentaja
Synnytyspelko kolemuksia tähän ketjuun. Pelottaako synnytys? Mikä
Siinä pelottaa? Oletteko käynyt pelkopolilla?

"Lähes jokainen raskaana oleva nainen jännittää synnytystä. Tämä on luonnollista uuden tilanteen edessä. Voimakas synnytyspelko sen sijaan on suhteeton ja epärealistinen pelko, joka on haitallinen sekä naiselle itselleen että raskauden ja synnytyksen kululle. On arvioitu, että noin 6–10 %:n raskaana olevista kärsii synnytyspelosta." (Lähde: Duodecim Terveyskirjasto)




Sent from my iPhone using Vau Foorumi
 
Ei varsinaisesti pelota, vaikka riskejä onkin matkassa monta!
Jossain vaiheessa kävi mielessä, että jos minulle sattuu jotain. Miten mies selviäisi.. Mutta tuon kun olin sanonut ääneen lääkärille, ajatus pyyhkiytyi mielestäni pois.

Jännittää kyllä, mutta hyvällä tavalla :)
 
Eipä synnytys pelota enään, kun on oikeasti itse raskaana. Joskus sitä kauhisteli, että suostuisin vain sektioon... Mulla ei ole niinkään synnytyspelkoa, vaan sairaalapelko. Ajatus siellä olosta ahdistaa. Lapsesta asti en ole voinut sietää sairaaloita... Jo ultraan mennessä sairaala ahdistaa. Ja siellä pitäisi yöpyä??? Eiii. Pakko päästä sairaalaan tutustumaan ennen synnytystä...
 
mulla ihan sama juttu; eli jännittää sillai hyvällä tavalla, mutta avoimin mielin odotan synnytystä.
Viime yönä supisteli tosi voimakkaasti pulitoista tuntia, niin siinä kohtaa ajattelin, että tätäkö mä todella taas halusin. Mähän kuolen näihin kipuihini. ihan sai kaksin kerroin maata ja melkein itkeä. Nyt kun supistuksista kulunu jo kellon ympärys, en muista miten tajuton se kipu olikaan.:)
 
Ennen raskautta kammosin ajatusta synnytyksesta, ajattelin, etten kylla ikina halua tuohon asemaan ja alatiesynnytysta en koskaan halua. Nyt kun olen raskaana, olen niin onnellisesti hormonihumalssa, etta suhtaudun asiaan pakollisena pahana ja itseasiassa hieman pelkaan, etta joudun sektioon, joka on kuitenkin iso operaatio. Vaikken nyt innolla odota synnytysta, olen avoimin mielin ja yritan henkisesti valmistautua siihen. Tietoisesti tyonnan negatiiviset ajatukset taka-alalle, koska niista on minulle vain harmia ja pyrin ajattelemaan realistisen positiivisesti. Aitini ja perheelliset ystavani ovat olleet mahtavia tukihenkiloita tassa suhteessa ja he ovat valaneet minuun uskoa. :)

Haaveissani salaa toivon, etta pystyisin ainakin rentoutumaan, paasemaan kivun ylapuolelle, go with the flow ja seuraamaan kehoni viesteja. Mutta nahtavaksi jaa miten kay. :)
 
Täälläkään ei pelkoja ole. Avoimin mielin menen ja luotan henkilökuntaan. Kun ei tiedä mitä on tulossa niin vaikea pelätä etukäteen... Enkä näe muutenkaan mitään järkeä etukäteen stressaamisessa. Ehkä eniten mietityttää ne jälkihommat eli kuinka kipeää tekee jälkikäteen ja miten keho/paikat palautuu.

Näin muutama yö sitten unta ponnistusvaiheestani. Unessa tunsin jotenkin tosi aidosti tilanteen. Kipua en tuntenut unen kautta mutta sen paineen tunteen kylläkin ja helpotuksen kun pää syntyi. Erikoista... Keho ja mieli jo selvästi valmistautuu tulevaan

Rv 32 lopuillaan...
 
Minulla on kyllä orastavaa pelkoa havaittavissa. Pelko ei ole koko ajan mielessä, eikä se vie yöuniani, etten koe että kovin vakavasta pelosta on kysymys. Esikoisen synnytys päättyi tosiaan dramaattisten vaiheiden jälkeen kiireelliseen sektioon. Pelkään tällä hetkellä lähinnä sitä, että synnytys pitää taas käynnistää ja sitä, että joudun taas sektioon. :( Haluaisin kokea alatiesynnytyksen, joka onnistuisi loppuun asti. :)


Sent from my iPhone using Vau Foorumi
 
Minua "pelottaa" synnytys varmasti ihan sellaisella normaalilla hyvällä tavalla...Hyppy tuntemattomaan, ei tiedä mitä on tulossa, joten pelottaa ja jännittää...

Itsellä on kuitenkin tuo piikkikammo, joten synnytys ei ole niinkään se pelonaihe, vaan se kivunlievitys...Kauhua herättää siis se, miten pystyn ottamaan jotain kivunlievitystä jos sellaista tarvitsee...Olen kyllä myös ajatellut että jos niin paljon sattuu, niin sen varmasti kyllä sitten siinä vaiheessa kestää...

Itsellä kun se ei kuitenkaan siihen kipuun liity tuo neulakammo...Mutta katsotaan...Neuvolassa ekoilla käynneillä siitä mainitsin ja neukkutäti sanoi että katsotaan tilannetta lähempänä uudelleen...

Sen voin kuitenkin sanoa, että piikkikammo on nyt ihan eriluokkaa kun se on ollut vuosiin...Pakollisesta raskauden verikokeestakin selvisin noin vain, vaikka olin valmistautunut hyperventiloimaan ja pyörtymään, kuten yleensä...Jospa sen jotenkin alitajuisesti tajuaa että lapsen parhaaksi...:)
 
Vähän samoilla linjoilla kuin mirjarr. Pelottaa sillee hyvällä tavalla :D eka kerta niin se eniten hirvittää et kuinka pirun kipeetä se synnytys käy ja ettei vauvalle satu siinä mitään.. kipukynnys on kuitenki suht korkea, niin tässä se korkeus sitte varmaan loppupeleissä mitataan ;)

Sent from my GT-I8190 using Vau Foorumi mobile app
 
Muakaan ei ehkä varsinaisesti pelota, mutta sellanen epävarmuuden tunne on alkanut hiipimään mieleen, että jos tää on vielä isompi ku esikoinen oli (>4,4kg) ja juuttuu synnytyskanavaan ja ollaan molemmat vaarassa... Kun esikoistakin sain ponnistella niin kauan, että en usko tän tulevan sieltä jos on kovasti isompi.... Se kiireellisen sektion uhka ehkä siinä myös pelottaa.
 
Arveluttaa vain, saanko mukavan vai inhottavan kätilön.

Kipua en pelkää, se on sellaista hyvää kipua mun mielestä vaikka tilanteessa saatan sitten ehkä sadatella kuin koskaan ennen. Tavallaan odotan sitä kipua ja niitä endorfiineja.. sitä alkukantaista voimaa. En ole mikään masokisti siis kuitenkaan. Olen utelias. :)

Sent from my GT-S7560 using Vau Foorumi mobile app
 
Mulla on vähän kahtiajakoiset ajatukset. Toisaalta suljen koko synnytyksen vielä pois mielestäni ja ajattelen, että "saatan hyvinkin olla se ensimmäinen nainen, joka röyhtäisee lapsensa ulos". Toisaalta mulla on mielestäni hyvin realistinen käsitys synnytyksistä, koska sekä työn puolesta ja läheisten synnytyksistä olen saanut kaunistelemattoman ja silottelemattoman kuvan, ja myöskin niissä läheisten synnytyksissä on ollut tosi erilaisia tilanteita aina käynnistelyistä hätäsektioihin. Se hyvä puoli mulla toisaalta on, että en osaa oikein ollenkaan murehtia asioita etukäteen, enkä siis voi sanoa varsinaisesti stressaavani synnytystä tai sen sujumista. Yritän vain luottaa siihen ajatukseen, että kaikki muutkin siitä ovat selvinneet, eikä yhtäkään lasta ole sisään jätetty.

Mä oon kipuherkkä, ja siltä osin pelkään, että en jostain syystä vain kestäisi sitä tilannetta. Pahin pelko on, että jostain syystä henkisesti romahtaisin synnytyksen aikana, enkä vaan kykenisi mihinkään. Ja samaan aikaan pidän tätä vaihtoehtoa hyvin epätodennäköisenä, koska mulla ei todellakaan ole koskaan ollut mitään taipumuksia sen kaltaiseen panikointiin, vaan päinvastoin mulla pysyy hermot aika hyvin hanskassa tilanteessa kuin tilanteessa.
 
Onko täällä ketään joka olisi ollut sype-käynnillä sairaalassa? Itsehän pyysin neuvolaterkalta sinne lähetettä ja terkka oli laittanut sen kesäkuussa menemään, mutta vieläkään ei ole kuulunut mitään?! Rv 34 menossa, että voisi kuvitella, että vähitellen jotain infoa sieltä päin tulisi..


Sent from my iPhone using Vau Foorumi
 
Enpa ole kullutkaan sype-klinikasta....
Mina olin vuosia sita mielta etten voi saada lapsia tuon sypen vuoksi ja maalasin todellakin piruja seinalle mita silloin tapahtuisi. Luulen etta osaksi taman vuoksi on tama ensimmaisen lapsen hankkiminenkin jaanyt aika myohalle. Onneksi vuosien myota ja nyt taman raskauden aikana olen alkanut miettia, etta vuosituhansien ajan ovat naiset saaneet lapsia ja nykyaikana onneksi on sairaalassa laakarit paikalla, jos apua tarvitaan.

Olen nyt miettinyt vesisynnytysta ja aion tilata hypnosynnytyskirjan seka -CD:n. Seka aion ottaa laventelin tuoksua ja rentoutusmusiikkia mukaani sairaalaan rentouttamaan ja pitamaan minua rauhallisena. Synnytysvalmennuksessa opastettiin miehia kuinka pitaa aiti rauhallisena ja opetettiin hierontaa. Saa sitten nahda kumpi meilla on se rauhallinen osapuoli. :)

Minulla on ehka nyt enemman pelko sektioon liittyen kuin alasynnytykseen ihme kylla, mutta taytyy vaan ajatella etta mita sitten tapahtuukin niin se ei ole minun kontrollissa ja taytyy vaan menna sen mukaan mika eteen tulee. Onneksi hormoonit auttaa unohtamaan synnytyksen.
 
Mä oon siis huomannut, että mulla huolestuminen tuntuu helpottavan, mitä lähemmäksi synnytys tulee... Sanoin nyt sitten, etten koe tarvetta tehdä pelkopolille mitään lähetettä. Ilmeisesti meidän alueella on synnytyspelkoryhmä tai sitten voi kätilölle varata ajan keskusteluun. Neuvolaterkka sanoi kyllä, että myöhemminkin ehtii, jos tulee tarve.
 
Minä oon käynyt sype-keskustelussa neljännen lapsen kohdalla, koska kolmas oli niin järkyttävä. Kaikki synnytykset käytiin läpi ja kokemukset. Hyödyllinen käynti oli!
 
Mä pelkään kyllä ja huolella! Ekaa synnytystä en pelännyt yhtään, mutta nyt kun tietää mikä siellä voi odottaa, niin on tän raskauden aikana monet itkut aiheesta itketty.

Pelkopolilla oon käynyt juttelemassa ja siinä käytiin edellistä synnytystä ja sen jälkeisiä oloja läpi. En tiedä auttoiko se vai onko pidemmälle edennyt raskaus tehnyt tehtävänsä, mutta ehkä ne kaikkein pelonsekaisimmat tunteet on väistyneet.

Sektiota pelkään joka tapauksessa enemmän, joten kyllä peloista huolimatta olen ollut kokoajan menossa synnyttämään ihan alateitse.

Sent from my GT-I9505 using Vau Foorumi mobile app
 
snuu: Kuulostaa tutulta: Ensimmäistä synnytystä ennen en pelännyt ja nyt pelkään nimenomaan sektiota. En haluasi sektiota taas. :( Siitä ei jäänyt mulla hyvät kokemukset. Esikoinen vietiin heti osastolle ja minut heräämöön. Olen jäänyt kaipaamaan "ensi-imetystä" ja muutenkin rauhallista aikaa synnytyksen jälkeen. Eli alatiesynnytys on nyt nimenomaan se minkä haluan!

Mulla on nyt ensi viikolla Sype-aika kätilölle ja seuraavalla viikolla synnytystapa-arvio. Saa nähdä miten minulle käy tuon synnytystavan kanssa. Niin toivoisin, että alatiesynnytys olisi mahdollista. ;) Voisi sanoa, että minulla on sektiopelko, eli sepe. :D


Sent from my iPhone using Vau Foorumi
 
Mulla ei ikinä sektiota tehty, vaikka makasin jo leikkauspöydällä nukutusmaski naaman yläpuolella. Kaikki päättyi kuitenkin "onnellisesti" normaaliin alatiesynnytykseen. Kärsin kuitenkin edelleen, vielä kahden vuoden jälkeenkin, synnytyksen jättämistä vaurioista. Nyt onkin tutkinnan alla, ovatko kivut ja murheet henkistä vai fyysistä laatua.

Mutta luotolla siihen, että kun siitä on kerran selvinnyt, selviää uudestaankin. Ja tietty oletuksella, että tämä toinen menee helpommalla kuin ensimmäinen jokatapauksessa.. ;)

Sent from my GT-I9505 using Vau Foorumi mobile app
 
Emmy- olitkos siis taysin nukutuksessa? Minulle sanottiin, etta taalla Briteissa enaa tosi harva nukutetaan. Yleensa aiti saa epiduraalin ja sitten vauva leikataan ulos, ja isakin saa olla siina mukana. Nain aiti saa vauvan heti rinnalleen, jos vauvalla vaan kaikki on hyvin.
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top