Syntymäpäivä juhlat?

Heitsu1996

Kunnioitettu kommentaattori
Kesäkuun äidit 2019
Miten aikaisin olette viettäneet lapsen synttäri juhlia? Onko pari viikkoa liian aikaisin jo puoliso haluaisi jo nyt viettää ja 26pvä tulee kehitysiän mukainen 1v täyteen. Maaliskuussa oli kalenterinmukaan 1v päivä.
 
Meillä on keskoslastenkin syntymäpäiviä vietetty lähellä heidän oikeita syntymäpäiviään. Mutta eihän mikään estä viettämästä niitä ihan milloin itse haluaa. Tuttu kaksostenäiti esimerkiksi juhlistaa lastensa syntymäpäiviä heidän nimipäivinään, jolloin kumpikin lapsista saa ihan oman syntymäpäivän.
 
Meillä suvussa keskoslasten synttäreitä on vietetty varsinaisena syntymäpäivänä. 1-vuotiaana aika lähellä oikeaa syntymäpäivää, mutta isompana sitten voi olla myös kauempana varsinaisesta syntymäpäivästä. Meillä on suvussa niin paljon lapsia ja ovat syntyneet samoihin aikoihin vuodesta, että pitää usein sopia äitien kesken, milloin kukakin järjestää, ettei mene päällekkäin serkkujen kanssa. Esimerkiksi syyskuusta joulukuuhun lähes joka viikonlopulle tulee synttärit.
 
Me ollaan vietetty lapsen syntymäpäivänä ainakin perheen kesken. Sukulaisia on kutsuttu ja viime vuonna kaverisynttärit on pidetty aiempana tai edellisenä viikonloppuna. En kuitenkaan näe varsinaisesti syytä miksi sen ikäisen synttäreitä ei voisi siirtää eteen tai taakse. Varsinkin jos joku jonka toivotaan olevan paikalla ei voisi olla paikalla lähempänä oikeaa päivää. Sen ikäinen ei myöskään vielä ymmärrä siitä mitään, minä päivänä juhlitaan.
 
Kiitos vastauksesta :Heartred meillä meidän pojan nimi ei löydy kalenterista, kun on vieraskielinen nimi. Ajateltiin, että mennään tuon korjatun/kehitysiän mukaisesti tämä eka vuosi ja 2v synttärit voi olla silloin kun syntyi.
 
Meillä suvussa keskoslasten synttäreitä on vietetty varsinaisena syntymäpäivänä. 1-vuotiaana aika lähellä oikeaa syntymäpäivää, mutta isompana sitten voi olla myös kauempana varsinaisesta syntymäpäivästä. Meillä on suvussa niin paljon lapsia ja ovat syntyneet samoihin aikoihin vuodesta, että pitää usein sopia äitien kesken, milloin kukakin järjestää, ettei mene päällekkäin serkkujen kanssa. Esimerkiksi syyskuusta joulukuuhun lähes joka viikonlopulle tulee synttärit.
Meillä miehen puolen lapsi serkut ja vastaavst ulkomailla USA ja afrikassa niin tuo ei meillä pelaa ja ei oo just noin kätevästi syntyneitä lapsia. Omalta puolelta taas lapset on syntynyt eri aikaan kuin hän ja on sen verram vanhempia jo. Ajateltiin tämä eka vuos näin toka vuonna voidaan pitää sitten, kun on syntynyt.
 
Me ollaan vietetty lapsen syntymäpäivänä ainakin perheen kesken. Sukulaisia on kutsuttu ja viime vuonna kaverisynttärit on pidetty aiempana tai edellisenä viikonloppuna. En kuitenkaan näe varsinaisesti syytä miksi sen ikäisen synttäreitä ei voisi siirtää eteen tai taakse. Varsinkin jos joku jonka toivotaan olevan paikalla ei voisi olla paikalla lähempänä oikeaa päivää. Sen ikäinen ei myöskään vielä ymmärrä siitä mitään, minä päivänä juhlitaan.

Tottahan tuokin on, että eihän 1v tai vältämättä edes 2 tai 3v niin vielä tajua mikä homman nimi on ja ajankohdalla siinä mielessä ei väliä. Näin koronan aikana ja riskiryhmään kuuluvana ei isoja järjestetä kakkukahvit lähi ihmisille. Ehkä seuraavat synttärit isommat 2v sitten omia kavereita ja sukulaisia enemmän.
 
Meillä suvussa keskoslasten synttäreitä on vietetty varsinaisena syntymäpäivänä. 1-vuotiaana aika lähellä oikeaa syntymäpäivää, mutta isompana sitten voi olla myös kauempana varsinaisesta syntymäpäivästä. Meillä on suvussa niin paljon lapsia ja ovat syntyneet samoihin aikoihin vuodesta, että pitää usein sopia äitien kesken, milloin kukakin järjestää, ettei mene päällekkäin serkkujen kanssa. Esimerkiksi syyskuusta joulukuuhun lähes joka viikonlopulle tulee synttärit.
Esikoisen kummisedän suvussa on kanssa serkuksia syntynyt hyvin lähekkäin toisiaan. Siellä pidetään yhteissynttärit, ettei tarvi joka viikonloppu olla jonkun syntymäpäivillä. Maaliskuussa piti olla niiden pojan, hänen yhden serkun ja yhden pikkuserkun synttärijuhlat samaan aikaan, mutta Koronan takia ne peruuntuivat. Siellä ei tosin ole juuri vaihtelua vierasporukassa. Ainoastaan meidän perhe ja toiset isovanhemmat olisi ollut muille ulkopuolisia.
 
Takaisin
Top