Synnytystoivelista – Vinkkejä & kokemuksia?

Itse en kovin pitkää listaa toiveista kirjoittanut. Toivoin, että voisin kokeilla ammetta kivun lievityksessä ja muut kivunlievityskeinot (esim. Kohdunkaulapuudutetta) ennen epiduraalia. Olin myös ajatellut että voisin liikuskella ja ehkä synnyttää kontallaan. Ajattelin myös etten haluaisi oksitosiinia tai epparia.

Synnytys käynnistyi vesienmenolla eli ei voinut mennä ammeseen. Jaksoin pitkään ilokaasun voimalla ja sain kohdunkaulapuudutteen lopulta. Kohdunkaulan tilanne oli pitkään pysynyt samana, joten ehdotettiin, jos pistettäisiin oksitosiinia tippumaan, kun puudute tehosi hyvin ja tippa sattui olemaan kädessä, koska olin sagapositiivinen, jonka takia myöskin oli hyvä jouduttaa hommaa. Sitten nukuin pari tuntia puudutteen voimalla, kunnes alkoi ponnistuttaa, kävin vielä vessassa ja pompin vähän jumppapallon päällä. Menin kuitenkin sänkyyn makuulle synnyttämään. Teki vaan mieli makoilla koko ajan. 1/2 h ponnistamisen jälkeen alkoi tulla "rimakauhu" ja olin onnellinen kun eppari tehtiin kaikessa hiljaisuudessa ja lapsi syntyi sen jälkeen kuin itsestään :)

Moni asia ei mennyt niin kuin olin ajatellut, mutta minun toiveita kuultiin synnytyksen edetessä ja olin erittäin tyytyväinen siihen miten asiat menivät. Tiesin, ettei synnytystä voi liian tarkasti miettiä etukäteen ja koko synnytys olikin sen takia niin jännittävä juttu.
 
Muokattu viimeksi:
Opiskelijoita pelätään vähän ehkä turhaankin. Jos sellainen on mahdollista saada niin kannattaa ottaa. Opiskelija on äidin kanssa koko synnytyksen ajan, kun taas kätilöt hoitavat yleensä useita synnytyksiä joten synnyttävät saattavat olla yksin suurimman osan ajasta synnytyssalissa.
 
Mulla käynnisteltiin synnytystä kaksi päivää ja olin siellä huoneessa miehen kanssa. Nää opiskelijat kävi siellä vaan lääkärin mukana 2-3 kertaa pvä mua ronkkimassa ja loppujen lopuksi mulle kuitenkin jouduttiin tekemään kiireellinen sektio ja siellä leikkurissa ei yhden yhtä opiskelijaa ollut.
 
Mulla on ollut (lääkäri)opiskelijoita molemmissa synnytyksissä mukana ja ensimmäisen päättyessä sektioon, mut ompeli lopuksi kiinni opiskelija (lääkäri seurasi tarkasti vierestä). Ei mitään huomautettavaa, hyvin meni ja hienoa jälkeä tuli. Sisätutkimuksia teki muistaakseni vain yksi opiskelija per tutkimus. Oli selkeesti tarpeen, eivät osanneet yhtään arvioida kuinka paljon olin auki milloinkin. Saivat siis tarpeellista kokemusta.
 
Mulla oli opiskelija avustaa synnytyksessä. Tykkäsin hänestä oikeastaan enemmän kuin itse kätilöstä. Todella ihana tyyppi ja hoiti kaiken tosi huolellisesti ja varovasti. Huusin kivusta kun se kätilö kokeili kohdunkaulan tilannetta, mut kätilö vaan sanoi, että ei tätä voi hellemmin hoitaa. No kyllä tää opiskelija vaan pystyi kipua tuottamatta sen kokeilemaan.
 
Minun synnytystoivelistani kuulosti hyvin samalta kuin ap:n. Se kuitenkin jouti romukoppaan sillä sekunnilla, kun oikeat kipeät supistukset alkoivat. Ja viimeistään siinä vaiheessa, kun vauvan sydänäänet laskivat, eikä itsellä ollut minkäänlaista sananvaltaa enää siitä lähtien ja pääasia oli, että vauva saatiin pelastettua. Ideaalisesti kaikki menisi niin kuin ap:n synnytystoivelistassa oli, mutta tilanteen mukaan pitää mennä.

Seuraavan synnytyksen kohdalla en tee mitään odotuksia, toiveita enkä varsinkaan listoja. Toivon vain, että vauva syntyy hengissä ja terveenä, keinolla millä hyvänsä!
 
Minulla oli synnytystoivelista. Toiveeni eivät kaikilta osin toteutuneet johtuen synnytyksen kulusta, mutta en kokenut tätä negatiivisena asiana. Toiveitani kuunneltiin kuitenkin hyvin. Synnytystoivelistan olin tehnytkin avoimin mielin. Osaltaan tein synnytystoivelistan myös miestä varten, jotta hän tarvittaessa osaisi puolestani käydä keskustelua kätilöiden kanssa ja tietäisi omat toiveeni. Toki olimme keskustelleet synnytykseen liittyvistä toiveista ja ajatuksista, mutta ajattelin listan kuitenkin tuovan miehellekin varmuutta tositilanteessa.
 
Minulla oli tästä viimesimmästä toivelista ja se meni kutakuinkin näin :
Haluan että pakolliset käyrät otetaan istuvassa asennossa eli keinutuolissa tai jumppapallon päällä (otettiin keinutuolissa), haluan pysyä liikkeellä mahdollisimman pitkään. Minulle saa tarjota luonnollisia kivunlievityksiä ja ilokaasua ensisijaisesti. En halua opiaatteja enkä epiduraalia. Tarvittaessa kohdunkaulanpuudute tai häpyhermonpuudute ja ihan viimesenä jos ei muu auta niin spinaali. Listan tein kotona juuri ennen laitokselle lähtöä ja sillä mielellä että on jo kahdesta synytyksestä kokemus. Lopulta mentiin pelkällä ilokaasulla, muuta kun ei ehtiny vaikka kätilön kanssa eka suunniteltiiki kokeiltavan aqua-rakkuloita ja guasha-kampaa (en oo varma kirjotetaanko noin). Muuten toiveita kuunneltiin loistavasti, enkä muuttaisi listaa seuraavaan kertaan mikäli sellanen vielä tulee :)
 
Kiitos tästä ketjusta, hyviä ideoita voin kerätä talteen kun hetki lähestyy. Siihen on tosin vielä melko pitkä aika. Tokasta synnytyksestä jäi mieleen että en haluaisi oksitosiini piikkiä synnytyksen jälkeen automaattisesti jos sen vain voi välttää enkä haluaisi vauvalle k- vitamiini piikkiä vaan k-vitamiinin haluaisin annettavan suun kautta ja hieman myöhemmin ei heti synnytyksen jälkeen. Napanuora juttu myös että ei puristeta/leikata heti ja se ettei vauvaa pestä ja mitata heti. Mun mielestä olisi myös kiva olla hetki rauhassa synnytyksen jälkeen ja katsoa tulisiko istukka ulos itsestään eikä ruveta heti sen kanssa puljaamaan. Sairaala vaihtoehtoina on kättäri tai naistenklinikka. En tiedä kummassa näitä toiveita olisi helpompi toteuttaa.
 
Mua kiinnostaa että mikset Kevätpäivä halua k-vitamiinia piikkinä? Onko siihen jokin erityinen syy? Mä joskus jotain jostain luin aiheeseen liittyen mut en enää muista :)
 
Mua kiinnostaa että mikset Kevätpäivä halua k-vitamiinia piikkinä? Onko siihen jokin erityinen syy? Mä joskus jotain jostain luin aiheeseen liittyen mut en enää muista :)
Mun mielestä kaikki mikä injektoidaan kehoon suoraan piikillä on melko rajua eikä kehon systeemit saa suodatettua niitä lainkaan. Varsinkin kun on vastasyntyneestä kyse haluaisin kaiken mahdollisimman luonnonmukaisesti. Apuaineistakaan en tiedä mitä piikissä menee k-vitamiinin lisäksi.
 
Mulla tulee olemaan synnytystoivelista, jota ajatuksen tasolla oon työstänyt pikkuhiljaa synnytyksen lähestyessä.

Olisi toiveissa, että synnytys voisi edetä itsekseen ilman turhia vauhdittamisia.. Mutta, jos välttämätöntä on, voidaan kyllä laittaa oksitosiinitippa ja puhkaista kalvot. Scalppia en haluaisi vauvan päähän, jos sydänäänet kuuluvat hyvin päältä.

Ensisijaisina kivunlievityksinä lääkkeettömät menetelmät. Liike, ehkä suihku( tulee helposti huono olo), jumppapallo, hengitykseen ja rentoutumiseen keskittyminen, kuuma kauratyyny, hierominen, guashakampa jne.

Ponnistusvaiheessa toivon saavani ponnistaa pystyasennossa, esim. Jakkaralla, kontillaan.. Ponnistusvaiheessa toivon, että välilihaa tuetaan ja että kätilö neuvoo muutenkin läpi ponnistusvaiheen.

Mitä ehdottomasti en halua/isi:
- mitään puudutteita enkä piikkejä, niistä huono kokemus takana
- episiotomiaa
- imukuppia
- turhia sisätutkimuksia

Näin olisi toiveissa mennä, jos vauvalla kaikki hyvin synnytyksen aikana.. Jos tulee mutkia matkaan, mennään vauvan ehdoilla ja silloin toki hyväksyn, jos tarvitaan muitakin toimenpiteitä.
 
Mun mielestä kaikki mikä injektoidaan kehoon suoraan piikillä on melko rajua eikä kehon systeemit saa suodatettua niitä lainkaan. Varsinkin kun on vastasyntyneestä kyse haluaisin kaiken mahdollisimman luonnonmukaisesti. Apuaineistakaan en tiedä mitä piikissä menee k-vitamiinin lisäksi.
Voi olla, että joudut lastenlääkärin kanssa asiasta pitkään vääntämään. K-vitamiini heti synnytyksen jälkeen voi pelastaa lapsen hengen, jos hän on saanut synnytyksessä esim sisäisiä verenvuotoja. En usko, että vastasyntyneen suolisto osaa vastaanottaa vitamiinia suun kautta yhtään sen tehokkaammin. Kannattaa ainakin tarkkaan selvittää asia etukäteen ja voi silti olla, että et toivettasi saa läpi. :)
 
Viimeksi mulle sattu ihan paras parivaljakko, opiskelija-ohjaaja. Ohjaaja myös oli ihan huippu kätilö ja ihana ihminen :)

Usein opiskelijalla on myös aikaa olla enemmän salissa, kun työvuorossa olevalla kätilöllä. Jos tarvii apua tms. Sitä on heti tarjolla.. Ei tarvi odottaa, josko joku ehtis kelloon vastaamaan. Sellastakin on kuullu, ettei apuun ehitä, jos on kiirettä.
 
Itseä alkoi tätä lukiessa kiinnostaa, että miksi osa ei halua vauvaa pestävän vedellä? Onko siihen jokin erityinen syy? Miten olisi sitten "parempi" putsata ipana?
 
Voi olla, että joudut lastenlääkärin kanssa asiasta pitkään vääntämään. K-vitamiini heti synnytyksen jälkeen voi pelastaa lapsen hengen, jos hän on saanut synnytyksessä esim sisäisiä verenvuotoja. En usko, että vastasyntyneen suolisto osaa vastaanottaa vitamiinia suun kautta yhtään sen tehokkaammin. Kannattaa ainakin tarkkaan selvittää asia etukäteen ja voi silti olla, että et toivettasi saa läpi. :)
Jos sanoo että sitä K-vitamiiniä ei laiteta niin sitä ei kukaan saa lapsellesi laittaa. Piste. Saattaahan sieltä tulla pahoja katseita ja sanoja mutta äidin päätöksen mukaan sitä mennään.
 
Itseä alkoi tätä lukiessa kiinnostaa, että miksi osa ei halua vauvaa pestävän vedellä? Onko siihen jokin erityinen syy? Miten olisi sitten "parempi" putsata ipana?
Alateitse syntynyt lapsi saa äidin peräsuolesta itseensä äidin suolistobakteereita. On tarkoitus, että lapsi saa nämä bakteerit suuhunsa ja sitä kautta omaan suolistoonsa. Jos lapsi pestään heti synnyttyään vedellä, pestään paljon hyviä bakteereja suoraan viemäriin. :) Meillä molemmat lapset pyyhittiin kuivaksi ja puhtaaksi enimmistä roippeista synnytyksen jälkeen ja kylpyyn pääsivät vasta kotona.
 
Jos sanoo että sitä K-vitamiiniä ei laiteta niin sitä ei kukaan saa lapsellesi laittaa. Piste. Saattaahan sieltä tulla pahoja katseita ja sanoja mutta äidin päätöksen mukaan sitä mennään.
Onneksi jokainen saa ottaa itse haluamansa riskin esim lapsen vakavasta aivoverenvuodosta ja siitä aiheutuvista seurauksista.

En vain näe eroa siinä, että annetaanko vitamiini injektiona, jolloin se imeytyy kaikki vai kahtena kolmena annoksena suun kautta, jolloin vaste ei ole yhtä hyvä. Aine olin kuitenkin ihan sama - oli antotapa kumpi vain. :)
 
Takaisin
Top