Synnytystarinoita.

L

lellukka

Oman äänensä löytänyt
Joku kyselikin jo ketjua synnytystarinoista ja arvelin, että olisi mukava päästä jakamaan kokemuksia.

Minun synnytykseni meni hyvin ja haluankin jakaa kokemukseni teille, jotka pelkäätte synnytystä :)

Tässä omani:

Viime keskiviikkona aika käynnistykseen klo 9.
Lääkäri laittoi ballongin laajentamaan kohdunsuuta, koska se oli 4cm auki, mutta takana. Päivän mittaan supistelua, jopa 5 min välein.

Torstai-aamuna klo 10 ballongi pois, edelleen 4cm auki ja klo 11 kalvojen puhkaisu. Supistukset alkoivat heti.

Klo 15 auki 6 cm, jumppapallon päällä pompintaa. Kätilö varoittaa epiduraalin vaikutuksesta jalkojen toimivuuteen, supistukset voimakkaita seisaallaollessa, n. 3-6min välein. Kyljellään maatessa supistukset harvenee. En halunnut vielä kivun lievitystä, että saataisiin kunnolla paikat auki seisaallaan ollessa.

Klo 17 auki 7-8cm, nyt on pakko saada kivunlievitystä! :mad: Epiduraalia enää anneta, koska spinaalipuudutus on parempi vaihtoehto ponnistukseen ja olen jo niin paljon auki. Spinaali tuo helpotuksen ja samalla kanyyli voimistamaan supistuksen tuntua.

Klo 18.30 auki 9cm ja enää reunoja jäljellä. Kätilö lähtee salista ja Spinaali vaikuttaa edelleen.
Klo 19 mieheni kutsuu kätilön saliin, kun tunnen paineen tunnetta ja supistuksia. Kätilö tule tsekkaa tilanteen "pää näkyy, rupea vaan ponnistamaan!". Puuduttaa välilihan varulta.
Klo 19.39 syntyy ihana poikalapsi, ponnistusvaihe 14 min. Olen edelleen niin puuduksissa alapäästä, että vaikka repeämisiä tulee, en tunne niiden tikkausta, enkä tikkausta varten laitettavaa puudutuspiikkiä. Jälkeiset tulee itsestään 8 min synnytyksestä.

Positiivinen kuva jäi synnytyksestä :):wink Kätilö kehui, että kestin erittäin hyvin avautumisen ilman kipulääkettä ja osasin heti ponnistaa oikein. Eniten sattui ballongin laitto, kiitos erikoistuvan lääkäriopiskelijan! Synnytys meni erittäin hyvin ja olisin valmis heti tekemään sen uudelleen!
 
Jospa mäkin yritän rustata omani. :)

20.9 rv 38+0 pe-la yönä klo 00:50 olin menossa vasta nukkumaan, kun vedet meni. Menin suihkuun ja toivoin supistusten alkavan, turhaan. Hetki siinä pyörittiin miehen kanssa ja yritettiin tajuta, että nytkö oikeasti tapahtuu. Soitin Taysiin ja kätilö pyysi tulemaan puolen päivän aikaan näytille viimeistään. Kolmen aikaan ajattelin, että on pakko yrittää nukkua vielä, kun ei tiedä koska nukutaan seuraavan kerran.

La 20.9 klo 11.45 kirjauduttiin Taysiin näytille. Hoitaja laittoi käyrille, otti verikokeet ja teki sisätutkimuksen. Käyrällä näkyi epäsäännöllisiä, harvoja ja lähes kivuttomia supistuksia. Tulehdusarvot ok ja sisätutkimuksessa aivan pientä edistystä tapahtunut. Lähdettiin vielä kotiin hakemaan vauhtia, illalla pitäisi tulla taas takaisin.

La iltana klo 20:00 mentiin takaisin, tällä kertaa jo melko säännöllisiä, mutta melko kivuttomia supistuksia. Taas samat käyrät, kokeet ja tutkimukset. Jotain edistystä päivästä oli tapahtunut ja käyrälle piirtyi supistuksia tasaisesti. Kätilö sanoi, että aamulla käynnistetään, jos ei lähde käyntiin. Jäätiin miehen kanssa sairaalaan.

Klo. 22 jälkeen totesin, että supistukset tuntuvat juuri sen verran, etten saa nukutuksi. Kätilö antoi kipupiikin, mutta seurauksena vain väsymys. Tuntemukset eivät kadonneet mihinkään.

Yhden jälkeen pyysin kätilön paikalle ja sanoin haluavani jotain kivunlievitystä. Laittoin käyrille ja teki sisätutkimuksen, kaula hävinnyt ja sormelle auki. Ajattelin, että miten tää voi olla näin hidasta..! Sanoi soittavansa synnärille.

21.09 klo 02 siirryttiin saliin ja siellä en enää suostunut siihen samaan kipupiikkiin, joten sain tyytyä suihkuun ja panadoliin. Tunnin verran viihdyin suihkussa, jonka jälkeen kävelin salia ympäri ja supistuksen tullen nojailin sänkyyn tai ikkunalautaan. Ennen viittä palasin taas suihkuun.

N. klo 06 sain ilokaasun käyttööni, mutta melko vaikeaa oli saada se tehoamaan hyvin. Aamuvuoron tullessa seitsemän jälkeen otettiin taas käyrät ja tehtiin sisätutkimus, 3-4 senttiä auki. Kätilöopiskelija yritti opettaa ilokaasun käyttöä, jotta saisin siitä hyödyn irti. Pyysin epiduraalia, jotta saisin levättyä.

Klo 08.30 sain epiduraalin, joka oli taivas! Se tehosi nopeasti ja pääsin lepäämään, torkuin seuraavat kaksi tuntia, kunnes kivut alkoivat taas vähitellen. Enää ne eivät tuntuneet selässä ja siirtyivät muutenkin alemmas. Vauvan vointia tarkkailtiin käyriltä koko ajan.

Hieman yli klo 11 kävin vessassa ilman tulosta, kätilöopiskelija katetroi ja sekä opiskelija, että kätilö tekivät sisätutkimuksen. Kohdunsuu oli täysin auki ja kätilö antoi luvan alkaa pikkuhiljaa "ähistelemään". Vauvan sydänäänet heikkenivät, kun olin selälläni. Lastenlääkäri tuli ottamaan verikokeen vauvan päästä, jotta nähtäisiin kärsikö hän hapenpuutteesta. Kaikki oli kuitenkin hyvin ja sydänäänetkin normaalit kun vaihdoin asentoa.

Klo 11:35 alkoi varsinainen ponnistusvaihe. Ponnistin selälläni, jalat tuilla ja sängyn pääty jonkin verran kohotettuna. Kipeintä teki kätilön sormet alapäässä, kun hän yritti ilmeisesti auttaa jotenkin vauvaa ulos. Jossakin vaiheessa hän kertoi tekevänsä episiotomian. Tiesin ponnistavani oikein, kun ponnistaminen helpotti kipua.

Klo. 12.05 meidän ihana ja rakas poikamme syntyi hyvävointisena, 35 tuntia lapsivesien menosta. Synnytyksen kestoksi kirjattiin hieman vajaa 8 tuntia ja ponnistusvaihe 31 min. Jälkeisetkin syntyivät nopeasti ja helposti, en juurikaan edes tuntenut sitä. Kaikki kipu katosi samalla hetkellä kuin poika syntyi ja sain hänet rinnalleni.
 
Nyt kun vielä muistan ja vauva nukkuu. :)

Lauantai-iltana 20.9. klo 19 alkoi pikkuisen supistella ratikassa. Olin kävellyt koko päivän kaupungilla kaveripariskunnan kanssa ja olo oli mitä mahtavin. Pari edellistä päivää oli mennyt nukkuessa. Supistuksia tuli noin 15-20 minuutin välein ja ne olivat lähinnä ahdistavia eivät kipeitä. Menin normaalisti kotiin ja jatkoin elämääni normaalisti ja ajattelin, että ne menevät ohi. Viikkoja oli 38+6. Menin nukkumaan.

Sunnuntain 21.9. vastaisena yönä supistukset hiljalleen tihenivät. En saanut nukuttua kuin niiden välissä pikkupätkiä. Aamuneljältä päätin istua suihkussa niin kauan, että 13 supistusta oli tullut ja katsoa uudelleen kelloa ja niitähän tuli 13 tunnissa, eli herätin miehen soittamaan kätilölle, joka tulikin hetimmiten paikalle. Avautumista oli nolla, mutta kohdunkaula oli hieman pehmentynyt. Kätilö tulisi tarkistamaan tilanteen parin tunnin päästä. Liikuskelin ympäri asuntoa ja pompottelin jumppapallolla. Aamuseitsemältä supistukset olivat jo kovempia ja tulivat 3-4 minuutin välein. Käytin TENS-laitetta ja mieheni hieroi selkää. Avautumista oli kaikki yksi sentti. Yhdeksältä supistukset olivat kovia, mutta hallinnassa. Avautumista yksi sentti, edelleen.

Yhdeltätoista minulta meni hermot. Olin valvonut koko yön, supistuksia tuli siinä vaiheessa parin minuutin välein ja pompottelin sängyn reunalla, mies hieroi selkääni. Pysyin juuri ja juuri hereillä ja nukahtelin supistusten väleissä. Mies soitti kätilön paikalle ja avautumista oli edelleen yksi sentti, vaikka supistusten voimakkuus vastasi kätilön arvion mukaan 6-7 senttiä. Kätilö lähetti meidät sairaalaan ja helvetillisen automatkan jälkeen saavuimme sairaalaan mieheni mukaan sunnuntaina 21.9. klo 12. Minulla ei ole mitään muistikuvaa ajasta. Sairaalassa lääkäri totesi sanan kuin kätilö, että supistukset ovat yläkäyrillä, mutta avautumista sentti. Klo 14 avautumista oli kaksi senttiä. Tässä vaiheessa sain epiduraalin, luojan kiitos! Sen jälkeen nukahtelin ja sain levättyä, ja synnytys lähti hiljalleen etenemään. Klo 18 avautumista 5 cm, limatulppa irtosi joskus klo 22, oksentelu alkoi klo 23 supistusten kovetessa ja vedet menivät samoihin aikoihin. Väri oli vihreä, joten lastenlääkäri tutkisi vauvan syntymän jälkeen, koska sydänäänet olivat hyvät.

Ponnistussupistukset alkoivat puolilta öin maanantain 22.9. vastaisena yönä, mutta avautumista oli 9 cm, joten en saanut ponnistaa. Supistukset olivat kuitenkin niin voimakkaita, että vaikka en ponnistunut, supistukset pitävät huolta, että avautumisvaihe loppui. Usko meinasi pettää ja kipu oli infernaalinen, kun vauvan pää oli juuri syntymässä, mutta kun sain koskea vauvan päälakea sain rauhan. Ja seuraavalla ponnistuksella lapsemme syntyi ja oli selvästi kovaääninen neiti. Ponnistusvaihe kesti 35 minuuttia ja kipu loppui kuin seinään, kun vauva syntyi. Ihana, nukkemainen tyttäremme syntyi 22.9. klo 1:45. Täydet pisteet sai pikkuihmeemme. Jälkeiset tulivat luonnollisesti 10 minuutin sisällä. Verta en menettänyt juuri lainkaan ja tikkejä tuli synnytyskanavaan pieniin repeämiin, mutta muilta repeämiltä säästyin. Pikkuinen imi rintaa heti ja oikealla otteella. Kävin suihkussa, vessassa, söin ja nukahdimme kaikki. :)
 
Jospa mäkin nyt jo kirjottelen omani tänne kun se on niin tuoreessa muistissa.

Pe-la (24.-25.) yöllä tuli epäsäännöllisesti ja harvakseltaan supistuksia. Ne loppuivat kokonaan lauantaipäiväksi, mutta jatkuivat taas iltapäivällä klo 16 aikaan epäsäännöllisinä. Oltiin juhlimassa mun isäni synttäreitä heillä ja jätettiinkin esikoinen sinne yöksi kun arveltiin, että lähtö sairaalaan saattais yöllä tulla.

Lähdettiin miehen kanssa kotiin joskus 21 aikaan ja koitin olla jalkeilla ja siivoilla supistuksia voimistaakseni. Ne tulivat n. 10-15 min välein. Jossain vaiheessa mentiin nukkumaan, mutta mä en saanut supistusten välissä ollenkaan torkahdettua, joten otin panadolin ja päätin mennä suihkuun rentoutumaan. Se auttoi hetkeksi, mutta kun koitin mennä uudestaan nukkumaan niin supistukset tihenivät. Seurasin n. puoltoista tuntia kun niitä tuli 5min välein ja sitten ilmoitin n. klo 5 miehelle, että nyt lähdetään.

Sairaalaan saavuttiin 6 aikaan, mut laitettiin käyrille ja katottiin kohdunsuu. Se oli 4cm auki joten meidät otettiin sisälle. Pääsin heti altaaseen, mistä olin tosi tyytyväinen. Kylvin n. 1,5h, minkä jälkeen katsottiin taas kohdunkaula, vieläkin 4cm, hitto! Kävelin huoneessa edestakas ja kiskoin välillä ilokaasua. Seuraavallakin tsekkauskerralla 4cm auki, tää ei edisty! Kätilö ehdotti kohdunkaulan puuduttamista ja kalvojen puhkaisua, mutta kävi ilmi, että vedet olivat jo menneet, ilmeisesti kylvyssä ollessani. Lääkäri totesi, että ollaan vielä niin alkutekijöissä, että epi olis paras.

Sain siis epiduraalin joskus aamupäivällä, en muista aikaa. Se vei supistuskivut, mutta pää oli jo niin alhaalla, että painoi todella kovaa, eikä epistä ollut paineeseen apua. Kohdunsuu tsekattiin, vain sentti edistystä, eli 5cm auki. Voi luoja, että turhautti. Joka supistuksella pää painoi enemmän ja enemmän ja otin ilokaasun taas käyttöön.

Siinä ilokaasua taas kiskoessani iski yhtäkkiä hirveä tarve ponnistaa. Kätilöopiskelija sanoi vaan, että ei vielä voi kun on vasta 5cm auki. Olin kauheissa tuskissa kun koitin esrää ponnistusrefleksiä. Pian kätilö kurkkasi taas kohdunsuun ja olin yhtäkkiä avautunut niin, että oli enää reunat jäljellä! Siinä seuraavalla supistuksellä kätilö tuuppasi sit reunat syrjään ja sain luvan ponnistaa. 10min ponnistamisen jälkeen, klo 13.01 oli poika maailmassa. Hartiat jäi pikkusen jumiin, mutta sain onneksi nekin sit puskettua ulos. Yksi pieni repeämä tuli ja sen huomasinkin siinä kohtaa kun se tuli. Jälkeiset synty helposti.

Siinä kun oltiin tekemässä lähtöä niin multa holahti verta aika paljon ja mut laitettiin tippaan ja pistettiin jotain lääkettä peräsuoleen, jotta vaikuttais mahd. nopeesti. Johtui kuulemma siitä kun sain ison lapsen ja olin uudelleensynnyttäjä niin kohtu ei supistunut tarpeeksi ja istukan kohta vuosi. Tipasta pääsin onneks eroon yöhön mennessä ja kohtukin on jo ok.

Ei varsinaisesti jäänyt traumoja ja oli helpompi synnytys kun eka, mutta nyt on kyllä semmonen olo et never again! Niin mä kyl viimeksiki sanoin... :D
 
Minulla alkoi kipeät supistukset puolen tunnin välein perjantai-iltana 24.10 noin klo 21. Yhdentoista aikaa mentiin nukkumaan, supistukset tuli edelleen puolen tunnin välein ja nukahdin ensimmäisen kerran kahdentoista aikaa. Heräsin aina puolen tunnin välein supistukseen. Puoli kahden maissa supistuksia alkoi tulemaan 15-20 min välein, minkä jälkeen en enää saanut nukuttua. Mieheni annoin tosin vielä nukkua.

Neljän aikaa aloin uskomaan, että supistukset eivät enää häviä mihinkään. Niitä tuli kymmenen minuutin välein. Synnytys laskettiin alkaneeksi klo 3.30, tällöin supistusten väli alkoi olemaan se 10 min. Viiteen asti supistuksia tuli kymmenen minuutin välein ja minun piti keskittyä supistuksen tullessa vain kivun sietämiseen. Viideltä soitin vanhemmilleni, että heräisivät ja lähtisivät aamupalan jälkeen ajelemaan meille. Puhelun jälkeen supistusten tahti kiristyi ja niitä tuli 5-8 min välein. Hieman ennen kuutta soitin kättärille, että olisin tulossa kunhan lapsenvahdit saapuvat. Pyysivät soittamaan vielä ennen kuin lähden.

Kuuden maissa supistusten tahti kiristyi edelleen ja niitä tuli 2-4 min välein. Olo oli jo todella tukala. Selvisin joten kuten jumppapallon päällä istuen. Vanhempani saapuivat vihdoin vartin yli seitsemän. Supistuksia tuli jo minuutin välein, joten lähteminen oli todella hidasta. Kättärille kun soitin niin hoputtivat tulemaan nopeasti kun supistusten väli oli jo niin lyhyt.

Kättärille päästiin noin kahdeksalta ja supistusten väli oli edelleen 1-2 min. Kätilö laittoi minut heti käyrille ja teki sisätutkimuksen. Olin 5 cm auki ja minulla oli iso rakkopussi. Kätilö valmisteli pyytämäni epiduraalin ja sain sen hieman ennen yhdeksää. Anestesialääkäri tosin tunaroi ja epiduraali puudutti vain vasemman puolen kokonaan, hieman se vei myös pahinta kipua oikealta puolelta. Sain hetken levättyä, mutta pian oikean puolen kivut olivat niin kovat, että piti hypätä jumppapallon päälle ja hälyttää kätilö paikalle. Kätilö halusi tehdä sisätutkimuksen ennen kuin antaisi minulle lisää puudutetta. Ihme ja kumma olin jo täydet 10 cm auki, pää oli hieman korkealla vielä, joten kätilö suostui antamaan vielä hieman lisää puudutetta, klo oli noin 10. Puudute vei onneksi pahimmat kivut oikealta puolelta, mutta jouduin kyllä keskittymään vain hengittämiseen supistusten aikana.

Noin 10.45 kätilö teki taas sisätutkimuksen, koska aloin tuntemaan kovaa painetta pyllyssä, ponnistushalua en tosin tuntenut. Pää oli laskeutunut hieman, mutta oli vähän väärässä asennossa. Kätilö halusi nähdä miten pään asento muuttuu jos ponnistan. Pään asento korjaantui kun ponnistin. Minulla ei edelleenkään ollut halua ponnistaa ja pyysin että voisimme vielä odottaa hetken ennen ponnistamisen aloittamista. Pian epiduraalin vaikutus alkoi lakata ja kivut palasivat. Silloin aloitimme ponnistaa ja huomasin että ponnistaessa kivut hävisivät. Aktiivinen ponnistaminen alkoi 10.55, 14 min myöhemmin tyttömme oli syntynyt. Tytön kädet syntyi nyrkkeilyasennossa, toinen käsi poskella ja toinen hieman leuan alla, mikä selitti sen miksi pää ei laskeutunut ilman ponnistamista. Istukka syntyi jonkin ajan kuluttua ja kätilö joutui hieman avittamaan sitä painelulla.

Tyttäremme painoi 4170 g ja oli 51 cm pitkä. Päänympärys oli 36 cm. Kätilö totesi, että kyllä sieltä viisikiloinenkin tulisi, jos kädet olisivat oikein eli ei kun uudestaan :) kaiken kaikkiaan todella positiivinen synnytyskokemus.
 
Synnytystarinani:
Mulla kipeitä supistuksia alkoi vähitellen tulemaan tiheämmin tiistai-iltana 14.10. Päätin käydä reippaalla kävelyllä ja sen jälkeen mennä saunaan. Kävellessä supistukset pistivät jo puuskuttamaan supistukset tulivat ehkä 10 min välein. Saunassa ollessa supistuksia tuli edelleen. Saunan jälkeen vessassa lorahti jotain kirkasta nestettä. Tässä vaiheessa supistuksia tuli jo viiden minuutin välein ja soitimme esikoisen hoitajalle, että sairaalaan lähtö oli lähellä. Soitin synnärillekin ja sanoivat tulla käymään siellä.

Synnärillä otettiin vaavin sydänkäyrää 30min ja tarkistettiin kohdunkaulan tilanne: Ei kaulaa ja kohdunsuu 4cm auki. Synnytys ei vielä kuitenkaan ollut käynnissä ja suosittelivat, että menisimme kävelylle tai lähtisimme kotiin. Valitsimme kävelyn: Oli kyllä melko outo fiilis kävellä pimeässä Helsingissä puolen yön jälkeen. Reilun tunnin kävelyn jälkeen kohdun suun tilanne ei ollut muuttunut, joten lähdimme taksilla kotiin kera Litalgin tablettien. Supistuksia tuli koko ajan 5min välein ja taksi matkalla kotiin jouduin tekemään töitä etten huutanut. Sattui nääs jo kovasti. Todella typerää oli lähteä kotiin, koska kaksi tuntia kotona olon jälkeen (klo 2.30) huusin jo supistuksen tullessa. Soitto synnärille ja eikun takaisin sinne taksilla.

Päästiin nyt synnytyssaliin ja ilokaasun hengittely alkoi. Tässä vaiheessa ilokaasu auttoi vielä yksinkin supistuksiin. Kohdunsuuntilanne oli edennyt siten että oli 7cm auki ja kätilö kysyi haluanko epiduraalin. Onneksi sanoin, että haluan, koska anestesialääkäri ei ollut ihan heti siinä sitä laittamassa, vaan kesti tovin että hän tuli. Oisko ollut jotain klo 5 aikaan se epiduraali paikallaan. Se helpotti oloa oikein mukavasti. Samalla se harvensi supistuksia ja minulle laitettiin myös oksitosiini-infuusio vauhdittamaan supistuksia. Aamuvuoron kierrolla (klo 7 jälkeen) muistan ensimmäisen kerran ponnistuksen tarpeen. Silloin ei vielä ponnistamaan voinut alkaa, kun vauvan pää ei ollut vielä otollisessa asennossa. Tässä vaiheessa vauvan päähän laitettiin ktg-seuranta ja lääkäri katsoi uä:llä vauvan tarjontaa. Kohdunsuu oli 10 cm auki ja minulle suositeltiin konttaavaa asentoa, jotta vauva pysyisi raivotarjonnassa. Klo 10 aikoihin alkoi ponnistusvaihe, joka alkoi konttausasennosta ja lopulta käännyin puoli-istuvaan asentoon ja tuin jalkani kätilön ja synnytystäni seuranneen kandin lantioille. Pään synnyttyä ajattelin, että apua - en jaksa enää. Mutta jaksoin kuitenkin. Repeämä ponnistuksesta tuli, mutta aivan ihana 4765grammainen poika oli ihanin palkinto. Synnytyksestä jäi minulle ihan positiivinen kuva. :)
 
Tässäpä lyhyesti minun suoritukseni:

-Pe aamuna meni lapsivedet
-Pe iltana synnärille tarkistuttamaan tilanne. Supistukset tässä vaiheessa säännöllisiä mutta lieviä. Auki sormelle.
-Olin osastolla yötä, en hirveästi saanut nukuttua johtuen jännityksestä, epämukavasta sängystä ja kuorsaavista huonekavereista. Lieviä supistuksia edelleen.
-La puoliltapäivin lääkäri vauhditti avautumista sisätutkimuksella. Tästä alkoivat kovat säännölliset supistukset ja synnytyksen virallisen keston laskeminen. Auki 1,5 sormelle.
-La iltana pääsin saliin, supistukset voimakkaita ja tiheitä. Edelleen auki 1,5 sormelle. Aaaargh!
-Ensin epäonnistunut epiduraali ja kolme tuntia myöhemmin uusi onnistunut yritys. Kivut lähtivät kokonaan ja sain levättyä. Sain myös oksitosiinia ja avautuminen vauhdittui.
-4 tuntia myöhemmin la-su välisenä yönä auki kokonaan ja ponnistamaan.
Ponnistusvaihe kesti 30min ja tehtiin episiotomia

Supistuskivut olivat tosi ikäviä mutta eivät hirveitä. En tiedä olisinko kuitenkaan jaksanut/kestänyt loppuun asti jos koko avautumisvaihe olisi pitänyt mennä ilman kivunlievitystä. Ponnistusvaihe oli täysin kivuton mutta tunsin kuitenkin tarpeen ponnistaa. Itse asiassa pidin ponnistusvaiheesta :D

Leikkaaminen, tikkaaminen ja jälkeiset eivät tuntuneet myöskään lainkaan.

Jäi erittäin positiivinen fiilis koko hommasta vaikka pitkä oli prosessi ja jouduin valvomaan paljon.

Kätilö oli aivan mahtava!
 
Kirjottelin itelleni muistiin synnytyskertomuksen, joten miksen samalla sitä jaa tännekin:

Alkoi siis 14.10. (rv 40+1) irtoamaan limatulppa, eli siis verestävä klöntti, jota hieman säikähdin. Soittelin varuiksi synnärille, et onko ihan normaalia, kun tuntu et aika iso klöntti sielt irtos. Noh sitten ehkä puolituntia tuosta alkoi supistelemaan ja kello oli about 22:00. Siinä sitten supisteltiin n 6 minsan välein suht kivuliaasti seuraavat...ööö...19 tuntia (ei auttanut enää panadolit ja lämmin suihku) ja väsymys alkoi olla kova. Soitin tuona aikana kolmesti synnärille. Viimesellä soitolla sanoivat, et voin tulla hakee kipuun rohtoja. Kello 17:00 (15.10) meni sit hermo ja soitin kaverin miehelle, josko heittäis meidät... Tämä mies viedessä meitä synnärille sanoi, ettei kyllä olla enää kotiin palaamassa, vaikka ite olin varma et joudutaan vielä kotiin venailee (mun tuuria). Sitten käyrille ja tutkimus, auki kahdelle sormelle, ja kaulaa ei kait ollu enää. Sit päivystysosastolle ja oxanestii, et saisin levättyä - menin ihan kuutamolle, miehellä oli hauskaa. Ei tullu kuitenkaan uni, koska suppari tuntu voimakkaina. Viimein alkoi salkkarit!! Ja sit alkoi kipu. Hälyttelin kätilön/hoitsun paikalle. Katto tilanteen ja päätyi siihen et synnytys on käynnissä, 19:30 ja saliin. Salkkarit jäi välistä.

Salissa sit kledjut päälle, kävin suihkussa ja lämpöpussia selkään. Harjottelin ilokaasun ottoa, joka muodostui jossain määrin hankalaksi ku kipu oli niin sairas - johtu osittain varmaan myös väsymyksestä, alkoi olemaan jo niin loppu tossa alkuillasta. Aika kyllä meni tosi oudosti, tuntui et ois mennyt tunti, niin oli mennyt kolme. En tiedä mitä kaikkea tuli huudettua salissa kipuun, mutta 23:50 puhkastiin lopulta kalvot. Tuolloin kai alkoi vauvan sykkeet heittelee. Ja epin sain joskus tuolloin kanssa, kiireellisenä. Vähän hämärtynyt jo noi muistot :D tai kultaantunut. Kelloa en juurikaan katsellut, mut sain yhden lisäannoksen epia. Siis tuntui ettei se epikään auttanut ku 15 min, mut todellisuudessa se tunti puoltoista vierähti. Kontillani sitten sain venailla, et se lepääminen siitä. Jos olin makuulla, niin vauvan sykkeet alkoi laskemaan. Viimein 02:50 oli merkattu ponnistusvaihe alkaneeksi. Ponnistus tuli todella luonnollisesti suppareiden mukana, mutta väsymys verotti. Kaikki oli vaikeeta. Eikä asiaa helpota se, että just ponnitusvaiheessa sinne saliin paukkaa ihmisiä!!! Olin kyllä aika pihalla kaikesta, mut jotain opiskelijoita kai ja lääkäri... ja niin sit alkaa se painostus. Pakko ponnistaa, tai sykkee romahtaa jne. Sit lääkäri lähtee hakee sitä helvetin imukuppia, niin kai jokainen äiti siinä vaistomaisesti vetää kaikki voimat ja yrittää saada kaverin pihalle. Ja mä sain!!! Paikathan siinä repes... mut ei tarttettu imukuppia! (just olin lukenut siitä yhdestä synnytyksestä, missä vauva oli saanut vakavat vammat imukupista ja lopulta menehtynyt). Ponnistusvaihe kesti siis ruhtinaalliset 36 min, vaikka omasta mielestäni ponnistin vain joku neljä kertaa... (ohjeistus ponnistamiseen oli "kuvittele et kaikkaisit, kakkaa")

Loppu hyvin kaikki hyvin. Istukat ja muut roinat tuli sit kepposasti ulos. Tikkailivat siinä sitten, kätilö, lääkäri ja harjoittelija, ja mä niin toivon, että mun alapää on kunnossa. Vauva oli terve ja todella hiljainen, ei rääkässy ku pienen inahduksen ja heti oli äidin päällä kakat ja pissat, sekä heti tississä kiinni. Isä leikkas napanuoran. Siihen sitten jäätiin keskenämme ihmettelemään.

Äiti sai aamupalalla konjakkia (: (joka siis syötiin salissa) ennen ku päästiin osastolle.

Muutamia kämmejäkin tapahtu, mm. mies irrotti vahingos tipan mun kädestä ja oltiin sitten ihan veressä. Mut nyt kun on kohta se kuukausi mennyt synnytyksestä, niin en muistele pahalla. Toki ketuttaa se paniikin luotseminen salissa ja ne ihmiset, mut kun kerta kaikki päättyi hyvin niin ei kai sitä voi olla kuin kiitollinen. Mut kyllä mä siel salissa välillä koin, että ihan ku ois joku joukkoraiskaus tehty, hirveet kivut ja aina kaksi tarkistusta yms. ku oli harjoittelija mukana, mut hyvä puoli tässä lienee se, et kainous lähti ja varmaan osittainen gyneinho/ -pelko! :D
 
Meistä suurin osa on ollu synnyttämässä kätilöopiskelijoiden harkka-jakson aikaan :) Munkin synnytyksessä oli opiskelija. Siis ainakin Metropolian kätilöt olivat judt syys-lokakuu harkassa.
 
25.9. Oli kontrolliaika äitipolille, varauksena osastolle kirjautuminen. Ultrassa kävi ilmi, että B oli pyörähtänyt takaisin perätilaan. Tästä aiheutui minulle paljon huolta ja murhetta. Kohdunkaulaa 3cm ja tiukasti kiinni.
Lääkäri antoi mahdollisuuden odotella vielä viikon jos haluan. Olin niillä viikoilla, 37+2 jo niiiiin täynnä raskautta, että en halunkut enää lähteä kotiin ilman vauvoja!
Olisin saanut myös sektion, koska olin miltei paniikissa B:n vuoksi. Punnittiin sitten hetki tätä vaihtoehtoa, mutta päätin kuitenkin yrittää normaalia synnytystä...
Lääkäri laittoi ballongin ja lähdin miehen kanssa osastolle. Ballongin laitto ei sattunut.

Osastolla olin hetken käyrillä, supistelua oli 10min välein, välillä napakoitakin mutta silti ne tuntui hyvältä! Itseasiassa missään vaiheessa synnytystä en kokenut supistuksia mitenkään kamalina..
Seuraavana päivänä klo 14, 12h laittamisen jälkeen, ballongi vetästiin pois. Olin vain 4cm auki. Sisätutkimus sattui niin, että teki mieli potkaista lääkäriä! Mutta tarkoituksella ei säästellyt otteissaan..

Siitä sitten käppäilin synnytyssaliin jossa tovi käyrillä. Kalvot puhkaistiin klo 16.00 ja siitä alkoi action!
Tässä vaiheessa salissa oli kätilö, mieheni ja minä. Supistukset voimistuivat toivottua tahtia ja ilokaasua otin pari kertaa juuri ennen ponnistusvaihetta.

Olin ollut koko päivän ravinnotta sektiovalmiuden takia, onneksi edes pari huikkaa sain vettä! Ennen ponnistusvaihetta jalkani nostettiin telineille, se oli vihoviimeinen asento kyllä synnyttää!
Epiduraalia yrittivät tarjota pariinkin otteeseen, mutta ajatuksena se oli edelleen pelottava..
A:ta taisin ponnistaa kolme kertaa ja 12min myöhemmin syntyi B. Synnytyksen kokonaiskesto oli 7h.
Lopulta synnytyksessä oli paikalla 3 kätilöä ja kaksi lääkäriä. B:kin pyörähti pää edellä maailmaan :)
Ei tullut tikkejä, pari nirhaumaa vain. Poikien pojot 10/10 ja 9/9
B kävi yön teholla tarkkailussa korkean hb:n takia. Se oli 250! Se oli elämäni ehdottomasti kamalin hetki, kun lähdettiin salista eri suuntiin!

Tässäpä tarina pähkinänkuoressa!
Kaikki meni lopulta niin hyvin, että valmis olisin tekemään kaiken uudestaan, ilman sitä valtavaa vatsaa :wink
 
Meilöä tuo hb selvisi vasta teholla. Sinne veivät,kun aikani intin ettei pojallaole kaikki hyvin. Ähisi isänsä sylissä tulipunaisena..
Nopeasti saivat onneksi hapen kulkemaan ja arvon normalisoitumaan :)
 
Mainittakoon vielä, että tää harjoittelija oli kyllä tosi jees, osasi hommansa ja oikeastaan toimi kätilönä mun synnytyksessä (kätilö vaan aina tuli tarkistamaan). Mitä tähän kätilöön tuli, niin sen kaa ei sit ihan oltu samalla aaltopituudella, jotenkin sen olemus oli kauhean ikävä ja kylmä (tosi nuoren ("teinin") oloinen ja todella meikattu...).

Ja sit tää ponnitusvaiheen markkinat, olin vaan niin ahdistunut ja hyvä, ettei se yksi mies opiskelija tullu siinä kättelemään (jostain syystä halusi esitellä itsensä), kun yritän saada kaveria ulos. Mut joo, ei mua nyt varmaan ois haitannut vaikka opetusvideon ois kuvannut - kivut vei aika hyvin pois ajatukset ulkopuolisista ihmisistä.
 
Keskiyolla maanantaina 00.05 meni lapsivedet. Sita aikaisemmin ei ollut olut mitaan tietoa vauvan tulosta. Illallaan oltiin kayty 45min kavelylenkilla ja soin puolikkaan ananaksen. Sairaalasta kaskivat menna klo 9 sinne kayrille ja ottivat strep B naytteen. Sanoivat etta jos ei ole kaynnistynyt klo 22 mennessa niin kaynnistavat sairaalaassa. Suppareita ei kuulunut. Nukuin paivalla ja illasta kaytiin taas 45min kavelylla, tein hypnosynnytysrentoutusta ja kavin suihkussa. Supparit alkoivat noin 15min valein ja lahdettiin kaynnistykseen sairaalaan. Katilo sanoi etta laakari oli nyt toisaalla ja ei ole maaraamassa nyt sita sisalle laitettavaa kapselia, etta kaynnistys siirtyy aamuun. Jonkun ajan kuluttua katilo tuli sanomaan etta laakari olisi nyt paikalla mutta kaynnistys alkaa tehoamaan vasta 6h laiton jalkeen ja minun pitaisi kavella koko tuo aika. Sanottiin miehen kanssa etta yota myoten kavely sairaalan kaytavia tuntui hullulle ja josko kaynnistys voitaisiin tehda aamulla.

Yon tarkkailin suppareita jotka vaihtelivat 10-15min valein ja sitten katosivat vahaksi aikaa. Klo 6 kapseli laitettiin sisaan ja tama oli kovin kivuliasta. En ollut auennut yhtaan. Aamupalan jalkeen kavelimme 1,5h sairaalan ymparistossa pellon laitaa. Supparit olivat satunnaisia. Minut siirrettiin synnarille noi klo 14 ja klo 16 aloitettiin oksitosiinitippa, jota hiljalleen lisattiin. Supparit alkoivat ja sitten laantuivat. Olin valmistatunut synnytykseen hypnosynnytuken avulla ja alkuun noin klo 21 asti parjasin hengitysharjoituksilla ja asennon vaihteluilla. Katilo oli tosi mukava. Minulle tarjottiin ilokaasua mutta pelkasin pahoin vointia kunnes sitten kipu oli niin kova etta oksensin kaksi kertaa ja sanoin ett nyt on jo oksennettu joten otetaan ilokaasu kayttoon. En ole vuosiin juonut itseani humalaan, mutta nyt olin niin pihalla ilokaasusta kuin olla ja voi. Kivut yltyivat ja viimein pyysin epiduraalin. Yllatyin ettei se vienyt kaikkia kipuja vaan minun oki todella vaikea olla siina puoli-istuvassa asennossa kun sitten viimein antoivat minulle epiduraalibuusterin jotta sain nukuttua hieman. Klo 4 keskiviikkoaamuna olin vasta 5cm avautunut ja klo 9 aamulla saman. Sitten alkoi tapahtumaan. Lapsivessa oli vauvan kakkaa ja kohta suuri joukko laakareita jotka tulivat huoneeseen keskustelemaan hatasektiosta. Se kaikki on kuin usvassa tapahtunutta, silla epin paallekin otin viela ilokaasua. Kohta minut vietiin leikkaussaliin ja jouduin allekirjoittamaan paperit oikestaan ymmartamatta mita allekirjoitin. Poika syntyi 2paivaa ja 11h vesien menon jalkeen yltapaalta kakassa ja kuulemma haisi hirvealta.
Olin niin tokkurassa univajeesta ja laakkeista etta en oikestaan tajunnut paljon hanen syntymastaan mutta yllattain meilla oli vauva. Jonkun ajan kuluttua meidat siirrettiin osastolle. Sitten alkoi seljeta etta vauvalla ja minulla oli infektio. Lastenlaakari oli jo heti vauvan tultua sanonut etta miksei minulle aloitettu antibiootteja synnytyksen aikana.

Olimme pojan kanssa 5 paivaa sairaalassa, molemmat saivat tippa-antibiootteja. Alkuun olin tosi kipeana ja oli haasteellista aloittaa vauvan hoito potilaana. Leikkauksen jalkeen turvotus oli kamalaa ja epatietoisuus mika vauvalla oli raastavaa kunnes yksi hyvin komea nuori lastenlaakari tuli ja selvitti tilannetta. Hanella oli viela kuulemma sama syntymapaiva kuin vauvalla. :) Parin yon jalkeen saimme yksityishuoneen ja tama helpotti kun sai ainakin hieman omaa rauhaa eika tarvinnut kuunnella muiden vauvojen huutoa.
Nyt synnytyksesta on 2viikkoa ja 2 paivaa. Onneksi se on niin usvainen kokemus, etten muista kuinka kamalat kivut olivat. Sektio oli lopussa helpotus ja olen parantunut hyvin vaikka viela on pitka taival edessa. Vauvalla on kaikki hyvin ja nyt voimme vaon nauttia vauva-arjesta. :love7
 
Muokattu viimeksi:
Aikamoisen myllyn lapi on kayty, mutta onneksi minunlaiset kokemukset on niin harvinaisia etten edes uskaltanut pelata sita. Olen pyytanyt debriefingin muutaman kk:n paahan, etta saa purkaa kokemukset kun varmasti yritetaan toista lasta jossain vaiheessa.
 
Etanainen, tosi rankka synnytys sinulla! Huono tuuri, että monta harvinaista juttua sattui yhtäaikaa. Todennäköisyys, että niin kävisi uudestaan on pieni, mutta ihan mahtavaa, että voit käydä sitä läpi saraalan kanssa.:)
 
Synnytyskertomus.. elikkäs lääkäri halus varata mulle ajan suunniteltuun sektioon rv 36+2 raskausmyrkytyksen ja vauvan pienen pään ja leveiden hartioiden takia. Lääkäri siis pelkäs että jos vauva lähtee syntymään normaalisti alakautta, jää tämä pieni synnytyskanavaan jumiin ja sitten kiirehditään leikkaussaliin.
Noh, sektioaamuna torstaina 9.10. mentiin sairaalaan sovitusti ja alkuvalmistelut tehtiin: tipat käsiin, paino, vaatteet vaihdettiin yms. Isäntä puettiin leikkausasusteisiin ja mua lähettiin kärräämään saliin. Anestesialääkäri tuli laittamaan selkään puudutspiikkiä ja siin kohtaa mä jo itkin ku pelkäsin niin paljon sitä piikin kipua. Neljännellä yrittämällä lääkäri sai piikin oikeeseen paikkaan ja puudutus alko vaikuttamaan. Isäntä tuotiin saliin ja leikkaus alkoi.
Siinä sitä sitten odoteltiin, että kuultais mein pienen eka rääkäsy. Meni tovi jos toinenkin ja me vaan odotettiin. Ja odotettiin. Sitte kuultiin kun lääkäri sano että nyt tuli. Mut ei kuulunu rääkäsyä. Kysyin isännältä itkien että miksei meijän vauva itke?
Kätilö tuli näyttämään äkkiä vaavin haarat (tyttö tuli!) ja nopea vilasu naamaan äkkiä vei vauvan pesuun ja keuhkojen avaamiseen ja sitten se huuto kuului! Sen jälkeen vauva lähti todella nopeesti vauvojen teho-osastolle isännän kanssa ja mä jäin parsittavaksi.
Tuli kylmä ja aika tuntu matelevan. Mä ihan tärisin siinä pöydällä ja hampaat kalisten pyysin saada peiton päälle. Sain jonku sähköllä toimivan lämpöpeiton päälleni ja pikkasen helpotti kylmyyteen. Vapina kuitenki jatku vaan. Mua alko väsyttää ihan kamalasti ja kylmyys palas kovempana ku aiemmin. Sanoin taas että mulla on tosi kylmä ja silmät painu kiinni.
Mä herään heräämöstä. Mietin vähän aikaa missä oon ja kattelen ympärille. Joku tulee sanomaan että huomenta, heräsit. Mikä on vointi? Lääkäri tulee kohta tapaamaan sua.
Lääkäri tuli ja kyseli voinnin, onko kipuja, oonko ihan täysin hereillä ja sit pudottaa pommin! "Me jouduttiin tekemään näinkim ikävä ratkasu, että poistettiin sun kohtu. Sä meinasit kuolla sektioon. Ei saatu sun kohtua supistumaan ja siellä oli mittava vuoto, mikä ei tyrehtynyt millään." "Niin ja sun vauva on helsingissä, joku kertoo siitä sulle enemmän" (me ei siis asuta Helsingissä )
Pääsen osastolle ja isäntä tulee mua sinne kyynelehtien katsomaan ja kertoo että meidän pieni vauva ei hengittänyt itse kun vaan 20 prosenttisesti. Hänet piti viedä pillit päällä helsingin vauvojen teholle saamaan lisähappea.
Mun maailma romahti. En voinu uskoa kuulemaani, ei taas, ei tällästä voi taas tapahtua! Miks toinenkin lapsemme joutuu alottamaan elämänsä taistelun helsingin kautta?
Kaks päivää neiti siellä oli letkuissa kiinni ja sai 100% lisähappea ja sydämestä löytyi halkio. Omaan sairaalaan pääsi lauantaina ja nenämahaletkussa harjotteli syömistä. Ei jaksanut syödä itse ollenkaan. Muutama viikko opeteltiin sairaalassa syömistä kunnes päästiin kotiin ja jälkipolitarkastuksessa sydämen halkio oli umpeutunut ja jo helsingissä siis oppi itse hengittämään.
Loppuhyvin, kaikkihyvin. Että näin tällä kertaa ja viimistä kertaa. Nyt voi vauva siis hyvin, fysioterapiassa käydään ylijäykkyyden takia ja seurantaa sairaalassa. Mutta muuten on oikein aurinkoinen pieni tytön tyllerö
 
Heh, yli puoli vuotta synnytyksestä on hyvä kirjoittaa tämä tarina :D

Tiistaina 11.11 aamupäivällä lähdimme Kätilöopiston sairaalalle mieheni kanssa käynnistystä varten. Rv oli 41+5.
Olin todella epävarma synnytyksen käynnistämisestä, en olisi halunnut tehdä sitä, vaan olisin halunnut synnytyksen käynnistyvän luonnollisesti. En uskaltanut myöskään odottaa enempää mieleeni maalatuista uhkakuvista johtuen, että vauvalle olisi huonoksi olla enää mahassa. Kävimme miehen kanssa kahvilla kanttiinissa vielä keskustelemassa asiasta ja hän tavallaan sysäsi päätöksen minulle.

Suostumukseni ballongin laittamiseen oli todella vaikeasti myöntyä siihen.
Tilanteesta teki vielä epämiellyttävämmän lääkäri, joka oli todella kylmän oloinen. Onneksi ballongin laitto ei sattunut lainkaan.

Menimme kotiin odottamaan ja mietin koko ajan, teinkö väärin puuttuessani luonnon kulkuun, olihan minulla aamulla lähtenyt ilmeisesti limatulppakin, että mitä jos olisin vielä tämän päivän odottanut luonnollista synnytyksen käynnistymistä ja mennyt vasta huomenna sitten käynnistettäväksi, ellei mitään olisi tapahtunutkaan. Olen kuitenkin niin huono tekemään päätöksiä ja tämä päätös tuntui olevan elämäni suurimpia ja en voinut olla miettimättä, oliko siitä jotain harmia vauvalle.

Päivä kului lehtiä lueskellen. Välillä oli hieman menkkamaisia särkyjä.

Joskus viiden aikoihin iltapäivällä lepäillessäni sängyllä tuli outo tuntemus ja nousin hieman istuvaan asentoon, kun tunsin suuren lorahduksen jalkovälissä. Ehdin napata pyyhkeellä enimmät vedet vastaan (olin ollut varautunut vesien menoon sängyssä pitämällä pyyhkeitä siinä vierellä, sekä lakanan alla paksu kerros). Huusin miehelle köpötellessäni kylppäriin, että vedet meni! Suihkussa lorahti vielä lisää. Vatsa tuntui oudolta ilman vesiä. Olin hieman innoissani. Kohtako me nähdään, kysyin mielessäni vauvalta.

Illan mittaan tuli ehkä hieman enemmän tuntuvampia menkkajomotuksia, mutta ajattelin niiden välillä laantuvan ja ehkä en pääsekkään tänään vielä synnyttämään, että kuitenkin ballonki ei toimi tms. Istuin jumppapallon päällä pomppien, seisoin pöytään nojaten ja vatkasin peppua toiveissani liikkeideni vauhdittavan supistuksia.

Mieheni meni nukkumaan kymmenen aikoihin ja itse jäin täynnä virtaa keittiön pöydän äärelle jumppapallon päälle pompiskelemaan ja luin lehtiä. Mietin, että kuvittelinko vain, vai ovatko nämä jännät tuntemukset kovenevia supistuksia jo.. Nautin niistä ja ajattelin, antaa tulla vaan, otan ne vastaan hymyssäsuin.
Minua vähän jännitti. Otin särkylääkettä ja menin kuumaan suihkuun. Se oli taivallista, kuuma vesi alaselällä ja jalkoja pitkin. Jalkani tuntuivat kuumilta, rennoilta pötköiltä.
Palasin keittiöön. Supistukset tuntuivat tihentyneen. Nyt ne alkoivat jo tuntua olevan höystettynä kivulla. Oli hyvin jännittävää, kun en tiennyt mitä odottaa. Selviäisinkö supistusten kivun huipulta, kuinka paljon ne voivat sattua, miten oma keho voi luoda sellaista kipua ilman haaveria, tulenko hulluksi kivusta? :D
Yritin pitää mieleni rentona ja keskittyä ajattelemaan kaiken menevän hyvin.

Kuljeskelin levottomana supistusten liikuttamana eestaas asuntoa ja katselin nukkuvaa miestä sängyssä, siellä se kuorsaa suloisen tietämättömänä ja minä kärsin... :D
Yritin mennä hänen viereensä makoilemaan, mutta tuntui olevan vaikeaa ja kivuliaampaa makuuasennossa. Olin kontallani ja vähän taisin itkeskellä ja puhista, mies taisi uneliaana sympata.

Jokaisen supistuksen kohdalla pysähdyin hengittelemään seinää vasten käsilläni nojaten. Menin uudestaan suihkuun, otin jumppapallon ja jumppamaton mukaan sinne. Klo oli varmaan keskiyötä. Istuminen tuntui inhottavalta. Nojailin polviltani jumppapalloa vasten kuuman suihkun iskeytessä alaselälleni. Jokaisen supistuksen tullessa minun täytyi todella keskittyä sen vastaanottamiseen, ne tuntuivat todella kivuliailta ja mietin, mistä ihmeestä tiedän soittaa sairaalaan, että kauanko näitä pitää sietää..
Olin suihkussa kauan ja emmin, onko sieltä pois lähteminen hyvä idea. Vaikka sielläkin oli vaikeaa, tuntui että olisin voinut jäädä asumaan siihen aikaan ja omituiseen olotilaan.

Eteisen seinää vasten nojaillessa tuskaisena supistuksista, joita tuli usein peräkkäin, (n 3 min välein) päätin herättää mieheni ja sanoa hänelle, että nyt soitetaan sairaalaan ja mennään sinne. Klo oli n. 01 yöllä kun soitin ja keskustelin puhelimessa, kuuma suihku ja särkylääke kokeiltu ja olin todella tuskainen, saimme luvan lähteä taksilla sinne.
Tilattiin taksi ja jännitin taksimatkaa miten pystyn istumaan siellä. Otin pepun alle jätesäkkiä ja pyyhettä syliin.

Sairaalassa vaihdoin vaatteeni sairaalakledjuihin, hoitaja katsoi paljon olen auki (vain 3 cm, mikä pettymys mulle) ja jouduin käyrille. Hoitaja otti ballonkin pois ensin ja lähti sitten. Makoileminen sängyllä oli hirveää. Ajattelin karkaavani, mutta se tuntui epärealistiselta ajatukselta, koska en kuitenkaan pääsisi supistuksia karkuun :D ..Jännitin vatsaa selälläni ollessa jokaisen supistuksen kohdalla, aloin ulista. Mies piti kädestä. Minulla oli todella kuiva suu.
Käyrillä oleminen tuntui ikuisuudelta.
Kun hoitaja tuli takaisin, katsoi paperinauhaa ja totesi, että tulee tarpeeksi kovia supistuksia niin siirrytään synnytyssaliin (ai että ihanko)..

Synnytyssalissa kätilö ja kätilöopiskelija esittäytyivät meille, pidin heistä. En vain pystynyt keskittymään mihinkään muuhun kuin supistuksiin. "Keskusteltiin" mun toiveista synnytystä koskien ja kivunlievityksistä. Kerroin, että ensisijaisesti tahtoisin kokeilla lääkkeettömiä kivunlievityksiä.

Kokeilin ottaa ilokaasua, mutta mulle tuli inhottava humalainen olo siitä, en halunnut "juopua hölmöksi" siinä tilanteessa..oli vaan jotenkin tosi kyseessä :D . Sain kokeiltavaksi tens-laitteen. Se tuntui epämiellyttävältä myös. Kaikki muutkin, jumppapallo, keinutuoli, alaselän hieronta jne vain inhottivat minua. En pystynyt kuin laahustamaan pystyssä edestakaisin synnytyssalia, minuutin välein tulevien supisten tullessa pysähdyin ja vaikeroin. Mieheni kosketuskin tuntui inhottavalta siinä. Salissa oli pimeää, sillä olin tahtonut valot pois. Tunsin olevani kuin jostain kauhuelokuvasta. Kätilöt opastivat minua vaikeroimisen ja huutamisen sijaan hengittämään rauhallisesti sisään ja ulos supistusten aikana. Niin teinkin ja se auttoi vähän mielestäni. He myös kyselivät vähän väliä, ottaisinko jotain kipulääkettä. Välissä jouduin makoilee sängylle kohdunsuun tilannetta tarkasteltavaksi.

Olin niin uupunut ja kivulias, että toivoin lyyhistyväni maahan ja vaikka kuolevani ja häpesin vähän ajatusta, että jos nuo tietäisivät. Olin valvonut yön ja oli jo aamu seitsemän aikaa kohta, olin monta tuntia ollut jalkeilla ja sietänyt minuutin välein tulleita supistuksia. Päätin "luovuttaa" ja sanoin tahtovani nukkua, levätä, kaipasin sängylle rennosti makoilemaan. Kätilö tilasi paikalle jonkun lääkehepun, joka tulisi antamaan epiduraalin mulle. Sain oksitosiinitipan. Suu oli ollut kuiva koko ajan, hörppäilin vettä ja mehua vähän väliä.
Lääkemies tuli säätää epiduraalia alaselkääni, jännitti taas, mitähän siitä lääkkeestä tapahtuu.
Mutta se olikin ihanaa, kun alkoi vaikuttaa. Jaksoin hymyillä miehelleni hyväksyvästi. En enää tuntenut supistuksia ja saatoin rentoutua ihanan pehmeään sänkyyn silmäni sulkien. Mies teki oman pesän salin nurkkaan, hänkin pikku tirsat vetäisisi.

Sain nukuttua vähän yli pari tuntia. Supistusten tunteet alkoivat palata. Saisin kohta lisää lääkettä. Siinä odoteltiin taas ikuisuudelta tuntunut aika.. Sitten Kätilö katsoi, olisiko kohdunsuu auennut tarpeeksi ja kuulemma olisi valmis ja saisin alkaa ponnistamaan, jos ponnistuttaa. Olin äimistynyt, nytkö jo vauva syntyy, mutta toppuuttelin itseäni, että saattaahan siihen ponnistusvaiheesen mennä kauan.
Huomasin tuntevani selkeitä ponnistamisen tunteita, että nyt..ne tulivat rytmissä. Työnsin noilla alapään lihaksilla eteenpäin. Olin kyljelläni sängyllä, kätilö piti toista jalkaa olkapäällään ja opiskelija jalkopäässä, mieheni napani edessä.

. Kätilöt kannustivat joka työnnöllä, päätä näkyy..hyvä.. Katsoin miestäni tippa linssissä, miten hän reagoi, näytti jännittyneeltä.
Sitten, nyt hän syntyy, ponnista pitkään.. En voinut uskoa kuulemaani.
Tunsin muljahduksen, kätilö veti pienen ihmisen vastaan. 17 minuuttia kesti ponnistusvaihe, se oli helppoa ja kivutonta (kiitos lääkkeille vissiin). Minulle ei tullut myöskään repeymiä. Jotain harmitonta nirhaumaa vain. Mutta vauva ei parahtanut heti. Häntä piti vähän hieroskella, niin sitten tuli itku. Agparpisteitä ei tullut paljoa. Vauva "väärän värinen" ja lapsivesi vihertävää, mitähän muuta, peukalo keskellä otsaa, no ei sentään. Tulehdusarvonäyte otettiin. Vauva sai hetken päästä jo paremmat pisteet, ysin.

Mies leikkasi napanuoran.
Hän kylvetti pienokaisen. Sain nyytin syliini, vauva hamusi heti rintaa, tätä olin odottanut kauan.
En tiennyt miten olla. Mielestäni vauva näytti ihmeellisen kauniilta, mieheni oli samaa mieltä. Miten se voi olla noin kaunis, täydellinen.
Syntymäaika 10:17 keskiviikkoaamuna.

Istukka syntyi. Vatsaani paineskeltiin vielä monta kertaa, sieltä tuli lisää palasia ja suihkussa lotisi lattialle kimpaleita, mitkä punnittiin. En kuitenkaan joutunut kaavittavaksi.

Annoin koko synnytystapahtumalle arvosanaksi ysin, kun minulta sitä kysyttiin kätilön toimesta.
Mies oli korvaamaton apu perhehuoneessa, onneksi pääsi mukaan.
Mieltä arveluttaa vieläkin huono omatunto käynnistämisestä ja lääkkeiden käytöstä synnytyksen aikana, vaikuttivatko ne vauvaan.

Aikamoinen extremekokemus.
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top