Oot kyllä aika sisukas sissi elmiina. Mieletön suoritus!
Synnytystarinat
- Ketjun aloittaja Kviini
- Aloituspäivämäärä
Tuohon en itse valitettavasti osaa vastata, kun ei sellaista kummallakaan kerralla pyydetty. Veikkaan ettei ekalla kerralla oltais edes saatu, kun olit sitä porukkaa sen verran...Nyt ois voinu olla vapaanakin, kun oli väljempää. Mut sitähän kannattaa toivoa jo etukäteen sillä ipana-lomakkeella :)
Miulle tarjottiin sitä, tai ois kuulemma varmaan ensisynnyttäjänä päässy todennäköisesti helposti jonosta ku oli tilaa tulossa vaikka oisin halunnu sen itekseni eikä miestä mukaan. Kai niitä säälitti se miun touhu ku itekseni suurimman osan ajasta olin, mies töissä. En ottanu ku toivoin pääseväni pian kotiin. Alussa meitä oli kolme samassa huoneessa ekan yön mut yks pääs kotiin ja toisen vauva päätyi tulehdusarvojen takia osastolle ni olin neljän hengen huoneessa yksin. Viimeiseksi yöksi meinasin saada huonetoverin mut miun hoitaja oli pyytäny laittamaan toiseen huoneeseen missä oli jo enemmän porukkaa ni sain olla yksin.
Miltä toi tuntu olla yksin sairaalassa? Musta tuntu, et kun mies oli mukana perhehuoneessa, niin se oli sellanen järjen ääni ja ainakin mulle sellanen turva siellä. Yhessä sit hihiteltiin siellä milloin millekin. Mm. kätilöille, vauvan ilmeille tai sit ku juotiin piccolo-pullo skumppaa salaa... Täysikäset ihmiset. Enkä olis mitenkään ekana päivänä ja yönä selvinnyt siitä lapsen hoidosta, kun en saanut nousta sängystä ees. Olis sitten pitänyt nappia painaa, et tulkaa nostaa vauva mulle syömään...plaah!
Mä sain kanssa viettää sen kolme päivää osastolla ihan yksikseni :) Mä kyllä tykkäsin kun ei ollut ketään muita "häiritsemässä", sain nukuttua sillon kun vauva nukkui ja isi oli meidän kanssa joka päivä koko vierailuajan (9.00-19.00) :) Paitsi sillon kotiutumispäivänä meinasin saada huonekaverin, mutta sainkin sitten lähteä kotiin. Sekin naikkonen oli viikolla 36 että en tiedä oliko se sitten joku "ennenaikaisten" huone 
Päiväsaliin menin jos juttuseuraa kaipasin, oli se ihan kiva höpöttää vaivoistaan muiden kanssa. Kukaan ei pystynyt istumaan ja kirottiin yhdessä ja syötiin iltapalaa Siitä oli kiva palata omaan "yksiöön" :) Ite siis olin KHKS:ssa.
Päiväsaliin menin jos juttuseuraa kaipasin, oli se ihan kiva höpöttää vaivoistaan muiden kanssa. Kukaan ei pystynyt istumaan ja kirottiin yhdessä ja syötiin iltapalaa Siitä oli kiva palata omaan "yksiöön" :) Ite siis olin KHKS:ssa.
No mähän kävelin hyvin ja pystyin istumaan jne saman tien synnytyksen jälkeen, eli siltä kantilta pärjäsin hyvin itekseni. Pissaaminen oli ainoo hankala ku tuntu et sulkijalihas oli jotenki "lukossa" kaiken sen ponnistelun jälkeen mut sekin helpottui kun tajusin alkaa juomaan tarpeeks niin väkiselläänhän se sieltä lopulta ulos tuli.
Lähinnä istuin siel sängyssä tai makasin tissi suussa. Räpläsin kännykkää ku tyttö nukkui, tai lypsin maitoa et sais lisämaidot omina ku tyttö ei jaksanu imeä. Nappia sai kyllä painella tiuhaa ku tyttö tarttes lisämaitoja silti. Ja sit jossain vaiheessa kun ne hoitajat tajus et oon siellä oikeesti itekseni niin ne alkoi huolehtia että saan esim. ruuat, oikeesti tulivat nappaamaan tytön tissiltä pois ja lupasivat sylitellä sen aikaa että syön. Mut tytön kanssa lähinnä olin ihan koko ajan iholla, kuljetin sylissä tai kantoliinassa mukana. Lähtöaamuna kun tyttö nukkui tosi sikeästi vein hänet kansliaan nukkumaan et pääsin ite suihkuun ja söin aamupalan yksin. Mies kävi kerran kaks päivässä jonkun hetken.
Lähinnä istuin siel sängyssä tai makasin tissi suussa. Räpläsin kännykkää ku tyttö nukkui, tai lypsin maitoa et sais lisämaidot omina ku tyttö ei jaksanu imeä. Nappia sai kyllä painella tiuhaa ku tyttö tarttes lisämaitoja silti. Ja sit jossain vaiheessa kun ne hoitajat tajus et oon siellä oikeesti itekseni niin ne alkoi huolehtia että saan esim. ruuat, oikeesti tulivat nappaamaan tytön tissiltä pois ja lupasivat sylitellä sen aikaa että syön. Mut tytön kanssa lähinnä olin ihan koko ajan iholla, kuljetin sylissä tai kantoliinassa mukana. Lähtöaamuna kun tyttö nukkui tosi sikeästi vein hänet kansliaan nukkumaan et pääsin ite suihkuun ja söin aamupalan yksin. Mies kävi kerran kaks päivässä jonkun hetken.
Mä olin kans koko sairaala-ajan yksin. Mulla oli siis ihan oma huone ettei sinne ois muita äitejä voinu tullakaan. Mies kävi tunnin tai pari molempina iltoina ja tuli sit hakeen kun kotiuduttiin. Alkuun ne hoitajat kävi usein kyselemässä mun vointia ja kattomassa et vauvalla on kaikki hyvin. En paljoo joutunu kelloa soittelemaan! Sit kun sain taas ite liikkua niin oltiin aika paljon vauvan kans vaan kaksin. Mä olin ihan tyytyväinen järjestelyihin mut tietenkin oisin toivonu et mies ois ollu vähän enemmän paikalla...
elikkäs tässä mun synnytyskertomus. :)
tiistai aamuna (6.5.) menin synnärille yliaikaiskontrolliin, viikkoja oli 41+4. olin 3cm auki ja kaulaa 2cm, eli sama tilanne kuin 1,5vk aikaisemmin. lääkärikin sanoi, että en varmaan tältä reissulta halua lähteä kotiin ilman vauvaa, kun olin tosiaan aikaisemmin hypännyt siellä "käynnistyksessä". lääkäri päätti, että käynnistetään tableteilla, hommaan saattaisi mennä kolmekin päivää...
tiistain aikana sain ne 3 tabletin murua naamaan, olin käyrillä, supistuksia tuli silloin tällöin, mutta eivät olleet kivuliaita. ehkä vähän tuntuvampia kuin harjoitussupistukset.
keskiviikko aamuna (7.5. rv 41+5) olin edelleen 3-4cm auki ja kaula oli häviämässä. lääkärin ja hoitajan mielestä edistystä oli tapahtunut kovastikin, vaikka itsestä koko touhu tuntui ihan turhalta... hommaa jatkettiin samoilla tableteilla. kuulemma kalvotkin olisi voinut puhkaista, mutta kun salit olivat täynnä niin eivät halunneet niin radikaalia aloitusta synnytykselle. mutta jos synnytys yhtäkkiä käynnistyisikin, niin löytyisi kuitenkin varasali.
keskiviikko meni samanlailla kuin tiistaikin, tabletteja naamaan ja käyriä, supistuksia tuli silloin tällöin. illalla kävin suihkussa ja olin menossa nukkumaan.
21.45 lähetin miehelle hyvän yön toivotukset ja marisin, kuinka joutavaa touhua näillä tableteilla käynnistäminen on. kerkesin painaa lähetä nappia, kun ihka ensimmäinen kipeä supistus tuli. seuraava supistus tuli jo 10min päästä. supistuksia tuli 6-10min välein ja lähetin miehelle viestin, että jos tämä menee niin kuin edellinen synnytys, niin meillä on vauva parin tunnin päästä.
23.05 soitin kelloa, supistusten väli oli lyhentynyt alle viiteen minuuttiin. sanoin kätilölle, että kun edellinen synnytykseni kesti 2,5h ja supistuksia on tullut nyt jo kohta 1,5h, että milloin saan soittaa miehen paikalle, kun kuitenkin hänellä menee reilu puoli tuntia ajomatkaan. kätilö sanoi napakasti, että sitten vasta kun mennään saliin, niin saa isälle soittaa...
23.15 kätilöllä ei ollut mitään kiirettä, tämä pisti minut käyrälle ja supistukset olivat kipeitä ja tulivat 2-3min välein. lähetin miehelle väliaikatietoja ja tämä kuitenkin oli lähtenyt jo ajamaan sairaalaa kohti.
23.40 pääsin käyrältä pois ja kätilö katsoi alapään tilanteen, 6cm auki. kätilö antoi luvan soittaa miehelle, että saa lähteä ajelemaan sinne päin, että nyt pääsen saliin. mies kuitenkin oli onneksi jo sairaalan pihalla odottamassa soittoani.
23.45 pääsin saliin ja kätilö kyseli mitä kivunlievitystä haluaisin. mielessäni oli pyörinyt, että jos luomuna mentäisiin tämä synnytys, kun edellinenkin oli niin nopea, mutta kivut tuntuivat kyllä kamalilta. kätilö ehdotti mulle suihkua, mutta jotenkin mulla oli sellainen olo, että tämä menee niin nopeaa, etten kyllä nyt suihkuun mene. päätin kätilön ehdotuksesta kuitenkin ottaa ilokaasua. ja mieskin tuli saapui saliin.
00.00 imeskelin kiikkutuolissa ilokaasua ja kätilöt koittivat saada tippaa mulle käteen, mutta kumpikaan ei löytänyt käsistä suonta. mies aina laittoi mulle ilokaasunaamarin päähän, kun mun molemmat kädet olivat kätilöiden pistettävinä. he eivät saaneet kanyylia laitettua. kätilö ehdotti kohdunkaulanpuudutetta. mulla oli vieläkin sellainen olo, että kohta se vauva syntyy, ettei tuosta puudutteesta varmasti ole mitään hyötyä, mutta ajattelin sitten että he ovat ammattilaisia ja tietävät kuinka kauan tässä vielä menee, joten suostuin puudutteeseen.
00.15 siirryin kiikkutuolista sänkyyn, kun lääkäri tuli laittamaan kohdunkaulanpuudutteen. lääkäri kerkesi laittaa sen toiselle puolelle, puhkaisi kalvot ja sanoikin heti perään, että saan koeponnistaa. vauva alkoi syntymään, joten puudute jäi toiselle puolelle laittamatta, lääkäri lähti pois ja kätilöt siirtyivät tilalle.
00.30 vauva syntyi 8min ponnistusvaiheen jälkeen. vähän teki vauvalla tiukkaa pään ja hartioiden kanssa mahtua ulos ja kätilöt joutuivat auttamaan. mutta selvisin kuitenkin vain pienellä repeämällä, johon en tarvinnut tikkejä. :)
mieheni sanoikin, että jos olisi lähtenyt ajamaan vasta sitten kun soitin, että pääsen saliin, niin ei olisi kerennyt synnytykseen mukaan. kätilökin sanoi vähän nolona, että nyt kyllä äiti ja isä tiesivät paremmin mitä tämä itse että miten homma etenee... onneksi mies lähti ajamaan hyvissä ajoin!
puudutteestahan ei ollut mitään hyötyä, niin kuin vähän arvelinkin että synnytys etenee niin nopeaa.
vauva oli 4325g, vähän suurempi mitä odotin... mutta onneksi en tiennyt, että noinkin "iso" vauva on tulossa, olisi voinut hirvittää! vaikka edellisessä synnytyksessä sanottiin, ettei minusta hyvällä yli 4kg:n vauvaa mahdu ulos, niin tämä kuitenkin mahtui vaikka tiukkaa vissiin tekikin. kai mun römpsä on sitten levinnyt. synnytyksen jälkeen vauvan ja mun vointi oli hyvä.
papereissa synnytyksen kesto oli 2h 45min, eli tämä oli laskettu siitä ensimmäisestä kipeästä supistuksesta. mutta edellinen synnytys (2,5h) laskettiin niistä säännöllisistä supistuksista, jotka alkoivat tulemaan alle 5min välein. itse ajattelisin, myös että tuo synnytyksen kesto laskettaisiin tässäkin tapauksessa niistä supistuksista jotka alkoivat tulemaan alle 5min välein, niin silloin kesto olisi vain 1,5h. mutta menihän tuo aika sutjakkaasti joka tapauksessa.
tiistai aamuna (6.5.) menin synnärille yliaikaiskontrolliin, viikkoja oli 41+4. olin 3cm auki ja kaulaa 2cm, eli sama tilanne kuin 1,5vk aikaisemmin. lääkärikin sanoi, että en varmaan tältä reissulta halua lähteä kotiin ilman vauvaa, kun olin tosiaan aikaisemmin hypännyt siellä "käynnistyksessä". lääkäri päätti, että käynnistetään tableteilla, hommaan saattaisi mennä kolmekin päivää...
tiistain aikana sain ne 3 tabletin murua naamaan, olin käyrillä, supistuksia tuli silloin tällöin, mutta eivät olleet kivuliaita. ehkä vähän tuntuvampia kuin harjoitussupistukset.
keskiviikko aamuna (7.5. rv 41+5) olin edelleen 3-4cm auki ja kaula oli häviämässä. lääkärin ja hoitajan mielestä edistystä oli tapahtunut kovastikin, vaikka itsestä koko touhu tuntui ihan turhalta... hommaa jatkettiin samoilla tableteilla. kuulemma kalvotkin olisi voinut puhkaista, mutta kun salit olivat täynnä niin eivät halunneet niin radikaalia aloitusta synnytykselle. mutta jos synnytys yhtäkkiä käynnistyisikin, niin löytyisi kuitenkin varasali.
keskiviikko meni samanlailla kuin tiistaikin, tabletteja naamaan ja käyriä, supistuksia tuli silloin tällöin. illalla kävin suihkussa ja olin menossa nukkumaan.
21.45 lähetin miehelle hyvän yön toivotukset ja marisin, kuinka joutavaa touhua näillä tableteilla käynnistäminen on. kerkesin painaa lähetä nappia, kun ihka ensimmäinen kipeä supistus tuli. seuraava supistus tuli jo 10min päästä. supistuksia tuli 6-10min välein ja lähetin miehelle viestin, että jos tämä menee niin kuin edellinen synnytys, niin meillä on vauva parin tunnin päästä.
23.05 soitin kelloa, supistusten väli oli lyhentynyt alle viiteen minuuttiin. sanoin kätilölle, että kun edellinen synnytykseni kesti 2,5h ja supistuksia on tullut nyt jo kohta 1,5h, että milloin saan soittaa miehen paikalle, kun kuitenkin hänellä menee reilu puoli tuntia ajomatkaan. kätilö sanoi napakasti, että sitten vasta kun mennään saliin, niin saa isälle soittaa...
23.15 kätilöllä ei ollut mitään kiirettä, tämä pisti minut käyrälle ja supistukset olivat kipeitä ja tulivat 2-3min välein. lähetin miehelle väliaikatietoja ja tämä kuitenkin oli lähtenyt jo ajamaan sairaalaa kohti.
23.40 pääsin käyrältä pois ja kätilö katsoi alapään tilanteen, 6cm auki. kätilö antoi luvan soittaa miehelle, että saa lähteä ajelemaan sinne päin, että nyt pääsen saliin. mies kuitenkin oli onneksi jo sairaalan pihalla odottamassa soittoani.
23.45 pääsin saliin ja kätilö kyseli mitä kivunlievitystä haluaisin. mielessäni oli pyörinyt, että jos luomuna mentäisiin tämä synnytys, kun edellinenkin oli niin nopea, mutta kivut tuntuivat kyllä kamalilta. kätilö ehdotti mulle suihkua, mutta jotenkin mulla oli sellainen olo, että tämä menee niin nopeaa, etten kyllä nyt suihkuun mene. päätin kätilön ehdotuksesta kuitenkin ottaa ilokaasua. ja mieskin tuli saapui saliin.
00.00 imeskelin kiikkutuolissa ilokaasua ja kätilöt koittivat saada tippaa mulle käteen, mutta kumpikaan ei löytänyt käsistä suonta. mies aina laittoi mulle ilokaasunaamarin päähän, kun mun molemmat kädet olivat kätilöiden pistettävinä. he eivät saaneet kanyylia laitettua. kätilö ehdotti kohdunkaulanpuudutetta. mulla oli vieläkin sellainen olo, että kohta se vauva syntyy, ettei tuosta puudutteesta varmasti ole mitään hyötyä, mutta ajattelin sitten että he ovat ammattilaisia ja tietävät kuinka kauan tässä vielä menee, joten suostuin puudutteeseen.
00.15 siirryin kiikkutuolista sänkyyn, kun lääkäri tuli laittamaan kohdunkaulanpuudutteen. lääkäri kerkesi laittaa sen toiselle puolelle, puhkaisi kalvot ja sanoikin heti perään, että saan koeponnistaa. vauva alkoi syntymään, joten puudute jäi toiselle puolelle laittamatta, lääkäri lähti pois ja kätilöt siirtyivät tilalle.
00.30 vauva syntyi 8min ponnistusvaiheen jälkeen. vähän teki vauvalla tiukkaa pään ja hartioiden kanssa mahtua ulos ja kätilöt joutuivat auttamaan. mutta selvisin kuitenkin vain pienellä repeämällä, johon en tarvinnut tikkejä. :)
mieheni sanoikin, että jos olisi lähtenyt ajamaan vasta sitten kun soitin, että pääsen saliin, niin ei olisi kerennyt synnytykseen mukaan. kätilökin sanoi vähän nolona, että nyt kyllä äiti ja isä tiesivät paremmin mitä tämä itse että miten homma etenee... onneksi mies lähti ajamaan hyvissä ajoin!
puudutteestahan ei ollut mitään hyötyä, niin kuin vähän arvelinkin että synnytys etenee niin nopeaa.
vauva oli 4325g, vähän suurempi mitä odotin... mutta onneksi en tiennyt, että noinkin "iso" vauva on tulossa, olisi voinut hirvittää!
vaikka edellisessä synnytyksessä sanottiin, ettei minusta hyvällä yli 4kg:n vauvaa mahdu ulos, niin tämä kuitenkin mahtui vaikka tiukkaa vissiin tekikin. kai mun römpsä on sitten levinnyt. synnytyksen jälkeen vauvan ja mun vointi oli hyvä.papereissa synnytyksen kesto oli 2h 45min, eli tämä oli laskettu siitä ensimmäisestä kipeästä supistuksesta. mutta edellinen synnytys (2,5h) laskettiin niistä säännöllisistä supistuksista, jotka alkoivat tulemaan alle 5min välein. itse ajattelisin, myös että tuo synnytyksen kesto laskettaisiin tässäkin tapauksessa niistä supistuksista jotka alkoivat tulemaan alle 5min välein, niin silloin kesto olisi vain 1,5h. mutta menihän tuo aika sutjakkaasti joka tapauksessa.
Neida
Vauhtiin päässyt keskustelija
Me oltiin Taysissa potilashotellissa heti synnytyssalista päästyämme eli noin 4h synnytyksestä siirryttiin sinne. Ja olen kyllä iloinen että sinne päästiin ja mies oli mukana koko ajan, koska muuten olisin takuulla kuollut tylsyyteen. Jos olisin ollut yksin ja vieläpä osastolla, niin olisin varmaan hyppinyt seinille. Neitikin nukkui niin paljon sairaalassa ollessamme, että siihen ei kauheasti saanut aikaansa uppoamaan. Kieltämättä tuolla hotellissakin oli välillä tylsää, niin paljon mieluummin olisin ollut kotona missä olisi voinut tehdäkin jotain. Olin itse niin hyvässä kunnossa, että olisin halunnut lähteä tekemään kävelylenkkiä, harmi vain, että mies oli vienyt lenkkarini kotiin samalla kun vei minun vaatteet pyykkiin sairaalaan jäätyäni. Oltiin sairaalassa siis yhteensä 4 päivää ja koko sinä aikana en käynyt ulkona, katselin vain ikkunasta kuinka hieno ilma siellä on. Meillä kotiutuminen siis kesti kun odoteltiin neidin tulehdusarvojen laskemista ja painon nousemista.
Me saatiin perhehuone ja luojan kiitos siitä! Oisin kans kuollu tylsyyteen itsekseni, ja muutenkin ihanaa kun oli se tuki siinä lähellä. Mies kyl tylsisty nopeesti ku eihän hällä siinä paljoo tekemistä ollu ku mä olin vauvassa kiinni :D kävikin joka päivä parin tunnin lenkillä kotona suihkussa, ja yhtenä päivänä sano että hänellä on niin tylsää et lähtee nyt kotiin SIIVOO! Siis vapaaehtoisesti en oo tätä lausetta ikinä kuullut
diddo
Oman äänensä löytänyt
Noh, ehkä itsekin koitan palata synnytyksen "riemuun" mukaan ja jakaa meiän synnytyksen tänne.
Ensin pitää sanoa että mitään kunnon supistuksia ei koko raskausiaikana ennen synnyttämään lähtöä ollut joten enpä oikein tiennyt yhtään minkälaista kipua odottaa:D Ainoastaan lääkäritutkimusten jälkeen tuossa lopussa supisti hiukan koko loppupäivän mutta ei mitenkään mainitsemisen arvoisesti.
Ja pelkäsin ennalta ihan kauheasti sitä sairaalaan menoa ja sinne jäämistä, henkilökuntaa jne. Mutta ne kaikki ehti jo kariutua pois kun jouduin viikon puoltoista ramppaamaan äitiyspolilla joka kolmas päivä ultrissa, käyrissä, lääkärissä yms korkeiden verenpaineiden takia ja joka kerta sinne mennessä oli sairaalakamat mukana ja miehen kanssa mietittiin että "noh päättääkö tämä lääkäri jo käynnistää" joka kerta siitä siis varoteltiin. Ja käynnistysaika viimein varattiinkin 24.4 klo 8.30.
23.4 herään klo 4 aamuyöllä pieniin supistuskipuihin, herätän miehen tökkäsemällä "vähän supistaa". Jatkoin unia.. Mutta eipä uni enään tullut. Supistukset tuli heti säännöllisesti 7-8minuutin välein. Viideltä jo herätin miehen että nää vähän kipeytyy koko ajan. Eipä siinä enään sitten kumpikaan nukuttu.
Puoli seitsemän soitin polille että supistelee, että lähtee varmaan tuleen ku on säännöllisiäkin koko ajan.
Siinä kotisohvalla kattelin muumeja ja muita lastenohjelmia ja mies hääräsi kotona ympyrää että pitäiskö jo lähteä pitäiskö jo lähteää. Itse tän raskauden aikana muutaman yön sairaalassa raskauden takia jo yöpyneenä yritin miehelle selittää että kun siellä ei mitään tehdä .. samaa makaamista siellä :D Puoli kymmenen rupesi jo supistukset oikeasti sattumaan ja ajattelin että parempi lähteä niin pystyy autossa vielä kohtuullisesti kärsimään. Istuma asento mulla tuntu jotenkin tosi pahalta kun supistus tuli.
Sairaalassa ilmottauduttiin äitipolille ja supistuksen tullessa meinasin jo lyyhistyä siihen käytävälle. Ainakin ottivat mut tosissaan :D Ne otti meiät suoraan saliin ja olinkin jo 4cm auki. 5cm kohtalla kätilö rupesi puhumaan kipulääkkeistä. Pelkopolilla käyneenä mulle oli tehty synnytys suunnitelmaa (mitä lie? ) ja sinne olin toivonut että mahdollisimman pitkään koitettaisi ilman epiduraalia. Otin kohdunkaulan puudutteen joka sitten ihanasti tehosikin. .. tunnin... Tunnin päästä uus.. ja tunnin päästä uus.. Kunnes niitä piti alkaa puolen tunnin välein laittamaan ja lääkäri ehdotti epiduraalia, josta kieltäydyin. Supistukset oli tässä vaiheessa jo kovin kivuliaita ja ajatus siitä että menisin ilman puudutteita tuntui jo aika mahdottomalta. Tuli vuoronvaihto ja uusi kätilö suorastaan ylipuhui epiduraaliin. Oli jo tilannut anestesialääkärin paikalle vaikka en ollut epiduraaliin sanonut "kyllä." Noh , epiduraali auttoi, vaikka sen laittamista pelkäsin ylikaiken. Vaikutus kesti 2 tuntia. Sitä taidettiin lisätä mulle kolme kertaa.
Siinä useampi kätilö vaihtui.. ja klo 21 olin jo yli 9cm auki. 22.30 maissa olin kokonaan auki ja ponnistus sai luvan alkaa. Viimesimmän epiduraalin vaikutus loppui jo tovi sitten eikä kätilö suostunut sitä lisäämään vaan sanoi että koitetaan ilman. Laittoi sen puudutteen mikä ennen ponnistusvaihetta laitetaan tuonne johonkin häpylihaksiin :D en muista nimeä. Se ei muhun auttanut oikein mitenkään..
Ponnistusvaihe ei aluksi tuntunut edes kauhean pahalta, mutta kun epiduraalin vaikutus väheni koko ajan elimistöstä niin supistukset rupesi koko ajan tuntumaan pahemmilta ja pahemmilta.
Ponnistusvaihe kuulemma eteni hitaasti. Jossain vaiheessa huomaan kun huoneessa on kaksi lääkäriä ja toinen kätilökin lisää. Mulle sanotaan että näyttää siltä että vauva on väärässä raivotarjonnassa, tulossa pää alaspäin kasvot vinossa ylöspäin (vaikea selittää ) siksi ovat täällä . vauva jumiutui päästään juuri ennen ulostuloa varmaankin siksi että oli niin leveelti tulossa ja mun kivut oli järkyttävät, lisäksi kun ponnistaa ei voinut muutakuin sillon kun tulee supistus niin se kipu oli tuskaista.. Vauvalla rupesi sykkeet vaihtelemaan ja välillä kävi matalalla. Lisäksi mulla alkoi voimat loppumaan. Lopulta lääkäri päätti avittaa imukupilla ja yhdellä työnnöllä kun ponnistin vauva jouduttiin ottamaan kokonaan ulos, napanuora oli kaulanympäri, sykkeet laski, lapsivesi oli vihreää. Vauva ei pitänyt mitään ääntä ulos tullessaan.. Lääkäri ja kaksi kätilöä olivat vauvan kimpussa siinä pöydällä ja laskivat sykkeitä, ja vauva vietiinkin heti pois. Itse menin shokkiiin ja taisin lähinnä huutaa "miksi se ei hengitä" "se on kuollut" niitä taisin huutaa siinä tovin....... Meni jonkunaikaa kun meille tultiin kertomaan että vauva voi hyvin, rupesi itse hengittämään ei tarvinnut mitään apua. Mies sai mennä katsoon vauvaa tehon puolelle, kylvettää ja tuoda takaisin saliin meidän kanssa. Mä en lähinnä uskonut mitään mistään ja olin vaan siinä mun shokkitilassa että vauvassa on joku vika. Napavirtaukset tutkittiin ja hapenpuute oli lähes olematon , myöhemmin selitettiin että normaaliarvojen sisällä eli hapenpuutetta ei tullut.
Mut tikattiin ja vauva tuotiin saliin. En osannut vauvasta nauttia oikein yhtään ja kaikki on pitkälle aika pahaa painajaista kun mietin koko synnytystä ja sitä loppua. Onneksi siinä oli mahtavat ja ystävälliset lääkärit ja kätilöt mukana .
Vauva syntyi 23.38. Yhden jälkeen yöllä taidettiin mennä osastolle, saatiin perhehuone. Toivottiin että olisin saanut nukkua tovin ilman vauvaa mutta osastolla eivät siihen suostuneet. Niimpä vedin yli 30tuntia nukkumatta. Siitä pieni miinus osastolle kyllä. .
Sain pienet repeämät kuulemma siihen nähden miten rivakasti vauva jouduttiin ottamaan pois, toisen asteen.
Mutta muuten olin aika heikossa kunnossa, taisin seuraavan kerran kävellä ilman tukea seuraavana iltapäivänä. Tikit painoi jotenkin tosi pahasti ja istuminen seuraavat kaks päivää olivat todella kipeetä, lähes mahdotonta.
Synnytyksestä jäi tosi kurja fiilis. Myöhemmin osastolla yritettiin puhua synnytystä ja mulle mainittiinkin se sana niin kyyneleet vaan virtasi ja hoettiin että tuu heti tänne takas jos susta tuntuu noin pahalta, meille jätettiin joku avoin lähete että voidaan saada joku keskustelu missä on lääkärit ja kätilöt paikalla purkamassa tota synnytystä.
Ennen kotiutusta gynekologi tuli puhumaan meille synnytyksestä ja papereista "suomensi" meille mitä ja miksi tapahtui. Ensimmäinen kerta kun huokasin helpotuksesta että mitään hätää ei oikeasti ole .Ja ei ollut mun vika että vauva jouduttiin ottamaan imukupilla ulos ja että sen sykkeet laski..
Koko sairaalassaoloaikana en kiintynyt kauheasti vauvaan, mua vaan mietitytti ja itketti koko synnytys ja manasin itseäni kuinka paska olen. Onneksi oli perhehuone, mies hoiti kaiken paitsi imettämisen kun mä tyyliin vaan itkin oloani ja mietin synnytystä. kotona meni yli viikko ennenkuin kunnolla aloin vauvaan kiintymään. Ja nyt kun vauva täytti kuukauden niin voin vasta sanoa etten vaihtaisi sitä mihinkään mistään hinnasta :)
LIsäksi tunsin huonoa fiilistä jo siitä että mies oli ihan fiiliksissä alusta asti vauvasta, ihan jossain endorfiini pöllyssä. Ja mä itken ja hoen kuinka paska olen ?
Onneksi mulle on ollut neuvolanpuolelta mahdottoman ihana terveydenhoitaja, joka nyt muuton takia valitettavasti vaihtuu. Se on ollut kun terapiaa mulle :)
Noh, seuraavaa raskautta tulee pitkään mietittyä ja harkittua, mutta nyt koittaa nauttia tästä vauva ajasta : )
ainiin vauvan mitat: 3875g, 55cm. ja syntyi siis 40+4
Ensin pitää sanoa että mitään kunnon supistuksia ei koko raskausiaikana ennen synnyttämään lähtöä ollut joten enpä oikein tiennyt yhtään minkälaista kipua odottaa:D Ainoastaan lääkäritutkimusten jälkeen tuossa lopussa supisti hiukan koko loppupäivän mutta ei mitenkään mainitsemisen arvoisesti.
Ja pelkäsin ennalta ihan kauheasti sitä sairaalaan menoa ja sinne jäämistä, henkilökuntaa jne. Mutta ne kaikki ehti jo kariutua pois kun jouduin viikon puoltoista ramppaamaan äitiyspolilla joka kolmas päivä ultrissa, käyrissä, lääkärissä yms korkeiden verenpaineiden takia ja joka kerta sinne mennessä oli sairaalakamat mukana ja miehen kanssa mietittiin että "noh päättääkö tämä lääkäri jo käynnistää" joka kerta siitä siis varoteltiin. Ja käynnistysaika viimein varattiinkin 24.4 klo 8.30.
23.4 herään klo 4 aamuyöllä pieniin supistuskipuihin, herätän miehen tökkäsemällä "vähän supistaa". Jatkoin unia.. Mutta eipä uni enään tullut. Supistukset tuli heti säännöllisesti 7-8minuutin välein. Viideltä jo herätin miehen että nää vähän kipeytyy koko ajan. Eipä siinä enään sitten kumpikaan nukuttu.
Puoli seitsemän soitin polille että supistelee, että lähtee varmaan tuleen ku on säännöllisiäkin koko ajan.
Siinä kotisohvalla kattelin muumeja ja muita lastenohjelmia ja mies hääräsi kotona ympyrää että pitäiskö jo lähteä pitäiskö jo lähteää. Itse tän raskauden aikana muutaman yön sairaalassa raskauden takia jo yöpyneenä yritin miehelle selittää että kun siellä ei mitään tehdä .. samaa makaamista siellä :D Puoli kymmenen rupesi jo supistukset oikeasti sattumaan ja ajattelin että parempi lähteä niin pystyy autossa vielä kohtuullisesti kärsimään. Istuma asento mulla tuntu jotenkin tosi pahalta kun supistus tuli.
Sairaalassa ilmottauduttiin äitipolille ja supistuksen tullessa meinasin jo lyyhistyä siihen käytävälle. Ainakin ottivat mut tosissaan :D Ne otti meiät suoraan saliin ja olinkin jo 4cm auki. 5cm kohtalla kätilö rupesi puhumaan kipulääkkeistä. Pelkopolilla käyneenä mulle oli tehty synnytys suunnitelmaa (mitä lie? ) ja sinne olin toivonut että mahdollisimman pitkään koitettaisi ilman epiduraalia. Otin kohdunkaulan puudutteen joka sitten ihanasti tehosikin. .. tunnin... Tunnin päästä uus.. ja tunnin päästä uus.. Kunnes niitä piti alkaa puolen tunnin välein laittamaan ja lääkäri ehdotti epiduraalia, josta kieltäydyin. Supistukset oli tässä vaiheessa jo kovin kivuliaita ja ajatus siitä että menisin ilman puudutteita tuntui jo aika mahdottomalta. Tuli vuoronvaihto ja uusi kätilö suorastaan ylipuhui epiduraaliin. Oli jo tilannut anestesialääkärin paikalle vaikka en ollut epiduraaliin sanonut "kyllä." Noh , epiduraali auttoi, vaikka sen laittamista pelkäsin ylikaiken. Vaikutus kesti 2 tuntia. Sitä taidettiin lisätä mulle kolme kertaa.
Siinä useampi kätilö vaihtui.. ja klo 21 olin jo yli 9cm auki. 22.30 maissa olin kokonaan auki ja ponnistus sai luvan alkaa. Viimesimmän epiduraalin vaikutus loppui jo tovi sitten eikä kätilö suostunut sitä lisäämään vaan sanoi että koitetaan ilman. Laittoi sen puudutteen mikä ennen ponnistusvaihetta laitetaan tuonne johonkin häpylihaksiin :D en muista nimeä. Se ei muhun auttanut oikein mitenkään..
Ponnistusvaihe ei aluksi tuntunut edes kauhean pahalta, mutta kun epiduraalin vaikutus väheni koko ajan elimistöstä niin supistukset rupesi koko ajan tuntumaan pahemmilta ja pahemmilta.
Ponnistusvaihe kuulemma eteni hitaasti. Jossain vaiheessa huomaan kun huoneessa on kaksi lääkäriä ja toinen kätilökin lisää. Mulle sanotaan että näyttää siltä että vauva on väärässä raivotarjonnassa, tulossa pää alaspäin kasvot vinossa ylöspäin (vaikea selittää ) siksi ovat täällä . vauva jumiutui päästään juuri ennen ulostuloa varmaankin siksi että oli niin leveelti tulossa ja mun kivut oli järkyttävät, lisäksi kun ponnistaa ei voinut muutakuin sillon kun tulee supistus niin se kipu oli tuskaista.. Vauvalla rupesi sykkeet vaihtelemaan ja välillä kävi matalalla. Lisäksi mulla alkoi voimat loppumaan. Lopulta lääkäri päätti avittaa imukupilla ja yhdellä työnnöllä kun ponnistin vauva jouduttiin ottamaan kokonaan ulos, napanuora oli kaulanympäri, sykkeet laski, lapsivesi oli vihreää. Vauva ei pitänyt mitään ääntä ulos tullessaan.. Lääkäri ja kaksi kätilöä olivat vauvan kimpussa siinä pöydällä ja laskivat sykkeitä, ja vauva vietiinkin heti pois. Itse menin shokkiiin ja taisin lähinnä huutaa "miksi se ei hengitä" "se on kuollut" niitä taisin huutaa siinä tovin....... Meni jonkunaikaa kun meille tultiin kertomaan että vauva voi hyvin, rupesi itse hengittämään ei tarvinnut mitään apua. Mies sai mennä katsoon vauvaa tehon puolelle, kylvettää ja tuoda takaisin saliin meidän kanssa. Mä en lähinnä uskonut mitään mistään ja olin vaan siinä mun shokkitilassa että vauvassa on joku vika. Napavirtaukset tutkittiin ja hapenpuute oli lähes olematon , myöhemmin selitettiin että normaaliarvojen sisällä eli hapenpuutetta ei tullut.
Mut tikattiin ja vauva tuotiin saliin. En osannut vauvasta nauttia oikein yhtään ja kaikki on pitkälle aika pahaa painajaista kun mietin koko synnytystä ja sitä loppua. Onneksi siinä oli mahtavat ja ystävälliset lääkärit ja kätilöt mukana .
Vauva syntyi 23.38. Yhden jälkeen yöllä taidettiin mennä osastolle, saatiin perhehuone. Toivottiin että olisin saanut nukkua tovin ilman vauvaa mutta osastolla eivät siihen suostuneet. Niimpä vedin yli 30tuntia nukkumatta. Siitä pieni miinus osastolle kyllä. .
Sain pienet repeämät kuulemma siihen nähden miten rivakasti vauva jouduttiin ottamaan pois, toisen asteen.
Mutta muuten olin aika heikossa kunnossa, taisin seuraavan kerran kävellä ilman tukea seuraavana iltapäivänä. Tikit painoi jotenkin tosi pahasti ja istuminen seuraavat kaks päivää olivat todella kipeetä, lähes mahdotonta.
Synnytyksestä jäi tosi kurja fiilis. Myöhemmin osastolla yritettiin puhua synnytystä ja mulle mainittiinkin se sana niin kyyneleet vaan virtasi ja hoettiin että tuu heti tänne takas jos susta tuntuu noin pahalta, meille jätettiin joku avoin lähete että voidaan saada joku keskustelu missä on lääkärit ja kätilöt paikalla purkamassa tota synnytystä.
Ennen kotiutusta gynekologi tuli puhumaan meille synnytyksestä ja papereista "suomensi" meille mitä ja miksi tapahtui. Ensimmäinen kerta kun huokasin helpotuksesta että mitään hätää ei oikeasti ole .Ja ei ollut mun vika että vauva jouduttiin ottamaan imukupilla ulos ja että sen sykkeet laski..
Koko sairaalassaoloaikana en kiintynyt kauheasti vauvaan, mua vaan mietitytti ja itketti koko synnytys ja manasin itseäni kuinka paska olen. Onneksi oli perhehuone, mies hoiti kaiken paitsi imettämisen kun mä tyyliin vaan itkin oloani ja mietin synnytystä. kotona meni yli viikko ennenkuin kunnolla aloin vauvaan kiintymään. Ja nyt kun vauva täytti kuukauden niin voin vasta sanoa etten vaihtaisi sitä mihinkään mistään hinnasta :)
LIsäksi tunsin huonoa fiilistä jo siitä että mies oli ihan fiiliksissä alusta asti vauvasta, ihan jossain endorfiini pöllyssä. Ja mä itken ja hoen kuinka paska olen ?
Onneksi mulle on ollut neuvolanpuolelta mahdottoman ihana terveydenhoitaja, joka nyt muuton takia valitettavasti vaihtuu. Se on ollut kun terapiaa mulle :)
Noh, seuraavaa raskautta tulee pitkään mietittyä ja harkittua, mutta nyt koittaa nauttia tästä vauva ajasta : )
ainiin vauvan mitat: 3875g, 55cm. ja syntyi siis 40+4
Muokattu viimeksi: