Synnytystarinat

[Kyumin]

Eli kun oli puhetta tuossa että tällaselle ketjulle ois tarvetta niin minäpäs alottelen :)


3.10 Oltiin miehen kanssa kotona, 37+0 oyssikäynnin jäljiltä oli housuihin lorahdellut tasaiseen tahtiin, rupes tuolloin haittaamaan jo itseäkin niin laitoin sitten siteen housuihin. Jonkin ajan päästä saunaan mentäessä huomasin että vuoto oli vaaleanpunaista ja soittelin saunan jälkeen synnärille että mitäs sitten. Sanoi että käy seuraavana päivänä omassa neuvolassa tarkastuttaan asia kun ei kerran ole kuumetta tai supista.
Otin yhden panadolin iltasella ja paineltiin nukkumaan, taisi olla yhen aika kun nukahdin viimein. Sen jälkeen heräilin jatkuvasti, ja neljännellä kerralla meni hermot ja nousin kunnolla ylös, kello oli tällöin 5 aamulla. Muistan miehen kysyneen useampaan kertaan yöllä onko kaikki hyvin kun kuulemma ähkin, puhkuin ja pyörin koko ajan.
Huomasin sitten siinä että sehän muuten supistaa, ja jopa minun mittakaavassa kipeästi ja ihan minuutin pitkiä, välikin oli n 5 min. Pöhlö kun olen, nakkasin pari panadolia lisää naamariin, söin vähän ja ajattelin että menen takaisin nukkumaan, että kyllä nämä loppuu niinku kaikki aiemmatkin... :D

Ei siitä nukkumisesta sitten tullut mitään, herätin miehenkin siinä sivussa ja tämä tietenkin huolestui kun alkoi vissiin näkymään että käy kipeää.. Kuuden seudussa pakotti sitten soittamaan uudelleen synnärille jossa kuulostettiin vähän siltä että noh, tulkaa nyt käymään vaikka onkin noin pitkät välit. Lähdettiin ajelemaan (meillä tosiaan matkaa sairaalaan reilu 130 km), matkalla supistukset pahenivat puolella, ja loppumatkasta oli jo pakko pysähtyä oksentamaan, samalla alkoi suolikin toimimaan.
Kun päästiin perille, käytiin hetki käyrillä ja lääkäri totes että joo, ihan oikeita supistuksiahan sieltä tulee kun luvut pomppas melkein pariinsataan supistuksessa ja tarkistettaessa olin 3cm auki. Totes miehelle että vaihdappas vaimoltas (vaimoltas?! :"D) vaatteet ja lähdetään tuonne toiseen huoneeseen odotteleen että sali vapautuu.

Siellä oltiin sitten käyrillä määrittelemätön aika, laittoivat peräruiskeen, katedrin ja tipan. Siinähän tuo aika meni vuoroin huutaessa, hikoillessa, täristessä (jostain syystä supistusten välissä tuli ihan järkyttävän kylmä), oksentaessa ja vessassa juostessa (joka on muuten siinä tilassa aika helvetinmoinen urheilusuoritus!). Tässä vaiheessa täytyy kiitellä miestä, vaikka olin varmaan maailman ällöttävin näky niin yritti auttaa ja "lohduttaa" parhaansa mukaan, kantoi aina uusia oksennuspusseja, auttoi vessaan ja oli vaan lähellä ku sattu :)
Sieltä sitten kärrättiin saliin ja alettiin laittaa epiduraalia yms mitä lie aineita.. :D Anestesialääkäri oli hurjan mukava ja kätilöistä tykkäsin kans, ja kun epiduraali alkoi vaikuttaa.... Oli niinkuin 7 taivas olisi auennut! Kivut katos ja palasin taas ihmiseksi! :D Siinä sitten hoitajat käänsivät selälleen ja virittelivät verhot yms eteen ja alkoivat touhuilemaan, jututin miestä siinä samalla ja totesin että tämä näyttää väsyneeltä, että voi raukkaa kun ethän sinäkään oo kerinny nukkua paljon mitään. Vieressä seisonut kätilö räjähti nauramaan ja totes että kyllä susta hyvä äiti tulee, sää makaat maha auki leikkauspöydällä ja huolehit siitä että miten miehes voi :DDDD

Leikkaus meni hyvin, ja sain lapsen heti rinnalle kunha olivat putsailleet poikaa pikkusen ensin :) Mies ja kossi lähtivät siitä sitten pesulle ja punnitukseen, kävivät vielä myöhemmin näytillä ennenkuin menivät osastolle odotteleen. Minut vietiin heräämöön, oleskelin siellä jonkun 2-3h nukkuen suurimman osan ajasta ja sen jälkeen pääsin osastolle jossa rakkaat odottelivat (ja käyttihän ne pojan heräämössä tissillä!) :)

Sellainen synnytys täällä, nyt ollaan jo kovasti kotona toipumassa ja tuo mies on osoittautunut ehkä parhaaksi isäksi ikinä :) Tuskin päästääkään minua touhuamaan pojan kanssa muuten kuin syötöt ja reagoi jokaiseen pieneen inahdukseen :D
Tympeimmäksi mieleen jäi se kohdun painelu synnytyksen jälkeen, jukolauta että se kävi kipeää.... Mutta onneksi sitäkään ei ollut kuin muutamia kertoja :P

 

[Tumelo]

Meillä otettiin vähän varaslähtöä.. La olisi ollut 1.10, niin kaveri päättikin tulla ulos kuukautta aiemmin.. Maanantaina 2.9. meni lapsivedet 9 aikoihin illalla ja potra poika oli maailmassa tiistai-aamuna klo 5.46.. Raskausviikkoja oli 36+0. Sairaalassa jouduttiin olemaan reilu viikko, kun bilirubiiniarvot alkoi nousemaan ja pikkuinen joutui valohoitoon kahdeksi päiväksi.. Nyt kuitenkin on kunnossa ja perhe-elämä kotona on alkanut, vaikkei sitä meinaa uskoakkaan että meillä on täällä nyt ihan oikeasti oma vauva..

Synnytys meni hyvin. Ilta 10 oltiin sairaalassa ja siellä sitten katsottiin paljon kohdunsuu on auki. Hivenen vaan raollaan. Osastolle siirrettiin 23.20 ja siellä sitten alkoikin ensimmäiseksi supistukset.. Aikaisemmin ei kertaakaan ollut supistanut, mutta nyt tykitti heti 5 minuutin välein.. Aamu kolmelta alkoi sitten tuntumaan jo niin pahalta, että pakko oli hoitajalle ilmoittaa, että nyt hivenen sattuu :D Antoi lämpöpussin (mikä lie oikealta nimeltään) ja laitttoi kiinni laitteeseen, joka mittaa supistuksia ja sykettä. Sitten teki sisätutkimuksen ja totesi, että mennään synnyttämään. 4 senttiä oli kohdun suu auki ja kohdunkaulaa ei ollut ollenkaan ( mitenhän sen voisi järkevästi ilmaista.. ) Miehelle sain soittaa ja pyytää paikalle. Synnytyssalissa ilahduin mehukannusta, joka minua odotti pöydällä! Oli kauhea jano ollut jo pidemmän aikaa, mutta pahan olon takia vesi ei houkutellut.. :D Kätilö tuli juttelemaan kivunlievityksestä ja muista toiveista, mutta empä oikeen osannut mihinkään sanoa mitään. Mies saapui vähän ennen neljää paikalle ja siinä vaiheessa olinkin jo päässyt sänkyyn asti. Vauvalla oli pinni päässä ja minulla taas se supistusten mittauslaite. Lopultaan sattui jo niin paljon, että pyysin kohdunkaulanpuudutusta ja sitten supistukset katosivat kokonaan. Kätilö kertoi myöhemmin, että pelkäsi synnytyksen pysähtyneen kokonaan. Joskus viiden jälkee alkoi ykskaks taas supistamaan kipeästi ja pyysin kätilön paikalle. Teki sisätutkimuksen ja sanoi, että olisi aika synnyttää, 9 senttiä olisi auki.. Siitä sitten mies hereille ja viereen pitämään kädestä :D Itse roikuin puoliksi sängyn reunan yli, koska niin oli helpoin olla. Kätilö naurahti, että on vähän hankala asento synnyttää, mutta ei yhtään ollut siinä vaiheessa tarvetta ponnistaa. Älyttömän huono olo oli kivun takia, mutta eipä voinut oksentaa, koska se olisi kouristanut kipeästi.. Siirryin sitten kätilön pyynnöstä puoli-istuvaan asentoon ja kätilö sanoi, että pää tuntuu jo todella hyvin, että ponnista sitten kun tuntuu siltä. Olin aika kauan tekemättä mitään, ei tuntunut pahalta, mutta ei kyllä hyvältäkään. Lopultaan kokeilin ponnistaa ja sen jälkeen tulikin sellainen jännä tunne siitä, että nyt kuuluu ponnistaa. Ponnistusvaihe kesti 10 minuuttia, siinä oli kolme ponnistusta ja vähän pään ihailua, kun se tuli ulos :D Oli aika häskin näköistä, kun alapäästä törröttää pää! Viimeisellä ponnistuksella kaveri maailmaan. 2480g, 48cm. 20 min ikäisenä otettiin tarkkailuun ponnistavan hengityksen takia. Nähtiin pikkuinen vasta muutaman tunnin päästä seuraavan kerran. Osastolle siirryttiin aamu yhdeksältä ja siellä palloiltiin.. Samana päivänä saatiin vauva samaan huoneeseen. Oli nii pieni rääpäle, että oikeen sääliksi kävi..

 

[Littlered]

Ja onnea viela kerran kaikille jo synnyttaneille. :)

Mitenkohan se itse synnytystilanteessa menee, onko pakko katsoa kuinka vauva tulee ulos vai voiko tilannetta paeta jotenkin? Ainakin joissakin synnytysvideoissa on laitettu lakana aidin polvien yli. Itse en nyt valttamatta haluaisi nahda tilannetta, jossa vauva tulee ulos. Tai voiko veren nakemista synnytyksessa valttaa lainkaan?

 

[Saria1]

Hoi te kaikki synnyttäneet! Onko totta, että synnytyksen käynnistyminen tarkoittaa AINA verisen vuodon alkamista? Ollessani tyksissä, kätilö sanoi, että synnyttämään tullaan siinä vaiheessa, kun alkaa verinen limavuoto ja jollei sitä tule ei kohdunsuulla ole tapahtunut minkäänlaista muutosta vielä, eli reissu synnärille on turha. Vähän itseä ihmetyttää, kun en ollut koskaan edes kuullut tälläisestä ja itsellä lähinnä varmaan iskisi jonkin sortin paniikki, kun yhtäkkiä alkaisi verta vuotamaan..

Eli jos viitsitte vastata, oliko teillä synnyttäneet ennakoivana oireena kaikilla tälläistä vuotoa?

 

[Kismo]

Olen tuolta syyskuisten puolelta, mutta ajattelin tulla vastaamaan :)
Me oltiin lähössä synnärille, kun supistukset tuli 3 min välein. Kävin just ennen lähtöä vessassa, jossa huomasin veristä vuotoa. Kun päästiin sairaalaan, olin jo 4cm auki ja siitä 5h niin tyttö oli maailmassa. Minäkään en ollut kuullut tuosta verisestä vuodosta silloin muutakuin että se oli normaalia ja kertoo sen että siellä kohdunsuulla tapahtuu jotain :)

 

[Kyumin]

Ei mulla ainakaan mitään verta missään vaiheessa näkynyt en menis tuohon neuvoon luottamaan. Kyllä ne supparit erottaa harkkareista, siinä mitään veriä kannata jäädä odotteleen tai saattaa olla että synnytyspaikaksi muodostuu kotisohva...

Sent from my GT-I9305 using Vau Foorumi mobile app

 

[hildamaija]

Mahtavaa lukea näitä synnytyskertomuksia! Onnea vielä synnyttäneille :DPakko kommentoida Sarialle: Mulla ei esikoisen kanssa ollut mitään veristä vuotoa ennen synnytystä.
Limatulppa irtosi muistaakseni peräti viikkoa ennen synnytyksen alkamista, ja siinä tulpassa oli vähän veriviivoja. Oiskohan kätilö tarkottanut juuri tota limatulppaa? Sitäkään ei kuulemma aina itse huomaa, vaikka useimmiten kai se on aika selkeä.Muuten synnytys käynnistyi pelkillä supistuksilla, ensin vaimeammilla menkkasärkymaisilla ja vuorokaudessa ne sitten muuttuivat säännöllisiksi ja aina astetta rajuimmiksi. Vedetkin meni vasta kun pääsin synnärille ja tehtiin sisätutkimus, jolloin olin jo yli 5cm auki. Ja silloin alkoivat oikeasti ne kivuliammat supparit.
LIttlered: varmaan riippuu tosi paljon missä asennossa synnytät. Itse olin esikoisen kanssa ponnistusvaiheessa puolimakuulla enkä nähnyt yhtään mitään. Ei kyllä tullut mieleen katsoakkaan

 

[Saria1]

Joo itsekkin vielä varmistin silloin kätilöltä, että tarkoittaako hän limatulppaa, mutta ehei, se nyt kuulemma lähtee suurimmalla osalla monta viikkoa ennen synnytystä...... Olin vähän, että jaaha asia selvä. Tällä kätilöllä oli kyllä valtava pätemisen tarve ihan joka asiasta, että suurimman osan annoin mennä vain ohi korvien, kun alkoi ärsyttää..

 

[La MaMa]

Ekassa raskaudessa limatulpan irtoessa kunnolla tuli vähä verta seassa, illalla lähti synnytys käyntiin, mut ei mul muuten mitää kunnon verivuotoa tullu himassa paikkojen auetessa ja olin kyllä 4 cm auki sairaalaan mennessä.. Nii ja en mä ainakaa nähny mistää asennosta vauvan syntymistä (ei haittaa siis) et en mä sitä jännittäis liikaa! Mies näki liikaa vaik ideana oli ettei sekää kauheesti näkis.. Sitä jäi vähäks aikaa ajatus kyllä kummittelemaan! :D

 

[Salme]

Jospa nyt sais kirjoitetuksi omasta synnytyksestä.. Tästä tulee pitkä tarina.

Lähdin siis viime perjantaina sitten kontrollikäynniltä osastolle käynnistykseen. Ensimmäisen cytotec-tabletin sain päivällä yhdeltä ja seuraavan illalla viideltä, nämä siis suun kautta. Pieniä supistuksia tulikin ja useampaan otteeseen olin käyrillä. Yö meni huonosti, vieras paikka ja kolmen hengen huone jossa hoitajat ravasivat kiitettävän usein, en siis montaa tuntia nukkunut.

Lauantaina kävi lääkäri tutkimassa kohdunsuuta, edelleen epäkypsä ja laitettiin käynnistystabletti (samainen cytotec) kohdunsuulle, taas välillä käyrillä makoilua ja kivuttomia supistuksia. Seuraava tabletti laitettiin kohdunsuulle illalla kuudelta. Käyrää, supistuksia... Illalla ei taas uni tullut. Just kun olin yöllä nukahtanut, havahduin uudenlaiseen tunteeseen "nyt jotain tapahtuu". Kuulostelin aikani, sit käyrille ja supistuksia tuli säännöllisesti. Unet loppui siihen paikkaan ja loppuyön (klo 1.30-5) valvoin kiikkutuolissa käytävällä. Siinä tuntemuksia kuulostellessa ymmärsin kyllä varsin kirkkaasti miksi supistuksista on puhuttu myös polttoina!

Viideltä aamulla pääsin suihkuun lievittelemään kipuja, sitten taas käyrille ja kätilö tunnusteli paikat, oli just sormelle auki. Puoli seiskan aikaan ajattelin koittaa vähän huilata ja nukahdinkin, heräsin kasilta syömään ja lähdin kävelemään käytävälle. Maha oli ihan jumissa ja yritin käydä vessassa, tässä vaiheessa lähti limatulppa. Koitin taas huilia kun tunsi lorahduksen ja vedet meni. Lapsivesi osoittautui vihreäksi. Kätilö paikalle ja kamat kasaan, ilmoitus miehelle ja klo 10.30 kohti synnäriä.

Siellä kätilö tunnusteli paikat, edelleen avautuminen hidasta. Sain oksitosiinitipan ja kipulääkettä ja supistusten voimistuessa oli ilokaasu kovassa käytössä, auttoikin hyvin kun vaan ehti tarpeeksi ajoissa hengittämään. Eikä tullut pahaa oloa kuten oli etukäteen peloteltu. Avautumisen tehostamiseksi nostettiin oksitosiiniannostusta ja ilokaasu oli vielä kovemmassa käytössä, supistukset teki todella kipeää. Neljän aikaan lääkäri kävi tutkimassa tarkoituksellisen kovakouraisesti ja supistukset ja tutkimus oli TOSI tuskallista, mutta vihdoin olin sen neljä senttiä auki ja sain epiduraalin. Etukäteen olin sitä pelännyt mutta ei tuntunut kyllä missään ja helpotti tosi nopeasti. Sain vihdoin hieman nukuttuakin.

Ennen kahdeksaa alkoi olla tukalat oltavat, mahtavia supistuksia ja kauhea vessahätä mutta mitään en saanu tehtyä joten virtsarakko katetroitiin. Paikat oli jo täysin auki ja kyljellään sain "ähkiä" vauvaa alaspäin. Puoli yhdeksän aloin ponnistelemaan voimalla, tuntui että menee ikuisuus ja voimat loppuu tyystin.. Toinen kätilö tuli avuksi ja puoli-istuvassa asennossa sain vihdoin pään ulos, sitten pitikin pidätellä hetkonen jotta ehtivät imeä vauvan röörit lapsivedestä. Sitten taas hirveä rutistus ja vihdoin klo 21.03 oli vauva ulkona, kipu hellitti ja pääsi hillitön itku.

Hieman pikkuinen taisi rääkäistä, mutta kun hengitys muuttui ähkiväksi ja vauva oli hieman veltto, vietiin suoraan vauvateholle. En siis saanu vauvaa rinnalle ollenkaan, tuntui kyllä kauhealta. Tässä vaiheessa jalkoihin iski hillitön tärinä mikä jatkui loppuillan. Molemmat kätilöt hävisivät johonkin ja isi ottamaan nopeasti ekat kuvat tytöstä. Viimeinen oksitosiiniannos kohdun supistamiseksi teki tehtävänsä ja tuli niin paha olo että oksensin. Vasta hetken päästä sain kuulla mitat ja oli muuten melkoinen yllätys kun mukamas pienikasvuinen vauva olikin pontevat 3,5 kiloa!!!

Yökätilö tuli ompelemaan 5 tikkiä, sitten saatiin syntymäpäiväkahvit ja tekipä hyvää saada jotain syömistä vaikkei meinannut pahoinvoinnin pelossa uskaltaa syödä. Oli pöytä täynnä kaikenlaisia herkkuja ja voileipiä ja pinkki pöytäliina ja servetit.. :)

Pääsin suihkuun ja sen jälkeen lähdettiin vauvateholle katsomaan pientä. Oli saanut lisähappea ja happiarvoja seurattiin, mutta saatiin pieni syliin eikä äidin itkusta meinannut tulla loppua, voi äly millainen tunteidenpurkaus..

Seuraavana päivänä eli maanantaina vauvan verensokeri oli hieman liian matala ja sitä sitten seurattiin, illalla vauvalle laitettiin kanyyli päähän ja aloitettiin glukoositiputus sokereiden nostamiseksi. Tiistaina arvot olivat jo hyvät ja tiputus lopetettiin mutta vielä seurattiin yön yli teholla, keskiviikkona otettiin kanyyli pois ja sain vauvan vierihoitoon osastolle. Vielä seurattiin sokereita ennen syöttöjä, mutta kun ne kesti hyvinä niin päästiin torstaina kotiin. Oli kyllä mukavaa siellä teholla kaikessa rauhassa opetella hoitamaan vauvaa. Hieman haastetta oli kyllä niiden piuhojen vuoksi, mutta nyt tuon pienen käsittely on jo älyttömän näppärää! :)

Jännä sinänsä, että vaikka synnytyskivut oli melko sanoinkuvaamattomia, niin äkkiä ne kyllä unohtuu!! Minulle ei ainakaan jääny minkäänlaisia traumoja.

 

[Salme]

Ai niin, sen verran unohtui että vähän ennen ponnistusvaihetta laitettiin vielä pudendaalipuudutus, kun epiduraalin vaikutus oli loppunut ja kätilö suositteli sitä helpottamaan niitä ponnistuskipuja. Etukäteen olin miettinyt näitä erinäisiä kivunlievityksiä ja hirvitellyt mielessäni kaikenlaisia ajatuksia piikeistä tuonne alakertaan, mutta sekään ei kyllä tuntunut missään. Samoin ommellessa puudutuspiikit ja ompeleet ei tehneet yhtään kipeää. Tosin, ei onneksi tullutkaan kuin muutama pieni repeämä.

 

[tsiuggu]

Kirjotanpa minäkin omani nyt kun kerrankin tilaisuus =)

En ole varma tuliko osa limatulppaa muutama pvä ennen synnytyksen käynnistymistä vai oliko jotain muuta limaa...joku klöntti sieltä kuitenkin tuli
Eli supistukset alkoivat to aamuna aika tarkkaan klo 4 suoraan viiden minuutin välein, josta tihenivät todella nopeasti kolmeen minuuttiin. Vessassa sain juosta vähän väliä mahan tyhjentyessä ja pissalla ja muutaman kerran jälkeen sieltä tulikin veristä limaa oikein kunnolla joka kerta. Sittemmin alkoi lirahdella lapsivettä. Käveleksin ja pyörittelin lantiota supistusten välillä mutta supistukset oli niin voimakkaat että mitään ei kyennyt niiden aikana ajatellakkaan. Suihkuun vielä päätin mennä seitsemän aikaan, joka oli kyllä todella vaikeaa jo siinä vaiheessa. Suihkun jälkeen päätin soittaa synnärille ja siinä puhelun aikana tulikin supistus, jota kuunnellessa kätilö sanoi, että olisi jo hyvä lähteä kohti synnäriä. Meillä onneksi matkaa vain alle kymmenen minuuttia sairaalaan, joten ei tarvinnut kärvistellä tuskissa autossa kovin kauaa :)
Synnärille oli jo todella vaikea kävellä, mutta kävelin kuitenkin, mutta salin sängylle päästessä joutui kätilö auttamaan vaatteiden vaihdossa. Siitä suoran käyrille ja sisätutkimus, jossa olin auki vain 2 cm. Päätettiin edellisen pitkän synnytyksen vuoksi ja noin vähän aukeamisen vuoksi että ei edes laiteta muuta kipulääkettä vaan suoraan epiduraali. Ilokaasua epiduraalia odotellessa kokeilin hengitellä, mutta en saanut siitä mitään apua...lähinnä tuntui että happi loppuu ja parempi olo oli kun otti sen maskin pois ja sai hengittää huoneilmaa.
Anestesialääkäri sattui olemaan juuri synnärillä niin sain kuin sainkin epiduraalin todella nopeasti ja olo helpottui :) Lääkäri oli todella hyvä, eikä laitto tuntunut ollenkaan...
Ensimmäisen kahden tunnin aikana edistystä tapahtui sentti/tunti...jolloin hurrattiin päätöstä epiduraalista,koska spinaali olisi jo lopettanut vaikuttamasta. siinä sitten vain odoteltiin ja kätilö meni auttamaan toisessa synnytyksessä välillä... jossain vaiheessa minulla alkoi tuntua koveneva paine alapäässä ja päätettiin soittaa kelloa että kätilö tulisi tarkistamaan tilanteen uudestaan. useemman paineisen supistuksen ja soittokerran jälkeen huomattiin ettei soittokellon piuha oltukaan yhdistetty mihinkään :D tässä ilanteessa oli miehestä valtava apu Kätilön tullessa viimein paikalle loppui juuri epiduraalin toinen annos ja olinkin jo täysin auki ja sain luvan ponnistaa. Ponnistusvaihe kesti 14 minuuttia ja oli epiduraalin vielä vaikuttaessa tosi miellyttävä kokemus ja tuli siinä naurettuakin tilanteelle ja isin ilmeille =)
Pää tuli hyvin ulos mutta hartiat vähän jumitti ja sen takia piti ponnistusta vähän hidastaa, mutta ysin poika sieltä tupsahti klo 12:39. =) Sininen hän oli mutta mitään vikaa ei löydetty muuta kuin lääkärin mielestä hän oli vain koko naamasta mustelmilla.
Pieni pintarepemä tuli ja siihen kolme tikkiä, eikä ne missään vaiheessa ole tuntuneet kipeiltä =)

Kaiken kaikkiaan hyvä kokemus synnytyksestä ja kamalien jälkisupistusten jälkeen on elämä ollut vauvan kanssa ihanaa =)

 

[Sophie82]

Ihanaa lukea teidän kokemuksista, kiitos!!

 

[herne]

Komppaan Sophieta, kiitos kun jaksoitte tarinat tänne laittaa! Olen lukenut niitä ihan tippa linssissä (t. hormoonihuuruinen) :)

 

[Sanuliini]

Noni tännekkin kerkeän kirjottelemaan. Eli minähän kävin "turhaan" 3. Ja 4. Päivä synnärillä, kun lurahti jotain joka ei sitten ollutkaan lapsivettä. Silloin perjantaina 4.10 kun siellä käyrillä oltiin niin mulla alko supistuksia tulemaan. Siellä tehtiin lääkärin tutkimus ja ultra ku sitä jotain nesteen lurahtelua yritettiin tutkia. Kohdunsuu oli kiinni ja kaulaa jäljellä silloin 1cm (kello oli jotain 22). Kotiin päästiin niin supistukset alko voimistua ja joskus klo 2:30 mentiin takasi synnärille ku aloin olemaan kipeä. Silloin kauala oli hävinnyt ja sormelle auki, joten jotain edistystä oli tapahtunu. Pääsin sitten suoraan synnytysosastolle odottelemaan etenemistä. Siinä se yö meni keinutuolissa kiikkuen ja puhisten, välillä kävin suihkussa joka autto mukavasti.

Miehelle toitotin että yrittäis nyt nukkua säkkituolissa, ku vaan pystyy. Mä en kyllä silmäystäkään nukkunu... :)
Aamulla joskus 8 aikoihin sain jotain pillereitä kipuun ku pyysin ja mukavasti rentoutti. Klo 9.50 lapsivedet sitten oikeasti meni. :D siitä sitten alko supistukset saamaan kivasti ytyä ja potkua! Yritin ilokaasua ottaa, mut en huomannu mitää vaikutusta ja mua enemmänki ahdisti hengittää sen maskin kautta ku tuntus ettei saanu kunnolla henkeä.
Klo 16 asti jouduin kärvistelemään kivuissa ja sitten olin 5 cm auki ja sain epiduraalin! Taivas aukeni! On kyllä ihana keksintö tuo epiduraali! :) siinä yritin hiukan lepäillä ja sitten lähdettiin käytävälle kävelemään että etenis homma. Joskus klo 18 maissa alko ponnistuttaa, iha tuntu ku ois kauhee kakkahätä ollu. :D yritinkin käydä vessassa, mutta ei tullu mitään, joten järkeilin että taitaa vauva siellä vaan ulos haluta. :) klo 19 olin 9,5 cm auki. :) siitä tunnin päästä olin kokonaan auki ja sain alkaa ponnistelemaan.

Koin tämän perus makuuasennon parhaimmaksi ponnistusasennoksi, pidin polvien takaa kiinni aina ponnistaessa. Mies yritti kovin silitellä, mut sanoin hänelle että ei tarvi, mä hoidan tän nyt iha yksin. :D sanos vaan että hänellä tulee niin pahamieli ku ei voi auttaa, mut sanoin vaan että ei tarvi siitä huolehtia. Mä pystyn paremmin keskittymään ku kukaan ei koske. :) sain oksitosiinitipan vähä supistuksia vauhdittamaan ja klo 20:10 aloin aktiivisesti ponnistamaan. Kyllähän se sattui, mutta ihme härän raivolla sitä vaan ponnistaa. :D vaikka en ollu kahteen vuorokauteen nukkunu, nii kyllä siinä joku adrenaliini ryöppy tulee että jaksaa. Vähä tylsä oli ku pää oli puoliks ulkona nii oli aika pitkä tauko supistuksien välissä. :D se ei tuntunu kovin miellyttävältä. Klo 20:56 syntyi 9 pisteen poika. kyllä siinä sitten hetki herkisteltiin miehen kanssa. :')
6 tikkiä sain alapäähän, kuulemma sellanen perus ensikertalaisen repeämä.

Synnytys meni mielestäni tosi hyvin ja ei tullu mitään traumoja! Nyt tietysti on jo unohtanu kaiken kivun, sanotaan että kipein kohta oli ne kipeät supistukset. Ei se itse synnytys sitten ollu niin kamala, ku kesti niin hetken aikaa.

Nyt kaksi viikkoa synnytyksen jälkeen olen hyvin toipunut ja jälkivuoto alkaa loppumaan. Vauva-arkea täällä pyöritetään, yllätti kuinka rankkaa se oikeasti onkaan ja tähän väsymykseen ei osannu varautua kuitenkaan vaikka tiesi että eipähän sitä sitten nukuta vähään aikaan. :D mutta päivä kerrallaan ja aina se rupeaa helpottamaan. Pikkutuhisija on kyllä aikamoinen pakkaus

 

[Saria1]

Minäkin jaan oman synnytyskertomukseni täältä arjen ihanuuden keskeltä. Vauva on aivan ihana ja meillä arki on ainakin tähän saakka sujunut todella hyvin.

Näin yhden viikon iän kunniaksi palataan ajassa viime sunnuntai-maanantai yöhön ja iltaan: Kävin sunnuntai-iltana todella pitkällä ja reippaalla kävelylenkillä odottaen edes jotain merkkiä synntyksen käynnistymisestä, mutta pettyneenä kotiin tullessa jouduin toteamaan, että en saanut lenkistä muuta irti, kuin rasituskipeän alaselän.

Kotona sitten vikisin ja yritin löytää hyvää asentoa tuolle lihaskipuiselle alaselälle. Venyttelin ja veryttelin, eikä mitään vaikutusta. Mies kyseli jo tässä vaiheessa, että voiko tuo kipu enteillä synnytystä, johon tiukasti vastasin, että ei, tää on vaan rasituskipua. Turvauduin panadoliin ajatuksena saada hiukan unta. Panadolin otosta kului tunti, eikä kipu helpottanut.

Painuttiin maate, jostain syystä ei vaan nukuttanut, oli jotenkin levoton olo.. Alaselkä kipuili edelleen, mutta supistuksiin viittavalta ei tuntunut. Parin tunnin jälkeen aloin vähän jo puhista, kun alkoi olla kaikinpuolin inhottava olo, ei varsinaisesti supistanut vieläkään, mutta selän kivut ja paine alakerrassa sai nousemaan ylös sängystä. Päätin, että ainakin yritän pysyä liikkessä, jotta mahdollinen synnytys lähtisi käyntiin. Oleilin sohvalla konttausasennossa ylävartalo sohvatyynyihin tuettuna ja heiluttelin lantiota eestaas. Inhottava olo vaan jatkui. Puoli kolmelta mies nousi ylös ja ehdotti synnärille lähtöä, kun näytin sen verran kipeältä. Taas vastaukseksi tiukka ei, ei mihinkään ennen kuin vedet menee, mitään käännytysreissua me ei sadan kilometrin päähän tehtäisi! Kävin sitten vessassa, jossa huomasin, että nyt vuodan sitä kuuluisaa verilimavuotoa ja aivan innosta piukeana ilmoitin miehelle, että nyt lähdetään synnyttämään. Mies siinä vähän hoomoilasena, että äsken juuri tuli tiukka ei ja kuluu minuutti, niin muija hihkuu täyttä häkää synnärille

No lähdettiin synnärille. Matkalla alkoi supistella ja melko kovaa heti alusta. Välit noin 4 minuuttia ja kesto minuutin verran. Tunnin matkan jälkeen saavuttiin synnärille ja siellä aloin olla jo melko kipeä. Vähän aikaa käyriteltiin ja komiat supistukset paperille piirtyikin. Kätilö päätti tehdä sisätutkimuksen. Niitähän mulle oli tehty todella monia raskausaikana, kun pelättiin, että vauva syntyy liian aikaisin ja koskaan en ole tuntenut varsinaista kipua missään kohtaa. Nyt kuitenkin kätilö oli saanut vasta hiukan sormenpäätä sisääni, kun itkin ja huusin, että lopeta heti, sattuu aivan sikana. Tuntui, kun kätilöllä olisi ollut useiden senttien mittaiset tekokynnet, jotka raapivat sisälmyksiä. No purin vain huulia yhteen ja päätin antaa homman hoitua. Tuomio 2 senttiä auki, kanavaa ei jäljellä, päästään synnytyssaliin.

Luotto omaan kroppaan oli kova ja toiveissa olikin synnyttää ilman lääkkeitä. Aina supistusten tullessa nojailin milloin mihinkin ja heiluttelin lantiota ja päätin, että kun tuntuu sietämättömältä, siirryn suihkuun. Kolmisen tuntia pärjäilin supistusten kanssa vain pystyasennossa ja reilusti hengittelemällä ja puhisemalla. Kätilö vaihtui kello 7 ja siirryin suihkuun. Uusi kätilö tuli esittäytymään suihkuun ja naureskelin, että noobelin palkinto sille, joka keksi aikoinaan suihkun ja, että tulisin ulos vasta lapsen synnyttyä tai sitten, kun Turun kaupungilta loppuu kuuma vesi. Ihana paikka!

Suihkussa alkoi tulla tuskaisen kuuma ja siirryin takaisin huoneeseeni, puin vaatteet päälle ja menin maate. Kello oli yhdeksän pintaa ja katselin suoraan kadulle töihin kiiruhtavia ihmisiä. Soitin kätilön laittamaan ilokaasun päälle ja aloinkin kiskoa sitä. Ensin melko miedolla annoksella, mutta tuntui, ettei se auttanut lainkaan, joten kaasut maksimille ja maski naamalle. Puolen päivän aikaan kätilö tuli kyselemään, josko saisi tehdä sisätutkimuksen, supistukset olivat kuulemma todella kovia ja kätilö uskoi synnytyksen olevan jo pitkällä. Käytiin aikamoiset keskustelut siitä, miten mua oli yöllä sisätutkimus sattunut ja sovittiin kätilön kanssa, että homma tehdään hyvin rauhaksiin ja mikäli kohdunsuu ei olisi laskeutunut johtoviivalle, ei hän jatkaisi enää pidemmälle, koska kohdunsuu tuskin silloin olisi avautunut kovinkaan paljoa. Heitettiin toiveena ilmaan, että olisin viitisen senttiä auki ja toiveeksi se vain jäikin. Kohdunsuu ei ollut edes laskeutunut. Kätilö ehdotti epiduraalia, mutta kieltäydyin kohteliaasti. Pelotti niin järjettömästi sen laitto, ettei tullut kysymykseenkään. Jatkettiin samalla kaavalla, vain ilokaasua, vaikkakin nyt supistusten tullessa vähän jo huusin maskiin, koska kivut oli niin kovat. Mies kuitenkin rohkaisi, ettei huutoni kuulunut lähes lainkaan ulkopuolelle, hyvä niin.

Kello tuli neljä, ihmiset ulkona alkoivat palailla töistä kotiin ja 12 tuntia tuli täyteen synnärille saapumisesta. Viiden aikaan menin jälleen suihkuun. Sitten se iski. Epätoivoisin vaihe koko synnytyksessä. Istuin suihkussa ja itkin, itkin silmät päästäni, ettei tämä etene ja haluan vaan kotiin. Koko yön valvominen ja todella kovat kivut sai olon aivan rikkinäiseksi. Silti takaraivossa halusin ajatella, että kyllä näillä kivuilla ja tällä ajankululla synnytys olisi edennyt.

Tällä kertaa en viihtynyt suihkussa puolta tuntia pidempään. Tuntui, ettei jalat enää kanna ja roikuin miehen kaulassa ja jauhoin vaan "auta, auta mua, mä en jaksa enää" Urheasti vaan taas kokosin itseni ja päätin rauhoittua ja siinä onnistuinkin lähinnä ilokaasun avulla. Kätilö ehdotti jälleen sisätutkimusta, kun synnärille saapumisesta alkoi tulla täyteen 20 tuntia ja supistuskäyrä hakkasi edelleen siellä parinsadan tuntumassa säännöllisesti. Ette voi varmasti edes kuvitella sitä tunnetta, kun kätilö katsoi säälien ja sanoi "ei mitään edistystä vieläkään". Tuli jo ihan epätodellinen olo ja tuntui, että oma kroppa on pettänyt pahemman kerran. Kivut on valtavat, mutta mitään ei tapahdu. Jälleen ehdotettiin epiduraalia, mutta ei se pelotti vieläkin vaikka toisaalta vaakakupissa painoi myös se, että tiesin joutuvani valvomaan niiden kamalien kipujen kanssa toisen vuorokauden ja olevani vielä enemmän rikki, jos en ottaisi ja mitä tulisi ponnistusvaiheesta, jos olisin valvonut kaksi vuorokautta niiden kipujen kanssa.

Puolen yön aikaan parien paniikki-itkujen ja tarkkojen pohdintojen jälkeen päätin antautua epille. Anestesialääkäri oli ehkä maailman kamalin hoitohenkilökuntaan kuuluva ihminen, jonka olen tavannut. Hän tuli vain huoneeseen, ei tervehtinyt, vain istahti tuolillensa selän taakse. Kysyin, miten voisin tehdä hänen työnsä mahdollisimman helpoksi, johon sain vastaukseksi tylyn "no pysy paikallasi". Ok, minä pysyn, supistuksen tullessa kiskoin vaan kaasua, minkä keuhkot veti, mutta päätin etten liikahdakkaan. Selkä puudutettiin ja pian sen jälkeen tunsin kuinka selkään työnnettiin jotakin kerta toisensa jälkeen. Kun työntöjä oli takana kymmenisen kappaletta kysyin lääkäriltä, mitä teet, olenko jotenkin vaikeassa asennossa, voinko mennä jotenkin paremmin. Lääkäri ei vastannut mitään. Kysyin uudestaan saman, ei vastausta. Lopulta mies kivahti, että mitä teet, johon lääkäri vastasi "no yritän saada tätä johtoa ton selkään, mutta kun selkälihakset on ihan liian vahvat ja tiellä" Vähän lisää painelua ja pistelyä ja sitten se johto vihdoin meni selkääni. Meni vartti ja joo sitten se kuuluisa taivas tuli. Ei kipuja.

Samaisessa vaiheessa vaihtui taas kätilö, joka päätti, että nyt upotetaan tohon muijaan reilusti oksitosiinia, kun kipuja ei tunnu. Oksitosiini lyötiin täysille tippumaan ja supistuskäyrät jatkuivat nousuaan kerta kerralta ja ne alkoivat tihentyä. Parin tunnin jälkeen huikkasin kätilölle, että tilaatko lisää epiä, noita supistuksia on ihan kiva katsella tosta käyrältä, muttei varmaan kokea :D

Klo 02 tehtiin taas sisätutkimus. Neljä senttiä auki, jes!!

Klo 04 sisätutkimus 7 senttiä auki.

Klo 06 sisätutkimus 10 senttiä auki, kalvot silti ehjät. Päätettiin puhkaista ja aika pian sen jälkeen alkoikin tuntua järjetöntä painetta alakerrassa. Kätilö sanoi, että voisin hieman harjoitella ponnistamista. Mielessäni haistatin kokeilemiselle pitkän *askan ja päätin, että nyt tää show on ohi, nyt mä revin kaiken voiman itsestäni. Ihmeellisesti se luotto omaan kroppaan vaan palasi, kun aloin ponnistaa. Homma eteni hyvin, mutta pään laskeutuessa ihan alas, huomasin kätilön ilmeistä, että nyt jotain olisi pielessä. Supistusten tullessa kuulin, kuinka monitorilla vauvan sydänäänet hakkaa lähes kahtasataa ja kätilö vaan yrittää sanoa rauhallisesti, että vauva täytyisi nyt saada pian ulos, mutta se voi olla hieman vaikeaa. Laitoin vielä vähän enemmän kaasua pohjaan ponnistamiseen ja pidin mielessä vain, että nyt kaikki peliin lapseni puolesta. Ja syntyihän se pää ja samalla sekunnilla tajusin, mikä kätilöä oli huolettanut. Vauva syntyi naama edellä. Ei siis avosuutarjonnassa vaan siis oikeasta naama edellä. Huusin ja karjuin kuin pieni (tai siis jättiläismäinen) sika ja lopulta vauva pulpahti ulos. Rääkäisi heti alkutekijöikseen ja sai aikaan valtavan helpotuksen meissä molemmissa vanhemmissa. Vauva oli aivan täydellisen värinen, eikä yhtään kinainen, kuin suoraan kylvystä tullut ja sain hänet rinnalleni. Molemmat isin kanssa herkisteltiin yhdessä, kun vauva availi hieman silmiään. Se tunne on jotain niin uskomatonta! Muistan varmasti tuon hetken ikuisesti!

Lopulliset karut faktat. Poika sai pisteitä 9/10/10. Synnytyksen koko kesto 32h ja ponnistusvaihe 9 minuuttia. Kätilön mukaan, jos synnytystapa-arviossa olisi ultrattu, ei lasta olisi kuuna päivänä saanut synnyttää alakautta tarjonnan vuoksi, mutta niin vaan homma hoitui. Voin kuulemma vain kiittää nuorta ikääni ja työn puolesta olevaa normaalia parempaa fyysistä kuntoa. Ja olenkin todella kiitollinen, että homma hoitui niinkin helposti sitten lopulta :)

 

[Murmeliini90]

OSA 1
Minäkin taidan kertoa koko raadollisen stoorin, kun tää yks roikkuu rinnassa ja mulla aikaa..

Perjantaiaamuun klo 8 oli varattu käynnistys. Keskiviikko-torstai yönä supisteli kivuttomasti ja otin jo aikaakin, mutta loppuivat. Sitten torstai-iltana alkoivat uudelleen supistukset ja puolilta öin tulivat jo 8 min välein. Päätin nukkua hetken, jos tulee lähtö ja sain n 3 h unta. Aamuyöllä klo 4 supistusten väli oli lyhentynyt 4-6 min ja olivat jo aika kipeitä. Koitin tee-se-itse kivunlievitysmenetelmiä ja pärjäsin suht ok. Seitsemän aikaan soitin sairaalaan ja sanoin, että mulla olis käynnistysaika, mutta tais lähtee luomuna liikkeelle, mitä teen? Kätilö kehotti tulemaan kymmeneen mennessä, jotta katsottaisiin vauvan vointi. Ajattelin, että olisin selvinnyt kotona vähän pidempäänkin, mutta mennään sitten. Varoitin miestä, että saattaisimme joutua kotiin odottelemaan.

Sairaalalla sain vaatteet kouraan ja synnytyssaliin suoraan (paikkakunnan tapa). Kätilö lupasi tulla 'kohta', mutta kello oli jo yli 11, kun hän vihdoin saapui. Ensiksi mut laitettiin käyrälle, jossa olin toista tuntia ja supistuksia tuli säännöllisesti. Mies seurasi käyrää ja totesi, että ihan oikeilta näyttää, et feikkaa.

Käyrän jälkeen kätilö teki sisätutkimuksen ja sanoi, että kanavalla on tosi paksu reuna tai sitä on 1,5 cm jäljellä ja väljästi sormelle auki. Ei kiva. Luulin, että JOTAIN ois tapahtunut.. Ei meitä poiskaan ajettu, joten jäätiin hengaileen synnytyssaliin. Supistukset alkoi oleen jo aika kipeitä, mutten halunnut vielä lääkelievitystä, kun kerta mitään ei tapahtunutkaan. Kävin suihkussa, joka oli aika ahdas tila ja yritin olla kastelematta koko kylppäriä. Muutaman tunnin päästä pääsin taas käyrille, mutten pystynyt supistusten aikaan enää makaamaan, joten istuin tai nousin seisoon siks aikaa. Kätilö suostutteli kokeileen akvarakkuloita alavatsaan ja suostuin, mutta ne ei kyllä mulla tehonneet yhtään! Laittaminen vaan sattu kamalasti. Sisätutkimuksessa oli kohdunkanavassa ohut reuna enää, mutta auki saman verran.

Mies kävi välillä kotona syömässä ja tuli viiden maissa takaisin. Ehdotin, että lähtisi yöksi kotiin, mutta hän sai suostuteltua hoitajan, että saa yöpyä, oli kuulemma mieluummin mun kaverina. Kätilö toi sitten ohuen patjan lattialle mun viereen. Vielä päivän lopuksi yksi käyrä ja toteamus, ettei mitään oo tapahtunut, kätilön mielestä pikemminkin reuna oli paksuuntunut, vaikka kohdunsuu olikin parille sormelle auki. Hän totesi, että synnytys on pysähtynyt, eli on lineaarivaihe, joka ensisynnyttäjillä ei ole mitenkään harvinaista.

Puoli kasin aikaan pääsin kokeileen ammetta ja oleilin ihanassa lämmössä yhdeksään, jolloin kätilö kuunteli sydänäänet ja antoi luvan mennä takaisin jos haluan. Olin vielä vajaan puoli tuntia. Supistukset oli paljon helpommat kestää vedessä, vaikka jouduin sielläkin puuskuttamaan ja puhaltamaan. Kipujeni ja supistusten vuoksi sain reisilihakseeni yöksi kipupiikin, jonka piti viedä supistuskivut pois. Vauva oli kuitenkin niin alhaalla, että joka supistuksella painui vasten häntäluutani ja peräsuolta ja vatsaan sattui.

Piikki ei siis auttanut, yhden aikaan yöllä lähdin hiippailemaan käytävälle, kun ei sietänyt olla edes hetkeä pitkälläni, enkä missään "apuvälineissä", edes jumppapallolla tai roikkumassa. Kävin kysymässä kätilöltä parempia ideoita. Hän laittoi vaihteeksi käyrälle, jossa sitkeästi istuin ja puuskutin supistusten aikana, ja hävisi itse neuvottelemaan kollegoiden kanssa. Sain suun kautta vahvaa kipulääkettä ja nukahtamislääkkeen. Eivät auttaneet. Kipupiikistä tullut huimaus ja nukahtamislääkkeen väsytys olis varmaan kaataneet norsunkin, joten olin aika epätoivoinen, kun parin minuutin pätkissä sain horrostettua ja taas pomppasin ylös. Kätilö totesi, ettei voi antaa puudutetta, koska se saattaisi lopettaa supistuksetkin.

 

[Murmeliini90]

OSA 2
Viiden jälkeen aamulla tuli kätilö katsomaan ja otti käyrän ja totesi, että kohdunsuulla tilanne on sama. Olin aivan sekava, vapisin ja sisimmässäni kiljuin, että vaadin sektion, en jaksa enää minuuttiakaan! Taisin näyttääkin siltä, sillä kätilön tarjotessa ammetta ja ilokaasua olin heti valmis. Kuudesta kahdeksaan aamulla olin vedessä ja aika meni siivillä. Olin tajuttomuuden rajalla, nukahtelin vähän väliä ja heräsin kun niska retkahti. Miehelle väitin tekeväni rentoutumisharjoituksia enkä nukkuvani. Sain myös ilokaasun kokeiltavakseni. Koska olin muutenkin ihan sekaisin, en tiedä miten se vaikutti, ainakin maistui pahalta. Hyötyä en huomannut, mutta tartuin maskiin kuin hukkuva oljenkorteen joka kerta, kun supistus tuli. Antoihan se ainakin muuta tekemistä, sain keskityttyä kivun sijasta hengittämistekniikkaan. Viiden aikaan oksensin rajusti ja syytin siitä ilokaasua..

Ammeen jälkeen oli jo paljon parempi olo. Uusi kätilö laittoi käyrälle hetkeksi ja teki sisätutkimuksen. Hän huudahti yllättyneenä, että täällähän on tapahtunut jotain, on jo 6 cm auki! Totesin, että taidetaan sittenkin tän päivän aikana synnyttää ja mieli oli jo paljon parempi. Aloimme keskustelemaan synnytystoiveista ja sanoin, etten halua synnyttää puoli-istuvassa asennossa, vaan joko jakkaralla tai sitten polvillani sängyn selkänojaa vasten nojaten. Kivunlievityksestä puhuttaessa kerroin mitkä asiat pelottivat ja mietimme sopivaa. Listasin epiduraalin, mutta kätilö kehotti miettimään sitä vielä, koska olin pärjännyt niin hyvin siihenkin asti. Itse olin vähän toista mieltä pärjäämisestä, kun omasta mielestäni olin surkeuden perikuva ja pelkällä sisulla pysytellyt vähissä lääkkeissä, koska ajattelin, että kun "se" aika tulee, kivut olisivat jotain kauheaa, enkä olisi niin alussa jotenkin oikeutettu..

Päädyimme klo 9 kätilön kanssa, että koitan pärjätä spinaalipuudutuksella ja ilokaasulla, kun se aika tulee, palataan asiaan iltapäivällä. Mieheni suunnitteli kotona käymistä, mutta päätti, ettei vielä käykään. Puoli 10 mut laitettiin taas käyrälle. Se ei oikein onnistunut, sykeseuranta otti mun sykettä, eikä kätilö meinannut millään löytää lasta laitteella. Hän hyöri ja pyysi kääntyileen edestakaisin, että saataisiin sopiva kohta. Nukahtelin muutamaksi sekunniksi kerrallaan ja taas heräsin ja hyökkäsin ilokaasun kimppuun laskemaan sekunteja. Yhdeksän jälkeen olin oksentanut toisen kerran, ajattelin sen olevan ilokaasun tekosia, mutta silti jatkoin sen käyttöä. Näin jälkikäteen luulen oksennusten olleen oikeasti ne klassiset "viiden ja seitsemän sentin oksennukset".

Kymmenen aikaan lauantaiaamuna huoneessa oli parikin kätilöä metsästämässä oikeita sydänääniä. Olin niin väsähtänyt, että nukahdin lopulta. Heräsin refleksinomaiseen ponnistukseen 10.20. Tuntui hirveältä kakkahädältä ja ajattelin, että koko illan ja yön jatkunut kilpajuoksu vessaan saisi jatkoa. Panikoin hieman kun ketään ei ollut paikalla, ei edes mieheni (lämmitti geelipusseja kuulemma). Painoin kutsumiskelloa ja kaiuttimesta kätilö kysyi syytä. Sanoin, että pitäisi päästä vessaan, mutta olen johdoissa. Hän lupasi tulla hetken kuluttua. Kun pääsin johdoista, ryntäsin pöntölle. Siellä tuli uudestaan tarve ponnistaa. Silloin tuli mieleeni, että mitäs jos se vauva syntyykin nyt! Työnsin käden vaistomaisesti alle ja samassa lapsivedet räjähtivät kämmenelle. Tuijotin hetken paniikissa ja alkoi ponnistuttaan uudestaan. Säntäsin vessasta kätilön luo verta ja vettä valuen ja totesin, että pitäisi mennä siivoon vessan lattia. Mies totteli kiltisti. Olin melkein itse menossa, mutta järki voitti. Sanoin, että ponnistuttaa ihan hirveästi, voisiko kätilö tutkia kohdunsuun. Hän työnsi sormet sisään ja sanoi, että "ei pullota, kyllä varmaan oli lapsivedet. Ja täällä ollaan..ihan auki! Nyt kuuntelet rauhassa omaa kehoasi, vielä ei tarvitse alkaa ponnistamaan." Klo oli 10.25. Hän puki vielä alushousutkin ja maxisiteen ja alkoi kaivelemaan antureita esiin, että laitettaisiin vauvalle sydänkäyrä. Oli kuulemma tärkeää.. Ajattelin, että ei tuu tapahtuun.. Käskin miestäni nostamaan päädyn ylös ja hän hermostuneena nosti koko sänkyä. X) temmoin itseni selältäni ylös ja käännyin nojaan nousevaan päätyyn. Ponnistustarve oli ihan hirmuinen. Jos etukäteen mietitte, tunnistaako sen ja tietääkö koska, niin KYLLÄ TIETÄÄ! Toinen kätilö ja opiskelija ryntäsivät paikalle ja alkoivat repiin mun alkkareita sivusaumoista auki. Koko ajan kuulin, että "älä ponnista vielä" ja voihkin kun yritin olla ponnistamatta. Hoin vaan, että sieltä tulee kakka ja kätilö tuumasi, että jos tulee, niin lapsi työntää sen päällänsä pois, päälaki näkyy jo! Siinä vaiheessa tajusin, että se syntyy ihan oikeesti ja aloin ponnistaan toden teolla. Kätilö sanoi jotain otsasta ja siitä, että kohta pitää puuskuttaa eikä saa ponnistaa, jotta saadaan pää turvallisesti ulos. Jälkeenpäin kuulin, että napanuora meni lenkkinä niskan takaa ja sen takia piti hidastaa. Mun kaikki ponnistamistarve meni siinä ja join välillä vettä ja lepäsin päätyyn nojaten. Ei muuten missään vaiheessa tullut mieleen tai harmittanut, että kaikki kipulääkkeet jäi. Adrenaliini summuut toimi niin täysillä. Vähän tuntui oudolta, kuin greippi jumissa jalkovälissäni. Vihdoin sain luvan ponnistaa pikkuisen ja tein sitä ihan omilla lihaksilla, tarkoitan ilman tarvetta. Sitten päästiin vaikean kohdan yli ja mua alkoi taas ponnistuttaan. Tajusin jännittäväni pakaralihaksia ja kun rentoutin ne, alkoi sujua. Pää tuli ulos parilla kolmella työnnöllä kokonaan ja henkisesti valmistauduin vartaloon.. Plumps, tunsin sen seuraavan perässä sekunneissa, korkeintaan puolella ponnistuksella. Se oli ihan uskomatonta! 9 pisteen ihme. Ponnistusajaksi merkittiiin 6 min. Kumpikin mieheni kanssa olimme hieman shokissa, kun kaikki meni niin nopeasti. Hän oli kuitenkin ihan mahtava, tsemppasi ja kehui ja antoi vettä.

Sain kääntyä selälleni ja nähdä vauvan. Meidän pieni kaunis tyttö! Juuri ennen syntymää hän oli hätinyt ja vähän tukkoinen, mutta ennen mitään toimenpiteitä alkoi oma-alotteisesti köhiä ja äännellä. Tyytyväisenä kävi viereeni paidan alle. Otsassa oli kuivunutta verta, täydellisesti sydämen muotoinen jälki. Ihana viesti. Odottelin hetken josko jälkeiset haluaisivat seurata, mutta mitään ei tuntunut tapahtuvat. Varovaisesti koitin ponnistaa ja kätilön yllytyksestä uudestaan. Istukka syntyi kivutta ja kerralla. Kalvot oli vähän revenneet ja kätilö paineli ja heilutteli mahaani, lopulta nekin saatiin tuleen.

Alapää ei hirveänä repeillyt, kalvot sieltä täältä ja semmoinen noin 5 tikkiä sinne taidettiin laittaa. Lisäksi sain pingispallon kokoisen "patin" sinne, ei kovin hauskaa. Istuminen on melko kipeää ja vessassa käynnit kirvelee, mutta särkylääkkeillä ok.

Koska mun synnytys alkoi käytännössä vessassa ja ryntäsin saliin valmistelemattomalle sängylle, sain koko ympäristön näyttään ihan teurastamolta. Itsekin näytin kuin jostain kauhuleffasta ja oli tosi huojentavaa päästä lopullta suihkuun. Mies punnitsi ja mittasi vaavin kätilön kanssa sillä aikaa ja laittoi ensimmäisen vaipan. Maanantaina lääkäri oli tehnyt painoarvion 4 kg, mutta puoli kiloa oli hävinnyt lauantaihin mennessä. :) Tuore, liikuttunut isi sai vauvan syliinsä iholle ja itse söin ja join kahvit. Vauva alkoi etsiin isiltä rintaa, johon oli tutustunut jo mun paidan sisässä ja vaihdoimme sylejä. Puolen minuutin hamuilun jälkeen se otti oikein kunnon otteen ja lutkutti parikymmentä minuuttia. Tunti synnytyksestä siirryimme lapsivuodeosastolle perhehuoneeseen.

Vauvan virkeyttä kehuttiin, tietysti kun syntyi rv 42+0 oli melkoisen valmis, ja kun ilman lääkitystä synnytin, ei ollut vauvassakaan ylimääräisiä aineita väsyttämässä. Rinnallakin viihtyi alusta alkaen tosi paljon ja mulla tuli riittävästi maitoa heti, jos vaan jaksoi tarpeeksi kauan imeä. Nyt tulee jo niin hyvin, että paita kastuu jo kun kuulen pienenkin parahduksen. :D

Lääkärintarkastuksesta pääsimme maanantaiaamuna puhtain paperein ja iltapäivällä kotiuduimme. Nyt nautitaan, on ihanaa!

 

[hildamaija]

Maanantaina 21.10 (vko 41+4) lähdin aamulla kaupungille asioille ja neuvolaan. Kaupungilla kävellessä tuntui jo aika raskaalta, vauva painoi kovasti alaspäin, mutta muuten olo olo virkeä ja hyvä. Neuvolassa varattiin aika käynnistykseen saman viikon perjantaille, muuten kaikki oli kunnossa ja normaalisti paitsi verenpaine edelleen vähän koholla. Oli kyllä sellainen olo ettei vauva synny ennen viikonloppua.
Klo 16.30 tuli ensimmäinen supistus alaselkään. Ajattelin että se on joko ilmaa tai sitten rasitusta päivän kävelemisestä, eli en kamalasti kiinnittänyt siihen huomiota, koska mitään aiempia merkkejä kuten veritulppaa tai menkkasärkyjä ei ollut. Soitin kuitenkin miehelle ja pyysin tulemaan aikaisemmin töistä että pääsisin lepäämään - olin nukkunut edellisen yön tosi huonosti ja kaupungilla olokin väsytti enkä jaksanut touhuta esikoisen kanssa. Mies olikin jo melkein kotona kun soitin, onneksi.
Sen jäkleen tuli muutamia alaselkäsärkyjä, joista ajattelin edelleen että olivat ilmaa tai rasitusta. Lepäilin sängyllä ja aloin kuitenkin kellottamaan varmuuden vuoksi. Supistuksia tulikin yhtäkkiä 8 ja 12 minuutin välein, pituudeltaan olivat jo 1 minuutin mittaisina.
Epäilin edelleen ilmaa, mutta päätin kuitenkin soittaa synnärille kun mieskin oli sitä mieltä. Olo oli siis tosi skeptinen. Jouduin odottamaan puhelimessa 20min, ja sinä aikana supistukset napakoituivat selvästi. Synnärillä neuvottiin odottelemaan vielä hetki että supistukset tulisivat säännöllisemmin, mutta heidän mielestään kuulosti siltä että synnytys on käynnistynyt ja kannattaa soittaa lapsenvahti paikalle. Klo 18.42 supistusten kesto oli edelleen melkein minuutin ja niiden väli enää 3 minuuttia, eli etenivät todella nopeasti ihan yhtäkkiä. Soitin uudelleen synnärille, sieltä toivotettiin tervetulleeksi. Soitettiin mulle taksi, ja pakkasin mukaan passin ja tarvittavat paperit. Mies jäi odottamaan lapsenvahtia sairaalakassin kanssa. Vieläkin mulla oli sellainen olo että joudun kuitenkin kohta takaisin kotiin, että supistukset oli vaan jotain "feikkejä" vaikka ne oikeasti olivatkin jo tiukkoja ja melko kivuliaita, sellasia napakoita.
Synnärillä olin klo19.12. ja pääsin heti sisään huoneeseen. Hoitsu kyseli tietoja, mut laitettiin käyrille 20 minuutiksi ja supistuksia tuli tasaisin väliajoin. Kipu oli tiukkaa mutta ihan siedettävää, edelleen lähinnä alaselässä. Kätilö kyseli kivunlievitystoiveita ja toi ekaks lämpöpussin selän alle ja jäävettä juotavaksi. Olin sitä mieltä että mennään nyt tilanteen mukaan ja katellaan niitä kivunlievityksiä sit kun tarvii. Verenpaine mulla oli tosi kohollaan ja päätä särki.
Mies saapui kl20 maissa. Tehtiin sisätutkimus ja olin jo 4cm auki. Vaidettiin sairaalavaatteet. Vähän klo 20 jälkeen supistukset alkoivat olla selkeästi kivuliaita ja pyysin saada ilokaasua. Supistuksia tuli koko ajan ja kivuliaampina mutta ne jotenkin kesti ilokaasun kanssa hengittäen, ja samalla oli hyvä olla joku juttu mihin keskittyä. Kätilö oli rauhoittava ja psyykkasi hyvin, tarjosi pilatespalloa, seisomatelinettä jota kokeilin (ei tuntunut hyvältä), sekä ehdotti synnytyspallia. Kokeilin nojata myös polvillani sängyssä, mutta puoli-istuma-asento tuntui lopulta parhaalta ja halusin jäädä siihen.
Vedet menivät klo21:06, jolloin olin 8cm auki. Klo 21:23 alkoi ponnistusvaihe ja tyttö syntyi klo 21:35.
Ponnistusvaiheessa otettiin ilokaasu pois. Kun olin ponnistanut hetken, olin jo ihan varma että pää on ulkona. Sitten kuulin kun kätilö sanoi että “ no nyt näkyy jo vähän tukkaa!”....ou nou, muistan ajatelleeni!
Kun pää oli tulossa ulos, kätilö otti alaruumistani peittävän lakanan pois että olisin nähnyt vauvan syntymän, mutta huusin että laittakaa se takaisin, en halua nähdä. Pidin muutenkin melkein koko ajan silmiä kiinni, vaikka välillä katsoinkin kätilöön, olin mukana tilanteessa ja kivussa ja aika hyvin tolkuissani.
Pään jälkeen loput vauvasta tuli ulos helposti.
Ei tullut repeymiä eikä tikkejäkään tarvittu, sain vauvan heti rinnalle, tosin sitä piti hieroa muutamaan otteeseen koska oli melko tukkoinen-lapsivettä oli ilmeisesti tukkimassa hengitysteitä. Neiti pääsi heti tissille imemään ja oli vierellä melkein pari tuntia eli saatiin tutustua ihokontaktissa kaikessa rauhassa, mikä oli ihanaa. Istukka irtosi kokonaisena eikä sen ponnistaminen ollut vaikeaa. Kätilö leikkasi napanuoran koska meistä ei kumpikaan halunnut.
Sitten saatiin nauttia leivät, skumpat, mehut ruotsinlipun kera, sen jälkeen tuli kätilö punnitsemaan ja mittaamaan vauvan: 3950g, 51cm ja pää 35cm. Minä pääsin vessaan pissalle ja suihkuun ja sain “siviilit” päälle. Silläaikaa mies puki vauvan ja vaihtoi vaipan kun eka kakkakin tuli.
Puoliltaöin siirryttiin potilashotelliin omaan huoneeseen yöksi.
Aamupalan jälkeen kävi lääkäri katsomassa vauvan kunnon ja hoitaja kotiuttamassa meidät. Kotiin lähdettiin 12 maissa lounaan jälkeen kun vauva oli vain14h vanha! Mukaan saatiin lämpöpussi ja särkylääkkeitä jälkisupistusten varalle sekä lääkäritarkistusaiksá tämän viikon perjantaille.

Kaikki on sujunut toistaiseksi hyvin, vauva on ihana, syö, nukkuu, röyhtäilee ja kakkaa. Itse olen jo hyvin jalkeilla, ensimmäisen vuorokauden aikana oli vähän hankala istuutua/nousta, mutta muuten toipuminen on ollut pikainen. Ainut inhottava asia ovat edelleen jatkuvat jälkisupistukset joista laitoksella varoiteltiinkin, kuulemma (ja näköjään) kakkossynnyttäjillä rajummat. Ihan kamalia ovat, voikun loppuisivat pian!
Kaikenkaikkiaan synnytys oli ihan täysi yllätys mutta positiivinen sellainen - en olisi ikinä uskonut että kaikki voi sujua niin nopeasti (mielessä on tietenkin ollut esikoisen yli vuorokauden puserrus) ja että synnyttäisin pelkän ilokaasun turvin. Mahtava kokemus ja nyt täällä nautitaan pienistä ryppyisistä jaloista ja tuhinasta:)

 

[jenska9]

Kerrothanpas nyt tänne meijän neidin syntymätarinaa :)

Eli lähdin kävellen vaunuilla poikani kanssa mummolaan 2km päähän ( ihan siksi että jos alkaisi jotain tapahtumaan).
Päästiin mummolaan, kello oli noin 3.. vähä ennen neljää alko tulemaan sitten kipakoita supistuksia, joita tuli noin 5-15min välein. Mieheni tuli autolla perässä vanhemmilleni...
Lähdimme kotiin neljän jälkeen, jolloin supistuksia tuli 3-10min välein. Ajattelin että kyl nämä tästä laantuu,kun eivät olleet mitenkään hirveän kipeitä enää kun kotiin päästiin.
Mieheni lähti poikamme kanssa käymään isomummolla ja pesemässä autoa 5jälkeen..
Pesin tosiaan hiusvärini päästä hieman yli klo 17...
Soitin synnärille puoli kuuden aikaan ja varoitin että olisimme tulossa kohtapuoliin, ainakin näytille jos ei muuta.
Soitin samalla äidilleni ja siskolleni että kumpi tulee poikamme kanssa siksiaikaa.
Pääsimme ajamaan synnäriä kohti 6jälkeen. Saavuimme sitten vastaanottoon 18.35.
Aluksi kätilö tuumas että mennään tutkimushuoneeseen käyrälle, kunnes kysyi että kauanko ed. synnytys kesti. Kerroin kuinka sutjakkaasti poika tuli, niin hän tuumas että katsotaan vain äkkiä kohdunsuun tilanne ja siirrtytään sitten mahdollisesti saliin. Noh, tehtiin ks. tutkimus ja kätilö totes että olen jo 7-8cm auki, että ei muutako suoraan saliin. Ei puhettakaa että enää olisi kerennyt saamaan epiduraalia tai spinaalia.
Sain kohdunkaulapuudutuksen 18.45, joka ei kerennyt vaikuttamaan.
Sisätutkimuksen yhteydessä puhkes lapsivesi pussi, josta sitten alettiinkin samantien ponnistamaan.
Ponnistusvaihde kesti 12 min ja tyttö syntyi 19.05. :)