Synnytystarinat

mohomaha

mohomaha

Kommentoinnin ninja
Poika syntyi 28.06.2013 klo 05.16 rv 39+3
4365g, 53,5cm ja 9/9 pistettä.

Elikkäs tosiaan mentiin Kanta-Hämeen keskussairaalaan kasvukontrolliin maanantaina 24.6 sekä mahdolliseen synnytyksen käynnistykseen, mikäli kohdunsuun tilanne olisi yhtään kypsynyt. Lääkäri sai lapsen kokoarvioksi 4kg ja totesi ballonki-laajennuksen olevan mahdollista, sillä kohdunsuu oli kuin olikin sormelle auki. Ballonki asennettiin paikoilleen ja minut lähetettiin osastolle seurattavaksi ja yöksi.
Ballonki sai aikaan supistuksia jopa 4min välein, ja parhain ne oli ottaa vastaan keinutuolissa. Ei siis kuitenkaan niin kivuliaita etteikö niiden kanssa olisi pärjännyt. Yönkin sain nukuttua suhteellisen hyvin.
Seuraavana päivänä lääkäri poisti ballongin ja kertoi kohdunsuun olevan 3cm auki, mutta vauvan pää oli liian korkealla. Siirryin lounaan jälkeen synnytyssaliin oksitosiinitipalle, jonka tarkotuksena oli saada vauvaa laskeutumaan alemmas. Seitsämän tunnin päästä tulin pois salista, kun edes siitä ei niin kipeitä supistuksia tullut etteikö keinutuoli olisi auttanut. Yön nukuin taas hyvin.
Keskiviikkona asennettiin isompi ballonki paikoilleen eikä se tuntunut enää niin häiritsevältä kuin aikaisempi. Torstai-aamuna kuitenkin heräsin 7 aikaan kovaan supistukseen, joita alkoi tulemaan 6-7min välein. Kolmen tunnin päästä ballonki taas poistettiin ja kohdunsuun tilanne 4cm auki, 2cm kanavaa ja pää paremmin tarjolla. Painoarvio ultran mukaan edelleen 4kg. Supistukset jatkuivat itsestään ja keinutuoli ei tuntunut enää hyvältä, yritin nojata seinää vasten aina supistuksen tullessa. Klo 11 pyysin ensimmäistä kivunlievitystä ja sain jotain olkapäähän rokotteen tapaisesti. Siitä meni kuitenkin pää aivan pyörälle, päässä heitti eikä tuntunut enää hyvältä ollenkaan. Soitin hälytyskelloa kesken ruokailun kun olo ei mennyt ohi. Minut kärrättiin sängyllä takaisin huoneeseeni. Pää alkoi selvitä, mutta kivut jatkuivat. Klo 17 siirryttiin synnytyssaliin, jotta kivunlievitys saataisiin kohdilleen. Osastolla kun ei ollut ”väkevämpiä” tarjolla. Ulkona jylläsi ukonilma ja sähköt menivät klo 18.17. Tämän jälkeen en tiedä kuinka usein supistuksia tuli, koska salin kello pysähtyi tuohon aikaan. Pärjäsin kuitenkin kivun kanssa, kun liikuin koko ajan ja pysähdyin aina ilokaasulle kun supistus tuli. Siitä sai hyvän pöhnän, mutta varsinaisesti kipua se ei vienyt pois. Se auttoi kuitenkin keskittymään hengittämiseen ja todella siitä sai ilmaset kännit aina uudelleen ja uudelleen. Seuraava kivunlievitys oli kohdunkaulan puudutus ja se vei kyllä kivut suhteellisen hyvin pois, mutta kuitenkin tunsin supistuksen. Klo 21 meni lapsivedet. Makasin sängyssä käyrillä koko ajan, kivut yltyivät. Oksensin jossain kohti. Kohdunkaulan puudutus uusittiin, mutta nyt siitä ei irronnut enää helpotusta. Epiduraali tilattiin, sen laittaminen epäonnistui ekalla yrittämällä ja se myöskin sattui selkään. Siitä sain kyllä avun ja pääsin hetkeksi jopa torkahtamaan. Omat supistukset ei kuulemma riittäneet, niin oksitosiini laitettiin taas tippumaan suoneen. Kuume alkoi sahailemaan, antibioottia suoneen. Selkäkivut yltyivät, toinen jalka oli puuduksissa. Yritin vaihtaa asentoa, mikään ei tuntunut enää hyvältä. Epiduraalia lisättiin. Vapisin, mahaan ja selkään sattui jatkuvasti. Oksensin taas. Kolmoisantibiootti kokeiluun, yhdestä olo parani hetkeksi, mutta sitten vapina ja kivut taas alkoivat. Selkään sattui, supistuksia tuli jatkuvalla syötöllä, mutta paikat olivat vain pehmenneet. Oksensin jo sappinestettä. Lääkäri päätti vihdoin, että kohtuinfektion vuoksi leikataan. Isä ei saa tulla mukaan.
Leikkaussalissa 4-5 lääkäriä/hoitajaa alko sitte heti hommiin, kun porukka vaan saatiin kasaan. Jälleen käskettiin leikkiä vihasta kissaa, jotta saisivat puudutuksen selkään oikeeseen kohtaan. En päässyt itse edes liikuttelemaan kroppaani kun se ei totellut, maha ja selkä olivat niiiin kovien kipujen koetuksella, vaikeroin kovaan ääneen vaan ”auuu auuu auuuh”. Spinaali ei vaikuttanut, epiduraalia ilmeisesti lisättiin ja sitten vaikutus alkoi tuntumaan pikkuhiljaa jaloissa, lämpö rupesi ottamaan valtaa. Mahaan sattui kauan, koko ajan kyseltiin sattuuko vielä, entä vielä. Sitten mua pisteltiin mahaan ilmeisesti jollain neulalla ja kysyttiin tuntuuko vielä tämä, entäs täällä. Viimeiset tunnot oli vasta häviämässä, kun lääkäri alkoi jo leikkaamaan. Tärisin vieläkin, niin kuin edellisessäkin leikkauksessa.
Kaasunaamariin hengittelin koko ajan ja vatsaa alettiin penkoo. Ei sattunu varsinaisesti, mutta tuntu tosi ilkeeltä ja jatkoin vaikerointia samalla kun yritin valmistella itteeni vauvan syntymään. Sain kysyttyä, tuleeko leikkaus samaan kohtaan kuin viimeksi.
Hieman ylempää leikkasivat, vanhasta leikkauksesta oli kiinnikkeitä, jotka vaikeuttivat leikkauksen kulkua. Vauva oli iso, napanuora kahdesti kaulan ympärillä ja kerran hartioiden. Avotarjonnan ja ison koon vuoksi hän ei ollut mahtunut laskeutumaan, joten leikkaus olikin ainoa vaihtoehto. No jahka se sieltä saatiin ulos, kuulu siskoaan hennompi rääkäsy moneen kertaan ja joku sanoikin ”oho, onpas iso”. Vauvaa näytettiin mulle ja sen jälkeen sitä lähettiin viemään isänsä luo synnytyssaliin. Mua ommeltiin kuosiin pitkään, tai siltä se ainakin tuntu. Olo oli hyvin rento ja kaikki kivut poissa. Pääsin mieheni luo synnytyssaliin ja kysyin missä vauva on kun en nähnytkään sitä isänsä sylissä (viety teholle). Otin vettä pienen hörpyn ja oksensin. Sit mut vietiin heräämöön tarkkailtavaks ja olo oli vihdoin niin hyvä, että nukahdin.

Niin minusta tuli toistamiseen äiti :)
 
Paljon onnea Mohomaha.Johanpikkasellaheitti paino arvio,onkopikkasellanyt kaikkihyvin?Varmaankin ne mutkin leikkaavat sitten tammikuussa.On ihana käydä lukemassa täällä syntyvien kuulumisia menee odotus sitten nopeammin ja kun tytöntyllerökin .päikkäreitä nukkuu niin on luppo aikaa
 
Mohomaha, sulla on kyllä melkoinen urakka ollut tuo poitsun maailmaan saattaminen :).

Tässä meikäläisen tarinaa:
Suunniteltu sektio oli siis kalenterissa tämän viikon tiistaille, eli 2.7. Koko edellisen viikon supisteli paljon, mutta mulla on ollut tässä raskaudessa niin paljon supistelua, että en ajatellut sen johtavan yhtään mihinkään. Lauantaina 29.6. tuli vähän napakampia supistuksia aamusta saakka, mutta lähdettiin kuitenkin koko porukka Jumboon kauppoihin pörräämään ja syömään, niinkuin oltiiin suunniteltu. Olo oli välillä tukala, mutta supistukset tulivat ja menivät harvakseltaan. Kotiin kun päästiin, laitoin varmuudeksi kuitenkin sairaalakassin ihan valmiiksi ja laittelin viimeiset vauvajutut paikoilleen ja katsoin kotiintulovaatteet kaukaloon valmiiksi. Puoli kahdeksalta rupesin kirjaamaan supistuksia paperille, kun tuntui että niitä tuli tiheämmin ja noin tunnin seurailtuani laitoin äidilleni viestin, että pitävät varmuudeksi puhelimen päällä yöllä, lähtö saattaa tulla. Ysistä eteenpäin supistukset tulivat noin 10 minuutin välein ja siinä vaiheessa totesin miehelle, että tämä taitaa oikeasti tehdä tuloaan. Alkuun kipu ei ollut kovin kova, mutta selvästi voimistui koko ajan. Kympin maissa mentiin nukkumaan, kun ajattelin että se lopettaa supistukset kyllä. Eipä lopettanut, vaan kipu vaan lisääntyi, 10 minuutin välein tasaisesti supisteli. Yhdeltätoista nousin soittamaan synnärille, että mitä teen. Sieltä tuumattiin että taitaa synnytys käynnistyä ja sinne viimeistään kolmeksi. Olin syönyt ysiltä iltapalaa ja sanoivat että pitävät kiinni kuuden tunnin syömättömyydestä ennen leikkausta, jos mitään akuuttia hätää ei ole. Eli kolmelta aikaisintaan voidaan leikata. No, mä hälytin meidän isän lapsenvahdiksi ja kahdentoista jälkeen lähdettiin ajamaan Naistenklinikkaa kohti. Autossa tuli ensimmäiset niin kovat supistukset, että väänsin itkua.

Naikkarilla päästiin puoli yhden maissa ensin seurantahuoneeseen, jossa otettiin vauvalta käyrää ja kun kaikki tuntui olevan vauvalla kunnossa, odoteltiin vaan kello kolmea ja lääkärin päätöstä sektiosta. Kätilö teki sisätutkimuksen ja totesi että paikat on vielä epäkypsät, eli mikään kiire ei ole. Siinä vaiheessa lääkäri päätti, että odotetaan sektion kanssa aamuun. Supistuksiin tuli kuitenkin koko ajan lisää voimaa ja mulla alkoi olla todella tukala olo. Kolmen maissa siirryttiin synnytyssaliin ja mä sain petidiini-piikin, joka aiheutti kivan pöhnän ja sain hetkeksi torkahdettua. Supistuskipua se ei vienyt kokonaan pois, mutta tunniksi kuitenkin helpotti oloa. Neljän maissa kipu oli kuitenkin taas kova. Kätilö teki uuden sisätutkimuksen vähän ennen viittä ja kohdunsuun tilanne oli edennyt niin paljon, että lääkäri teki sektiopäätöksen klo 05. Kaikki oli hyvin rauhallista, kun vauvalla ei vieläkään ollut mikään hätä. Mut kärrättiin leikkaussaliin ja mies jäi vaihtamaan vaatteita. Leikkaussalissa oli hauska tunnelma, henkilökunta itsekin kommentoi että tähän aikaan aamusta läppä lentää :). Mulla oli tosi levollinen olo. Mulle laitettiin spinaalipuudutus ja sitten vaan odoteltiin että lääkäri tulee paikalle.

Vähän ennen kuutta tehtiin eka viilto ja 6:03 meidän neiti näki päivänvalon. 10 pisteen tyttö :). Sain hetkeksi rinnalle. Lääkäri sai tehdä kunnolla töitä, edellisistä sektioista oli melkoisesti arpikudosta ja kiinnikkeitä. Neidillä oli yli metrin mittainen napanuora, jossa oli ihan rehellinen solmu! Onneksi löysä sellainen. Tiedä sitten oisko se aiheuttanut pienen koon, sitä ei kukaan kommentoinut. Mulle tehtiin samalla sterilisaatio ja siinäkin oli tavallista enemmän hommaa noiden kiinnikkeiden ja tihkuverenvuodon takia, verisuonia jouduttiin polttamaan aika paljon. Tunti siinä meni vielä, ennen kuin mut oli kursittu kasaan. Mä olin ihan poikki ja torkahdin hetkeksi, kun mies ja Neiti lähtivät eteenpäin. Siitä kun heräsin, tuli kamalan huono olo ja ehdin just pyytää kaarimaljan kun oksensin. Sitten onneksi olo koheni heti.

Mä vietin kolmisen tuntia heräämössä ja mies ja Neiti pääsivät myös siellä käymään. Siitä Neiti kärrättiinkin valvontaosastolle, kun verensokerit olivat matalat. Mä pääsin kympin maissa osastolle ja mies ravasi sitten osaston ja valvontaosaston väliä seuraavat tunnit. Otti aina uusia valokuvia neidistä, joita mä sain ihastella :). Neljältä iltapäivällä Neiti vihdoin pääsi vierihoitoon. Kokeiltiin vähän tissiäkin, mutta ei voimat vielä pikkuisella riittäneet. Neiti sai luovutettua äidinmaitoa kahden tunnin välein.

Siitä eteenpäin oli vierihoidossa, mies antoi maidon pullosta kahden tunnin välein iltaan asti ja yöllä kätilö toi maidon mulle ja mä onneksi pääsin aina sen verran sängyssä istumaan, että sain Neidin nostettua syliin ja annettua maidon itse. Olin illalla saanut nousta jalkeille, mutta yöllä en uskaltanut, joten vaipanvaihtoon vielä hälytin kätilön. Seuraavasta aamusta onneksi selvisin koko vauvanhoidosta itse ja sain maidotkin haettua maitohuoneesta. Aloitin myös pumppaamisen, jotta maito alkaisi nousemaan, Neiti kun ei itse jaksanut imeä.

Ja siinäpä se. Verensokereita seurailtiin joka päivä, kun olivat matalalla, mutta onneksi nousivat tiheillä syötöillä. Maanantaina huomattiin myös, että veren trombosyytit olivat poikkeuksellisen matalalla, joten sitäkin sitten seurailtiin. Käytiin maanantaina sen takia myös Lastenklinikan puolella aivojen ja vatsan ultrassa, jossa etsittiin mahdollisia verenvuotoja, mutta mitään ei löytynyt. Lastenlääkärin luona käytiin joka päivä.Tiistaista alkaen syöttövälit pidennettiin kolmeen tuntiin.

Keskiviikkona lääkäri tuumasi, että kaikki on niin hyvin, ettei esteitä kotiinlähdölle ole, joten keskiviikkona iltapäivällä tultiin kotiin :). Verikokeissa käytiin vielä eilen ja maanantaina sekä verikokeisiin että lastenlääkärin vastaanotolle.

Ihan ihmeelliseltä tuntuu, että kaiken sen raskausajan murehtimisen ja huolen jälkeen näyttää siltä että meille syntyi täysin terve, vaan hieman pikkuruinen tyttö :). Joka on hurmannut jo koko perheen :).
 
Moikka! Täälläkin päästiin vihdoinkin sitte viime keskiviikkona jakautumishommiin. Edellisenä päivänä tein aivan kaikkea mitä yleensäkin teen, esim. leikkasin nurtsin. :D Olo oli ihan ku en raskaana oliskaan. Vaveli oli melko rauhallinen, mut liikku kuitenkin niin hyvin et tiesin sen olevan kondiksessa. Tiistai-keskiviikkoyönä heräsin 7 kertaa yön aikana, tasan tunnin välein, ja ihmettelin et mitämhittoa tää nyt on. Vauva nukku, mua ei koskenu mihinkään, eikä tullu joka kerta edes käytyy pissalla. Aamulla heräsin kasilta taas pissalle. Menin vessan normaalisti, eikä mitään oiretta mistään. Palasin takasin sänkyyn, mut parin minuutin päästä tuli olo et on pakko käydä isommalla asialla ja menin sis udelleen vessaan. Siellä huoasi et jaahas, multahan oon menny vedet ku on alushusut ihan märät. Sänkyä tai muuta ne ei kuitenkaa kastellu, eikä sitä tullu ku just sen verran et housut kastu. onneks oli kerranhkin valkoset alushusut oikeaan aikaan jalassa, ni ysty heti sanoo et se on täysin kirkasta. :) Siinä hetken kummasteltuani pissasin, ja pyyhkiessä tuli verensekaista limaa. Eipä siis muuta ku housut vaihtoon, räsyä jalkoväliin ja ilmottamaan miehelle et me muuten lähtää tänää synnyttää. :) Melkein samantien akoki sitte supistella, ei kauheen kipeesti mut 5 min välein, joten soitin synnärille kertoakseni et me tullaan kohta. Syötiin siinä sit rauhassa aamupala ja otettiin keula kohti synnäriä.

Synnärillä oltiin klo. 10. Matkan ajan supisteli noin 5 min välein ja tuli hiljakseen lapsivettä, mut kun otin kotoa kaurapussin mukaan ni ei okeestaa ees supparit sattunu. Synnärillä sittereiluks puoleks tunniks käyrälle, jonka jälkeen kätilö tsekkas tilanteen. Pettymys oli melkonen kun kätilö sano lapsiveden kyllä menneen ja synnytyksen käynnistyvän, MUTTA: olin vaan 2cm auki. Joten asennoiduin semmoseen vuorokauden kestävään tuskaan. Sovittiin kätilön kanssa, et me lähtää vähä kävelylle/kahville johonkin ja tullaan takasin jos/kun supparit tihenee tai napakoituu. Ehdotin miehelle et lähtää satamaan kahville, mut kun oltii päästy synnärin ovesta noin 20m, alko supistaa melko kipiästi 2min välein. päätettii jäädä siis sairaalan alueelle ja mennä ulkokautta kahvioon. Maatkaa sinne on noin 100m, max 200m, mut se et päästii sinne, syötii jätskit ja käveltii takasin, kesti tunnin ku supisti niin kovin koko ajan kahen minsan välein et oli pakko stopata hengittämään. Kun päästii takas synnärille, kätilö tsekkas uudelleen, edelleen vaan 2cm auki, mut halusivat mut saliin koska supisti niin kovin ja 2min välein. Kello oli about 12.30. Salin kätilö kokeili taas heti uudelleen ja sano, et oon kyllä vaan 2cm auki mut kohdunsuun reuna on niin ohut et vi edetä vikkelästikin. Niinpä sit hengittelin ilokaasua ja olin varautunu viettämään tunnin jos toisekin odotellessa. Ilokaasu autto mulla hyvin, ja sovittiin et kun tuntuu siltä et ei enää auta, pyytää nukkumatin paikalle laittamaan epiduraalin. 14.45 alko tajunnanräjäyttäjäsupparit, ja sain epiduraalin klo.15. Epiduraali toimi hyvin ja aika nopsaan,paineen tunne jäi, eli tiesin kyllä koska supistaa, mut kipu katos. Neljän aikaan kävin pissalla, ja huomasin et paine peräsuolen seudulla on ihan valtava. Alkuun se paine jonka supistuksesta tunsin, kesti 20sek ja tossa vaiheessa 50sek. Ku kätilö tuli laittamaan takas käyrälle ja sanoin fiiliksistä niin hän tsekkas, silmät rävähti auki ja hän sano et kuule ei ihme et tuntuu painetta. Oot täydet 10cm auki ja vauvan tukka melkein näkyy. Siitä 10in ja alooin ponnistaa, ja kolmella supistukella oli tyttö maailmassa. ponnistusvaihe kesti siis 10min. laughing7 En oikee itekään meinannu tajuta koko asiaa, sanoin vaan et siis mitä, tuliks se noin helposti. Ja klo 16.31 meille siis syntyi pieni punatukkanen tyttö.

Tyttö sai 9 pistettä, oli hyvän värinen, huusi kovasti ja oli heti virkeä, mut ihossa oli parissa ohdassa kummallista ihottumaa ja jotai rakkulaa. Iho oli kuiva, ja kinaa ei ollu kun ihan vähän nivusissa. Niinpä otettii iso kasa labraa ja lastenlääkäri kävi typyliä kattomassa. Ei osannu sanoa mistä johtuu, ja osastolle tuli sit illalla lasten takapäivystäjä, joka sekään ei osannu sanoa ikä on. Torstaina ihoa kävi ihmettelemässä 3 lastenlääkäriä ja perjantaina aamulla ihotautilääkäri. Iho meni siis koko ajan pahemmaksi. Perjantaina tytön koko iho sit lehahti rakkuloille, osa ruvista/rakkuloista alko erittää nestettä ja iho oli aivan kamalan näkönen. Päivystävä lastenlääkäri pyydettiin paikalle, määräs labroja, iv-antibiootit ja teholle. Luojan kiitos teho on remontin takia nyt synnytysosaston kanssa samoissa tiloissa ni ei joutunu murunen kauas. mut itku tuli kyllä silti. :crybaby2 Yön vauva joutu siis olee teholla, ja yöllä oli noussu myös kuume. Aamulla pääsin taas sinne hoitamaan ja suukottelemaan kultaa. Eilen kierron jälkeen saatiin vaavi omaan huoneeseen (mulla on siis 1 hengen huone) ja nyt se saa olla koko ajan mun kanssa, lääkkeet käydään antamassa täällä omassa huoneessa. Me ollaan siis edelleen sairaalassa, mut tänään iho on menny selkleesti parempaan suuntaan, joten jospa kotiin pääsystäkin uskaltais jo edes haaveilla. Huomenna tulee labraa aamu8sta ja sit kai selviää enemmän.... epäillään et olis märkärupea, mut varmoja labravastauksia mistään ei oo vielä saatu. Ilmeisesti mulla siis oli kalvot puhki silloin kun sitä veden vähyyden vuoksi epäiltiin, ja veteen on menny joku bakteeri. Mut vauva jakselee hyvin, nukkuu 4-5 tuntia, syö tunnin ja taas nukkuu, eli ei oo yhtään kipee. Joten kyllä tää tästä, vaik vähän takkunen alku pikkumurun elämälle nyt tulikin.... :binkybaby
 
Jospa miekii kertoilisin Sintin stoorin :)

Sintti siis syntyi ti 2.7. klo 10.35

Ma 1.7. klo 10 oli käynti äippäpolilla jossa tarkastettiin tilanne alakerrassa ja sovittiin käynnistysaika jos ei synnytys käynnisty itsekseen. Käynnistys siis varattiin seuraavalle torstaille. Ajelin sairaalasta kotiin päin n. klo 11 aikoihin ja ihmettelin koko matkan kun mahaan koskee, välillä aika napakastikin. Lääkärin polilla tekemä sisätutkimus alkoi aiheuttaa supistuksia joita kestikin sitten koko ma päivän. Välillä kellotin supistuksia ja lyhimmillään väli oli 2-3min mutta kun ei tehnyt kovin kipeää, ei lähetty sairaalaan niiden takia.

Ti-aamuna heräsin aika tarkalleen klo 5 kovaan maha kipuun ja vessahätään. Vessassa käynnistä ei meinannut tulla mitään ku mahaan koski niin kovasti ja olin vähän ihmeissäni että mitä tapahtuu. Herätin miehen ja sanoin, että saattaa olla lähtö lähellä..Mies siinä keitteli kahvit ja söi aamupalaa, mie hipsin suihkuun ku aattelin ettei oo mitään kiirettä vielä. Supistukset kuitenki voimistui koko ajan ja muuttuivat kivuliaammiks ja niitä alko tulla jo aika tiheesti, en tarkemmin kellottanu mut alle 5min välein kuitenki. Soitin synnärille joskus kuuden jälkeen mut olivat sitä mieltä, että ku oon ensisynnyttäjä ei oo mitään kiirettä tulla. :) Puolen seitsemän aikaan sanoin miehelle, että nyt lähetään ku kärsin vielä istua autossa. Aikaa sairaalaan meni n. 20 min ja sinä aikana tuli 3 tai 4 napakkaa supistusta. Oltiin sairaalassa klo 7 aikoihin ja päästiin suoraan synnytyssaliin kun kätilö huomasi miten kipeitä supistuksia minulla on. Sairaalakamppeet niskaan ja kätilö jatkoi tulohaastattelua. Sain ilokaasun heti käyttöön, kun ei enää puhuminen onnistunut supistuksen aikana. Kätilö teki sisätutkimuksen ja taisin olla n.3 cm auki. Jäätiin miehen kanssa hetkeksi kahestaan saliin ja siinä sitten ilokaasua hengitellen otin vastaan supistuksia, mies hieroi selkää ja anto juomista ja oli muutenkin koko ajan tukena. :love7

Jonkin ajan päästä kätilö tuli takas ja laitto minut käyrille, oli jo aika hankala maata kyljellään aina supistuksen tullessa mut taas mies, ilokaasu ja lämpöpussi auttoivat paljon. :) Tästä eteenpäin tarkoista kelloajoista ei ole havaintoa, menin jotenkin niin supistusten ja tuntemusten mukaan ettei paljoa kelloa tullut katseltua. :) Jossain vaiheessa kätilö kysyi jos haluaisin kokeilla ammetta mutta pää tuntui olevan sen verran sekaisin etten halunnut poistua salista mihinkään. :drunken_smilie Joskus ennen kymmentä oltiin taas miehen kans kahdestaan salissa ja yhtäkkiä tuli tosi kova ponnistamisen tunne. Ihan niin ku ois hirvee kakkahätä ollu :) Sanoin siitä, miehelle joka sitten kertoi saman kätilölle ku hän tuli takasin (kävi siis vaan pikaisesti jossain konsultoimassa tms.) Kätilö tsekkas tilanteen ja ,kappas, 10 cm auki ja kohdunkaulaa ihan olematon lipare jäljellä! :) Sormilla painamalla kätilö sit "poisti" lopunkin kaulan ja sai alkaa ponnistaa. Kaikki kivut hävis samantien kun kohdunkaula hävis! :) Ensin ponnistin kyljeltään, sitten polviseisonnassa. Edistystä ei kovin paljoa tapahtunut..Kätilön ohjeesta siirryin puoli-istuvaan asentoon, vaikken siinä asennossa olis halunnut ponnistaa herkästi kipeytyvän alaselän takia. Puoli-istuvassa asennossa ponnistaminen alkoi tuottaa tulosta..Tuntui vaan, että tyttö ei halua tulla ulos vaan liukui aina takaisin..Ehkä n. puolen tunnin ponnistamisen jälkeen voimat alkoivat huveta ja sanoinkin moneen kertaan, "se ei tuu ulos. En jaksa ponnistaa enää" Sain kuitenki kolme kunnon ponnistusta per supistus..Kätilö antoi sitten oksitosiinisuihketta molempiin sieraimiin pari suihkausta ja heti tuli supistukseen uutta voimaa, sainkin sitten tehtyä 3-4 ponnistusta per supistus. Siltikään tyttö ei halunnut tulla ulos.. Aloin jo vähän vaipua epätoivoon, mutta ihanat kätilöt ja ihana mieheni kannusti ja tsemppasi porukalla. Viimein 50min ponnistamisen jälkeen tytön pää tuli ulos ja paljastui syy pitkään ponnistusvaiheeseen. Tyttö oli avotarjonnassa! Lapsivesi oli vihreää jota imettiin tytön keuhkoista pois heti kun pää oli ulkona. Sain nähdä tytön pikaisesti ennen kuin hänet vietiin virotteluhuoneeseen, isä sai kuitenkin leikata napanuoran. :) Virotteluhuoneesta Sintti vietiin lastenteho-osastolle limaisen ja ähkyvän hengityksen takia. Sintti jäikin teho-osastolle tarkkailuun mahdollisen infektion takia ja hengitystä seurattiin tarkasti. myös syönnin kanssa oli ongelmia ja hetken aikaa ruokaa annettiinkin pullosta ja nenä-mahaletkun kautta. Keskiviikkona Sintille aloitettiin anibioottihoito tulehdusarvojen lievän nousun takia ja oleilu teho-osastolla jatkui. Sain Sintin vierihoitoon perjantaina ja lauantai-iltana päästiin kotiin. :)
 
Ompas Mintulla ja Suhwilla ollu nopeet synnytykset, ei tietoakaan niistä ensisynnyttäjien 24h kestävistä synnytyksistä. :) Ihana lukea tämmösiä, kun itseä jännittää niin kovasti tuleva, että ootellaanko siellä synnytyssalissa avautumista heti reilusti yli 10h. Menikö Suhwi pelkällä ilokaasulla vai saitko jotain kivunlievitystä?

Rohkeita naisia ootte kaikki! :hello2 Olis kiva, jos joku viitsisi aloittaa ketjun synnytksestä palautumisesta. Oli sitten kyse sektio tai alatie synnytys, niin olis mukava lukea miten palautuminen on sujunut. .
 
Mahtavaa lukea niin erilaisia tarinoita synnytyksestä, samalla itse malttamattomana omaa odottaa. :)
 
Pippinen Ihan vaan ilokaasun ja lämpöpussien voimalla meni koko revohka :) En alunperinkään halunnut mitään ns. kovempia puudutuksia paitsi sitten ihan viimeisessä hädässä :)
 
Suhwi, eipä musta olisi ollu samaan. Puudutuksen sain (en nyt muista minkä niminen se oli), ilokaasua en tällä kertaa edes kokeillut, kun voin jo valmiiksi pahoin.
 
mun mielestä ilokaasusta ei ollu apua muuten kun jos tykkäs siitä pöhnästä :excited001 Mulla ihan sumeni silmissä ja korvissakin kun yritin sitä kovimpiin kipuihin, sillei pyörtymisen rajamailla ikäänkuin. Et tuli vissii vedettyä vähä liikaakin, hengittelin sitä sillonkin kun mulle pistettii sitä kohdunkaulan puudutetta kun sehän pistetää molemmille puolille ja pitäis pystyä rentoutuu et saa törkättyy sen pistoksen :schocked028
 
Synnytyskertomus: Eli torstaina neuvolassa 18.7 todettiin että vauva oli taas väärinpäin, siitä suoraan Kyssiin käännökseen ja sieltä onnistuneen käännöksen jälkeen osastolle. Osastolla aloitettiin käynnistysyritykset cytotec-tableteilla. Kerkesin saamaan yht. 3 tabl. Suun kautta. Torstain ja Perjanain välisenä yönä supisteli kevyesti mutta säännöllisesti, mutta lopahtivat aamua kohti. Aamulla lääkärikierrolla tarkisteltiin vaavin asentoa, kun liikkui hurjasti taas mahassa siihen malliin. Oli onneksi vielä rt-tilassa ja lääkäri sanoikinettä jos vaan mitenkään mahdollista, kalboje puhkaisu tehtäisiin. Tilanne kohdunsuulla oli todella epäkypsä, mutta kalvot saataisiin kuitenkina puhkaistua. Käsky kävi siis synnytyssaliin. Perjantaina kello 11.00 kalvot saatiin puhkaistua. Normaalitilanteessaei todellakaan olisikalvoja puhkaistu, niin takana kohdunsuu oli ja kaulaa 2cm jäljellä ja 2cm auki. Kalvojen puhkonnan jälkeen lähdettiin miehen kanssa kahville ja portaita vähän kävelemään. Sitten kello 13.00 laitettiin oksitosiinitippa minimille tippumaan, omia suppareita oli onneksi tullut kahvilla jo. 3 aikaan supistukset kovenivat... Aloin puoli neljän aikaan kyselemään epiduraalia, oli liian aikaista... Ilokaasulla mentiin supistusten kanssa. Varttia vaille 6 supparit todella kipeitä ja katsotaan kohdunsuuta, edennyt niin että 2,5 cm auki ja pakushko reuna, mutta edennyt niin että epiduraali voidaan tilata. Lääkäri tulee nopsaa ja saan epin 18.15 :) painontunnetta alkaa vaan olemaan suppareista.. Painon tunne voimistuu vähän ennen seitsemää, kasotaan kohdunsuu ja hups, auki täydet 10cm ja pieni riekale enää ylhäällä. 19.05 alkaa painon tunne kasvamaan hurjasti, katsastus kohdunsuulle--> kaikki hävinnyt! Koeponnistuksia aletaan tekemään, 19,40 katetroidaan virtsaa pois. 19.55 poika syntyy ! Virkeä poika täysillä apgar pisteillä:) repeymiä ei tullut, muuta kuin pieni nirhauma johon laitettiin pari ommelta, ettei vuotaisi :) Synnytys meni loistavasti ! Ja olo sen jälkeen oli todella hyvä, kuin ei olisi synnyttänytkään :) Onnellinen ja Euforinen :D Tässä meidän synnytyskertomus
 
Synnytyskertomus: Eli torstaina neuvolassa 18.7 todettiin että vauva oli taas väärinpäin, siitä suoraan Kyssiin käännökseen ja sieltä onnistuneen käännöksen jälkeen osastolle. Osastolla aloitettiin käynnistysyritykset cytotec-tableteilla. Kerkesin saamaan yht. 3 tabl. Suun kautta. Torstain ja Perjanain välisenä yönä supisteli kevyesti mutta säännöllisesti, mutta lopahtivat aamua kohti. Aamulla lääkärikierrolla tarkisteltiin vaavin asentoa, kun liikkui hurjasti taas mahassa siihen malliin. Oli onneksi vielä rt-tilassa ja lääkäri sanoikinettä jos vaan mitenkään mahdollista, kalboje puhkaisu tehtäisiin. Tilanne kohdunsuulla oli todella epäkypsä, mutta kalvot saataisiin kuitenkina puhkaistua. Käsky kävi siis synnytyssaliin. Perjantaina kello 11.00 kalvot saatiin puhkaistua. Normaalitilanteessaei todellakaan olisikalvoja puhkaistu, niin takana kohdunsuu oli ja kaulaa 2cm jäljellä ja 2cm auki. Kalvojen puhkonnan jälkeen lähdettiin miehen kanssa kahville ja portaita vähän kävelemään. Sitten kello 13.00 laitettiin oksitosiinitippa minimille tippumaan, omia suppareita oli onneksi tullut kahvilla jo. 3 aikaan supistukset kovenivat... Aloin puoli neljän aikaan kyselemään epiduraalia, oli liian aikaista... Ilokaasulla mentiin supistusten kanssa. Varttia vaille 6 supparit todella kipeitä ja katsotaan kohdunsuuta, edennyt niin että 2,5 cm auki ja pakushko reuna, mutta edennyt niin että epiduraali voidaan tilata. Lääkäri tulee nopsaa ja saan epin 18.15 :) painontunnetta alkaa vaan olemaan suppareista.. Painon tunne voimistuu vähän ennen seitsemää, kasotaan kohdunsuu ja hups, auki täydet 10cm ja pieni riekale enää ylhäällä. 19.05 alkaa painon tunne kasvamaan hurjasti, katsastus kohdunsuulle--> kaikki hävinnyt! Koeponnistuksia aletaan tekemään, 19,40 katetroidaan virtsaa pois. 19.55 poika syntyy ! Virkeä poika täysillä apgar pisteillä:) repeymiä ei tullut, muuta kuin pieni nirhauma johon laitettiin pari ommelta, ettei vuotaisi :) Synnytys meni loistavasti ! Ja olo sen jälkeen oli todella hyvä, kuin ei olisi synnyttänytkään :) Onnellinen ja Euforinen :D Tässä meidän synnytyskertomus
 
Synnytyskertomusta:

12.7 (raskausviikoilla 40+4) lähdettiin miehen ja pojan kanssa uimarannalle. Edellisiltana oli tuntunu harvinaisen kovaa painetta ja jomottelua tuolla mestoilla, yön nukuin kuitenki harvinaisen sikeesti ja vaikka aamusta lähtien tuli harvakseltaan suht napakoita supistuksia niin aattelin että ei tässä mitään kuitenkaan tapahdu... Pari tuntia otettiin arskaa ja väliin aina supisti, joskus yhden aikaan alettiin katteleen bussia kotiinpäin. Yhden-kahden välillä supistukset alko oikeesti tuntumaan. Kahdelta hypättiin bussiin ja olo alko oleen aika tukala. (Synnytys laskettiin alkaneeksi juuri noista kello kahden supistuksista).

Käytiin vielä kaupas ja hakeen kebabit kotimatkalla vaik aloin oleen aika tuskissa. Kotona ei oikeen ruoka maistunu ja kun sain pari niin kovaa supistusta että kiemurtelin ja karjuin ja esikoinen alko luonnollisesti ahistuun niin päätin lähtee sairaalaan(asutaan onneks parin kilsan päässä). Sinne päästyäni olin 4-5 cm auki, hälytin miehen paikalle(vasta sitte ettei ois tullu turhaa hälytystä, mä oon niin dorka joo-o :D ). Aika suoraan siitä sitten pääsin saliin, supistukset oli järkyn rajuja, puhuttiin vielä spinaalista siinä vaiheessa, sanoin olevani valmis mihin tahansa kivunlievitykseen. Sain ensihätään ilokaasun ja kohdunkaulan puudutteen, ne toimi aika hyvin mutta supistusten kanssa sai silti taistella(jännä muuten et esikon kanssa ilokaasu tuntu ihan turhalta mutta tällä kertaa se oli mahtava apu!) Vihdoin mies ehti paikalle ja itkin hysteerisenä sen kaulaan, olin pelänny ettei se ehi ollenkaan mukaan.

Tunnin päästä puudutteesta sen teho lakkasi ja pyysin lisää, kätilö katto tilanteen ja tietenki oli liian myöhästä, ponnistushommiin sitten! Luulin että koko alapää halkee, huusin ja itkin ja karjuin läpi sen 4 minuutin ponnistusvaiheen ja sitten kello 17.49 neiti olikin jo maailmassa. Synnytyksen kokonaiskestoksi merkattiin 4 tuntia, sairaalassa ehdin olla pari tuntia. Esikoisen 14 h synnytys epiduraaleineen oli ihana ja lepposa tapahtuma. Tämä toinen oli rajuudessaan ja nopeudessaan ihan eri maata. Esikoisen ponnistus oli myös nopea mutta se ei puudutteissa edes sattunut... Jos tämä olisi ollut ensimmäinen synnytys niin en olis koskaan tehnyt toista lasta :D Onneksi kaksi on täydellinen määrä meille :) Tietenkin kaikki kipu oli sen arvoista, vauva on ihana ja kaunis ♥ Ihme kyllä selvisin ilman repeämiä tai episiotomiaa joten palautuminen puolestaan on ollut ihan eri luokkaa kun viimeksi parin tikin takia. Onneksi kaikki on nyt onnellisesti ohi :)
 
Kopioin tuolta Heinäkuisten facebook -ryhmästä mun synnytystarinan tänne. :)

Poika syntyi siis 9.7.2013 klo 1.31. 47cm ja 3050g. Laskettu aika oli 17.7.2013 eli vähän etuajassa tuli.

Mulla alkoi olla lauantaina 6.7 aamulla menkkamaista kipua alavatsassa. Illalla kivut kovenivat ja siirtyivät alaselkään. Yön aikana alkoi tulla supistuksia, jotka sattuivat selkään, mahaan ja reisiin. Niitä tuli noin 5-20min välein ja ne kestivät maanantaihin klo 14 asti. Olin ihan kuollut, kun ei saanut yhtään nukuttua jatkuvien kipujen takia. Soitin sairaalaankin monta kertaa, että joko saa tulla, mutta eivät vielä ottaneet kun ei ollut säännöllisiä supistuksia. Tosiaan klo 14 supistukset loppuivat kokonaan ja sain nukuttua muutaman tunnin. Illalla klo 19 alkoi taas supistukset ja ne voimistuivat tosi koviksi, tuntuivat polttona selässä. En enää pystynyt olemaan muuta kuin kaksin kerroin lattialla ja suihkussa, sattui ihan kauhean paljon. Pian supistuksia alkoi tulla 3-5min välein. Mentiin sairaalaan noin klo 22.30 ja kätilö totesi, että olen jo 10cm auki. Sitten vaan suoraan synnytyshuoneeseen! :) Sain ilokaasua ja anestesialääkäri tuli laittamaan spinaalipuudutuksen. Kamalinta koko synnytyksessä oli se, kun piti olla paikoillaan puudutuksen laiton ajan ja sen aikana tuli monta kovaa supistusta. :( Kätilö piti musta kiinni, vedin ilokaasua ja yritin keskittyä. Kesti melkein puoli tuntia ennen kuin lääkäri sai sen laitettua. Mutta sitten helpotti kivut saman tien. :) Kalvot puhkaistiin ja sain oksitosiinitippaa supistusten voimistamiseksi. Ponnistin 25min ja poika oli ulkona. :) Poika tuli avotarjonnassa ja käsi poskella, sain aika pahat repeämät. Kolmannen asteen välilihan repeämä ja myös peräsuolen puolella oli jokin repeämä. Repeämät ommeltiin synnytyssalissa ja kätilö sanoi, että ne paranevat hyvin. Kipuja ei ole ollut yhtään, eikä istuminenkaan ole ollut yhtään vaikeaa. Ponnistusvaiheessa ei sattunut yhtään! Tuntui vain paineen tunnetta, kun supistus tuli. Puudutuksen laittaminenkaan ei sattunut yhtään, kun se tehtiin pintapuudutuksessa. Kaikin puolin mulle jäi hyvä mieli synnytyksestä, olin odottanut jotain paljon pahempaa!! :D Voisin hyvin tehdä saman uudestaan. :)
 
Tässä meidän tarinaa: poika siis syntyi 9.7.13 klo 22.55 ja synnytys kesti 1 h 25 min, ponnistus 2 min.

Alkuun kerrottakoon, että kyseessä on toinen lapsi. Ensimmäinen syntyi kotona, kun supistukset alkoivat niin yllättäen ja suoraan todella kovina, ettei sairaalaan enää tarvinnut lähteä. Tässä raskaudessa kävin loppuajasta kerran viikossa Kättärillä kontrollissa ja käynnistystähän nuo minulle suosittelivat, ettei tämäkin lapsi syntyisi kotona. En kuitenkaan halunnut käynnistystä, vaan luotin siihen, että kaikki menee hyvin, kun aika koittaa. Seurasin jokaista pientäkin vihlaisua ja kipua todella tarkkaa, että osaisin lähteä sairaalaan ajoissa.

No, 9.7. joskus kuuden jälkeen rupesi olo tuntumaan "erilaiselta". Mitään kipuja ei ollut, mutta tuntui siltä, että jotain tapahtuu. Lähdimme mieheni kanssa Kättärille seiskan aikoihin ja autossa matkalla tuli yksi supistus. Kätilö laittoi minut käyrälle puoleksi tunniksi ja sinä aikana tuli yksi ihan pienen pieni supistus. Kätilö teki sisätutkimuksen ja olin pari senttiä auki (olin ollut sen verran jo viikkoja), eikä vauva ollut vielä laskeutunut lähtökuoppiin. Jäin oleskelemaan synnytyshuoneeseen ja odottelemaan tuomiota, kun tämä kätilö olisi lähettänyt minut kotiin tai sitten vuodeosastolle varmuuden vuoksi yöksi. Minä en tietenkään kotiin olisi edes suostunut lähtemään.

Yövuoroon tullut kätilö laittoi minut sitten uudestaan käyrälle ja silloin alkoi supistuksiakin tulla. Ihan tasaiseen tahtiin, mutta vain noin 6-9 min välein. Aukeamistakin tapahtui jonkun verran. Sitten se järkyttävä kipu ja loppumaton supistuksien sarja taas alkoi. Vedet meni klo 22.18 ja sen jälkeen ei supistuksilla pahemmin taukoa ollut. Ilokaasua sain, mutta se ehkä auttoi enemmän vain siihen, että muistin hengittää. Kipua se ei kyllä lieventänyt, eikä oloa muuttanut muutenkaan. Kun kätilö antoi luvan ponnistaa, kahdella ponnistuksella syntyi maailmaan pikkuinen poika. Onneksi minua ei siis siirretty millekään muulle osastolle tai ainakaan lähetetty kotiin!

Synnytys sujui kamalista kivuista huolimatta hyvin. Ongelmia ei ollut ja kaikki meni taas niin nopeasti, ettei itse oikein ehtinyt edes tapahtumia tajuta. Perhehuoneessa olimme 1,5 vuorokautta ja sitten pääsimme pikku mönkijän kanssa kotiin. Ehdottivat minulle myös polikliinista synnytystä eli jo 6 tunnin kuluttua olisi päässyt kotiin, mutta esteenä oli kuitenkin sitten se, että esikoisella on ollut keltaisuutta. Mutta hyvä, kun noin nopeasti pääsimme kuitenkin.
 
Huoh! Onpas vihdoin aikaa tulla taas tänne lukaisemaan kuulumisia ja kirjoittelemaan vähän omiakin..
Meidän "pikkuisemme" syntyi siis 11.8. vkoilla 42+2, ja lopulta sitten sektiolla hänet maailmaan saatettiin. Painoa oli 4440g ja pituutta 54cm, pipollakin kokoa 38cm.

Menimme siis lauantaina 10.8. ties kuinka monenteen kontrolliin, joskin tällä kertaa vihdoin aika oli varattu "käynnistysharkinta" nimellä :D Tilanne oli onneksi niin hyvä alakerrassa, että suoraan voitiin tehdä kalvojen puhkaisu, eikä lääkkeitä jne tarvittu. Olin todella hyvin fiiliksin liikkeellä, kun käynnistys meni niin "luonnollisesti". Käyrät näyttivät hyvältä, joten pääsimme kotiin odottamaan kunnon supistuksia. Supistuksia alkoi siis tulla kyllä jo sairaalassa, mutta ei vielä todellakaan mitään säännöllisiä..

21.00 mennessä meidän oli muutenkin määrä palata sairaalalle labroja varten, mut lähdettiin sitten kotoa joskus 19.30 kun supistukset oli kovia ja niitä oli 5min välein.. Autossa, noin 10minuutin matkan aikana supistukset sitten tulivatkin jo 2-3min välein ja kestoakin oli reippaasti sen minuutin. Pääsin suoraan käyrille ja siinä niitä tulikin sitten jo tosikovina ja tiheinä ja pääsin ammeeseen. Ammeessa alkoi sitten varsinaisesti se tuska, kun supistuksilla ei ollutkaan enää käytännössä ollenkaan väliä.. Joka päästä tuli tavaraa tulos, kun kipu oli niin kova. Poika liikkui ja potki ihan hulluna supistuksista huolimatta, joka sitten osaltaan ilmeisesti vaikutti siihen, että kohtu ei saanut levätä lainkaan vaan supistus tosiaan oli tapissa käytännössä koko ajan. Nousin ammeesta pöntölle oksennuspussin kanssa ja yritin tyhjentää muita päitä samaanaikaan supistusten kanssa, kun taukoja ei näkynyt.
Ammeesta kun nousin tunnin jälkeen, sain lihakseen Litalgiinin, mutta apua siitä ei ollut yhtään. Sitten sain kaasun avuksi, mutta eipä auttanut sekään kun en pystynyt ennakoimaan supistuksia niiden jatkuvuuden takia, hyvän pöhnän tosin sain, että muutuin hiukan hilpeämmäksi :D Sitten varmaan 15 min päästä tuikkastiinkin jo kiirellisenä epiduraali, kun en meinannut enää tajuissani kipujen kanssa pysyä. Anestesialääkäri laittoi epiduraalin kahdesti ohi, ja siinä sitten vierähti supistus jos toinenkin sairaiden kipujen kanssa. epiduraali kun alkoi helpottaa niin vähän oli parempi olla, mut sarjatuli supparit jatkui vaan. Nopeesti siinä sitten aukenin aina sinne 9cm asti, mutta sitten tyssäsi totaalisesti. Pojan sydänäänet heikkeni aina supistuksilla ja kohtu oli sitten jo niin väsynyt että supistuksia olis pitänyt oksitosiinilla vahvistaa, mut poitsu ei niitä kestänyt.. 4 tuntia oli tosiaan tuo 9cm auki, ja siinä vaiheessa, vähän ennen 5 aamuyöllä, lääkäri ja kätilö alkoivat väläytellä mahdollisuutta siitä, että sektioon mennään. Vauvalta otettiin tuon 4 tunnin aikana varmaan 7 näytettä päästä, mitkä olivat kyllä aina hyvät, mutta sitten parin koeponnistuksen jälkeen lääkäri päätti, että sektioon mennään. Tilanne meni kuta kuinkin niin, että lääkäri ja pari kätilöä lisää tulivat huoneeseen, ilmoittivat että leikkuri on valmiina ja sanoivat isälle että tässä menee about 30 min.
5 aikaan minut sitten kärrättiin saliin ja 5.34 tämä paketti jo olikin maailmassa, vaikka joutuivat salissakin täyden työn tekemään että saivat poitsun ulos. Melkoisen inhalta tuntui, kun ei tuntenut kipua, mutta tunsi kaiken sen repimisen ja heiluttelun jne.. Poitsu oli ilmeisen hyvin jo kohdunsuulla kiinni, kun kätilö joutui alakautta työntämään, kun kaksi repi vatsan kautta poikaa ylös.. Jälkikäteen kun tilannetta käytiin läpi, oli lääkäri tyytyväinen päätökseen sektiosta, koska tosiaan oli tulossa naama edellä ja oli isompi kuin ultrassa veikattu ja kohtu oli tehnyt kohtuuttoman paljon työtä eikä levännyt lainkaan niin ei tiedä kauanko olisi jouduttu vielä odottelemaan viimeisen sentin avautumista jne.. Häiriötä oli siis suuntaan jos toiseen, eli varmasti sektio oli kaikkien kannalta paras vaihtoehto.
Itselle jäi vähän apea fiilis ja koko sairaalassaoloajan olin aika alla päin vielä.. Harmitti niiiin hulluna, kun en saanut olla näkemässä mieheni reaktiota ja ilmettä, kun näki pojan ekaa kertaa ja lisäksi vielä sekin, että olin leikkauksen ja pitkän "synnytyksen" jäljiltä niin huonossa hapessa, etten voinut itse poikaa hoitaa mitenkään muuten kuin imettämällä, joka sekin oli vatsan/haavan kipujen takia aivan työn ja tuskan takana.. Harmitti kun jäimme paitsi niistä ihanista ensimmäisistä hetkistä yhdessä jne. Olin heräämössä liki 4 tuntia, eikä pojat päässeet katsomaan minua edes sinne, vaan näimme ekan kerran vasta osastolla.. Nukuin sairaalassa hädintuskin ollenkaan ja olin koko ajan tosi itkuinen, kun asiat ja oma "toimettomuus" harmittivat.. En ole tottunut siihen, että tarvitsen apua kaikkeen ja oli ihan hirveää kun piti ekana yönä soitella hoitajaa vaipanvaihtoon ja muina päivinä passauttaa miestä nostamaan vauva mulle imetykseen jne, tuotko vettä, teetkö sitä... Menetin lähes 2litraa verta leikkauksessa ja sen seurauksena hemoglobiini oli 80 huiteilla ja verenpaineet ihan surkeat.. Niin olin ajatellut, miten alusta asti saa helliä pikkuista ja hoitaa ja olla äiti ja yhdessä hoitaa vauvaa, niin kaikki lankesi isille.. Jouduttiin olemaan sairaalassa 5 päivää pojan CRP-arvojen takia (annettiin antibioottia 2krt/vrk), mutta kotiin kun päästiin niin mieli kirkastui kyllä kummasti. Mies on kyllä ollut täydellinen, ihan kaikin tavoin, aivan mieletön! <3
Summa summarum, synnytys ei mennyt suunnitelmien mukaan, mutta palkinto on silti mitä parhain, poika on ihaninta maailmassa ja olemme äärimmäisen onnellisia hänestä <3
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top