Synnytystarinat

Keskustelun 'Laskettu aika elokuussa 2011' aloitti leluponi, 19 heinä 2011.

Vaihda nimimerkki! | Näin pääset alkuun/apua! | Top 100
  1. leluponi Peruskäyttäjä

    Nyt kun elokuu lähestyy ja ensimmäinen pikkuinen on jo putkahtanut maailmaan, päätin tehdä tälläisen ketjun. Näitä on ollut mukava lukea! Halutessaan tänne saa tarinoida sitten kun jaksaa.
    Ensimmäisiä tarinoita odotellessa... :)
  2. laukku Peruskäyttäjä

    hiii, apua kun rupesi jo odottamaan, että pääsisi omaansa tänne kirjoittelemaan :) 
  3. Nia Tuttu foorumilla

    Noniin, kirjoittelenpa tässä ajankuluksi oman synnytystarinani tänne.

    Olimme koko viime viikon suunnitelleet lähtöä mieheni mummon mökille, joka sijaitsee n. 70km päässä kotoamme. Emme päässeet lähtemään maanantaina, koska mökillä oleville sukulaisille ei vierailu sopinutkaan äkillisen sairastumisen takia. Sitten meillä oli puhe lähteä keskiviikkona, mutta mieheni mummo sanoi, että tulkaa vasta torstaina. Torstai yö oli jotenkin omituinen. Nukuin kamalan katkonaisesti ja vaihtelin asentoa useasti. Ei supistellut sen kummemmin, ainakaan kipeästi. Aamulla kuudelta heräsin, kun jalkovälissä olo oli kostea. Kokeilin kädellä lakanaa ja sekin oli märkä. Pohdiskelin siinä itsekseni, etten ollut pissannut housuun ainakaan... Mietin, että onko vuoto valkovuotoa vai lapsivettä. En sitten ajatellut asiaa. Nousin ylös, kun en saanut unta ja rupesin laittamaan viimeisiä tavaroita valmiiksi mökille lähtöä varten. Kävin koiran kanssa puolen tunnin lenkillä, meikkasin ja laitoin hiukset. Kahdeksan aikaan aamulla minulle yhtäkkiä välähti, että ei hitto. Munhan olis pitäny tuommosesta vuodosta soittaa synnärille tai neuvolaan. Päädyin sitten soittamaan synnärille.

    Kätilölle selitin tilanteen, että oli aamulla ollut kosteahko olo. Kätilö kysyi, että olenko vielä sängyssä ja vastasin, että ei, olen sohvalla. "ETKÖ SÄÄ OO TIENNY, ETTÄ KUN VAUVAN PÄÄ EI OLE KIINNITTYNYT JA LAPSIVEDET MENEE, NIIN EI SAA LIIKKUA JA PITÄÄ TULLA AMBULANSSILLA SAIRAALAAN?!" Öö, no en mää ollut tiennyt. Voitte kuvitella, etten uskaltanut kertoa käyneeni myös lenkillä :D. Sanoin kätilölle, että ei höpsistä, me tulemme omalla autolla näyttäytymään.

    Synnärille päästessä kätilö tutki minut ja lapsivettähän se oli. Kanavaa oli 2cm jäljellä ja olin sormelle auki. Minulta otettiin erilaisia testejä ja laitettiin osastolle odottelemaan synnytyksen spontaania käynnistymistä. Osastolle menin torstai aamuna puoli yhdentoista aikaan. Osastolla jouduin infektioriskin takia antibioottitippaan, jota meni 8h välein suoraan suoneen. Samoin käyrillä olin kolme kertaa päivässä. Yö meni hyvin, sain nukuttua parasetamolin ja nukahtamislääkkeen avulla. Seuraavana päivänä eli perjantaina olin todella tympääntynyt sairaalassa oloon ja halusin kotiin, mutta tiesin, etten pääse.

    Mieheni tuli iltapäivällä minua katsomaan ja me lähdimme osastolta pois kävelylle. Kävimme kanttiinissa jäätelöllä ja käveleskelimme sairaalan ympäristössä, toiveena, että synnytys käynnistyisi. Palatessamme takaisin osastolle juoksee hoitaja minua vastaan: "missä ihmeessä sää oot ollu, me on etitty sua joka paikasta ja yritetty soittaakin, sulla on vakava streptokokkibakteeri ja sun täytyy mennä heti lääkärille, siellä odotetaan jo." Lääkäri tutki vauvan ultralla ja arvioi painoksi 2,3kg. Lääkärin mielestä synnytys täytyisi käynnistää ja menisimme suoraan synnytyssaliin.

    Ennen synnytyssaliin menoa sain peräsuolihuuhtelun (melko mielenkiintoinen kokemus, kun minun pyllyyn ei ole ikinä mennyt edes sormea, hmm. no mutta eipä ollut ensimmäinen ja viimeinen kerta, kun minun pyllyyn koskettiin, aiheesta lisää myöhemmin). Synnytyssalissa minut pantiin jatkuvaan käyrään ja oksitosiinitippaan. Oksitosiinia pudotettiin ensin kuusi tuntia iltapäivä neljästä ilta kymmeneen ja sitten pidettiin kahden tunnin tauko. Ei tulosta. Oksitosiinitippaa jatkettiin puolilta öin ja mitään ei edelleenkään tapahtunut. Lauantaina aamukuuden maissa alkoivat säännölliset supistukset 2min välein ja kävihän se helvetin kipeää, kun supistukset oli kemikaalisesti aiheutettu. Lapsivettä hölisi menemään supistusten välissä ja limatulppakin lähti tulemaan pois. Vauvan päähän saatiin laitettua nasta, mistä kuunneltiin hänen sydänääniään, sen laitto teki todella kipeää, koska olin niin vähän auki. Pärjäsin lämpötyynyllä, jumppapallolla ja ilokaasulla aamu kymmeneen, kunnes supistukset kipeytyivät kovin.

    Supistukset olivat niin kovia, että huusin kuin hyeena. Olin ihan sekavassa tilassa. Itkin ja huusin ja kirosin ja vollotin. Yhdeltä iltapäivällä olin niin kipeä, että kätilöt huolestuivat tosissaan. Olin 1,5cm auki ja kanava oli kokonaan lähtenyt pois. Ei ollut vaihtoehtoa muuta, kuin laittaa minulle epiduraali, koska olin niin tuskissanil. Yleensä epiduraali annetaan vasta kun ollaan yli 4cm auki. Minä sain sen yhdeltä. Ja voin kertoa, että epiduraalin laittaminen ei sattunut yhtään. En tuntenut mitään! Oli kyllä erittäin taitava anestesialääkäri. Euforisessa kivuttomassa tilassa julistin rakkauttani tuolle lääkärille useaan otteeseen ja nukahdin. Heräsin kolmelta, kun lääkäri tuli tutkimaan tilannetta. Synnytys ei ollut edennyt yhtään ja jouduttiin tekemään päätös hätäsektiosta.

    Ehdin soittaa äidilleni, että tilanne on nyt muuttunut. Mieheni alkoi ensimmäistä kertaa jännittää ja hoitajat joutuivat kädestä pitäen neuvomaan, että mitä hänen pitää tehdä: vaihtaa vaatteet, pakata kamppeet ja odottaa, että häntä tullaan hakemaan.

    Minut vietiin suoraan leikkaussaliin ja alettiin valmistelemaan leikkausta varten. Rakastamani anestesialääkäri yritti laittaa minulle spinaalipuudutetta, mutta se ei onnistunut, joten leikkaus tehtiin epiduraalissa. Jos en olisi puutunut, niin olisi pitänyt nukuttaa. Onneksi kuitenkin puuduin ja päästiin etenemään. En tuntenut aluksi mitään, mutta kudosten venyttäminen tuntui erittäin epämiellyttävältä ja tunsin kipua emättimessä. Purin kuitenkin hammasta. Ei kestänyt kauaa aloituksesta kun tyttäremme syntyi lauantaina 16.7.2011 kello 16:26. Hän oli erittäin virkeä ja sai 10 apgar pistettä. Kuulin ensimmäisen itkun ja sain antaa suukon pienelle poskelle, ennenkuin tyttö vietiin viereiseen hoitohuoneeseen iskän kanssa. Iskä pääsi pesemään pientä, kun minua parsittiin kasaan.

    Minut vietiin leikkaussalista heräämöön tarkkailuun, josta pikaisesti halusin osastolle vauvani luo. Olin heräämössä n. 2 tuntia ja pääsin osastolle seitsemän aikaan illalla. Saimme onneksemme perhehuoneen, jonne majoituimme. Ensimmäisen kerran sain tyttäreni syliin puoli kahdeksalta illalla. Seuraavana päivänä lähdin liikkeelle. Nousin sängystä ja kävelin. Olin kolme kertaa ylhäällä. Seuraavana päivänä olin viisi tuntia pystyssä ja kolmantena päivänä koko päivän, koska pääsimme jo kotiin. Vauva voi hyvin ja minä pärjäsin kivun kanssa. Paraneminen jatkui sitten kotona.

    Nyt viikko sektiosta olo on vaihteleva. Itse haava ei enää ole pahasti kipeä. Tikit saadaan pois ensi tiistaina. Ainoa riesa on ollut kova mahakipu, siis suolistoperäinen, ripuli ja peräpukamat. Muuten voin mainiosti. Olen lenkkeillyt koiran kanssa ja siivonnut. Tytön paino oli viikossa pudonnut 200g, mutta ei kuulemma vielä vakavaa. Painoa tarkkaillaan ja korvikemaidon antamista lisätään. Imetän, mutta annan myös korviketta.

    Että semmoinen tarina.
  4. Kcatri Peruskäyttäjä

    Tässäpä tulee minun synnytystarinani:

    Eli lauantaina 23.7. irtosi limatulppa illalla, sunnuntain vastaisena yönä tuli myös limaa jossa oli veriviiruja. Luin kirjasta että synnytys saattaisi käynnistyä 1-10 vuorokauden aikana, joten en ajatellut asiaa enempää. Sunnuntaina huomasin yhden supistuksen aamulla, mutta muuten päivä sujui normaalisti. Vuokrattiin leffa ja syötiin karkkia... Illalla puoli kymmenen aikaan tunsin pienen supistuksen, siitä 5 minuutin päästä tunsin toisen... ja supistuksia (pieniä vatsakipuja) tuli aalloittain noin 5-10 minuutin välein. Arvelin niiden ensin olevan niitä harjoitussupistuksia, mutta kun kipu alkoi kasvaa vähitellen niin kirjasin kännykkään kellon ajan kun supistukset tuli. Ajattelin seurata niitä korkeintaan pari tuntia ja sitten soittaisin sairaalasta neuvoja. Juuri kun pari tuntia tuli kuluneeksi ensimmäisestä supistuksesta, noin 23.30 aikaan, tunsin sisälläni keveän poksahduksen, käänsin kylkeä ja siinä lorahti lapsivedet. Riensin vessaan ja huusin miehelle tuoda puhelimen. Soitin sairaalaan ja neuvoivat alkaa tulemaan, mutta ei ollut kiirettä.

    Lähdettin ajelemaan sairaalaan (25 km matkaa) ja oltiin perillä n. 00.15. Sairaalaan saavuttaessa olin 5 cm auki. Käyrillä maatessa supistukset alkoivat olla jo tosi kipeitä. Tunsin myös kovaa painetta pyllyn puolella, joten pyysin saada peräruiskeen. Kun sain mahan tyhjennettyä, olo helpotti hieman. Kätilö laittoi minulle antibioottitipan, koska streptokokkibakteeri oli plussalla. Kun tippa oli kädessä ja aioin juuri lähteä ammeeseen lievittämään kipuja, niin tunsin taas kovaa painetta pyllyn puolella ja pyysin päästyä vessaan. Kätilö kuitenkin halusi tarkastaa kohdunsuun tilanteen ja niinhän sitä oltiinkin jo 10 cm auki, eikä ollut enää asiaa vessaan eikä ammeeseen. Aloin siinä työnnellä pikkuhiljaa... kunnes alkoi varsinainen ponnistusvaihe. Kätilö pyysi toisen kätilön avuksi, he asettuivat kummallekin puolelle minua, niin että sain jalat koukkuun heidän lantioitaan vasten. Näin sain hyvän ponnistusasennon sängyllä. Pidin itse kiinni reisien takaa... En tosiaan kerennyt saada mitään puudutteita. Pyysin saada jotain edes suoraan kohdunsuulle, ja lääkäri kävi asiaa arvioimassa mutta totesi ettei siellä ole enää mitään mihinkä pistää... Niinpä synnytys sujui sitten luomuna. Selkäkipu oli kyllä jotain helvetillistä. Samoin tunne siitä kun pää syntyi. Samoin se kun pää jäi ulkopuolelle ennen muun kehon tuloa, kun supistus "loppui kesken". Olo oli uskomaton kun sain pojan punnerrettua pihalle klo 2.28. Apgarpisteet oli 9/10, yksi piste lähti sinertävästä väristä heti synnyttyä.

    Päästiin sairaalasta eilen. Imetystä harjoiteltiin sairaalassa kymmenien hoitajien avustamana, ison ja pienen rintakumin avustamana, sekä korvikemaito lisänä. Tällä hetkellä kotona imetän ison rintakumin kanssa (muutama onnistunut yritys myös ilman kumia), sekä annetaan korviketta lisänä. Poika on välillä aika väsähtänyt rinnalla, mutta pullosta imee hyvin. Keskiviikkona oltaisiin lähdetty mielellään kotiin, mutta poika alkoi kellastumaan ja jouduimme jäämään vielä yhdeksi yöksi. Onneksi bilirubiiniarvot eivät kuitenkaan olleet hälyttävän korkeat.

    Tässä sitä vaan mennään hetki kerrallaan ja ihmetellään mihin ollaan jouduttu. :)
  5. idaho Tuttu foorumilla

    Vielä ku ehin ja on muistissa..

    Eli viime keskiviikkona (rv 40+0) päivällä ei oikeen mitään supistuksia tullu. Mahtokohan muutama hassu.. Oltiin kattomassa pesispeliä ja illalla ku tultiin kotiin yheksän aikaan syötin ja laitoin pojan nukkumaan. Ite sitten suuntasin sänkyyn siinä yhentoista aikaan... Mies jäi kattomaan telkkaria.

    Puol 12 havahduin ensimmäiseen supistukseen, joka vähän sattui.. Sit niitä alko tulee 5-8 minuutin välein.. eipä ne paljon mitään sattunut.. Huikkasin miehelle et niitä on nyt tunnin tullu, et josko ois lähtö lähellä. Mies siihen, et toivottavast ei tänään..

    En jaksanu kytätä kelloa, ni käytin puhelinta.. Soitin aina supistuksen tullessa tyyliin numeroon 010, 020, 030,... Siit sit näki ne välit.. Ja ihan tasasesti niit tuli.. 5-8 minuutin välein.. Sit alko vatta toimimaan.. Soittelin synnärille, käskivät seurata tilannetta.

    En nyt muista tarkkaa kellonaikaa, mut suunnilleen kahen maissa sanoin miehelle, et nyt lähetään.. Kivut niin kauheita jo. Mummille soitto. Mummi sitten otti taksin ja me hypättiin saman taksin kyytiin ja suunnattiin synnärille.. Just ku astuin taksista ulos, ni tuli kauhea supistus ja sitten meni lapsivedet.. (onneks ei menny taksiin).

    Kätilö merkkas, et tultiin sairaalaan 2:45. Teki tutkimuksen ja totes et 6 senttiä auki. Sanoin toivovani epiduraalin. Mentiin huoneeseen ja sain ilokaasua. Täst ei ollu apua, ku en osannu ottaa sitä oikeeseen aikaan. Se alko vaikuttaaa vasta supistuksen jälkeen. Kätilö totes etten ehi epiduraalia saamaan. Tarjosi kohdunsuulle laitettavaa.. Kivut oli ihan hirveet!! Suostuin siihen.. Lekuri tuli ja laitto sen.. Se sattu ihan törkeesti.. En tie oliko siitä niinkään apua.. Samalla lekuri sanoi et olin auki 8 senttiä..

    Sit meni ajantaju.. Ei harmainta hajuakaan kuinka kauan siinä kärvistelin, mut josain vaihees kätilö sano et nyt voi ponnistaa.. Ponnistin siinä sitten. Karjuin ihan törkeesti ja nyt nolottaa.. Mies kehtas nauraa siinä.. Jos ei olis ollu niin kauheita kipuja oisin motannu äijjää..  Se kipu oli kyl jotain sanoinkuvaamatonta..

    Onneks ponnistusvaihe kesti vaan 13 minuuttia.. Ja vitsi mikä olo oli, ku tyttö putkahti maailmaan.. Helpotus oli suuri..

    Tyttö tuli maailmaan käsi poskella. Napanuora oli kaulan ympärillä. Oli vähän hiljanen tyttö. Kovin vakuuttivat et kaikki hyvin, vaikka niin hiljanen..  Siinä sitten mittailivat ja imivät kaiket lovet ja sitten sain tytön syliin.. <3 Pisteet 8-8-8.

    Supistukset alko 23.30 ja tyttö oli maailmassa 3.56.. Koko synnytyksen kestoks laitettu 3 h 20 min.. Vähän pääl tunti ehittiin sairaalassa olla..

    Nyt kyl en ihan heti menis uusiks, mut kyllä kannatti pikkasen kärsiä. Pikkuhiljaa se kipukin siitä unhoittuu..

    Tuli muuten kaks tikkiä.. Toisen asteen repeämä. Auts et sattui ku laittoivat tikkejä.. Siin vaihees toivois et sais olla jo rauhassa..
  6. Raspberry Aloittelija

    Varoituksen sana. Tästä synnytystarinasta tuli aikamoinen romaani, mutta halusin laittaa tämän kuitenkin tänne, että jos joku haluaisi tän lukea.

    Eli olimme poikaystäväni kanssa hänen kotipaikkakunnallaan mökkeilemässä ja sunnuntai aamulla 31.7 kävin aamulla kyykkypissalla mökin nurkalla ja asioinnin päätteeksi huomasin, että minulta lorahti vähän vielä jotain asioinnin jälkeen. Muistin sitten, että joku oli aikaisemmin maininnut, että jos pikkuhousun suojat kastuvat nopeasti, niin silloin olisi kyse lapsivedestä. No itse laitoin ainoan mukana olleen kuukautissuojan housuihin mukana ja päätin seurata tilannetta. Päivemmälläkin huomasin muutaman kerran, että jotain lorahti housuihin, mutta ajattelin, että se olisi vain virtsan karkailua, kun ei sitä kamalasti tullut. Totesinkin poikaystävälle, että aamuinen hätäilyni taisikin olla vain väärähälytys, joten jatkoimme päivän viettoa normaaliin tapaamme. Samaisena iltapäivänä itselläni alkoivat pienimuotoiset menkkakipuun verrattavat harvat supistukset, joten varoitin poikaystävää, että lähtö saattaisi tulla koska tahansa. Kuitenkin kivut eivät oikein yltyneet, supistukset alkoivat tuntumaan vähän alaselässäkin, mutta olivat niin voimattoman oloisia, joten ajattelin niiden olevan vielä harjoitussupistuksia.

    Maanantai aamuna 1.8. supistukset olivat hieman lisääntyneet mutta edelleen todella epäsäännölliset. Vasta nyt ymmärsin, millaista on sellaisilla odottavilla äideillä, joilla on pitkänaikaa raskauden aikana kipeitä harjoitussupistuksia. Aamupäivästäni vanhempani tulivat sitten käymään ja äidilleni mainitsin, että jotain lorahtelee välillä housuihin ja hieman tulee harjoitussupistusten tuntusia kipuja. Äitini sai minut miettimään, että miksi minulla olisi muka nyt yhtäkkiä ruvennut raskauteni lopussa virtsankarkailua esiintymään niin usein. Päätin kuitenkin vielä katsella olotilaa, että yltyisivätkö supistukset iltaa kohden. Poikaystäväkin oli 20km päässä hommissa, joten en häntä halunnut passittaa kotiin ja että lähdettäisiin tarkastuttamaan, että onko se lapsivettä vai virtsankarkailua. Itse olin kyllä jatkuvasti yrittänyt haistella pikkuhousunsuojia, että tuoksuuko ne jotenkin makealta, mutta en huomannut sellaista. Lisäksi tullut neste oli aika väritöntä, joten en osannut sanoa, että mitä se on.

    Tiistaina 2.8. soitin heti aamusta terveydenhoitajalle ja kyselin, että olisiko lähi terveyskeskuksessa sellaisia liuskoja joilla voisi testata, että onko se lapsivettä, mitä aina lorahtelee välillä. Heillä ei kyseisiä liuskoja ollut, joten minut neuvottiin soittamaan Jyväskylään ja kysymään sieltä, että mitä tehtäisiin. Soitin Jyväskylään ja he sanoivat, että iltapäivällä voisin tulla näyttäytymään, kun nyt aamusta oli niin täyttä. No sitten ilmoitin poikaystävälle, että nyt olisi sitten lähdettävä ajamaan 75km päähän Jyväskylään. Komensin häntä ottamaan itsellensä tavaroita mukaan, että jos meidän pitääkin jäädä heti sairaalaan. Hän kyllä oli sitä mieltä, että ei me vielä sinne synnyttämään mennä, mutta sain hänet onneksi ottamaan kaiken tarpeellisen mukaan. Ajomatkan aikana päätin seurata kuinka usein supistukset oikein tulevat ja sain ajomatkan aikana tasan 3 supistusta tasan 20 minuutin välein. Sairaalaan saavuttaessa jouduimme odottamaan, että pääsisin tarkkailuhuoneeseen käyrille. Saimmepa melkein todistaa yhden pojan syntymänkin, kun eräs äiti tuli puuskuttaen ilmoittautumiseen ja isä yritti soittaa kätilöä paikalle. No kätilöille tuli kunnolla kiire, kun kyseinen äiti huusi, että ”äkkiä tänne mua ponnistuttaa”. Kätilö pahoittelikin jossain välissä meille, että anteeksi, kun kestää, mutta totesimme, että ei meillä mitään hätää ole. Lopulta pääsimme käyrille ja sen jälkeen lääkärin tarkistukseen. Lääkäri teki sisätutkimuksen ja sanoi, että kyllä täällä on lapsivettä tihkuttanut ja totesi minun olevan kolme senttiä auki, eli synnytys on jo käynnistynyt, mutta suositteli kalvojen puhkaisua, jotta synnytys lähtisi kunnolla käyntiin. Painoarvioksi lääkäri sanoi 3200-3300g Lääkäri yritti kohdunsuuta vähän venyttämällä jo vähän saada synnytystä edistymään. Synnytys salit olivat sillä hetkellä aivan täynnä ja sovimme, että soittelen viiden aikaan ja kysyn tilannetta, että miten asian kanssa edetään. Lähdimme sitten hakemaan poikaystäväni kanssa pitsat ja menimme appiukon vara-asuntoon odottelemaan ajan kulumista. Itse halusin käydä kaupassa, mutta poikaystäväni ei suostunut lähtemään kanssani kuin vain lähikauppaan, joka oli kahden korttelin päässä. Hän pelkäsi, että rupean kesken kauppareissun synnyttämään.

    Lopulta kello 17 soitin synnytyspolille ja kysyin, mikä tilanne oli synnytyssalien kanssa. Nehän oli edelleen ihan täynnä ja sieltä luvattiin katsoa minun tilannetta  ja soittaa minulle, että mitä tehdään. Lopulta klo 18.52 minulle tuli soitto, että minut otetaan sisään, joten voidaan hissukseen lähteä tuleen sairaalalle päin, mutta ei kannata pitää kiirettä, koska synnytyssaleja siivotaan parhaillaan. Lopulta saavuimme kahdeksan maissa sairaallalle ja siellä minulle tehtiin ensiksi suolen tyhjennys, jonka jälkeen saimme jäädä odottelemaan synnytyssalin vapautumista. Supistukset esiintyivät tässä vaiheessa jo noin 10 minuutin välein. No ehdimme juuri katsomaan Tankkitäyteen viimeisen jakson telkkarista, ennen kuin kätilö tuli hakemaan meidät saliin klo 21.00. Saliin päästyämme lääkäri saapui kalvojen puhkaisua varten ja tutki tilanteeni. Lääkärin totesi minun olevan kaksi senttiä auki ja että sikiö on vielä aika ylhäällä ja pyöritteli päätänsä. Lisäksi hän kyseli äitini synnytyksistä, että miten ovat sujuneet ja totesin, että olemme kaikki lapset syntyneet sektiolla äitini ahtaan lantion takia. Kuitenkin kerroin, että synnytystapasuunnittelussa todettiin, että alatiesynnytys pitäisi olla minulle mahdollinen. Lääkärin ilmeestä näkyi, että hän oli sitä mieltä, että hyvä, kun tää lapsi saadaan edes puolille päiville mennessä ulos. Mutta koska päätös kalvojen puhkaisusta oli jo tehty, niin lääkäri puhkaisi kalvoni klo 21.15 ja sen jälkeen minulle laitettiin oksitosiini-tippa voimistamaan supistuksia. Tämän jälkeen Kätilö kysyi, olenko syönyt lähiaikoina. Totesin, että olen, mutta poikaystäväni kyllä totesi, että meidän pitsan syönneistä on kyllä jo 7 tuntia aikaa, joten kätilö toi minulle yogurttia ja kiisseliä. Ja siten piti vain alkaa odotella.

    Supistukset alkoivat tuntumaan kipeämmiltä, kun kipu levisi jalkoihin päin. Supistuksia myös ilmeni useammin, mutta en pystynyt keskittymään niiden pituuksiin enkä kuinka usein ne esiintyvät. Aluksi supistukset eivät piirtyneet kuvaajalle, joten sitä piti hieman korjata. Kymmenen jälkeen pyysin päästä vessassa käymään, koska minusta tuntui, että kohta ulostetta tulee pihalle. Vessassa olo kesti varmaan yli kymmenen minuuttia, koska supistusten aikana ei pystynyt hoitamaan asioitaan. Tämän jälkeen kätilö toi minulle lämpöpussin, jotta voin laittaa sen reisille kipua helpoittamaan. Tämä auttoikin kovasti, mutta olisi pitänyt älytä pyytää toinenkin pussi, jonka olisi voinut laittaa selkäänsä. Ajatuksissani mietin, että jos synnytys tekee näin kipeää monta tuntia, niin en hanki kyllä toista lasta ikinä. Asentoa välillä muuttaessani sain vauvan sykettä mittaavan koneen hälyyttämään kahdesti, joten klo 23 jälkeen kätilö päätti, että laitetaan sykettä mittaava pinni paremmin. Pyysin saada käydä vessassa ennen pinnin takaisin laittoa ja kätilö teki sisätutkimuksen, missä hän totesi minun olleen jo 4 cm auki. Kävin sitten supistuskivuissani vessassa ja viivyin siellä taas ainakin sen kymmenen minuuttia.

    Vessasta pois tullessani ihmettelin, että missä poikaystäväni on, kun häntä ei näkynyt missään (hän oli itsekkin mennyt vesssassa käymään). Kuitenkin mitään sanomatta hyppäsin takaisin sänkyyn ja kätilö tutki minut ja totesi minun olevan jo seitsemän senttiä auki. Olin ihan ihmeissäni, mutta nyt oli kyllä jo vähän supistuskivutkin muuttaneet muotoansa ne eivät enää heijastuneet niin reisiin. Hetken päästä tuntui, että sain supistuksen yhteydessä sellaisia ramppeja, että alkoi tuntumaan, että pitäisi samalla ponnistaa. Yritin itselleni hokea, että ei vielä saa ponnistaa. Poikaystäväni saapui viimein takaisin ja säikähti hieman minun kouristuksia. Kätilö totesikin poikaystävälleni, että hän tuli hyvään aikaan. Seuraavan supistuksen aikana sekä poikaystäväni ja kätilöni kysyivät että tarvitsisinko jotain kipualievittävää. Totesin, että muhun ei satu, mutta alkaa tuntuu, että ponnistuttaa. Tämän jälkeen kätilö tutki minut klo 23.45 ja totesi, että eihän täällä ole enää mitään jäljellä, joten saan ruveta ponnistamaan. Sitten aloin ponnistelemaan, mutta enää en tuntenut niin hyvin supistuksia, joten oli hieman hankala ponnistaa. Sitten yhtäkkiä kätilö pyytää minua käymään kyljelleni. Totean, että ei siitä asennosta ole hyvä ponnistaa, mutta hän toteaa, että nyt on mentävä kyljelle, että sikiö ei saa tarpeeksi happea. No sitten eikun kyljelleen ja lopulta konttausasentoon.. Tämäkään ei vielä auttanut vaan minulle annettiin lisähappea hengitettäväksi. Yllättäen huoneeseen saapui lääkäri ja toinen avustaja  Noin kymmenen minuuttia parantelimme sikiön vointia, jonka jälkeen pääsin taas jatkamaan itse ponnistamista. Lääkäri kyllä mietti, että pitäisikö ottaa imukuppi käyttöön, mutta pää alkoi tulemaan niin hienosti, että ei imukuppia tarvittu. Se sattui hieman, kun pää oli tulossa pihalle, mutta olisin sen luullut sattuvan enemmänkin. Kun pää oli tullut pihalle niin loputkin vauvasta liukui ihan itsellään. Ja suloinen poikavauvahan sieltä syntyi klo 00.17 laskettuna päivänään 3.8.

    Tämän jälkeen istukkakin tuli yhdellä ponnistuksella pihalle klo 0.25. Ja sen jälkeen päästiin tutkimaan synnytyksen aiheuttamia vaurioita joita kävikin tutkimassa ainakin 2 lääkäriä ja neljä kätilöä. Todettiin, että minun pitää mennä aamulla paikkaukseen leikkaussaliin ja että nyt laitetaan vaan neljä väliaikaista tikkia ja katetri valmiiksi. Tämän jälkeen jouduinkin olemaan vallan seuraavaan päivään asti sänkyssä makuullani. Onneksi poikaystäväni hoiti hienosti pojan vaipan vaihdot ja muut hoitamiset, itse vain suoritin imettämisen. Pakko myöntää, etä kyllä poikaystävästä oli iso tuki itse synnytyksessäkin.

  7. Cilmi Peruskäyttäjä

    Joo eli mulle kävi siis tosiaan niin että mentiin sinne yliaikastarkastukseen niin mulla oli jo usean tunnin ajan ollu supistusväli 5 min. Siis ainakin kolmisen tuntia ja koko viime yö muutenkin supistellut säännöllisesti vähintään 10min väliä. Kivut ei kuitenkaan ollu sietämättömiä vielä siinä vaiheessa niin oltiin oltu ihan kotona. Mut sieltä mut sitten siirrettiin synnytysvastaanottoon. Supistukset jatku yhtä tiheinä, mut ne ei kypsyttäny kohdun suuta, tilanne pysy siinä että 3 senttiä auki. Sit kun sain kipupiikin supistukset alko hiipuun ja tilanne meni siihen et tuli pari tunnissa.. Mut laitettiin kävelyllekkin mut hiipu vaan.. Sit meidät lähetettiin kotiin ja voi että mää vollotin. Siis se oli niin kauhee pettymys kun oltiin jo ajateltu et sieltä lähetään sit vauvan kanssa.. Nooh, sit alko tulee jo aika kipeemmän luokan suppareita ja pikkuhiljaa meni jo siihen että itkin kipujen takia. 6h päästä kun oltiin tultu kotiin niin lähettiin takas taysille(kello oli sillon 2), kun en kestäny enää kipujen kans kotona. Supistusväli oli vaan 10min että ajattelin et mä nyt vaan haen kivunlievitystä mut ei täs mitään synnytetä. Mut niin siinä sit kävi et nää myöhemmät supparit vasta kypsyttikin kohdun suuta.  Mulle ei meinattu eka antaa moneen tuntiin kipulääkettä vaan passitettiin vaan suihkuun ja kidutettiin käyrillä välillä. Sit mulle vihdoin annettiin taas se kipupiikki. Siinä vaiheessa se ei enää kauheemmin helpottanu kipuja mut sai kivan horroksen aikaan supistusten välissä. No mut sit vaikutus ei enää tuntunu ollenkaan ja meni supparit koko aja vaan rajummiks ja rajummiks ja itkin vaan ja anelin kipulääkettä, olin jonkin asteen shokkitilassa aina supistusten aikana. Vastaus oli niillä hoitsuilla aina vaan että joo kohta me laitetaan sut käyrille.. Vaikken halunnu tosiaan käyrille vaan kivunlievitystä!! Kello oli sit kaheksan kun huomattiin että oonkin jo 8 cm auki ja pääsen synnytyssaliin. Mut kuskattiin sillä sängyllä sinne(onneks!!) Sit synnytyssalissa vetelin ilokaasua ja se autto ihanasti vaikkei se sitä kipua pois kokonaan vieny. Ja vedin sitä ilokaasua niin että olin kyllä ihan pöllyissä. Sit sain pudendaalipuudutteen ja se sattu ihan sairaasti. Ja sen laittaminen KESTI. muistan kun vedin vaan ilokaasua silmät kiinni ja olin ihan sekasin, kuulin päässäni vaan jotain traktorin surinaa ja yritin jaksaa sitä kipua parhaani mukaan, sit kuuluu hämärästi kaiku" ja sitten seuraava puoli" Joo mä ajattelin jo että se olis kohta valmis. No mut sitten kun se oli vihdoin laitettu niin se kyllä helpotti, ja sain ihanasti vähän rauhallisempaa aikaa keräillä voimia ponnistusvaiheeseen. Sen jälkeen mulla puhkastiin kalvot. Sit tuli ponnistamisen tarvetta ja koitin jo ponnistaakkin mut en tuntenu enää lihaksia sen puudutteen takia. sen takia todennäköisesti mulle ei laitettu epiduraalia vaikka aiemmin sitä oltiin jo lupailtu. sit kun puudutuksen vaikutus alko hiipumaan sain taas ponnistuslihakset omaan hallintaani ja vähän ajan päästä sit punnersin siinä vauvaa ulos. ponnistusvaihe kesti 11min. välilihaa ei leikattu eikä tullut mitään repeämiä. Se oli kyllä hyvä juttu. :) Synnytyksen kokonaiskesto oli 9h 12min.
  8. Moon Ihastunut foorumiin

    Meillä mentiin siis komeasti yli lasketun ajan ja olin jo menettää järkeni ja työkykyni.  No niin ja asiaan.

    Eli 21.8. sunnuntaiaamuna sitten heräsin neljän perästä kun tunnusti tulevan liraus housuun.  Yritin asiaa tutkailla että oliko lapsivettä mutta enpä tullut hullua hurskaammaksi, sitä kun oli tullut niin vähän.  Samantien alkoi supistukset, kelloa en viitsinyt edes katella kun en uskonut johtavan tälläkään kertaa mihinkään.  Mies heräsi kuuden jälkeen ja siinä vaiheessa kaksi tuntia supistelleena ehdotin että josko lähtisi hakemaan lapsenvahtia paikalle kunhan on aamutoimensa rauhassa hoitanut, ei kiirettä.  Ja käviskö sitten varmuuden vuoksi vielä kaupassa matkan varrella kun oli maito tosiaan loppu.  Poikakin heräsi sopivasti ja lähti isin kanssa matkaan jos mulla tulisi tarve lähteä jo laitokselle edeltä. 

    Siinä sitten join aamukahvin minäkin ja istuskelin koneella kauratyynyn kanssa pelaamassa pasianssia.  Tulivat takaisin joskus ennen kahdeksaa ja edelleen tunnusti siltä että ei tässä nyt hanhen selässä olla mutta lähdettiin sitten kuitenkin samantien sairaalaan, halusin kuitenkin tietää oliko jotain oikeesti tekeillä.  Kauratyyny lähti matkaan ja istuinlämmitintä käytin autossa myös, lämpö teki hyvää supistuksille.  Sairaalassa oltiin kahdeksan jälkeen ja käyrille laittoivat.  Siinä vaiheessa oli siteeseenkin tullut jo kunnolla sitä vettä, ihan selvästi oli lapsivettä, ei tarvinnut edes tikuttaa.  Se käyrillä olo oli jo tuskaa kun piti maata eikä ollut kaurapussia.  No käyrän jälkeen kätilö tutki ja totesi että mitä mieltä olen kivunlievityksestä ja sanoi että 6cm olen auki ja saliin tarttis lähteä.  Epiduraalin pyysin ja kätilö kävi piippaamassa lääkäriä ja sitten käpöteltiin sinne saliin.  Paikallaan oleminen ja etenkin makaaminen oli tuskallista mutta hypähtelin jumppapallon päällä hetken aikaa siellä salissa, sen jälkeen pitikin mennä jo pöydälle makaamaan tippaan ja lapselle laitettiin anturi päähän.  Lääkäri sitten tuli ja laittoi spinaalin, en tiedä miksen sitä epiduraalia saanut.  No yhtäkaikki se spinaali puudutti jalat mutta ei muuta.  Pari kipeetä supistusta sen jälkeen ja sitten soitettiin kätilö paikalle, alkoi jo ponnistuttaakin.  5min ja kaksi supistusta ja pikkuinen tyttö oli maailmassa ja kivut loppui kuin seinään, se ponnistusvaihe tosin ei ollut enää niin kivulias.  53cm 4310g PY 36,5cm eli melko iso tyttö oli vaikka kitukasvuiseksi tosiaan ennalta veikkasivat.  Epparia ei tarvinnut onneksi tehdä, kuusi tikkiä vaatinut repeämä ja iso hematooma sen sijaan tuli mutta huomattavasti helpommalla pääsi kuin jos olisi leikattu.

    Sairaalassa ehdittiin siis olla hät'hätää 2h ja kaikkineen päästiin 2vrk jälkeen kotiin. Vähän oli hankala pysyä menossa mukana kun oli niin nopeaa toimintaa :D
  9. Sonja09 Peruskäyttäjä

    Hei, onpas kiva lukea näitä tarinoita, ne kun on niin todella erilaisia! Tulin nyt vasta lukemaan niitä, kun silloin vielä odottaessa ei tehnyt mieli.. :)

    Minun tarinani onkin sitte vähän lyhyempi. Esikoinen tuli suht nopeasti maailmaan (5h30min), ja silloin kätilöt sanoivat ettei kannata kovin kauaa seuraavan kohdalla kotona odotella. Lauantaiaamuyöstä 20.8. tuli ensimmäinen kipeä supistus klo 2. Seuraava klo 4. Ja sitten muutama supistus neljän ja kuuden välillä, jolloin uskalsin jo todeta, että eiköhän se lapsi tänään vihdoin synny (41+1). Ja kuudelta supistukset alkoikin sitten säännöllisinä 4 min välein, joten jo puoli seitsemältä soitin isovahemmat paikalle hoitamaan esikoista. Soitin Jorviin vähän ennen seitsemää, että pitäis päästä synnyttämään kohta (supparit oli jo 3-4min välein ja tosi kipeitä!), mutta sanoivat sieltä että on täyttä ja että voisin joko pidätellä vähän aikaa ja soittaa uudelleen (TODELLA omituinen sanavalinta tuo "pidätellä"!) tai sitten kysyä naistenklinikalta mahtuisiko sinne. Kävin suihkussa ja olin juuri kuivaamassa hiuksia, kun totesin että nyt saa hiukset jäädä märiksi, koska pitää lähteä NYT. Onneksi naistenklinikalle mahtui, ja sinne sitten lähdettiin. Oltiin sairaalassa puoli kahdeksan (onneksi ei ollut ruuhkaa, ja yhdestä tyhjästä risteyksestä käskin miehen ajaa päin punaisia, kun melkein alkoi ponnistuttaa, mikä vähän säikäytti).
    Minut tutkittiin heti, ja olin 8-9cm auki, joten pääsinkin heti synnytyssaliin. Siellä hyvin rauhallinen kätilö kyseli haluaisinko pudendaalin vai spinaali(???)puudutuksen, mutta mulla ei ollut kummastakaan mitään hajua, enkä ehtinyt kysyä, kun supisti niin tiuhaan että juuri ja juuri ehti kätilö esittää kysymyksensä. Pudendaalin ne sitten laittoivat, mutta se ei ehtinyt vaikuttaa, ja ilokaasua vedin myös rystyset valkoisina, mikä aiheutti mukavan pöhnän supistusten VÄLILLÄ. Kahdeksalta sain alkaa ponnistaa, ja ekalla kunnon ponnistuksella tunsin poksahduksen kun lapsivedet meni, ja ponnistus vain jatkui niin että koko pää tuli samalla ulos. Onneksi. En olisi enää kestänyt sitä kipua mikä tulee kun päätä ponnistetaan ulos pikku hiljaa niin kuin esikoisella... Loppuvartalo tuli sitten "itsestään". Huh.

    Täytyy sanoa etä sattui kyllä ihan kauheasti. Ekan lapsen kohdalla olin jotenkin niin ihmeissäni ja vaikuttunut kokemuksesta, että en niin ajatellut kipua, mutta tällä kertaa se jäi kyllä päällimmäisenä mieleen. Tietysti kun se kaikki pakkautui niihin kahteen tuntiin, niin olihan siinä tietysti aika paljon. Ja mä myös huusin ja valitin. Se ei niin paljoa hävetä, mutta se kyllä vähän että mä ulisin myös kun istukkaa painettiin ulos ja kohtua pumpattiin tyhjäksi. Siinä vaiheessa todella haluaisi jo päästä rauhaan, lapsihan on jo ulkona! Pari tikkiä tuli pieneen repeämään.
    Oli se sellainen kokemus kyllä että sitä piti ihan kelailla muutamaan kertaan jälkikäteen. Hyvänen aika, ihan kypsänä odotin 41 viikkoa ja 1 päivän että neiti suvaitsisi saapua, ja sitten kahdessa tunnissa plumps: siinä hän on. Ja on täydellinen. <3
  10. Julia87 Aloittelija

    Vauva tosiaan pääs vähän yllättämään. Laskettuna päivänä (16.8)8) miulla oli neuvolakäynti ja siellä sf-mitta oli laskenu normaalikäyrän alapuolelle. sitä oltii vähä ennustettukki, että niin tulee tapahtumaan kun koko raskauden ajan kulkenut iha alakäyrällä, että kun laskeutuu synnytyskanavaan niin tipahtaa käyrältä. sillon on normaalikäytäntö, että lähetetään tarkastukseen kolmanteen ultraan ihan kaiken varalta. no sain ajan sit 18. päivälle ja siellä ultrassa selviskin että maksimissaan 2200 g paino ja oli vähän uninen ultraushetkellä eikä heräillyt vaikka lääkäri yrittikin vähän tökkiä ja kattoa vastaileeko ärsykkeisiin. siinä sit lääkäri päätti, et jään suoraan osastolle sikiön pitkään sydänkäyrään ja mahdolliseen käynnistykseen.

    No, siinä sit otettiin käyrää jo samana iltana ja oikein hyvältä näytti. Seuraavana päivänä otettiin aamulla uus ja ei mitään poikkeavaa siinäkään. Kumminkin ton pienen koon takia päätettiin käynnistää kun epäiltiin et miulla voi olla esim. loppuraskauden istukan toimintahäiriö ja vauva parempi saada ulos mailmaan, missä kasvais sit nopeemmin. Käynnisteltiin sit aamupäivän aikaan cytotec pillerillä ja supistukset alko vähä voimistumaan. iltapäivällä sit sydänkäyrässä havaittiikii syviä laskuja, kun sikiö ei oikeen kestäny noita supistuksia. Siitä miut sit kiikutettii nopeesti synnytysosastolle ja laitettiin tippaan mahollisen sektion varalta. Jonku ajan kuluttua supparit taas voimistu ja vauvalle koitettii laittaa kolme kertaa skalppia (sellane anturi, mikä laitetaan synnytyskanavan kautta vauvan päähä) mut ei saatu paikoilleen ku en ollu avautunu vielä juuri ollekaan supistuksista huolimata. sillä kolmannella yrittämällä meni sit lapsivedet, jotka oli vihreet. siinä sit viel jonku verra kateltii jos alkasin avautumaan nopeemmin, ku vauvan pulssiki oli ollu taas jonku aikaa tosi hyvä. Sit tuliki taas pari syvää laskua sydänkäyrään ja sit siirryttiiki äkkiä leikkaussaliin.

    Vauva synty virkeenä ja sai 9 pistettä ekan minuutin jälkeen mut viien minsan jälkee oli vähän flegmaattinen ja sai painemaskilla happea. hänet vietiinki sit lastenosastolle tarkkailuun yön yli. Siellä hän sitten viipyikin tän syntymänpäivän illan lisäks kolme päivää sokeriseurannassa ja muissa testeissä. Unisyke oli ajoittain tosi matala ni otettiin taas käyriä ja ultrattiin pää ja maha ja varmistettiin et kaikki on ok. testeissä ei löytyny mitää poikkeavaa ja vauva pääs sit neljäntenä päivänä miun kanssa lapsivuodeosastolle. hengailtiin kaks päivää vielä siellä ja 25. pvä tultiinkin ukin kyyissä kotiin :> hienosti on meillä mennyt täällä ku on niin kiltti vaavi!

    Viime keskiviikkona oli eka neuvolakäynti ja painoa oli tullut hienosti täysimetyksellä lisää ja vaaka näytti 2635g, kun syntymäpaino oli vaan 2160g. kovasti sai kehuja söpöydestäkin!
  11. Pumba Uusi käyttäjä

    No niin kirjoitetaanpa ihka ensimmäinen kirjoitus tänne ja synnytystarinalla on hyvä aloittaa.

    Laskettu aika oli 21.8., jonka yli mentiin reippaasti ja 30.8. soitinkin äitiyspolille klo 15 ja varattiin aika 1.9. yliaikaistarkkiin.

    Menin sitten käymään puol setsemän aikaa vessassa ja siellä äheltäessäni tuntui pieni napsahdus ja jotain lorahti. Huusin miehelle, että nyt multa taisi mennä lapsvedet. Sehän hyökkäsi vessaan lähes paniikissa että pitääkö nyt lähteä, mutta laitoin sen vielä kaupassa käymään. Soittoa vanhemmille, että pian tapahtuu ja koirat täytyisi jotenkin hoitaa.

    Yhdeltätoista siirryin sitten suihkuttelemaan pahimpia kipuja pois ja tunnin siellä suurin piirtein taisin olla ja sitten oli pakko lähteä sairaalaan, kun kivut alko olemaan sen verran pahoja. Sairaalaan päästessä olin 3cm auki ja päästiin siitä suoraan synnytyssaliin valmistautumaan. Ilokaasun sain samantien ja epiduraalin pyysin kolmen aikaan. Supistuksia tuli aika tiuhaan, mutta ne ei enää olleet niin kivuliaita. Saatiin jopa nukuttua pari tuntia miehen kanssa siinä välissä.

    Seitsemältä sain toisen satsin epiduraalia ja sitten taas odoteltiin. Oksitosiini lähti tippumaan ja sitä nostettiinkin tasaseen tahtiin aika korkeallekin, kun supistukset oli kuitenkin aika heikkoja, vaikka olivat hemmetin kipeitä.

    Kahden aikaan (muistaakseni) oksensin pari kertaa ja siinä samalla multa mitattiin kuume, kun tärisin vaan peiton alla. Kuumetta olikin yli 39 ja siitä sain antibiootin ettei kohtutulehdus iske lapsivesien menosta oli kuitenkin jo aika pitkä aika. Siinä samaan rytäkkään mulle tuli joku tosi pitkä supistus (tai siltä se ainakin tuntui), joka veikin multa voimat ihan tyystin. En jaksanut tehdä mitään muuta kuin uikuttaa ja mies yritti pitää mielialaa korkealla. Siihen mä sitten nukahdinkin. Sain nukuttua pari tuntia ja sinä aikana oli kuume onneksi laskenut. Heräsin kamalaan supistukseen ja sain epiduraalia taas vähän lisää.

    Kuuden aikaan alettiinkin sitten oikeasti töihin ja olin siinä puolisen tuntia jo yrittänyt saada vauvaa ulos, mutta ei vaan onnistunut. Itkin ja huusin ja pyysin vaan jotain apua, että se saadaan pois sieltä. Kätilö soittikin lääkärin paikalle että imukupille olisi tarvetta ja lääkäri tuli tosi nopeasti. Tässä vaiheessa huoneessa oli meidän lisäksi kolme kätilöä, yksi kätilöopiskelija ja lääkäri. Ja sitten alettiin hommiin. Kipu oli jotain ihan kauheaa, sitä en vieläkään täysin ole unohtanut. Kerran imukuppi irtosikin ja mies kertoi jälkikäteen että näky oli kuin suoraan teurastamolta; kaikkien jalkopäässä olijoiden kasvot olivat veressä :D

    Oma kätilö kannusti ja sano että seuraavan supistuksen aikana vauva syntyy; ja kuinkas kävi... ei syntynyt. Siinä vaiheessa mulla palo hermot ja tuijotin vain kätilöä: Sä sanoit, että mä saan sen tällä ulos. Onneksi seuraavan supistuksen myötä saatiin pää ulos ja sieltä se muukin kroppa tuli lopulta.

    Kaiken kaikkiaan lapsivesien menosta kesti 24,5 tuntia että poika oli mun rinnalla.
    Naiseuden huipentuma: vastasyntynyt likainen vauva rinnalla, mies itkee vieressä, mä makaan jalat levällään kun vieras nainen kursii alapäätä kasaan.

    Kyllä tässä aika kauan menee, että lähden tähän showhun uudelleen, kahteen ekaan viikkoon en saanut poikaa edes kunnolla kannettua ja lähes vain makasin kotona joko sohvalla tai sängyssä. Mies onneksi hoiti poikaa antaumuksella ja kantoi sen aina sinne missä olin että sain imetettyä pojan.

Jaa tämä sivu