Synnytyspelot

N

Naksutiili

Asioista perillä oleva
Äh, tuntuu tyhmältä hermoilla näin aikasin mutta pelottaa tuleva synnytys tosi paljon ! Pelkään sektioon joutumista ja välilihan leikkausta. Odotan kauhulla synnytystä. :( Kauheasti niitä entä jos -kysymyksia... Entä jos paikat repee, entä jos käy jotain jne... Tämä on ihan kauheaa, pelko varjostaa koko raskauden ihanuutta ! :( Onko teillä muilla samaa ? Saisinko vähän tukea :/

Sent from my GT-I9205 using Vau Foorumi mobile app
 
Mulla takana yksi horror-alatiesynnytys ja kaksi sektiota, ja voin sanoa, että kaikesta selviää!! Ihan taatusti! Nainen on niiiiin vahvaksi rakennettu, että yhden 12-30 tuntia seisoo vaikka päällään. Itse olen kokenut, että synnytyksestä toipuminen (seuraava viikko) on paljon pahempaa, kuin itse synnytys. Mutta Palkinto on niiiiin arvokas, että vaikka kaikki ei menisikään käsikirjoituksen mukaan, niin epäkohdat unohtaa ja samaan rääkkiin on valmis uudestaankin. Ja vieläpä monta kertaa.
Sitäpaitsi suurimmalle osalle synnytys on lopunperin positiivinen kokemus :)
Nainen on synnytyshommiin suunniteltu ja luonto hoitaa. Lääketiede tarvittaessa loput.
Kyllähän synnytystä varmaan kaikki ajattelee etukäteen, mutta ei kannata liikaa stressata tai suunnitella etukäteen. Se on kuitenkin niin lyhyt aika elämässä ja vaikka synnytys kestääkin tunteja, niin siinä touhussa häviää ajantaju kokonaan ja aika todella lentää :)
Don'n worry <3


Sent from my iPhone using Vau Foorumi
 
Muakin vähän pelottaa synnytys, mutta tässä vaiheessa se on niin kaukainen asia, etten ole paljon vielä ajatellut sitä. Netistä varmaan löytyisi synnytysvideoitakin, mutta en ole halunnut sellaisia katsoa (vielä), ettei alkaisi pelottamaan :)

Kuvittelen, että mulla on korkea kipukynnys, mutta toisaalta myös pelkään kipua. Ehkä mä en vain ole aiemmin kokenut tarpeeksi kovaa kipua... En ole koskaan ollut sairaalassa yötä, enkä paljon muutenkaan ole joutunut lääkäreissä käymään. Inhoan kaikenlaisia lääkäreiden instrumentteja ja piikkejä, mutta raskauden ja synnytyksen aikana joutuu varmaan tottumaan kaikenlaiseen!

Muakin kyllä mietityttää se välilihan leikkaus - en haluaisi joutua siihen, mutta eipä sille sitten mitään voi, jos se on tehtävä. Toisaalta sitä ei voi etukäteen tietää miten se menee, joten yritän olla murehtimatta. Koita sinäkin Naksutiili olla ajattelematta sitä, ainakaan vielä. Tai jos sulle tepsii paremmin tiedon etsiminen, niin sitten kannattaa varmaan lukea asiasta mahdollisimman paljon. Tsemppiä! :)
 
Etukäteen ei kannata pelätä eikä murehtia - helpommin sanottu kuin tehty..näin se varmasti on. Me naiset ollaan ihmeellisiä. Ensin me kasvatetaan pienen pienestä solusta ihminen ja sitten synnytetään se ja yleensä vielä niin, että vaikka se kuinka sattuisi, kivut unohtaa samantien kun se vauva on sylissä. :Heartred Mulla itsellä on kaksi synnytystä takana.

Tyttö syntyi imukupilla, kun napanuora oli kaulan ympärillä ja sydänäänet heikkeni aina kun tyttö laskeutui alaspäin. Sinne tuli monta hoitajaa ja kätilöä auttamaan, mutta kertaakaan ei tullut tunne, etteikö tästä selvittäisiin. Luotin niin tähän henkilökuntaan. Väliliha leikattiin myös. Mulle oltiin annettu sitä ennen paraservikaalipuudutus ja se välilihan leikkaaminen ei tuntunut missään. Ainoa asia milloin tikit haittasi oli viikko synnytyksen jälkeen, kun oli kuuma kesä ja paikat alkoi hautumaan siteiden takia. Tämä synnytys kesti 10 tuntia.

Poikaa synnytin 16h30min. Se meni kaikkien sääntöjen ja ohjeiden mukaan. Ei tarvittu imukuppeja eikä muutakaan, ainoastaan mut piti katetroida kesken kaiken, kun olin taas saanut tuon saman puudutuksen, mutta en huomannut käydä vessassa ennen sitä ja mulla oli rakko ihan täysi enkä pystynyt pissaamaan, kun en tuntenut hätää :D Poika syntyi ihan omin voimin puskettuna ulos.

Kuten alussa sanoin, me naiset ollaan ihmeellisiä ja oikeesti tämän pienen ihmeen takia kestetään yllättävänkin paljon asioita mitä ei normaalisti ehkä kestäisi.

Ainoa asia mistä en ekassa synntyksessä tykännyt oli se, että mulle tuikattiin Petidiinipiikki kankkuun jonka seurauksesta mulle tuli tosi huono olo enkä pystynyt liikkumaan sängystä vähään aikaan minnekään kun aina rupes oksettamaan. Päätin, että sitä en halua enää ikinä! :)

Synnytyspeloista kannattaa puhua neuvolassa hyvissä ajoin, he ovat ammattilaisia, he tietävät mitä tehdä, samoin synnytykseen mennessä, jos silloin vielä pelottaa, niin heti vaan kertomaan peloista. Henkilökunta osaa ottaa pelot huomioon ja tehdä synnytyksestä mahdollisimman pelottoman. He tekevät parhaansa meidän äitien ja lasten hyvinvoinnin vuoksi.
 
Mun neuvoni on sama, yritä olla murehtimatta. Kautta historian naiset on siittä selvinnyt, ja vielä huonommissa olosuhteissa. Älä lue muiden kauhukertomuksia mitä netti on pullollaan, nää jutut on NIIN yksilöllisiä että sun kokemus tulee olemaan kuitenkin ihan oma. Yks mikä auttaa, on ottaa selville faktat, että tiedät vaiheet ja mitä ne tarkoittaa ja mitä on vielä edessä. Jos tulee jotain yllättävää, trust me, mietit satavarmasti vauvaasi ja hänen hyvinvointiaan siinä hetkessä että on ihan sama mitä lääkärit puuhaa, kunhan vauva saadaan maailmaan turvallisesti. Ja muista positiivisuus, kaikki voi mennä oikeesti ihan hyvin ja kokemuksesta tulee taianomainen!
Itselläni oli unelma luomu synnytys, ei ollut tarvetta huutaa, vähän puhallututti. 7h. Ponnistaminen ei sattunut yhtään, päinvastoin oli se helpoin osuus, 8min ja tyttö oli masulla. Se oli kyllä hienoa.. voi että kun tämänkin kanssa olis samanlainen jos nyt alussa siis ei mene kesken eikä tule muita mutkia matkaan.. dont worry, yritänauttia matkasta, synnytys on kuitenkin vaan yhden vuorokauden juttu tai vähemmän, ajantaju häviää silloin tosiaan ja aika lentää!
 
Menin viimeksi synnyttämään sillä ajatuksella, että mitään lääkkeitä en ota ellei ole pakko. No sitten se kammottavan kipeä supistelu alkoi ja kesti ja kesti jo yli 12 tuntia oli mennyt eikä mulle oltu annettu mitään lääkkeitä vaikka niitä rukoilin hikisenä täristen voimat ihan lopussa. Kätilö ja päivystävä lääkäri olivat niin nuoria ja kokemattomia, etteivät uskaltaneet antaa mitään :O Lopulta sitten pääsin saliin, enkä epäröinyt hetkeäkään otanko epiduraalin, en olis enää jaksanut synnyttää muuten. Mulla epiduraali toimi juuri niin kuin on tarkoituskin, vei kivut, muttei tuntoa. Onneksi kätilöiden vuoro vaihtui sitten ja sain maailman parhaan kätilön. Se oli tosi rohkaiseva ja viimein poika syntyi 45 minutin ponnistamisen jälkeen ja vain kolme tikkiä laitettiin. Synnytys oli tosi hieno kokemus, eikä sitä kannata pelätä. Tosin seuraavksi kuulemma voin vaatia parempaa apua jos on noin pitkä ja kivulias avautuminen, oli kuulemma mennyt pieleen se alkusynnytys kätilön ja lääkärin osaamattomuuden takia :/ Pelkään nyt vähän että saan saman kätilön ja kokemuksen sauraavaksikin.
 
komppaan muita eli kannattaa puhua omista peloista hyvissä ajoin ja mahollisest käydä pelkopolilla mikäli ne suosittelee. itellä esikoinen viihty 40+6 asti ja synnytys kesti 25h45min, väliliha leikattii onneks eikä tullu repeämiä (esikoinen oli 54.5cm/4396g syntyessään) mulla annettii eka lääke joka joko autto nukkuun tai pahens oloa, lopulta laitettii epiduraali. mut oli se ihana saada oma pienokainen syliin kaik kivut ja muut unohtu kyl siinä.
 
Minulla ei varsinaisesti ole mitään pelkoja.
Esikoista odottaessa hoin neuvolassa ja lääkärissä, että en missään tapauksessa halua mennä sektioon. Tämä siksi koska mun haavat ja kaikki paranee todella huonosti (mulla on joitakin vuosia sitten tehty leikkaus ja haava oli 3,5kk auki, eikä mennyt kiinni).
Kun vauvelia ei alkanut kuulua mentiin käynnistykseen ja monen asian summan jälkeen sitten päädyttiin sektioon.
Supistusten jälkeen se ei ollu lainkaan enää niin vastenmielinen asia, vaikka mieluusti olisin alateitse synnyttänyt.
No, nyt toivon että (jos tämä raskaus kestää) ei tarvitse sektioon asti mennä ja vauva tulisi ihan omatahtoisesti ulos :)
Ja onhan se sektiohaava kipeä! Mutta varsinaisesti en sitä pelkää, koska sellainen jo takana, mutta en haluaisi sitä.
 
mä toivon kans et pääsis alateitse synnyttää mut samalla toivon että tää pikkunen ei olis iha samaa kokoluokkaa ku esikoinen, vähä pienempiki riittäs, muistan hyvin ku päästii kotii ja piti kattoo miten vaatteet siitä kelan laatikosta mahtuu, osa oli valmiiks liian pieniä ja heti piti ostaa vaatteit että mahtuu. nyt pitää ostaa iha kaikki ku ulkomailla asuu.
 
Mulla on edessä sektio. Kyllähän sen jälkeen kipeä ja hakattu olo on, mutta siihen osaa asennoitua, kun tietää mitä tuleman pitää.
Mun mielestä mä olen toipunut sektioista tosi nopeasti. Vaunulenkkiä heitetty jo 1,5 vkon päästä :)
Ensimmäisen synnytin alateitse ja todettiin sitten että seuraavat sektiolla. Liian ahdasta.


Sent from my iPhone using Vau Foorumi
 
Okei! :)
Mä olen 159cm pitkä :)
YA kontrollissa veikattiin yli 4 kiloista, samoiten kun olin osastolla käynnistyksessä veikattiin yli 4 kiloista, ja tuli tasan neljä kiloinen :) Ja syntyi siis 42+3 kiireellisellä sektiolla.
 
Mulle koko ajan neuvolassa peloteltiin, että kyllä tämä on jo nelikiloinen...olin ihan ymmälläni ja peloissani, kun vatsa ei ollut kovin iso ja itse olen pienikokoinen :/ Sitten pääsin painoarvioultraan, kun meni jo yli lasketun ajan ja onneksi mun epäilys osoittautui oikeaksi, 3200 g jotain siinä sanottiin. Vielä meni lisää yli ja 3440 g painoi poika syntyessään :)
 
Olen aina miettinyt etten halua lapsia enkä varsinkaan kokea synnytystä. Nyt biologisen kellon pirahdettua ja toukan kasvaessa sisälläni, olen muuttanut ajatustani. Synnytys tuntuu luonnolliselta asialta, enkä osaa sitä pelätä. Toki kipu ja jälkikomplikaatiot jännittää, mutta eiköhän niistä hengissä selviä. Nämä ajatukset saattavat kyllä voimistua kun LA lähenee. Ainakin vielä melko positiivisella ajatuksella mennään!
 
Sama täällä, mäkin pelkään jo ihan kuollakseni! Esikoinen oli melkein 4,5kg ja syntyi avona(eikä kukaan sanonut mulle mitään että niin päin tulossa, ja miten eivät huomanneet ajoissa mahan päältä kokeilemalla?) kumminki ulos tuli repeämien saattelemana. Toipuminen kesti todella kauan.. :(
 
Sektio ei todellakaan ole helppo tapa synnyttää!! Vaikka mulla on horror-alatiesynnytys takana (ja lisäksi kaksi sektiota), ja valitsisin ehdottomasti alatiesynnytyksen, jos olisi pienetkin mahdollisuudet että se sujuisi jokseenkin normaalisti. Uskomattoman suuri vaikutus on myös vauvaan sillä, syntyykö alateitse vai sektiolla.
Itsellä sektio edessä taas ja pelottaa ihan järjettömästi. Yritän olla ajattelematta koko asiaa. Stressaan sitten kun tilanne on päällä ;)
 
kaikki mun kolme synnytystä on menny ihan hyvin...nyt kun sf mitta on liian suuri niin on alkanut kerääntyä taas kasa pelkoja..ehkä juurikin isosta vauvasta..4070g painanut vauva oli jo niin vaikea saada ulos,ponnistus vaihe oli tuskainen 50minuuttia kun taas muilla alle 4000g painaneilla 10-15min..
ja yli nelikoloisen kanssa sain miitamia tikkejä alapäähän kun taas muilla ei ollut lähelläkään..
kipu jota tunsin tuota 4kilosta synnyttäessä oli huomattavasti suurempi kuin noilla pienemmillä..

muistan elävästi kaikkien kolmen kanssa sen kivun jota en halua enään kokea,ilmeisesti siinä vaiheessa kun odotetaan anestesia lääkäriä nsaapuvaksi epiduraalia laittamaan kivut menevät jo yli tajunnan..vaivun tilaan jossa luulisin tajunnan lähdön olevan lähellä...korvissa humisee ja kaikki äänet ovat vääristyneitä ja hidastuneita,puhetta en ymmärrä ja kohtaktia toiseen ihmiseen ei kykene ottamaan siis kipu on järjetön supistus jää päälle kunnes jossain vaiheessa huomaan kivun kaikonneen kokonaan,eli anestesia lääkäri on tullut ja epiduraali valmis..mutta se että haluan saada epiduraalin aikaisemmin jotta tuota ei tarvitse kokea neljättä kertaa vaatii varmaan aika aikaisin lähdön sairaalaan jos vaikka synnytys on samanlainen kuin edellinen eli kesti 2.5tuntia.ja epiduraalia ei vissiinkään voi saada ennenkuin on tietty määrä senttejä auki..minulla vaan kun nuo viimeiset sentit avautuvat minuuteissa kun supistus jää päälle...
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top