Mietin aika paljon (ja toivottavasti muutkin), mitä tällaiseen synnytyspelko-ketjuun kirjoittaa. Enkä siis reagoi nyt aiempiin kirjoituksiin! Mutta tekee mieli vastata ja en halua lisätä kenenkään pelkoja. En pelännyt ekaa synnytystä ja se menikin mielestäni hyvin. Kivunsietokyky kasvaa ihmeesti synnytykseen ja en toistakaan kertaa pelkää kipua. Mulla tuli kuitenkin pari ongelmaa, joiden kanssa toipuminen oli tosi hidasta. Ja toinen oli juuri tuo virtsankarkailu ja siihen ottaisinkin kantaa. Lantionpohjalihakseni olivat todella huonossa jamassa (kuulemma heterot harjoittaa niitä seksin aikana, heh) enkä ehtinyt nyt saada niitä ennen tätä toistakaan raskautta kuntoon. No, näillä mennään, ei mulla arjessa mitään isoja ongelmia ole tuon asian kanssa. Mutta sen sanoisin, että siihen löytyy kyllä apukeinoja. Aika parantaa jopa kahden vuoden ajan ongelmaa ihan itsekseen ja harjoitteluun voi saada fysioterapiaa (ainakin pääkaupunkiseudulla kannattaa mainita jälkitarkastuksessa, jos jää ongelmaa). Lisäksi on myös suht pieni leikkaus, jolla suurin osa lopuista saadaan kuntoon. Siis niistä, joilla lihakset ei vaan vahvistu tarpeeksi. Tunnen paljon synnyttäneitä ja lähinnä saan vain hämmästellä oman kokemukseni jälkeen, kuinka nopeasti kaikki toipuu ja kuinka hyvässä kunnossa he ovat. Eli tässäkin mennään pienillä riskeillä ja aika harvassa on ne vaivat, joista ei toivu synnytyksen jälkeen. Ja lantionpohjalihakset heikkenee ihan raskaudenkin takia ja aikana eli treeniin pääsee meistä melkein jokainen synnytystavasta riippumatta. Ja tietty päivääkään ei vaihtaisi pois pidemmästäkään toipumisajasta, kun palkintona on oma lapsi. :)